Katkenneita lankoja

 

Anssi Vieruaho & Karoliina Korhonen (toim.):
Katkenneita lankoja
tarinoita loppuunpalamisesta
Atena 2020, 128s.

" "Suomalaiset uupuvat jo 30-vuotiaina"

Tuo lause eräässä uutisartikkelissa nostatti kulmakarvoja muutama vuosi sitten. Miten niin jo? Onko meidän tarkoituskin uupua, mutta uupujat tekevät senkin liian tehokkaasti ja nopeasti. Olin itse juuri toipumassa työuupumuksesta ja mietin, että vaikka aihe puhuttaa paljon, haluaisin myös itse jotenkin osallistua tähän keskusteluun."

Näin Karoliina Korhonen, toinen Katkenneita lankoja -sarjakuva-albumin toimittajista, kirjoittaa alkusanoissa tämän projektin alkusykäyksestä. Osa kirjan yhdeksästä tarinasta perustuu tekijöiden omakohtaisiin kokemuksiin, osa taas on muiden läpikäymiä kokemuksia. 

Albumin jokaisella tarinalla on siis eri tekijä, mikä korostaa onnistuneesti uupumuksen moninaisuutta. Tarinat ovat keskenään erilaisia, mutta tietysti niistä löytyy yhteneväisyyksiäkin. Uupumusta voi olla hyvin vaikeaa tunnistaa alkuvaiheessa ja uupumuksen jyllätessä täydellä teholla avun hakeminen saattaa tuntua entistä raskaammalta. 

Sarjakuvien lukeminen on teknisesti nopeaa ja kevyttä, mutta nämä tarinat eivät todellakaan ole helpoimmasta päästä. Minua kosketti erityisesti Emmi Niemisen sarjakuva Haastattelu 16-vuotiaan minäni kanssa. Niemisen hento mutta varma kynänjälki yhdistettynä haaleaan väritykseen toimii upean koskettavasti.

Kirjan tuotoista lahjoitetaan 75% mielenterveystyöhön.

112 osumaa, sarjakuvataiteilijan päiväkirja

Milla Paloniemi:
112 osumaa, sarjakuvataiteilijan päiväkirja
Arktinen Banaani 2016, 330s.

Tästä kirjasta on todella haastavaa kirjoittaa yhtään mitään. Milla Paloniemen tuorein albumi on nimittäin ihan oikea päiväkirja, eikä mikään kuviteltu. Onneksi minulla ei ole tapana kirjaa niinkään kirja-arvioita kuin musta tuntuu -selvityksiä lukukokemuksista.

112 osumaa alkaa maaliskuusta 2015. Parisuhde on päättynyt eroon ja edessä on melkoinen tunteiden vuoristorata: aluksi lähes sietämätöntä ikävää, tuskaa ja epäonnistumisen tunteita, seuraavaksi huumaavan energistä sinkkuelämän ihanuutta, häivähdys seesteisyyttä. Sitten taas käydään läpi eroa, ihmissuhteita, ihastumisia, rakastumisia, tunteita itseä ja muita kohtaan, minuutta, toiveita, haaveita, tavoitteita jne. Bilettämistä, kaljaa, karaokea, satunnaisia kohtaamisia, säätöjä. Lopulta Tinder ja lisää säätöä. Hetkittäin itsenäinen nainen, joka ei tarvitse miestä -kohtauksia. Ja niitä tunteita. Äärimmäisiä, pakahduttavia, väsyttäviäkin. Päiväkirjassa käydään läpi myös humalassa sattunut onnettomuus, jossa sattui pahasti, mutta ei onneksi niin pahasti kuin pahimmassa tapauksessa olisi voinut käydä.

No niin.
Paloniemi osaa ja uskaltaa ilmaista itseään suorasukaisesti ja rehellisesti. Piirrostyylit ja -tekniikat vaihtelevat tunnelman ja/tai tarpeen mukaan.

Lukukokemus oli outo. Oikeastaan epäuskoinen. Kun on ollut parisuhteessa noin viisitoista vuotta (en ikinä muista tarkkaa aikaa), sinkkuelämän kiemurat ja kumppanin etsiminen ovat hyvin etäisiä asioita. Silti tässä oli jotain tuttua: olin nimittäin teini-ikäisenä sitä tyyppiä, joka ihastui jatkuvasti ja luuli olevansa rakastunut. Kävin pitkiä päänisisäisiä keskusteluja kulloisenkin ihastuksen kohteen kanssa, haaveilin seurustelusta ja pussailusta. Mietin, mitähän se ihastuksen kohde minusta ajattelee - vai onko huomannut olemassaoloani ollenkaan. Välillä tein muka-toimivia iskusuunnitelmia (eivät muuten toimineet), välillä podin hirveää tuskaa siitä, kuinka kukaan koskaan missään ei voi ihastua minuun ja blaa blaa blaa. Toisinaan taas toivotin kaikki miehet jonnekin hyvin kaukaiseen maailmankolkkaan, koska elämä olisi helpompaa ilman niitä. Ja sama uudestaan. Ja uudestaan.

112 osumaa oli ahdistavan paljon täynnä samanlaista epävarmuutta itsestään, haaveilua ja toisen sanojen ja tekojen tulkitsemista uudestaan ja uudestaan. Muistan vielä hämärästi, kuinka väsyttävää se jatkuva tunnemyrsky oli silloin teininä, joten ihan hirvittää ajatella, että joku käy/on käynyt läpi samaa aikuisena. Teinin ei sentään tarvitse huolehtia kuin suurin piirtein koulusta, aikuisella on vastuullaan jo koko arki...

Lennart

Peik Lehtonen, Katja Lehtonen & Milla Paloniemi: Lennart

Like 2015, 108s.

Varmasti kaikkialla maailmassa vanhemmat kasvattavat lapsiaan varoittavia esimerkkejä hyödyntäen:

"Pipo päähän ettei aivot jäädy! Yksi nuori kerran kuoli siihen."
"Ei saa piirtää ihoon! Se kuva voi kulkea veren mukana vaikka naamaan, kuten sille-ja-sille kävi!"

Kerran Lennart söi karamellin ennen ruokaa eikä hän jaksanut syödä sen jälkeen enää ikinä mitään.

Vastaavia varoituksia riittää vaikka kuinka paljon, mutta mistä ne ovat peräisin? No tietenkin joku tuttu tai tutun tuttu on erehtynyt tekemään juuri varoitusten vastaisesti ja kärsinyt karmean kohtalon. Peik ja Katja Lehtosen tapauksessa tuo "joku tuttu" oli heidän äitinsä epäonninen työkaveri, Lennart. Lehtosilla oltiin hyvin perillä Lennartin lukuisista kuolemaan johtaneista tekemisistä, sillä perheen äiti muisti väsymättä varoitella lapsiaan milloin mistäkin. On totta kai vain luonnollista, että työkaverin toistuvat kuolemat saavat äiti-ihmisen varpailleen ja varoittelemaan lapsiaan mahdollisimman usein.

Kerran Lennart osti mopon ja kuoli. 

Seuraavana kesänä hän osti kevytmoottoripyörän ja kuoli vielä enemmän.

Lennart on hersyvän hauska kirja! Oli hauskaa löytää kirjan sivuilta niitä varoittavia esimerkkejä, joita itsekin olen lapsena kuullut. Muutamia omaan päähän iskostettuja tapauksia (kuten vaikkapa noita postauksen alussa mainitsemiani esimerkkejä) kansien välistä ei löytynyt, mutta ehkäpä edes Lennart ei ole ehtinyt kokeilemaan ihan kaikkea.

Paloniemi on tehnyt mainiota työtä kuvituksen kanssa ja Lennart onkin pelkistettynä ihmismöykkynä sopivan hömelön näköinen tehdäkseen kaikki kirjassa mainitut tyhmyydet. Naivistinen ilme viehätti myös 2-vuotiasta, joka omi Lennartin ja etsi kuumeisesti mörköjä, joita sitten asiaan kuuluvasti ihasteli ja kauhisteli.

Lennart sopii mainiosti luettavaksi kaikille, jotka ovat joskus kuulleet jonkun epäonnisen yksilön tehneen ajattelemattoman teon ja kärsineen surulliset seuraukset välittömästi. Eli aivan kaikille.