Katkenneita lankoja

 

Anssi Vieruaho & Karoliina Korhonen (toim.):
Katkenneita lankoja
tarinoita loppuunpalamisesta
Atena 2020, 128s.

" "Suomalaiset uupuvat jo 30-vuotiaina"

Tuo lause eräässä uutisartikkelissa nostatti kulmakarvoja muutama vuosi sitten. Miten niin jo? Onko meidän tarkoituskin uupua, mutta uupujat tekevät senkin liian tehokkaasti ja nopeasti. Olin itse juuri toipumassa työuupumuksesta ja mietin, että vaikka aihe puhuttaa paljon, haluaisin myös itse jotenkin osallistua tähän keskusteluun."

Näin Karoliina Korhonen, toinen Katkenneita lankoja -sarjakuva-albumin toimittajista, kirjoittaa alkusanoissa tämän projektin alkusykäyksestä. Osa kirjan yhdeksästä tarinasta perustuu tekijöiden omakohtaisiin kokemuksiin, osa taas on muiden läpikäymiä kokemuksia. 

Albumin jokaisella tarinalla on siis eri tekijä, mikä korostaa onnistuneesti uupumuksen moninaisuutta. Tarinat ovat keskenään erilaisia, mutta tietysti niistä löytyy yhteneväisyyksiäkin. Uupumusta voi olla hyvin vaikeaa tunnistaa alkuvaiheessa ja uupumuksen jyllätessä täydellä teholla avun hakeminen saattaa tuntua entistä raskaammalta. 

Sarjakuvien lukeminen on teknisesti nopeaa ja kevyttä, mutta nämä tarinat eivät todellakaan ole helpoimmasta päästä. Minua kosketti erityisesti Emmi Niemisen sarjakuva Haastattelu 16-vuotiaan minäni kanssa. Niemisen hento mutta varma kynänjälki yhdistettynä haaleaan väritykseen toimii upean koskettavasti.

Kirjan tuotoista lahjoitetaan 75% mielenterveystyöhön.

Valotusaika

Avi Heikkinen: Valotusaika
Pokuto 2019, 221s.

Avi Heikkisen Valotusaika ansaitsee kaikki mahdolliset kehut, joita kirjalle voi antaa.

Ensinnäkin tämä sarjakuva-albumi on toteutettu valokuvia muokkaamalla. Käytännössä tämä (minun logiikkani mukaan) tarkoittaa sitä, että Heikkinen avustajineen on kuvannut still-kuvaelokuvan, joka on muokkauksen jälkeen koottu kirjaksi. Melkoinen työmäärä siis. Pelkästään hyvä idea ei ole riittänyt, vaan tässä on vaadittu ammattitaitoa sekä kuvaajilta että näyttelijöiltä. Puhun näyttelijöistä, koska Valotusaika on kaikin puolin elokuvamainen, eikä lopputulos toimisi, jos hahmot möllöttäisivät kuvissa miten sattuu.

Tarina on koukuttava lähitulevaisuuteen - ja Jyväskylään - sijoittuva scifihenkinen agenttiseikkailu, jota lukiessa itkin, nauroin ja itkin lisää.

Jamo turruttaa itseään viinalla ja lääkkeillä ja keskustelee lähinnä paperilappuja suustaan tulostavan Possu-pehmolelun kanssa. Jamo saa haltuunsa kameran, jolla voi kuvata menneisyyttä. Selvitettyään ensin omaa menneisyyttään Jamo alkaa hyödyntää kameraa kadonneen nuoren naisen etsinnöissä. Pian hän on keskellä vaarallista sotkua, rinnallaan se pehmoinen possu ja työkyvyttömyyseläkkeellä oleva entinen poliisi.

Kuten sanottua, pidin tässä sarjakuva-albumissa kaikesta. Päähenkilö ei ole maailman sympaattisin, mutta sen ymmärtää kyllä. Nautin suuresti albumin dialogista, josta löytyy myös ääneen naurattavaa huumoria. Valotusaika on upea esikoisteos, joka saa odottamaan mielenkiinnolla Heikkisen tulevia töitä.