Ihme ilmat! ja Ilmastotekokirja

 

Tänä keväänä ympäri Suomea on aloittanut tai pian aloittamassa yli 90 ilmastolukupiiriä. Ilmastolukupiirien taustalta löytyy mm. Greenpeace ja Helmet-kirjastot. Lisätietoa löytyy täältä. 

Meidän ilmastolukupiirin ensimmäiset kirjat olivat Laura Ertimon Ihme ilmat! sekä Kaisa Happosen ja Karri Miettisen Ilmastotekokirja. Ajattelimme, että näillä lapsille ja nuorille suunnatuilla tietokirjoilla saisimme kenties ikään kuin pehmeän laskun rankkaan aiheeseen. 

 

Laura Ertimo: Ihme ilmat!
Into 2019, 47s.
Kuvitus: Mari Ahokoivu

Laura Ertimon Ihme ilmat! on ollut minulla lukujonossa vuoden 2019 kirjamessuista asti. Alakoululaisille ja sitä nuoremmillekin sopiva tietokirja on sivumääräänsä nähden tuhti opus.

Lotta ja Kasper ovat parhaat ystävät ja molemmat haluavat tietää enemmän ilmastonmuutoksesta: mitä se on, mikä sen aiheuttaa ja mitä sen hidastamiseksi voisi tehdä. Paikoin kirjassa on sarjakuvaosuuksia, mutta enimmäkseen mennään runsaastikuvitetuilla tietosivuilla. Lasten lisäksi kirjassa seikkailevat Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen, joista ensimmäinen kannustaa positiivisiin ilmastotekoihin ja jälkimmäinen urputtaa, ulisee ja välttelee omaa vastuutaan.

Tietoa tässä kirjassa on todella paljon. Koska oletetut lukijat ovat nuoria, kirjassa käydään tehokkaasti läpi esimerkiksi sään ja ilmaston eroja, ilmaston muutoksia kautta maapallon historian, hiilen kiertokulusta, kulutuskulttuurista ja yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuuksista.

Tieto on tarpeellista ja on hienoa, että se esitetään asiallisesti eikä lapsilukijoille turhan päiten pehmennettynä. Kirjan  runsas kuvitus on kivaa katseltavaa, mutta paikoin aukeamat ovat sekavia. Välillä tuotti todellisia vaikeuksia hoksata, missä järjestyksessä aukeaman tekstit on tarkoitettu luettavaksi. Jäin myös miettimään, miten moni lapsi ymmärtää "egologisen" sanaleikin.

Kaisa Happonen & Karri Miettinen:
Ilmastotekokirja
WSOY 2020, 149s.

Ilmastotekokirja on suunnattu suurin piirtein yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille. Kirjan ote on informatiivinen, napakka ja konkreettinen. Ilmastoahdistusta ei vähätellä, vaan tässä ymmärretään hyvin se turhautuminen, jonka vähäiseltä tuntuvat vaikutusmahdollisuudet järkyttävän suuren asian edessä voivat jopa lamaannuttaa. Mistään surkuttelevasti teoksesta ei kuitenkaan ole kyse. Päin vastoin, tästä kirjasta löytyy rutkasti konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä kaikkea kukin meistä voi tehdä. Kirjassa myös muistutetaan pitkin matkaa siitä, että pienikin ilmastoteko on hyväksi.

Ilmastotekokirja vilisee haastavia sanoja, mutta teksti on niin sulavaa, että sanojen merkityksen kyllä ymmärtää helpohkosti. Kirjaan on haastateltu ilmastovaikuttajia ja muita aktiiveja, muun muassa presidentti Tarja Halosta. Ehkä kiinnostavinta oli lukea Madventuresista tuttujen Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin pitkää haastattelua, jossa käytiin läpi matkustamista ja sen ilmastovaikutuksia. Haastattelun sävy on rakentava ja ongelmia ratkova ja siitä saa vinkkejä ilmastoystävälliseen matkusteluun.

Katkenneita lankoja

 

Anssi Vieruaho & Karoliina Korhonen (toim.):
Katkenneita lankoja
tarinoita loppuunpalamisesta
Atena 2020, 128s.

" "Suomalaiset uupuvat jo 30-vuotiaina"

Tuo lause eräässä uutisartikkelissa nostatti kulmakarvoja muutama vuosi sitten. Miten niin jo? Onko meidän tarkoituskin uupua, mutta uupujat tekevät senkin liian tehokkaasti ja nopeasti. Olin itse juuri toipumassa työuupumuksesta ja mietin, että vaikka aihe puhuttaa paljon, haluaisin myös itse jotenkin osallistua tähän keskusteluun."

Näin Karoliina Korhonen, toinen Katkenneita lankoja -sarjakuva-albumin toimittajista, kirjoittaa alkusanoissa tämän projektin alkusykäyksestä. Osa kirjan yhdeksästä tarinasta perustuu tekijöiden omakohtaisiin kokemuksiin, osa taas on muiden läpikäymiä kokemuksia. 

Albumin jokaisella tarinalla on siis eri tekijä, mikä korostaa onnistuneesti uupumuksen moninaisuutta. Tarinat ovat keskenään erilaisia, mutta tietysti niistä löytyy yhteneväisyyksiäkin. Uupumusta voi olla hyvin vaikeaa tunnistaa alkuvaiheessa ja uupumuksen jyllätessä täydellä teholla avun hakeminen saattaa tuntua entistä raskaammalta. 

Sarjakuvien lukeminen on teknisesti nopeaa ja kevyttä, mutta nämä tarinat eivät todellakaan ole helpoimmasta päästä. Minua kosketti erityisesti Emmi Niemisen sarjakuva Haastattelu 16-vuotiaan minäni kanssa. Niemisen hento mutta varma kynänjälki yhdistettynä haaleaan väritykseen toimii upean koskettavasti.

Kirjan tuotoista lahjoitetaan 75% mielenterveystyöhön.

Oksi

Mari Ahokoivu: Oksi
Asema 2018, 368s.

Oksi on komea kirja. Ahokoivun piirrostyyli on selkeää, kaunista ja ilmeikästä, maltillinen värienkäyttö taidokasta.

Takakannen mukaan Oksi on laulu äidistä ja tyttäristä. Karhuemo synnyttää kolme poikasta, vai ehkä sittenkin neljä? Kolme on selvästi pieniä karhuja, neljäs erikoinen pieni ukkeli, jonka hiukset ovat kuin tulta.

Ahokoivu on kieputellut tarinaansa kalevalaista karhun syntytarinaa, fantasiaelementtejä, yhden scifikohtauksen sekä kovasti Hayao Miyazakin Henkien kätkemässä esiintyvien mustakaapuisten, valkoisia naamareita käyttävien hahmojen kaltaisia olioita. Tarina itse on sen verran unenomainen, että en voi väittää ymmärtäneeni siitä paljoakaan. Karhuäiti haluaa piileskellä, tulitukkainen pentu ei sopeudu porukkaan ja metsässä hiimailee sarvipäinen Mana ja joukko hänen kätyreitään. On myös saari, jolle kuolleet päätyvät ja jolta ei ole paluuta.

Halusin ihastua Oksiin täysillä, mutta vaikka Ahokoivun piirrostyylistä pidänkin, itse tarinasta en saanut oikein mitään irti.

Pari lyhytarviota

Vuorossa lyhytarvioita lastenkirjoista.

Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu:
Sanni & Joonas, Talviyö
Kumiorava 2014, 66s.

Luin äskettäin Kalle Hakkolan ja Mari Ahokoivun Sanni & Joonas ja Hugo-serkku -sarjakuvan, jonka kuvituksesta tykkäsin, mutta jonka tarina jäi laimeaksi. Kirjastosta löytyi myös tämä sarjan aiempi osa, josta tykkäsin enemmän. Piirrostyyli on Hugo-serkkuun verrattuna pelkistetympi ja värimaailma rajoitettua, mutta tarina - ja tarinat tarinan sisällä - toimivat paremmin.

Talviyössä kuvataan yhtä lumista päivää ja sitä seuraavaa, unien täyteistä yötä Sannin ja Joonaksen seurassa.

Eoin Colfer:
Legenda kapteeni Korpin hampaista
WSOY 2006, 105s.
Suom. Jaakko Kankaanpää
Kuvitus: Tony Ross

Legenda kapteeni Korpin hampaista on samaa sarjaa kuin kaksi vähän aikaa sitten lukemaani "legenda-kirjaa". Tässäkin päähenkilönä on 9-vuotias Koivulan Valtsu, jonka perhe viettää kesälomaa meren rannalla. Asuntovaunu on kuusihenkiselle perheelle hieman ahdas, mutta siellä on oivalliset olosuhteet kauhutarinoiden kertomiselle. Vanhin veli, Make, pelottelee pikkuveljiään kertomuksella kapteeni Korpista, joka etsii edelleen sitä yhdeksänvuotiasta laivapoikaa, joka iski häntä kirveellä päähän.

Tykkäsin tästä, kuten sarjan kahdesta muustakin kirjasta. Kerronta on vauhdikasta ja ainakin 8- ja 10-vuotiaiden lukijoiden makuun sopivasti ällöttävän pelottavaa. Kuvitus on sekin jälleen oivallisen toimiva.

Sanni & Joonas, Hugo-serkku

Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu:
Sanni & Joonas, Hugo-serkku
Kumiorava 2016, 72s.

Kalle Hakkolan ja Mari Ahokoivun Sanni & Joonas -sarjan toinen osa sattui näköpiiriini kirjastoautolla sarjakuvia selatessa. Lasten sarjakuvia, varsinkin kotimaisia, on harmillisen vähän, joten tämä tuore teos oli ilahduttava löytö.

Sanni ja Joonas asuvat Barcelonassa, missä riittää jännittäviä ja näyttäviä paikkoja seikkailuille. Joonasta ärsyttää se, ettei hän mielestään saa koskaan päättää mitä tehdään. Hetken hän mököttää itsekseen ja kohtaa Gaudin, vanhan miehen, jolla on jaettavanaan elämänkokemuksen tuomia viisauksia.

Hakkolan käsikirjoittama ja Ahokoivun kuvittama albumi on houkuttelevan näköinen. Ruutujako vaihtelee tarpeen vaatiessa ja pienimmilläänkin yksi ruutu on reilunkokoinen. Kauttaaltaan väritettyä ja enimmäkseen kuvien voimalla eteenpäin kulkevaa tarinaa on myös miellyttävä ja joutuisa lukea.

Niin hurjasti kuin pidinkin tämän albumin kuvituksesta, itse juoni on harmittavan mitäänsanomaton. En tiedä kuinka tarina uppoaa kohderyhmään, mutta minusta homma jää ylimalkaiseksi ja melkeinpä juonettomaksi. Siitä kyllä pidin kovasti, kuinka Sannin ja Joonaksen äidin raskaana olevaa puolisoa ei erikseen selitelty missään vaiheessa, vaan hän oli täysin luonteva osa perhettä.