perjantai 27. maaliskuuta 2015

Herra Gummi ja vuorenpeikot

Andy Stanton: Herra Gummi ja vuorenpeikot
(Mr Gum and the Goblins, 2007)
Schildts & Söderströms 2015, 201s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: David Tazzyman

Harry Potter ja salaisuuksien kammio joutui odottamaan vuoroaan iltasatujonossa, kun Herra Gummi ja vuorenpeikot ilmestyi postilaatikkoon. Olemme tykänneet edellisistä osista paljon, eikä Vuorenpeikot ainakaan vähemmälle tykkäämiselle jäänyt.

Lamonen-Pulissa on saatu elellä kaikessa rauhassa edellisen seikkailun jälkeen, mutta nyt edessä on jälleen toimintaa. Perjantain vaimo, rouva Suloinen, tulee yrttienhakureissulta peikkovuorelta pahoin piestynä ja sekavana. Hänen kimppuunsa on käynyt joukko tuntemattomia otuksia aivan Peikkoluolan vierellä, siellä missä Peikkojoki virtaa vuolaana ja sinisenä. Perjantai veikkaa asialla olleen mäyräporukan, Allan Raatali taas epäilee peikkoja. Polly ja Perjantai lähtevät etsimään syyllisiä ja joutuvat kasvokkain, kenenkäs muun kuin Herra Gummin kanssa.

Stantonin ajatuksenjuoksu on mahdottoman sopivaa viihdyttämään energisiäkin lapsia. Tarinan henkilöiden harmittomat typeryydet ja pahisten ilmiselvä vaarattomuus tekevät periaatteessa hurjastakin seikkailusta huvittavan. Peikot (vuorella tosiaan mellastavat peikot eivätkä mäyrät) ovat naurettavan ällöttäviä, vaikka eivät lopulta aivan aitoja peikkoja olekaan.

Lapsista oli hirveän hauskaa bongata tekstistä kaikenlaisia älyttömyyksiä ja viitteitä heille tuttuihin juttuihin. Ystävykset esimerkiksi valmistautuvat vuorelle lähtöön kovin eri tavoin: Polly hankkii paksuja talvitakkeja, mutta Perjantai pelasi pelihallissa tietokonepeliä ja sai todella korkeat pisteet. Eräässä kohtaa Perjantai ja Polly joutuvat tilanteeseen, josta selviytyäkseen pitäisi olla Harry Potter. Vuorella he joutuvat kohtaamaan kolme peikkojoukon asettamaa, mahdottomiksi tarkoitettua vastustajaa, jotka kirvoittivat lapsista melkoiset määrät hihittelyä.

Mikäli Herra Gummi ei ole vielä tullut tutuksi, suosittelen vilpittömästi tutustumaan. Kirjojen iso fontti, reilut marginaalit ja runsas kuvitus tekevät näistä oivallista luettavaa myös vähän lukeville ja aloitteleville lukijoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti