Herra Gummi ja salapiilo

Andy Stanton: Herra Gummi ja salapiilo
(Mr Gum and the Secret Hideout, 2010)
Kustantamo S&S 2017, 228s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta

Voi sitä Herra Gummia!
Arvatkaapa, onko se taas pahanteossa ja auttaako Ville Viljami Kolmas ilkeyksissä? No mutta tietenkin! Lamonen-Pulin kaupungissa tapahtuu outoja: pilvet plöpsähtelevät alas taivaalta ja ilma muuttuu inhottavan kuumaksi. Jostakin ilmestyy papukaijoja, tarantelloja ja kaktuksia ja ihmiset ovat ihan tukahtumaisillaan. Mutta ei hätää, sillä totta kai Polly ja Perjantai ryhtyvät selvittämään outoja tapahtumia ja pelastavat lopulta koko kaupungin mereensuistumiselta.

Näkisittepä tämän muistilappujen määrän, joita lukiessa laitettiin merkkaamaan hauskoja kohtia! Niitä lappuja on nimittäin aika paljon.

Kikattelimme antaumuksella sille, kuinka herra Gummi hieroi käsiään yhteen ja sitten kahteen, mikä on tavallaan sama asia, mutta vaikeampi selittää ja sille, kun Pollyn kasvoilla oli huolestunut ilme, ja Perjantain kasvoilla oli mansikkajogurttia. Esikoinen oli tikahtua, kun Pollyn ja Perjantain Pilvi- ja jogurttiosaston toimistoon hankittiin muiden tarvikkeiden lisäksi kopiokone, jolla voi kopioida sanoja, ja kopiokone , jolla voi kopioida sanoja, ja kopiokone, jolla voi kopioida sanoja jne.

Herra Gummin ja Ville Viljamin lisäksi tässä tarinassa pahiksen hommissa riehuu Kapteeni Brasilia, joka oli kerran tappanut merimiehen pelkästään tuijottamalla tätä kymmenen minuuttia. Ja ampumalla sitten pistoolilla sydämeen.

Herra Gummi -kirjoista on aivan turha etsiä opetuksia tai muita syvällisyyksiä. Ylipäätään näissä ei ole juurikaan järkeä. Mutta hauskaa ja ällöttävää näiden lukeminen kyllä on. Minusta on ihastuttavaa lukea lapsille suunnattua kirjaa, joka yllättää lapsetkin sillä, miten pitkälle voi mennä liian pitkälle menemättä kuitenkaan aivan liian pitkälle.

Herra Gummi ja kirsikkapuu

Andy Stanton: Herra Gummi ja kirsikkapuu
S&S 2017, 250s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: David Tazzyman

Uusimmassa Herra Gummissa valtaosa Lamonen-Pulin asukkaista joutuu ikivanhassa kirsikkapuussa asuvan vähintään yhtä ikivanhan Runtun lumoihin. Pikkukaupunkilaisten lähes uskonnollinen hurmostila peittää alleen kaiken muun ja Pollylla ja Allan Raatalilla (sähkölihaksilla varustetulla pipariukolla) on kova työ asioiden palauttamisessa entisille raiteille. Eihän siellä puussa mitään Runttua ole, vaan ällöiljettävän ilkeä Herra Gummi vain, jolla on jälleen julmia hyötymissuunnitelmia mielessään.

Edellistä Gummia lukiessa minua harmitti se, että jouduin lukea kirjan yksin, kun lukutaitoiset lapset olivat sen menneet lukemaan ihan omin päin. Kirsikkapuuhun kielsin jyrkästi koskemasta ilman minua, mutta tämä omaksi iloksi tekemäni sääntö taisi olla väärä. Ne samaiset lukutaitoiset lapset eivät nimittäin ole tämän vuoden puolella olleet kovin kiinnostuneita äidin lukemista iltasaduista, vaan lukevat mieluummin itse. Luultavasti he olisivat itse lukeneet tämän moneen kertaan siinä ajassa, joka meiltä kului kirjan lukemiseen yhdessä. Merkittäköön muistiin itselleni sellainen itsestäänselvyys, että mikäli lapsi haluaa lukea kirjan itse omaan tahtiinsa, anna ihmeessä lukea.

Herra Gummi ja kirsikkapuu on etenkin lopustaan vähän hämy, mutta sinänsä sarjan henkeä edelleen oivasti toteuttava teos. Pidin siitä, ettei tässä ollut ainakaan yhtä paljon läski-puhetta kuin parissa edellisessä kirjassa on ollut. Tykkäsin myös kovasti Jaakko-koirasta, jolla olisi saanut olla isompikin rooli tarinassa.

Mikäli seuraavan Gummin ilmestyessä lapset itse ehdottavat sitä iltasatulukemiseksi, aion kyllä ottaa lukemiselle tiiviimmän aikataulun. Jos tämänkään mittainen kirja venyy useammalle viikolle (kuten tämän kanssa ikävä kyllä kävi), ei se tarinan vinkeys ja tunnelma pysy yllä tarpeeksi hyvin.

Mitä syödään, herra Gummi?

Andy Stanton: Mitä syödään, herra Gummi?
(What's for Dinner, Mr Gum?, 2009)
S&S 2016, 246s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta

Andy Stantonin herra Gummi -sarja on ollut meidän perheessä taattu menestys iltasaturintamalla. Menestys siinä mielessä, että lapset ovat todella halunneet sitä kuunnella ja äiti lukea, mitään rauhoittavaa vaikutusta ei todellakaan ole näiden kanssa ollut havaittavissa. Sopivan kirjan puuttuessa meillä ei ole luettu iltasatuja liian pitkään aikaan, joten olin aivan innoissani kun Mitä syödään, herra Gummi? viimein ilmestyi.

Mutta voi höhlä, ei tästä mitään iltasatukirjaa sitten tullutkaan! Esikoinen luki tämän heti samana päivänä kun kirja saapui ja keskimmäinen lapsi seuraavana. Yritin kyllä kaupitella vielä sitä iltasatumahdollisuutta, mutta melko ymmärrettävästi pojat eivät siitä innostuneet.

Mitä syödään, herra Gummi? ei sisällä juurikaan syömistä vaan infernaalisen ruokasodan. Törkyistä lihakauppaa pitävä Ville Viljami Kolmas tyrmistyy kun hänen paras ystävänsä herra Gummi ei ole muutamaan päivään tullut ostamaan ruokaa. Hän varjostaa herra Gummia Rasva-Janin Roipetaloon, iljettävän sottaiseen kebab-paikkaan, jossa kebab-möhkälettä pyörittää housuton apina. Ja niinhän siinä käy, että Ville Viljami Kolmas ja herra Gummi alkavat riidellä ja tuota pikaa riita muuttuu koko kaupunkia järisyttäväksi ruokasodaksi.

Täytyy sanoa, että olisin varmasti pitänyt tästä kirjasta enemmän, jos olisin saanut lukea sen lapsille. Ilman lasten kikatusta ja hirnuntaa tuntui kuin jotain oleellista olisi puuttunut. Tarina on kyllä kaikessa typeryydessään hauska, ihan jo siksikin ettei herra Gummin ja Ville Viljami Kolmannen ihan ensimmäiseksi arvaisi käyvän taisteluun kaverisuhteittensa takia. Käännös on sujuvaa ja toimii muuten hyvin, mutta en ole ollenkaan ihastunut läski-sanan toistuvaan käyttöön.

Seuraavan kirjan aion kyllä pimittää lapsilta muutaman tunnin ajan, jotta varmasti saan lukea sen heidän kanssaan ja heidän vilpittömistä reaktioistaan nauttien.

Herra Gummi ja tanssiva karhu

Andy Stanton: Herra Gummi ja tanssiva karhu
(Mr Gum and the Dancing Bear, 2008)
 Kustantamo S&S 2016, 239s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: David Tazzyman

En osaa sanoa kuka meillä ilahtui eniten, kun postimies kävi tuomassa uusimman Herra Gummi -kirjan. Minua nauratti jo etukäteen, koska tiesin odottaa päätöntä hauskuuttamista ja juonta, jota ei voisi mitenkään väittää ennalta-arvattavaksi. Isommilla lapsilla oli jo ennen lukemisen aloittamista sellainen leveä, odottava virnistys, josta päätellen aiempien kirjojen iloinen pöhköys on jättänyt hilpeät muistot.

Herra Gummi ja tanssiva karhu on sarjan viides osa. Lamonen-Pulin kaupunkiin, puiston penkille ilmestyy kuin tyhjästä karhu. Se on vähän masentuneen näköinen ja vain ynähtelee laiskasti Pollylle, joka yrittää kovasti selvittää kuinka voisi olla sille avuksi. Ennen kuin Polly ehtii auttaa Riippulukoksi nimeämäänsä karhua, Herra Gummi ja Ville Viljami Kolmas kaappaavat sen ja pakottavat tanssimaan pikkukapakoissa maksua vastaan. Polly ei tietänkään jää seuraamaan touhua sivusta, vaan pelastaa Riippulukon kaksikon kynsistä. Luvassa on erikoinen seikkailu Nantucketin Kutkutus -nimisellä laivalla, jota pitää komennossaan vähän mielenvikainen kapteeni Brasilia.

Tässä vaiheessa toivoisin, että olisin malttanut lukemisen lomassa laittaa tavalla tai toisella muistiin ne kirjan maukkaimmat kohdat. Näin jälkikäteen en onnistunut löytämään niitä kikatuttavimpia sutkautuksia. Nauraa sai jälleen kerran monet monituiset kerrat. Minulle juoni oli toissijainen seikka, sillä nautin niin kovasti kerronnan persoonallisuudesta ja Kapari-Jatan loistavasta suomennoksesta. Kuvitus on sekin hauskan ilmeikästä ja tyyliin täydellisesti sopivaa.

Niin paljon kuin tämän kirjan parissa viihdyinkin ja Stantonin tyyliä rakastan, tällä kertaa on pakko antaa hiukan kritiikkiäkin. Jostakin syystä kirjassa kuvataan hyväksyttävänä ja täysin luontevana sitä, että pilkataan jonkun ylipainoa. Joonatan Kare -hahmo on hyvin isokokoinen mies, joka rakastaa syömistä. Tässä kirjassa on kohtaus, jossa Polly, Riippulukko ja Kare rysähtävät kuumailmapallolla viidakkoon ja siinä rytinän keskellä Kare käskee Pollya tarttumaan läskeihinsä. Jo tämä särähti pahasti. Ikävä kyllä Kareen painolle nauretaan vielä rumemmin kirjan lopussa.

No, jos nyt kuitenkin jätän tuon Kareen ruman kohtelun taka-alalle, niin kirja oli juuri sellainen kuin odotinkin. Tässä riitti vauhtia, yllätyksiä ja hauskoja juttuja. Tuli myös todistettua se, että lukemalla oppii uusia asioita: tämän kirjan myötä lapset oppivat, mitä tarkoittaa 'olla kännissä'.

Herra Gummi ja voimakivet

Andy Stanton: Herra Gummi ja voimakivet
(Mr Gum and the Power Crystals, 208)
Schildts & Söderströms 2015, 220s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: David Tazzyman

Jos iltasadun on tarkoitus rauhoittaa lapsi puolitorkuksiin, ei missään nimessä kannata lukea iltasatuna Andy Stantonin Herra Gummi -kirjoja.

Uusimmassa osassa, Herra Gummi ja voimakivet, Jaakko-koira sattuu kuoppaa kaivaessaan potkaisemaan Polly-tytön jalkojen juuren ikivanhan pussukan, josta löytyy kaksi satumaisen kaunista kiveä. Polly vie kivet kotiinsa ja sulkee ne korurasiaansa säilöön. Yöllä hän näkee hurjan todentuntuista unta, jossa hän huomaa kulkevansa avojaloin kivien kuiskinnan ohjaamana kohti ränsistynyttä, hylättyä tuulimyllyä. Aamulla Polly herää kivet kädessään ja jalat moskaisina, joten hän päättää rientää Vanhan Mummun luo kysymään neuvoa. Hyvin pian kuvaan astuvat myös Herra Gummi ja tosi inhottava Ville Viljami Kolmas.

Voi hyvänen aika. Andy Stanton on kirjoittanut ja Jaana Kapari-Jatta suomentanut niin viihdyttävän kirjan, ettei paremmasta väliä. Ensimmäisenä iltana emme meinanneet malttaa lopettaa lukemista ollenkaan, kun kaikkia nauratti niin paljon. Erityisen paljon kikattelimme Pollyn matkalle Vanhan Mummun luo - se kun kestää aika monta (lyhyttä) lukua. Teksti on siinä määrin ilmeikästä, että tätä ei kyllä tylsistyneinkään lukija pysty lukemaan monotonisella äänellä ja/tai eläytymättä.

Tarina on vauhdikas ja Stanton hyödyntää huolettomasti mielikuvituksen mahdollisuuksia. Jos tarinassa tarvittaisiin jotakin hyvin jykevää, kuten vaikkapa linnaa, sen voi aivan hyvin pistää paikalleen vähän myöhemminkin. Eihän kaikkea aina muista kertoa heti alkuun!

Meille ylimääräistä hupia tämän sarjan kohdalla tuo se, että keskimmäinen meidän perheen lapsista on nimeltään Jaakko ja lasten isoisoäitiä sanotaan Vanhaksi Mummuksi.

Ihan hirveän hauska kirja. Monesti nipotan, jos suomentajalta on lipsahtanut salama salamiksi, mutta tässä kirjassa äkäinen ukkospilvi, joka "työnsi taas salamia nenästään" tuntui itse asiassa sopivan salamoita paremmin. Laiskaa lukijaa ilahduttaa varmasti tekstin reilunkokoinen fontti, ilmava taitto ja runsaat kuvat.

Herra Gummi ja vuorenpeikot

Andy Stanton: Herra Gummi ja vuorenpeikot

(Mr Gum and the Goblins, 2007)

Schildts & Söderströms 2015, 201s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

Kuvitus: David Tazzyman

Harry Potter ja salaisuuksien kammio joutui odottamaan vuoroaan iltasatujonossa, kun Herra Gummi ja vuorenpeikot ilmestyi postilaatikkoon. Olemme tykänneet edellisistä osista paljon, eikä Vuorenpeikot ainakaan vähemmälle tykkäämiselle jäänyt.

Lamonen-Pulissa on saatu elellä kaikessa rauhassa edellisen seikkailun jälkeen, mutta nyt edessä on jälleen toimintaa. Perjantain vaimo, rouva Suloinen, tulee yrttienhakureissulta peikkovuorelta pahoin piestynä ja sekavana. Hänen kimppuunsa on käynyt joukko tuntemattomia otuksia aivan Peikkoluolan vierellä, siellä missä Peikkojoki virtaa vuolaana ja sinisenä. Perjantai veikkaa asialla olleen mäyräporukan, Allan Raatali taas epäilee peikkoja. Polly ja Perjantai lähtevät etsimään syyllisiä ja joutuvat kasvokkain, kenenkäs muun kuin Herra Gummin kanssa.

Stantonin ajatuksenjuoksu on mahdottoman sopivaa viihdyttämään energisiäkin lapsia. Tarinan henkilöiden harmittomat typeryydet ja pahisten ilmiselvä vaarattomuus tekevät periaatteessa hurjastakin seikkailusta huvittavan. Peikot (vuorella tosiaan mellastavat peikot eivätkä mäyrät) ovat naurettavan ällöttäviä, vaikka eivät lopulta aivan aitoja peikkoja olekaan.

Lapsista oli hirveän hauskaa bongata tekstistä kaikenlaisia älyttömyyksiä ja viitteitä heille tuttuihin juttuihin. Ystävykset esimerkiksi valmistautuvat vuorelle lähtöön kovin eri tavoin: Polly hankkii paksuja talvitakkeja, mutta Perjantai pelasi pelihallissa tietokonepeliä ja sai todella korkeat pisteet. Eräässä kohtaa Perjantai ja Polly joutuvat tilanteeseen, josta selviytyäkseen pitäisi olla Harry Potter. Vuorella he joutuvat kohtaamaan kolme peikkojoukon asettamaa, mahdottomiksi tarkoitettua vastustajaa, jotka kirvoittivat lapsista melkoiset määrät hihittelyä.

Mikäli Herra Gummi ei ole vielä tullut tutuksi, suosittelen vilpittömästi tutustumaan. Kirjojen iso fontti, reilut marginaalit ja runsas kuvitus tekevät näistä oivallista luettavaa myös vähän lukeville ja aloitteleville lukijoille.

Herra Gummi ja piparipohatta

Andy Stanton: Herra Gummi ja piparipohatta

(Mr Gum and the Biscuit Billionaire, 2007)

Schildts & Söderströms 2014, 187s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

Kuvitus: David Tazzyman

Alkuvuodesta nauraa hekottelimme iltaisin lasten kanssa Herra Gummille ensimmäisen kerran. Oli hienoa huomata, että sarjan suomentamista jatketaan näin pian, sillä tällaisia kirjoja ei osu kohdalle tarpeeksi usein. Herra Gummi ja Piparipohatta taisi hivenen kärsiä suurista ennakko-odotuksista, mutta höpsö ja vinkeä se silti on.

Piparipohatta on oikealta nimeltään Allan Raatali, pipariukko, jolla on sähköllä toimivat lihakset. Hän muuttaa Lamonen-Pulin kaupunkiin, hankkii sieltä valtavan suuren ja upean kartanon ja alkaa hankkia ystäviä jakelemalla avokätisesti rahojaan kaikille kohtaamilleen ihmisille. Polly hiukan hämmentyy Piparipohatan ystäväkäsityksestä, mutta iltahtuu Allan Raatalin juhlakutsusta niin paljon, ettei pystynyt kuvailemaan sitä sanoin. Siitä syystä hän lausuikin muutaman numeron. "12! 93! 114!" Koska Allan on peittelemättä esitellyt rahavarojaan, eivät juhlat tietenkään suju suunnitellusti, vaan Herra Gummi ja Ville Viljami ryöstävät Piparipohatan rahat. Onneksi on Polly sekä Perjantai O'vela, jotka eivät jätä uutta ystäväänsä pulaan.

Stantonin tarinointi on virkistävän omaperäistä, eikä Piparipohatta ole juonellisesti kovin erikoinen. Tai sitä se oikeastaan nimenomaan on, sillä juoni ei ole perinteisen suoraviivainen ja siisti. Tarina on kuitenkin niin sekopäinen ja hahmot niin hölmöjä, että naurua riittää.

Sanaleikkejä tässä on paljon, eivätkä kaikki välttämättä ole olleet edes käännettävissä, mutta hyvää työtä on kääntäjä Kapari-Jatta jälleen tehnyt. Tazzymanin kuvitus on ällöttävän ihanaa ja vetoaa meillä lapsiinkin mainiosti, vaikka mustavalkoista onkin.

Ihan ehdottomasti jatkamme Herra Gummin seurassa pärskähtelemistä tulevaisuudessakin, sitä mukaa kun uusia osia ehditään kääntää.

Olet ilkimys, herra Gummi!

Andy Stanton: Olet ilkimys, herra Gummi!

(You're a Bad Man, Mr Gum!, 2006)

Schildts & Söderströms 2014, 187s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

Kuvitus: David Tazzyman

Olipa kerran inhottava, julkea, ilkeä herra Gummi. Hän asuu törkyisessä talossa, jota ympäröi tavattoman kaunis puutarha. Puutarha on pakko pitää kunnossa, sillä pieninkin epäjärjestys saa kiukkuisen keijun mätkimään herra Gummia paistinpannulla. Onneksi puutarhaa ympäröi aita, eikä kukaan muutenkaan halua pistäytyä ilkeän sedän puutarhassa. Mitään erikoista ei tapahdu koko Lamonen-Pulin pikkukaupungissa. Paitsi sitten, kun suuri, kiltti Jaakko-niminen koiranroikale päättää telmiä herra Gummin puutarhassa. Puutarha on äkkiä mullin mallin, herra Gummi saa iskuja kiukkuisen keijun paistinpannusta ja kamala herra Gummi päättää myrkyttää koiran.

Onneksi kirjassa on myös kilttejä ihmisiä. Yksi heistä on tyttö nimeltä Jammi Mammi Lammi F'Huppa F'Huppa Berliini Stereo Iio Iio Lep K'Jep Nermonika Le Harhapek De Grespin De Krespin De Spespin De Vespin De Hula De Vanne De Brunkle Merry Christmas Lenoir, ystävien kesken Polly. Myös karkkikaupan omistaja, Rouva Suloinen ja omituinen erakko Perjantai O'vela ovat hyvien puolella ja auttavat Pollya pelastamaan Jaakon.

Andy Stanton on kirjoittanut hersyvän höpsön ja nauruhermoja rasittavan kirjan, joka oli laimeasti sanottuna täydellinen meidän lapsille. Kapari-Jatan käännös on mainio ja Tazzymanin kuvitus tarinan henkeen sopivaa. Iltasatuhetket olivat tämän kirjan kanssa päivän odotetuin tapahtuma (kerrankin myös lapsille) ja Herra Gummia olikin ihanan vaivatonta lukea ääneen. Paitsi Pollyn oikea nimi oli joka kerta yhtä haastava. Silti palasimme Pollyn viralliseen nimeen lähes joka ilta, niin paljon se huvitti. Kirjan henkilöt kertojaa myöten ovat niin vinkeitä, että lukija heittäytyy väistämättä erilaisiin rooleihin. Naurutaukoja oli pakko pitää ja etukäteen sovittiin iltasaduksi riittävän <50 sivua. Mieluiten olisimme kyllä lukeneet koko kirjan kerralla.

Parasta Herra Gummissa on se, että Stanton on kirjoittanut jo 9 Herra Gummi -kirjaa! Voi, en malta odottaa seuraavaa suomennosta.