Kesän sarjakuvia

Lukujumittamiseni on koskenut myös sarjakuvia, mutta jonkin verran niitäkin on tullut luettua. Tässä pikakatsaus niihin:

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
Sammakko 2019, 139s.
Suom. Helena Kulmala

Liv Strömquistin aiemmat albumit ovat olleet loistavia ja luonnollisesti odotin samaa tasoa tältä Einsteinin vaimoltakin. Mutta nyt ei kyllä vakuuttanut. Kirjan tarinat ovat jotenkin liian sekalaisia ja jäävät turhauttavan pinnallisiksi.

Pettymys, mutta kansikuva on kyllä loistava.

---------------------------------------------------------

Kei Sanbe: Poissa 5 ja 6

Punainen jättiläinen 2019
Suom. Taavi Suhonen

Poissa-sarjan viides osa tuntui vähän tylsältä väliosalta, mutta kuudennessa osassa meno onkin jo aivan toisenlainen.

Satoru saa selville murhaajan henkilöllisyyden, mutta joutuu välittömästi itse hengenvaaraan. Silloin kun takaumaa toivoisi, sitä ei tulekaan ja Satoru joutuu kulkemaan pitkän matkan päästäkseen takaisin.

---------------------------------------------------------

Hanna Gustavsson: Yölapsi
Sammakko 2019, 188s.
Suom. Elias Lahtinen

14-vuotias Ingrid haluaa olla rauhassa, katsoa pornoa ja masturboida. Myös musiikki kiinnostaa, koulu ei niinkään.

Hanna Gustavssonin esikoisalbumi Yölapsi on piirrosjäljeltään karuhkon rosoinen, mutta tyyli sopii kyllä oivallisesti tarinaan. Tarinaa ei voi mieltää kasvukertomukseksi, sillä Ingridissä ei ole havaittavissa kasvua.


En osaa tarkasti sanoa mikä tässä tökki, mutta selkeästi se jokin oli Ingridissä itsessään.

---------------------------------------------------------

Mariko Tamaki: Laura Dean
Keeps Breaking Up with Me
First Second 2019, 289s.

Laura Dean Keeps Breaking Up with Me kertoo epäterveestä on-off-suhteesta, jossa toinen kärsii kun toinen huitelee menemään miten lystää. Hankala "parisuhde" vie paljon energiaa ja huomiota, jopa niin paljon, ettei muille ystäville tahdo löytyä aikaa.

Tarina on hyvin todentuntuinen ja uskottava. Vaikka tässä kirjassa pariskunnan molemmat osapuolet ovat naisia, ongelmat ja kipukohdat pätevät myös toisenlaisiin pariskuntiin.

Sivusta tai jälkeenpäin on helppo huudella ohjeita, pudistella päätään ja kehottaa irtautumaan huonosta suhteesta. Tunteet eivät vain ole niin helposti muokattavissa, vaikka järki sanoisikin muuta kuin sydän.

---------------------------------------------------------

Kaoru Mori: Aron morsiamet 11
Punainen jättiläinen 2019, 192s.
Suom. Antti Valkama

Minulta oli mennyt ohi tiedotukset Aron morsianten uudesta osasta, mutta onneksi huomasin sen kaupan lehtihyllyssä.

Tässä osassa ainoa negatiivinen asia on se, että tässä keskitytään Smithin ja Talasin tarinaan: kuinka Talas pääsi aavikolta Ankaraan ja jatkuuko heidän matkansa yhdessä vai omia teitään. Pienenä sivutarinana kerrotaan Smithin taskukellon tarina.

Piirrostyyli on yhtä ihastuttavan yltäkylläistä kuin aiemminkin.

---------------------------------------------------------

Thi Bui: The Best We Could Do
Abrams ComicArts 2018, 329s.

The Best We Could Do kertoo Thi Buin perheen tarinan siitä, kuinka Vietnamilaisperhe päätyi venepakolaisina Amerikkaan.

Tarina on totta kai mielenkiintoinen ja Thi Buin piirrostyyli on mielestäni hieno. Kerronnallisesti en vain oikein viihtynyt tämän kirjan parissa. Ihan niinkin pieni yksityiskohta kuin Buin ja hänen sisarustensa syntymien kuvaaminen sekalaisessa aikajärjestyksessä tuntui väärältä ratkaisulta.

Maltillinen värimaailma sopii kertomukseen täydellisesti.

Good Riddance

Cynthia Copeland: Good Riddance. An Illustrated Memoir of Divorce
Abrams ComicArts 2013, 222s.

Tässäpä kirja, jonka harkitsin jättäväni kesken ja jälkiviisaana voin todeta, että enpä olisi mistään jäänyt paitsi. Lainasin tämän sarjakuvamuotoisen avioerotarinan siksi, että takakannessa Copelandin väitetään saavan lukijan nauramaan ääneen, vaikka tarina olisikin sydäntäsärkevä. No en kyllä todellakaan nauranut, mutta eipä särkenyt sydäntäkään.

Cynthia törmää tietokoneella vahingossa miehelleen osoitettuihin rakkauskirjeisiin. Käy ilmi, että T.J. on tapaillut toista naista jo 7 kuukautta. Pariskunta on ollut yhdessä 18 vuotta ja heillä on kolme lasta, mutta pettäminen muuttaa kaiken.

On ihan luonnollista, että jos osapuoli A kertoo avioerostaan, se osapuoli B näyttäytyy kehnossa valossa. Vaikka ex-miehen kuvauksesta raapisi komean kerroksen kuonaa pois, ei hänestä silti mitään hyvää kuvaa saa. T.J. on lapsellinen ja itsekeskeinen mies, joka on kenties perustanut perheen, mutta ei ole missään vaiheessa ottanut siitä vastuuta. Cynthia taas on omistautunut lapsilleen - aivan täysin.

Good Riddance on varsin suoraviivainen avioerokertomus. Oikeastaan ainoa yllätys oli se, kuinka nopeasti Cynthia meni uudelleen naimisiin. Tunnetasolla en saanut tästä(kään) kirjasta juuri mitään irti.