Carry On

 

Rainbow Rowell: Carry On
Macmillan audio 2016, 13h 38min
Lukija: Euan Morton

En edes muista kuinka kauan sitten ostin omaksi Rainbow Rowellin Carry On:in. Tuossa se on hyllyn reunalla tuijotellut minua ja koittanut viestittää, että lue minut. No sitten tuli sellainen päivä, ettei akuutissa lukujonossa ollut mitään muuta ja oikeasti ryhdyin lukuhommiin. Jo muutaman sivun jälkeen tajusin, että tämähän on ihan mainio! Niin mainio, että en olisi halunnut olla kirjasta erossa ollenkaan. Eli käännyin äänikirjan puoleen ja siinäpä se sitten hujahtikin koko opus.

Carry On on Harry Potter fanifiktiota, jonka juuret ovat ymmärtääkseni Rowellin Fangirl-kirjassa, mutta sitä en ole lukenut. Simon Snow on kasvanut kovien paineiden alla, koska onhan hän the chosen one. Simon ei vain tunne itseään erityisen taitavaksi velhoksi, eikä hän sellainen objektiivisesti katsoen olekaan. Monenlaista seikkailua on kouluvuosien aikana ehtinyt osua kohdalle, mutta nyt Simon haluaisi vain nauttia viimeisestä vuodestaan Watfordin velhokoulussa. Tyttöystävän kanssa tulee ero, mutta enemmän Simonia vaivaa kadonnut kämppis, vaikkei hän tästä pidäkään. Baz on nimittäin vampyyri ja Simon ja Baz ovat inhonneet toisiaan niin kauan kuin ovat tunteneet. Tosin joskus vastenmielisyyden taustalta voi löytyä yllätyksiä.

Pidin tästä kirjasta ihan tosi paljon! Hahmot ovat sopivan monikerroksisia ollakseen uskottavia, mutta olematta teennäisiä (ellei sellainen sattunut sopimaan hahmon luonteeseen). Rowell viittaa aiempien vuosien tapahtumiin mukavan vähän siten, että lukija kyllä tajuaa asioiden mittasuhteet, mutta mitään ylipitkiä takaumia ei tarvita. 

Jos tällaista fanifiktiota on olemassa enemmänkin, minä haluan ne lukea! Wayword son on jo hyllyssä ja Fangirlin varasin kirjastosta. ;)

Saving Grace

Jane Green: Saving Grace
Macmillan Audio 2014, 10h 59min
Lukija: Jane Green

Olen joskus muinoin lukenut Jane Greeniltä ainakin Netti@deitin ja Vauvakuumeen, joista molemmista pidin paljonkin. Nyt klikkailin kuunneltavakseni Greenin parin vuoden takaisen kirjan, Saving Grace, koska ajattelin sen olevan mukavan leppoisaa viihdykettä kävelylenkeille.

Gracen aviomies, Ted Chapman, on menestyvä kirjailija, jonka ura on kylläkin kääntynyt laskusuuntaan. Mies on hyvin arvaamaton ja äreä, joten Grace joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan, ettei suututtaisi tätä. Chapmanien pitkäaikainen ystävä ja avustaja on joutunut jättämään työnsä perhesyiden vuoksi, mutta kuin taivaan lahjana Grace tapaa Bethin, joka vaikuttaa nuoresta iästään huolimatta täydelliseltä monitaiturilta. Kaikki rakastavat avuliasta Bethiä, myös Grace, vaikka jokin määrittelemätön kaihertaakin hänen mieltään. Gracella on toisinaan vaikeuksia nukkua, toisinaan taas hereillä olo on lähes mahdotonta. Tedin painostuksesta Grace suostuu tapaamaan psykiatrin, joka toteaa Gracella kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja määrää hoidoksi roppakaupalla lääkkeitä.

Ensimmäinen miinus kirjalle tulee lukijasta. Greenin ääni on ärsyttävän hempeä, välillä lepertelevä, välillä voivotteleva. Toinen miinus tulee lukujen perään lykätyistä resepteistä, jotka rikkovat tunnelmaa aivan turhaa. Aivan joka luvun jälkeen ei reseptejä sentään ole, mutta liikaa kuitenkin.

Tarinaa vaivaa sekavuus ja se olisikin kaivannut kipeästi tiivistämistä. Luultavasti on ihan tarkoituksellista, ettei lukijalle ole heti selkeää, miltä tai keneltä Grace pitäisi pelastaa. Onko suurin huolen aihe äkäinen aviomies, liian täydellinen avustaja vai sittenkin Gracen mielenterveys? Tässä tarinassa oli todella paljon epäuskottavuuksia, liikaa toistoa varsinkin takaumissa ja muka-yllättävin loppunäytös pitkään aikaan.

Kirjan kuunteleminen oli välillä todella tuskaista, mutta sinnittelin kuitenkin loppuun asti. Saving Grace ei ollut lainkaan niin laadukas, naseva eikä varsinkaan napakka, kuin millaisina aiemmin lukemani Greenin kirjat muistan.

Furiously Happy: A Funny Book About Horrible Things

Jenny Lawson: Furiously Happy:
A Funny Book About Horrible Things
Macmillan Audio 2015, 8h 20min.
Lukija: Jenny Lawson

Lähes kolme vuotta sitten onnellisen sattuman kautta löysin Jenny Lawsonin omaelämäkerran, Let's Pretend This Never Happened. Joskus viime keväänä huomasin, että Lawsonilta on tulossa uusi kirja ja odotin malttamattomana, että saisin kirjan käsiini. Fyysistä kirjaa en ole vieläkään saanut hankittua, mutta Overdriven valikoimista klikkasin lainaan Lawsonin itsensä lukeman äänikirjaversion. Kyllä kelpasi virkata isoäidinneliöitä peitoksi ja pidätellä naurua näitä juttuja kuunnellessa.

Furiously Happy on edellisen kirjan tapaan omaelämäkerrallinen, mutta tällä kertaa Lawson keskittyy mielenterveysongelmiinsa. Lawsonilla mielenterveysongelmat alkoivat jo lapsuudessa ja jatkuvasta hoidosta ja lääkityksestä huolimatta ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireinen häiriö, masennus ja tarkkaavaisuushäiriö (ADD) tekevät arjesta ajoittain hyvinkin haastavaa. Vaikka kirjan aiheet ovatkin rankkoja, vaikeita ja ahdistavia, Lawsonin tyyli on kaikkea muuta. Ei hän kepeästi itsemurha-ajatuksistaan ja -yrityksistään puhu, mutta kokonaisuutena kirja on ehdottomasti hauska.

Lawsonin huumorintaju on ihanan suorasukaista ja rajatonta: mille tahansa voi nauraa. Ehkä hänen kirjoissaan (ja blogissaan) pitäisikin olla varoitus hugleikurdagssonmaisuudesta, sillä paikoin liikutaan siinä hyvän ja mauttoman huumorin näkymättömällä rajalla.

Täytetyt eläimet ovat jälleen merkittävässä roolissa. Kirjan kantta koristaa Rory, täytetty pesukarhu, joka on kuin raivoisan onnellisuuden ruumiillistuma. Uniongelmistakin kärsivä Lawson on hyödyntänyt Rorya mm. kissarodeossa, josta perheen kissat eivät ole yhtä innostuneita kuin Lawson ja ilmeestä päätellen myös Rory. Voisi luulla, että jos postilaatikosta löytää kolme kissannahkaa, ihmetystä herättäisi se, miksi joku on halunnut lähettää kolme kissannahkaa. Lawsonia sen sijaan kummastuttaa nahkojen määrä: erään rouvan kanssa oli ollut puhetta kissannahkahanskoista (kitten mittens), mutta käsiä on vain kaksi. Mitä sillä kolmannella pitäisi oikein tehdä?

Äänikirjana Furiously Happy oli aivan loistava kokemus. Vielä paremman siitä olisi tehnyt vain se, jos Lawsonin aviomies, Victor, olisi lukenut omat repliikkinsä. Lawson on kuitenkin niin ilmeikäs lukija, että lopputulos on täydellisyyttä hipova ilman miesääntäkin. Pari kertaa nauroin ääneenkin, vaikka olisi pitänyt olla ihan hipihiljaa, etteivät lapset herää. Onneksi eivät heränneet ja sain jatkaa kuuntelua ihan rauhassa. Äänikirjan ainoa huono puoli on se, ettei siinä ole kuvia. Ehkä lainaan e-kirjan ihan vain nähdäkseni sen erikoisen japanilaisen vessan tai Lawsonin alkuperäisen kansikuvaidean.

Suosittelen Furiously Happya kaikille, varsinkin niille jotka lupaavat ihastua siihen.