maanantai 15. lokakuuta 2018

Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2
Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
(A Manual of Cleaning Women: Selected Stories)
Aula & Co 2018, 278s.
Suom. Kristiina Drews


Alle vuosi sitten herkuttelin Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjan huikeilla novelleilla. Jatkoa seurasi jo tänä syksynä, kun Tanssia ruusuilla -jatko-osa ilmestyi. Tilasin tämän ennakkoon ja aloin lukea samana päivänä kun posti suvaitsi paketin minulle asti kiikuttaa. Olin jo etukäteen päättänyt, että tällä kertaa en ahmi vaan luen novellin kerrallaan ja pitkitän nautintoa mahdollisimman kauan. Onnistuinkin hidastelemaan niin paljon, että sain nauttia Berlinin persoonallisista tarinoista liki kuukauden.

Tanssia ruusuilla sisältää 18 novellia, joista osassa on samoja henkilöitä. Edelleen yhtymäkohtia Berlinin omaan elämään on helppo löytää, eivätkä samankaltaisuudet suinkaan ole aina (tai juuri koskaan) iloisia asioita. Alkoholismia, huumeita, syöpää, keskenmeno, vankilatuomioita, haastavia ja/tai ankeita ihmissuhteita ja muita karuja kohtaloita: muun muassa niistä on Berlinin novellit tehty.

Tästä kokoelmasta vahvimmin jäi mieleen novelli nimeltä Mijito. Siinä kielitaidoton, raskaana oleva meksikolaisnainen jää yksin, kun hänen miehensä joutuu vankilaan. Aluksi hän saa asua miehensä veljen perheen luona, missä hänen täytyy tehdä paljon hommia asumisensa eteen. Lapsen synnyttyä hänen on kuitenkin lähdettävä muualle, vaikka mitään paikkaa ei ole. Tarina on hirvittävän ahdistava ja lohduton, loppu vielä pahempi. Ja silti on pakko ihailla Berlinin kykyä kuvata tällaisia tilanteita ja ihmisiä.

Rakastin tätä kirjaa alusta loppuun. Käännös on upea ja teksti todella vahvaa.

2 kommenttia:

  1. Tämä on jo odottamassa. Berlin osaa kuvailla kipeitäkin asioita suoraan ja satuttavastikin, mutta sen verran ilmaa välissä, että lukija palaa häneen aina vain.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Berlinin kielessä on jotain todella riemastuttavaa! Juuri se, että hän voi kirjoittaa ties kuinka karuista ja ankeista asioista ja silti saada ne kuulostamaan hauskoilta. :)

      Poista