Lahkomurhat

 

Jonas Bonnier: Lahkomurhat
Tammi 2020, 383s.
Suom. Laura Kulmala

 

Luen todella, todella vähän jännityskirjallisuutta, mutta kiinnostuin Jonas Bonnierin Lahkomurhista kahdesta syystä. Ensinnäkin tämä lahko-osuus. Kuten olen aiemminkin kertonut, asun ns. raamattuvyöhykkeellä, jossa riittää seurakuntia, herätysliikkeitä ja lahkoiksikin luokiteltavia yhteisöjä. Toinen syy on kirjan tosipohjaisuus ja se, että tapahtumista on vasta kolmisenkymmentä vuotta.

Odotukset olivat korkealla. Jo aiheesta päättelin, että nyt on luvassa piinaavan jännittävä, huippukoukuttava tarina, jonka hotkaisen hetkessä. Kuvittelin pääseväni kurkistamaan lahkoon kuuluvien henkilöiden päiden sisälle, saavani jonkinlaisen näkökulman siihen vääristyneeseen ajatusmaailmaan, joka on ajanut kirjassa kuvattuihin tekoihin.

Kirja osoittautui kuitenkin hyvin erilaiseksi. Jotenkin Bonnier onnistuu kertomaan raa'oista ja julmista tapahtumista siten, ettei tarina herätä oikein mitään tunteita. Henkilöhahmot ovat latteita, eikä minua oikeastaan edes kiinnostanut, mitä tapahtuu seuraavaksi. Vaikka tarinan näkökulma muuttuu eri osien välillä, etäisyys säilyy. Knutbyn Filadelfia-seurakunnan toiminta profetioineen ja omituisuuksineen jää lopulta sivuseikaksi ja enemmän tilaa annetaan keskinkertaisen seksin kuvauksille. 

Minulle Lahkomurhat osoittautui tahmaiseksi luettavaksi. Sivut kääntyivät hitaasti ja useampaan kertaan harkitsin jättäväni kirjan kesken. Ihmettelin, miksi yleensä niin helposti eläytyvänä ja tunteilevana lukijana en tällä kertaa hetkauttanut yhtään, ketä nyt manipuloidaan tekemään mitäkin ja miksi. En keksinyt syytä. Ensin epäilin käännöksen vaikuttaneen asiaan, mutta ruotsinkielisen version lukenut kollega oli tuskaillut aika samojen ongelmien kanssa, joten kyse on jostakin syvemmästä ongelmasta.

Knutbyn tapahtumat ovat olleet järkyttäviä, eikä entinen helluntaiseurakunta ole vieläkään päässyt pois ikävistä otsikoista. Romaanimuoto ei vain nyt toiminut ollenkaan.