keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Epäluonnolliset syyt

 

Richard Shepherd: Epäluonnolliset syyt
Oikeuspatologin elämä ja monet kuolemat
WSOY 2020, 398s.
Suom. Veera Kaski

Voi miten mahtava kerta meinasi jäädä minulta ihan kokonaan huomaamatta! Onneksi ehdin huomata Epäluonnolliset syyt erään äänikirjapalvelun suosituksissa ennen tilauksen loppumista ja hoksasin napata sen kirjastosta lainaan.

Richard Shepherd kirjoittaa erittäin vetävästi, mielenkiintoisesti, yksityiskohtaisesti ja kaiken aikaa hyvällä maulla elämästään ja varsinkin pitkästä urastaan yhtenä Iso-Britannian johtavista oikeuslääkäreistä. Työssään Shepherd on suorittain parikymmentätuhatta ruumiinavausta, ollut todistajana lukuisissa oikeusjutuissa sekä muun muassa Prinsessa Dianan kuoleman tutkijana. Jostakin syystä kuitenkin hämmästyin, kun tajusin että Shepherd todellakin käyttää tapauskuvauksissa henkilöiden oikeita nimiä. Vaikka Shepherd kertoo paljon yksityiskohtia, hän ei kuitenkaan sorru mässäilemään suolenpätkillä tai muilla karuilla yksityiskohdilla.

Epäluonnolliset syyt osoittautui todella, todella mielenkiintoiseksi kirjaksi. Opin aika paljon ruumiinavauksista ja ruumiiden tunnistamistavoista, kuolinajan määrittelemisen vaikeudesta sekä siitä, miksi kätkytkuolema on kuolinsyynä hankala juttu. Senkin opin, että WTC-iskujen lopullinen uhrimäärä oli 2753 ja ruumiiden osia tai pieniä palasia löytyi yhteensä noin 70 000 kappaletta. Käsittämättömän järkyttävää!

Jos kuulut lukupiiriin ja mietitte kirjoja ensi vuodelle, niin tämä olisi tosi hyvä valinta. Shepherdin kertomuksista riittäisi keskusteltavaa ja pohdittavaa useammallekin kokoontumiskerralle.

2 kommenttia:

  1. Tämä on minulla hautautunut hyllyyn. Piti se taannoin ensi tilassa saada, koska halusin lukea sen "heti". :D Jos laittelisi kirjan lukumaratonkasaan, joka on sekin jo niin korkea, ei yksi maratoni riitä sen lukemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, Sellainen "nämä kirjat aioin lukea heti" -lukumaraton voisi olla ihan erillinen tapahtuma! :D
      Tämä Shepherdin kirja oli kyllä tosi nopealukuinen, kun vauhtiin pääsi. Vaikka hän kertoo (tietysti) myös omasta elämästään, niin minusta pääpaino pysyy hyvin niissä hänen tutkimissaan tapauksissa ja ylipäätään patologin työssä.

      Poista