Faunoidit-trilogia

Tässä taannoin kirjahyllyjä siivotessa vastaan tuli paljon kirjoja, joita en ole lukenut, vaikka kovasti olisin halunnut. Joskus kirjat jäävät uudempien tai kirjaston kirjojen kyseessä ollessa palautuspäivän lähestymisen jalkoihin. Sitten kirjat tulee nostaneeksi sellaiseen hyllyyn, jota ei aktiivisesti tutki ja taas tulee uusia kirjoja lukujonoon.

No, David Mitchellin Pilvikartaston ja monen muun ohella Annukka Salaman Faunoidit-trilogia on tällainen ikuisuuden lukemistaan odottanut kirja(sarja). Päätin kuunnella sen äänikirjana, kun yhden pitkähkön fyysisen kirjan lukeminen on niin pahasti kesken.

Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja, käynnistyy sen verran vauhdikkaasti, että tarina imaisee mukaansa saman tien. Unna on aina ollut ketterä ja todella taitava kaikissa urheilulajeissa. Hän rakastaa kiipeilyä (paitsi havupuihin), mutta pelästyy herkästi.

Unnan maailma mullistuu, kun hän tapaa huoltoaseman kahviossa Rufuksen. Hänelle selviää, että itseasiassa hän on faunoidi: ihminen, jossa on yli 50% voimaeläintä. Unnan voimaeläin on orava, mikä selittää paljon. Sitä taas ei selitä mikään, kuinka on mahdollista, että Unna ylipäätään on faunoidi, sillä tähän asti kaikki faunoidit ovat olleet miehiä.

Piraijakuiskaajassa faunoidi-maailman laajuus alkaa hahmottua paitsi Unnalle, myös lukijalle. Pari uutta keskeistä hahmoa astuu kuvaan ja Unnan taustoja yritetään selvittää porukalla.

Trilogian päättävä Harakanloukku onkin sitten lähes puhdasta fantasiaseikkailua: yksi Unnan faunoidiystävistä, Vikke, katoaa ja häntä lähdetään etsimään äärimmäisen vaarallisesta metsästäjien kaupungista.

Kuuntelin koko sarjan noin viikossa, eli varsin nopeasti. Kiinnyin etenkin harakka-faunoidiin, Jonneen ja ärsyynnyin kontrolloivaan Rufukseen. (Rufuksen kontrolloimistarpeelle tosin löytyy selitys, mutta se on silti todella ahdistava piirre.) Pisteet Annukka Salamalle siitä, että Unna pitää puolensa oravamaisesta arkuudestaan huolimatta! Lisää pisteitä siitä, että Salamalta sujuu himon ja seksin luonteva kuvaus!

Äänikirjat lukee Anniina Piiparinen ja minä todella pidän hänen lukutavastaan. Dialogi kuulostaa luettunakin luontevalta ja eläytymistä on minun makuuni juuri oikea määrä.

Onneksi tuli siivottua ne kirjahyllyt ja enemmän onneksi oli se, että viimeinkin kuuntelin nämä. Oikein vetävää luettavaa noin yläkoululaisista ylöspäin.