The Underground Railroad

Colson Whitehead: The Underground Railroad
10h 43min
Lukija: Bahni Turpin

En ole kuunnellut kokonaista äänikirjaa puoleen vuoteen. Nyt löytyi kuitenkin sellainen kirja, jota en halunnut jättää kesken. Melkein kyllä jäi, sillä laina-aika oli lähellä loppua kesken.

Georgialaisella plantaasilla olot eivät ole yhdelläkään orjalla kehuttavat. Coran asema on kuitenkin heikoimmasta päästä, sillä häntä hyljeksivät myös muut orjat. Coran äitikin on hylännyt tyttärensä vuosia aikaisemmin paetessaan plantaasilta, yksin. Toiselta orjalta Cora kuulee maanalaisesta rautatiestä, jonka avulla he saattaisivat päästä vapauteen. He ottavat riskin ja Cora ja Caesar pääsevätkin noin aseman välin verran parempaan maailmaan.

Bahni Turpin oli lukijana loistava. Pidin hänen eläytymisestään ja siitä, kuinka hän sai jokaisen hahmon kuulostamaan sen verran erilaiselta, että heidät oli helppo tunnistaa. Ehkä pitkä tauko äänikirjoissa kuitenkin aiheutti sen, että keskittyminen oli ajoittain todella vaikeaa. Lisäksi kuuntelemisen jatkaminen tauon jälkeen vaati aina harmillisen pitkän uudelleen totuttelun.

Vaikka kuuntelemisen kanssa olikin hienoisia ongelmia, pidin The Underground Railroadista todella paljon. Se on karu kuvaus epäinhimillisestä ajasta ja olosuhteista, joiden ei toivoisi koskaan toistuvan. Cora on sinnikäs hahmo, mutta ei kuitenkaan sellainen teennäisen toiveikas tai luottavainen.

Kiinnostava ja ajatuksiaherättävä teos.

Lyhyesti

Ahndongshik: Lindbergh 4
Sangatsu Manga 2017, 202s.
Suom. Juha Mylläri

Lindbergh-sarjan neljännessä osassa tarina etenee noin sentin. Lentokilpailun loppupuolella Shark hyökkää kuningattaren saattueen kimppuun ja koko homma päättyy sekasortoon. Sharkin joukkoineen on etsittävä uusi lymypaikka, eikä ristiriitatilanteilta vältytä.

Tämäkin osa on täynnä rytinää ja dramaattisia lähikuvia silmistä ja hikipisaroista. Taistelut ovat yhtä kaaosta ja sellaista viivojen paljoutta, että tapahtumat hukkuvat tehosteiden alle. En siis edelleenkään ole toteutukseen järin ihastunut, mutta jatkan sarjan loppuun asti, sillä haluan tietää onko se pohjimmainen idea kuitenkin toimiva.

Ahndongshik: Lindbergh 5
Sangatsu Manga 2017, 192s.
Suom. Juha Mylläri

...ja sama meno jatkuu viidennessä osassa: sekavasti toteutettuja taisteluita, vihjauksia siitä kuinka menneisyydessä on tapahtunut sitä ja tätä merkittävää, hikoilemista ja huudahtelua.

Ahndongshik: Lindbergh 6
Sangatsu Manga 2017, 208s.
Suom. Juha Mylläri

Haluaisin sanoa, että kuudennessa osassa on jo enemmän sisältöä, mutta ei tässä kyllä ole. Edelleen taistellaan ja vaikka aikaa edellisen osan lopusta on kulunut jo muutamia vuosia, hahmot ovat harmillisen kypsymättömiä.

Koen, että sitä varsinaista juonta - ja siten sisältöä - vain vilautellaan kaiken tämän rytinän keskellä. Turhauttavaa.

Manuele Fior: 5000 km per second
Fantagraphies Books 2016, 143s.
Translation: Jamie Richards

Manuele Fiorin 5000 km per second on sykäyksittäin etenevä tarina Luciasta ja Pierosta. Ehkä tämä on rakkaustarina, vaikka ei perinteisiä reittejä kuljekaan. Lukijalle näytetään vain välähdyksiä sieltä täältä ja ne suuret aukot on täytettävä itse, mikäli niin haluaa ylipäätään tehdä.

En hirveästi ihastunut tarinaan, vaikka siinä hetkensä olikin. Kuvitus on kiinnostava ja väritys toteutettu harvinaisen hienosti.

Karoliina Korhonen: Finnish Nightmares 2
Atena 2017, 96s.

Karoliina Korhosen luoma Matti, tuo helposti kiusaantuva ja pienistä asioista ahdistuva suomalaisen perikuva, jatkaa häkeltymisiään uudessa kirjassa.

Luin tämänkin englanniksi ihan siitä syystä, että mielestäni vitsi on hauskempi nimenomaan ikään kuin ulkopuolelta tarkasteltuna.

Tässä kirjasessa Mattia ahdistaa liian äänekäs tai jopa omalle tontille änkeävä mökkinaapuri ja sateinen kesäloma. Niin kiva kuin onkin tavata tuttavia vaikkapa kaupassa, niin se ilahtuneen juttutuokion jälkeinen piilottelu hyllyjen välissä kieltämättä on vähän tuskaista.

Viihdyin tämän kirjan parissa ihan hyvin ne muutamat minuutit, jotka sen lukemiseen kului. Voi kuulostaa oudolta, mutta minusta tässä oli pikkuisen liikaa selittelyä: mitä lyhyempi vitsi, sen paremmat naurut. Tosin voi olla, että näin sään kannalta ankeana kesänä ei hirveästi jaksa nauraa sille, miten jonkun fiktiivisen Matin kesäloma on muka pilalla sateen takia. Että hah hah, kesä on mielen- eikä lämpötila, hohoho!, vaikka oikeasti alkaa jo olla epätoivoinen, kun vielä ei ole ollut ensimmäistäkään hellepäivää.

Jesse Andrews: Me and Earl and the Dying Girl
Listening Library 2015, 6h 9min.
Lukijat: Thomas Mann, RJ Cyler

Jesse Andrewsin nuortenkirja Me and Earl and the Dying Girl päätyi kuunneltavaksi ilman mitään ennakkosuunnittelua. Tarkoitus oli kuunnella jo pitkään kesken ollut äänikirja loppuun, mutta se olikin menossa ja minun piti valita pikaisesti jotakin muuta kuunneltavaa palapelin tekemisen oheen.

Tämä oli oikein mainio tarina teineistä ja siitä kuinka kaksi elokuvia omaksi ilokseen tekevää poikaa ikään kuin ajautuvat tekemään videota akuuttiin leukemiaan kuolevalle tytölle.

Tarinan asetelma on sellainen, että kirjailijalla olisi ollut otollinen tilaisuus ympätä tekstin sekaan opetus jos toinenkin, rakkausjutuista nyt puhumattakaan. Mutta Andrewspa pitääkin homman kutkuttavan realistisena: ei kaikilla kuolemansairailla ole suuria ajatuksia elämästä ja sen ainutlaatuisuudesta, eikä se rakastuminenkaan ole pakollista. Myöskään koko koululle esitetty kotivideokyhäelmä ei välttämättä saa aikaan ponnekkaita, seisaaltaan esitettyjä taputuksia ja tee videon tekijöistä kaikkien kavereita.

Aivan mainio kirja ja loistavat lukijat, joita on enemmän kuin nuo kaksi joiden nimet onnistuin löytämään.

Carrie Brownstein: Hunger Makes Me a Modern Girl
Penguin Audio 2015, 7h 4min
Lukija: Carrie Brownstein

Earlin tarinan sijaan tarkoitukseni oli kuunnella tämä Carrie Brownsteinin Hunger Makes Me a Modern Girl, joka sekin oli aika summassa tehty kirjavalinta. Brownstein ei ollut minulle entuudesta tuttu ja kirjan nimen ja kansikuvan perusteella luulin kyseessä olevan jonkun sortin stand-up -koomikon elämäkerta, jossa sivutaan jollain tapaa nykyajan kauneusihanteita ja laihduttamisjuttuja.

Väärin luultu.

Brownstein on (ilmeisesti ihan tunnetun) Sleater-Kinney -bändin laulaja-kitaristi ja luonnollisesti tämä kirja onkin sellainen elämäkerta/bändihistoriikki. Luulatavasti kirja tarjoaa mielenkiintoista tietoa bändistä vähänkään kiinnostuneille. Näin ummikon näkökulmasta kokonaisuus oli hetkittäin ihan kiinnostava, etenkin Brownsteinin kertoessa lapsuudestaan ja varhaisnuoruudestaan, mutta kyllä tämän kuunteluun käytetty seitsentuntinen tuntui harvinaisen pitkältä.

Misery

Stephen King: Misery
Penguin Audio 2009, 12h 11min
Lukija: Lindsay Crouse

Äänikirjojen (ei-cd-versioiden) huono puoli on se, ettei niitä voi laittaa blogattavien kirjojen pinoon ja sitten niistä bloggaaminen vähän niin kuin meinaa unohtua.

Kuuntelin siis Stephen Kingin Miseryn jo jokin aika sitten. Kuunteluprosessi oli harvinaisen pitkä, sillä aloitin sen kuuntelun jo viime vuoden puolella, mutta pidin sitten laina-ajan umpeuduttua monen kuukauden tauon. Juonen kannalta pitkä tauko ei haitannut, sillä olen Piinan lukenut ja katsonut sen verran useasti, että tarina oli pääpiirteissään hyvässä muistissa.

Pahasti loukkaantunut menestyvä kirjailija, Paul Sheldon, ei päädy auto-onnettomuuden jälkeen sairaalaan vaan suurimman faninsa hoidettavaksi. Annie Wilkes on työskennellyt aikoinaan sairaanhoitajana, mutta mikään lempeä hoitaja hän ei todellakaan ole. Annie ei ole lainkaan tyytyväinen Paulin viimeiseen Misery-kirjaan vaan pakottaa hänet kirjoittamaan tarinalle jatkoa. Kummallekin tosin on aika selvää, ettei Paul senkään jälkeen tulisi pääsemään ulos Annien talosta. Ainakaan elävänä.

Piina on yksi Kingin parhaista tuotoksista. Annie Wilkes on hirvittävän pelottava ja julma nainen ja Paul Sheldon kammottavan avuton olosuhteiden ollessa kaikin tavoin häntä vastaan. Vaikka tarina oli entuudestaan tuttu, en voinut olla irvistelemättä inhosta ja kauhusta Annien julmuuden edessä. Ihan kauhea nainen.

Lindsay Crouse on lukijana taidokas. Hän eläytyy rooleihin, mutta ei liikaa ja puheen tahti oli minun kielitaidolleni sopiva. Siellä täällä tekstiä elävöittää musiikki, joka on vähän turhankin "tunnelmoivaa". Ei siis hempeää, vaan sellaista ennakoivaa kohta sattuu jotain ihan hirveää -musiikkia.

Why Not Me?

Mindy Kaling: Why Not Me?
Random House Audio 2015, 4h 57min.
Lukija: Mindy Kaling

Jonottelin Mindy Kalingin Why Not Me:tä Helmetin Overdrivesta niin pitkään, että ehdin jo unohtaa haluavani kuunnella sen. Onneksi oma lainavuoroni tuli sopivasti ennen joulua, kun vielä oli lahjatekeleitä viimeisteltävänä ja siten hyvää kuunteluaikaa kosolti tarjolla. Ei sillä, että himpun vajaa viisituntista kirjaa varten pitäisi mitenkään erityisen paljon kuunteluaikaa edes varata. Noin viisi tuntia on riittävästi. Ajatella.

Luin Kalingin aiemman kirjan kesällä 2014 ja blogitekstini perusteella viihdyin kirjan parissa mainiosti. En tiedä onko formaatilla tosiaan näin iso merkitys vai missä vika oli, mutta Why Not Me? oli paikoin niin epäkiinnostava, että ajatukseni harhailivat omilla teillään. Yksi äänikirjan puute on tietysti se, ettei siinä ole kuvia. Ainakin edellisessä kirjassa kuvia oli paljon ja jäin siihen käsitykseen, että ei niitä tämän kirjan paperiversiossa ainakaan vähemmän ole ollut.

Kalingin ääni on kirkas, mutta ei mitenkään häiritsevän terävä. Jutut vaihtelevat painosta käsikirjoitustyöhön, näyttelemiseen ja B.J. Novakiin. Mitään yhtenäistä linjaa näistä esseiden tapaisista ei taida löytyä, joten uskoisin tämän sopivan hyvin sellaiseen luku silloin toinen ensi vuonna -lukemiseen.

Vaikka Why Not Me? ei ainakaan tässä hetkessä ollut minulle erityisen mieleenpainuva kuuntelukokemus, aion jatkossakin lukea näitä julkkisten... niin, mitähän kirjoja nämä nyt ovatkaan? Eivät elämäkertoja, eivät päiväkirjoja. No, jonkin sortin kirjoja joka tapauksessa.

Modern Romance

Aziz Ansari: Modern Romance
Penguin Audio, 2015
6 h 14 min.
Lukija: Aziz Ansari

Modern Romancen varasin joskus alkuvuodesta ja hyvä että varasin, sillä äänikirja on kovasti lainassa koko ajan. Minulle Aziz Ansari on tullut tutuksi Parks and Recreation -sarjan Tom Haverfordina. Ensisijaisesti valitsinkin tämän kirjan kuunneltavakseni puhtaasti tekijän perusteella: kirjan sisällöllä ei oikeastaan ollut mitään väliä.

Modern Romance on yllättävän asiapitoinen teos. Tässä perehdytään varsin kattavasti seurustelukumppanin etsintätapoihin ennen ja nyt. Yhdessä sosiologi Eric Klinenbergin kanssa Ansari on tehnyt laajan tutkimuksen, jossa on kartoitettu muun muassa sitä, mistä sitä potentiaalista kumppania etsitään. Siinä missä muutamia vuosikymmeniä sitten elämänkumppani on useimmiten löytynyt kirjaimellisesti melkein naapurista, nykyisin "tarjolla" on lähes koko maapallon väestö. Totta kai Ansarilla on humoristinen ote aiheeseen, mutta ei tätä mitenkään vitsinä ole tehty.

Vaikka aihe ei ole itselleni mitenkään ajankohtainen, se on eittämättä kiinnostava. Treffailukulttuuri on muuttunut hurjasti etenkin internetin myötä ja nykyisin erilaiset deittisivustot ja -sovellukset ovat merkittävä osa pariutumista. Modern Romancen ansiosta minäkin tiedän esimerkiksi Tinderin toimintaperiaatteen.

Äänikirja oli todella toimiva formaatti, vaikka muistiinpanoja siihen onkin mahdotonta tehdä. Ansari lukee totta kai hauskasti eläytyen, mikä pitää huolen siitä ettei pitkähkökään tilastokatsaus puuduta kuulijaa.

The Paperboy

Pete Dexter: The Paperboy (1995)
Blackstone Audio, 2012, 10h 48 min
Lukija: Sean Runnette

The Paperboy kärsi aluksi siitä, että se on niin tyystin erilainen kuin edellinen kuuntelemani äänikirja, Beauty Queens. Kesti hyvän tovin, ennen kuin totuin Sean Runnetten rauhalliseen ja melko tasapaksuun ääneen, joka kylläkin sopii The Paperboyn tarinaan erittäin hyvin.

Kaksi nuorta toimittajaa, Ward Jansen ja Yardley Acheman, päättää selvittää onko paikallisen sheriffin murhasta kuolemaan tuomittu Hillary Van Wetter saanut sittenkään oikeudenmukaista tuomiota. Tapauksen tutkinnassa näyttää olevan paljon kyseenalaistettavaa ja yhteistyössä Van Wetterin kihlatun, nuoren Charlotte Bessin kanssa he ryhtyvät toimeen.

Tarinan kertojana on Jack, Wardin pari vuotta nuorempi pikkuveli. Jack toimii lähinnä kuskina ja yleisapulaisena, joka pääsee - tai joutuu - seuraamaan tapahtumia ja tutkimuksia hyvin läheltä, mutta kuitenkin pienen etäisyyden suojista. Tarina on mieleenpainuva yhdistelmä vähäeleisyyttä ja koko ajan tiivistyvää ahdistusta. Kaikki on niin ankeaa ja traagista ja jotenkin lohdutonta, että surin jo etukäteen etenkin Wardin ja Jackin kohtaloita, että mitenkähän huonosti asiat vielä ehtiikään mennä.

Ajallisesti tarina sijoittuu noin 60-luvulle, ehkä sinne alkupuoliskolle. Wardin homoseksuaalisuutta ei suoranaisesti käsitellä, siihen vain hienoisesti vihjaillaan. Suurin syy tähän taitaa olla se, ettei nuori Jack tunnu tajuavan koko asiaa.

The Paperboy on tunnetasolla raskas ja rankka tarina, joka on toteutettu hienovaraisesti ja taidolla.

Beauty Queens

Libba Bray: Beauty Queens
Scholastic Audio, 2011
14 h 37 min
Lukija: Libba Bray

Olenko aiemmin maininnut, että pidän palapeleistä? Vaikka itse sanonkin, olen niiden tekemisessä aika hyvä. Ajoittain innostun hommasta niin, että kasaan muutaman nauttien siitä pala - tähän - pala - tähän -flowsta. Aiemmin olen tyytynyt 1000 palan palapeleihin, vaikka isommatkin kyllä ovat houkutelleet. Noin vuosi sitten kokosin 1500 palan palapelin, eikä se tuntunut oikein sen kummemmalta kuin kolmanneksen pienemmän palapelin kasaaminen. Siksipä innostuin, kun iltatorilta bongasin 6000 palan palapelin, viidellä eurolla. Ajattelin, että siitä riittäisi iloa noin viikoksi (koska tavalliseen menee päivä ja tämä veisi tietysti kuusi kertaa sen verran aikaa). Niin. Olen ehkä hyvä tekemään palapelejä, mutta en arvioimaan noin suuren palapelin kasaamisaikaa. Toki palapelin myynyt nainenkin kertoi kasanneen sitä pari vuotta, joten siitä olisi voinut päätellä jotakin.

No mutta tämän pitkän aasinsillan kautta pääsemme siihen, että olen tässä kuunnellut äänikirjoja palapeliä tehdessäni. Varauksessa on vaikka mitä, mutta niitä odotellessa täytyy tehdä melkein summittaisia valintoja lainattavissa olevien äänikirjojen joukosta. Libba Brayn Beauty Queens näyttää juuri sellaiselta kirjalta, jota en todellakaan innostuisi lukemaan. Onneksi muistin hämärästi jonkun joskus jossakin tätä kehuneen ja jopas vain pidinkin kuulemastani.

Miss Teen Dream -kilpailijat ovat matkalla rantakohteeseen uimapukukuvauksiin, kun lentokone rysähtää syrjäiselle, trooppiselle, asumattomalle saarelle. Kaikki aikuiset saavat surmansa, samoin osa kilpailijoista, mutta henkiin jääneet kaunottaret eivät aivan vähästä hätkähdä. Muistakaa hymyillä! Neidit tekevät parhaansa pysyäkseen hengissä, unohtamatta silti tanssitreenejä, koska täytyyhän sitä olla varautunut jatkamaan kauneuskilpailua heti kun pelastajat saapuvat.

Beauty Queens on hulvaton kirja. Libba Bray on lukijana yhtä vallaton kuin kirjailijanakin, eikä tätä voinut nauramatta kuunnella. En oikein tiedä mitä tältä kirjalta odotin, mutta tämä on kyllä hervoton yhdistelmä Kärpästen herraa ja Lostia, stereotypioita kauneuskilpailuista, -kilpailijoista ja kisojen järjestäjistä, tosi-tv:tä ja mitä kaikkea. Mukaan menoon mahtuu myös Elvistä rakastava diktaattori, laivallinen merirosvoja ja mainoskatkoja.

Vaikka Beauty Queens on ennen kaikkea hauska kirja, löytyy kaiken iloittelun keskeltä vakavampiakin aiheita: tytöt oppivat saarella väistämättä paljon itsestään ja toisistaan. Myönnän, että välillä hiukan meinasin ärsyyntyä kaikista vähemmistöistä ja kritiikeistä milloin mitäkin asiaa kohtaan. Ei sillä, etteikö kritiikki olisi aiheellistakin, se vain tuntui kirjan muuhun menoon verrattuna hivenen päälleliimatulta.

Mainio, viihdyttävä tarina ja erityisesti näin äänikirjana todella toimiva kokonaisuus. Erityisesti suosittelen erilaisia aksentteja arvostaville kuuntelijoille.

Tenth of December

George Saunders: Tenth of December
Random House Audio, 2013
5h 40min
Lukija: George Saunders

Ensimmäisen kerran yritin kuunnella George Saundersin Tenth of Decemberiä joskus keväällä. Saundersilla on miellyttävä, sopivan eloisa ääni ja pidin tarinastakin. Siinä vaiheessa, kun kuvittelin toisen luvun alkaneen, tipahdin autuaasti kärryiltä. Myöhemmin suoritin pienen taustatutkimuksen ja selvisi, että tämä onkin novellikokoelma. Novellit ovat hankalia kuunneltavia epämääräisen pituisissa pätkissä, joten siirsin kuuntelun hamaan tulevaisuuteen ja parempaan hetkeen.

Nyt on siis se hama tulevaisuus ja kuuntelin Tenth of Decemberin viimeinkin. Edelleen viehätyin Saundersin äänestä ja novelleistakin. Samoin tälläkin kertaa tunsin tippuvani kärryiltä melkein joka käänteessä ja syylliseksi epäilin puutteellista kielitaitoani. Lainasinkin kirjastosta suomenkielisen version tarkistaakseni, mitä näissä novelleissa oikeasti tapahtui. Kävi ilmi, että pääsääntöisesti olin ymmärtänyt kuulemani vallan hyvin. Saunders ei nimittäin tarinoi aivan niitä perinteisimpiä, arkisia kertomuksia. Näissä novelleissa liikutaan vinksahtaneissa todellisuuksissa, joissa vankilatuomion voi suorittaa vaikkapa eräänlaisena ihmiskoe-eläimenä. Ihmiset eivät ylipäätään ole kovin idyllisiä.

Tykästyin äänikirjaversioon siinä määrin, että suosittelen kuuntelemaan sen, vaikka olisitte kirjan jo lukeneetkin.

Chestnut Street

Maeve Binchy: Chestnut Street
Random House Audio, 12h 29min.
Lukija: Sile Bermingham

Maeve Binchyn Chestnut Street on erittäin onnistunut valinta äänikirjaksi, jos ei voi kuunnella pitkiä pätkiä yhtäjaksoisesti. Binchylle varsin ominaisesti tämän kirjan luvut ovat lähes itsenäisiä novelleja. Lukujen kutakuinkin ainoa yhteinen tekijä on Chestnut Street, eli katu, jonka asukkaista kussakin luvussa kerrotaan.

Chestnut Street on hevosenkengän muotoinen katu. Ulkoisesti kaikki voi näyttää idylliseltä ja hyvinkin tavalliselta, mutta jokaisen kadun asukkaan elämästä löytyy aineksia kertomukseen. Moni voi luulla tuntevansa naapurinsa hyvinkin, mutta yllätyksiltä ei voi aina välttyä. Kun pari vuotta tyhjillään ollutta taloa aletaan remontoida, yksi remonttimiehistä löytää kätketyt päiväkirjat, joista paljastuu miksi talon entinen rouva ei poistunut talosta ja minne pariskunta katosi. Kaikki yksin elävät ihmiset eivät ole yksinäisiä, eivätkä kaikki perheelliset koe kuuluvansa joukkoon.

Sile Bermingham oli viehättävä lukija, jonka vieno irlantilaisaksentti antoi kirjalle mukavasti lisää eloa. Aivan kaikista Chestnut Streetin asukkaista en hirveästi välittänyt, mutta kokonaisuutena kirja jätti hyvän mielen. Pidin siitä, että toisin kuin useimmissa Binchyn kirjoissa, tässä kaikki kadunvarren asukkaat eivät suinkaan olleet yhtä suurta perhettä vaan oikeastaan joka talossa eletään yllättävänkin omissa oloissa.

Chestnut Street on lämminhenkisten tarinoiden kokoelma, joka kärsii vain miedosta imelyydestä.

Saving Grace

Jane Green: Saving Grace
Macmillan Audio 2014, 10h 59min
Lukija: Jane Green

Olen joskus muinoin lukenut Jane Greeniltä ainakin Netti@deitin ja Vauvakuumeen, joista molemmista pidin paljonkin. Nyt klikkailin kuunneltavakseni Greenin parin vuoden takaisen kirjan, Saving Grace, koska ajattelin sen olevan mukavan leppoisaa viihdykettä kävelylenkeille.

Gracen aviomies, Ted Chapman, on menestyvä kirjailija, jonka ura on kylläkin kääntynyt laskusuuntaan. Mies on hyvin arvaamaton ja äreä, joten Grace joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan, ettei suututtaisi tätä. Chapmanien pitkäaikainen ystävä ja avustaja on joutunut jättämään työnsä perhesyiden vuoksi, mutta kuin taivaan lahjana Grace tapaa Bethin, joka vaikuttaa nuoresta iästään huolimatta täydelliseltä monitaiturilta. Kaikki rakastavat avuliasta Bethiä, myös Grace, vaikka jokin määrittelemätön kaihertaakin hänen mieltään. Gracella on toisinaan vaikeuksia nukkua, toisinaan taas hereillä olo on lähes mahdotonta. Tedin painostuksesta Grace suostuu tapaamaan psykiatrin, joka toteaa Gracella kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja määrää hoidoksi roppakaupalla lääkkeitä.

Ensimmäinen miinus kirjalle tulee lukijasta. Greenin ääni on ärsyttävän hempeä, välillä lepertelevä, välillä voivotteleva. Toinen miinus tulee lukujen perään lykätyistä resepteistä, jotka rikkovat tunnelmaa aivan turhaa. Aivan joka luvun jälkeen ei reseptejä sentään ole, mutta liikaa kuitenkin.

Tarinaa vaivaa sekavuus ja se olisikin kaivannut kipeästi tiivistämistä. Luultavasti on ihan tarkoituksellista, ettei lukijalle ole heti selkeää, miltä tai keneltä Grace pitäisi pelastaa. Onko suurin huolen aihe äkäinen aviomies, liian täydellinen avustaja vai sittenkin Gracen mielenterveys? Tässä tarinassa oli todella paljon epäuskottavuuksia, liikaa toistoa varsinkin takaumissa ja muka-yllättävin loppunäytös pitkään aikaan.

Kirjan kuunteleminen oli välillä todella tuskaista, mutta sinnittelin kuitenkin loppuun asti. Saving Grace ei ollut lainkaan niin laadukas, naseva eikä varsinkaan napakka, kuin millaisina aiemmin lukemani Greenin kirjat muistan.

The Lawnmower Man and Other Stories from Night Shift

Stephen King: The Lawnmower Man
and Other Stories from Night Shift
Random House Audio 1995, 3h 56min
Lukija: John Glover

Aloitetaan tämä blogiteksti vaikkapa siitä, että Stephen King on yksi lempikirjailijoistani. Sitten todetaan, että Kingin kirjoista on tehty hirveä määrä tolkuttoman ala-arvoisia filmatisointeja. Tämä kuuntelukokemus osoitti, että näköjään äänikirjoistakin on mahdollista tehdä hyvin, hyvin kehnoja.

Aloitin The Lawnmower Manin kuuntelemisen joskus ennen joulua, eli kuuntelin tätä alle nelituntista äänikirjaa lähemmäs kolme kuukautta. Tästä kirjan kesto + kuunteluaika -yhtälöstä voikin jo päätellä, että mitenkään isoissa erissä en pystynyt kirjaa kuuntelemaan.

"Kokoelma" sisältää viisi novellia: Ruohonleikkaaja, Joskus he palaavat, Lopettajat Oy, Peluri ja Mankeli. Ruohonleikkaaja on ilmestynyt suomeksi ensimmäisessä Amok-albumissa, muut löytyvät Yön äänet -kirjasta. Minä pidin eniten Joskus he palaavat -novellista, jonka ahdistava ja pelottava tunnelma ei aivan täysin hukkunut mahtipontisen musiikin ja äänitehosteiden alle. Tosiaan, kokoelma on toteutettu kuin paraskin halpa kuunnelma. Tunnelmaa korostetaan ja usein myös ennakoidaan tehosteilla siten, että välillä lukijan ääntä on vaikea kuulla. Koin myös äänitehosteet niin korneiksi, että niille teki mieli pyörittää silmiä. Saatoin kyllä pyörittääkin. Ja tuhahdella.

Novellit itsessään ovat ihan laadukasta Kingiä ja minua oikeasti harmittaa, että äänikirjaversio oli näin överi. Äänikirjaa en suosittele, mutta lukemaan kannustan.

Someday, Someday, Maybe

Lauren Graham: Someday, Someday, Maybe
Random House Audio 2013, 8h 27min.
Lukija: Lauren Graham

Someday, Someday, Maybe on muun muassa Gilmoren tytöistä tutun Lauren Grahamin esikoisteos. Fiktiivinen, mutta Grahamin omista kokemuksista ponnistava tarina kertoo tarjoilijana työskentelevästä, näyttelijäksi havittelevasta Franny Banksista. On vuosi 1995 New Yorkissa ja Franny tekee kaikkensa saadakseen näyttelijän uran kunnolla alkuun ennen itselleen asettamansa kolmen vuoden määräajan umpeutumista.

Kuuntelin ensimmäisen puolituntisen kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla selasin samalla vanhoja valokuvia koneelta, enkä tajunnut kuulemastani mitään. Uudella yrittämällä tarina osoittautui kuitenkin varsin loogiseksi ja hauskaksi. Suurimmaksi haasteeksi osoittautui uhkaavasti lähestyvä lainan eräpäivä: olin hädin tuskin puolivälissä kirjaa, kun tajusin että kuunteluaikaa on enää kolme päivää! Oli pakko kuunnella urakalla, mutta ei se kirjalle ainakaan huonoa tehnyt.

Lauren Grahamin ääni sopii hyvin äänikirjaan ja joko ääni, dialogi tai molemmat yhdessä loivat tervetulleen Gilmoren tytöt -efektin. Franny on hahmona sitä tyyppiä, joka ajautuu erikoisiin tilanteisiin ja yrittää usein vähän liikaa. Komiikkaa ei siis puutu ja dialogi on oikein sujuvaa.

Periaatteessa Someday, Someday, Maybe on erittäin ennalta-arvattava. Eikä edes vain periaatteessa, vaan ihan rehellisesti on sitä. Kokonaisuus on kuitenkin raikas ja etenkin henkilöhahmot niin kivoja, että moneen kertaan nähty juonikuvio ei ärsyttänyt.

Kirjasta on suunnitteilla tv-sarja, jonka Graham käsikirjoittaa itse.

Wildflower

Drew Barrymore: Wildflower
Penguin Audio, 2015
7h 5min
Lukija: Drew Barrymore

Äänikirjarintamalla on ollut hiljaista jo pitkään. Pimeys, koleus ja mukavuudenhalu pitävät huolen siitä, että pysyn talvikaudella sisätiloissa aina kun mahdollista. Kun pysyy sisällä, ei tule käveltyä eikä näin ollen kuunneltua äänikirjoja. Mutta sentään tämän Drew Barrymoren elämäkerrallisen Wildflowerin olen kuunnellut.

Wildflowerissa Barrymore kertoilee tarinoita elämästään sieltä täältä. Jutut eivät ole kronologisessa järjestyksessä, mikä ei varsinaisesti häiritse, mutta saa kokonaisuuden tuntumaan sirpaleiselta. Periaatteessa Barrymore ei peittele mitään, mutta ohittaa silti muun muassa ne rankimmat teinivuodet muutamalla lauseella. Toisaalta, onpa niistä jo kuultukin ihan tarpeeksi.

Barrymore lukee kirjansa itse, mikä on sekä hyvä että huono asia. Hän on luonnollisesti paras ihminen kertomaan tarinoitaan ja tietysti näyttelijänä hyvä eläytymään niihin. Mutta tämä eläytymisosa olikin minulle se kompastuskivi. Barrymore on sanalla sanoen äänekäs. Hirvittävän äänekäs. Tai vaihtoehtoisesti kyyneliin asti liikuttunut. Vaikka en monotonisista äänikirjoista pidäkään, olisin tämän kirjan kohdalla halunnut vähän säätää kuvitteellista tunnetasovipstaakia pienemmälle.

Ajoittaisesta tärykalvojen särkemisestä huolimatta Wildflower on kokonaisuutena ihan kivaa kuunneltavaa.

Furiously Happy: A Funny Book About Horrible Things

Jenny Lawson: Furiously Happy:
A Funny Book About Horrible Things
Macmillan Audio 2015, 8h 20min.
Lukija: Jenny Lawson

Lähes kolme vuotta sitten onnellisen sattuman kautta löysin Jenny Lawsonin omaelämäkerran, Let's Pretend This Never Happened. Joskus viime keväänä huomasin, että Lawsonilta on tulossa uusi kirja ja odotin malttamattomana, että saisin kirjan käsiini. Fyysistä kirjaa en ole vieläkään saanut hankittua, mutta Overdriven valikoimista klikkasin lainaan Lawsonin itsensä lukeman äänikirjaversion. Kyllä kelpasi virkata isoäidinneliöitä peitoksi ja pidätellä naurua näitä juttuja kuunnellessa.

Furiously Happy on edellisen kirjan tapaan omaelämäkerrallinen, mutta tällä kertaa Lawson keskittyy mielenterveysongelmiinsa. Lawsonilla mielenterveysongelmat alkoivat jo lapsuudessa ja jatkuvasta hoidosta ja lääkityksestä huolimatta ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireinen häiriö, masennus ja tarkkaavaisuushäiriö (ADD) tekevät arjesta ajoittain hyvinkin haastavaa. Vaikka kirjan aiheet ovatkin rankkoja, vaikeita ja ahdistavia, Lawsonin tyyli on kaikkea muuta. Ei hän kepeästi itsemurha-ajatuksistaan ja -yrityksistään puhu, mutta kokonaisuutena kirja on ehdottomasti hauska.

Lawsonin huumorintaju on ihanan suorasukaista ja rajatonta: mille tahansa voi nauraa. Ehkä hänen kirjoissaan (ja blogissaan) pitäisikin olla varoitus hugleikurdagssonmaisuudesta, sillä paikoin liikutaan siinä hyvän ja mauttoman huumorin näkymättömällä rajalla.

Täytetyt eläimet ovat jälleen merkittävässä roolissa. Kirjan kantta koristaa Rory, täytetty pesukarhu, joka on kuin raivoisan onnellisuuden ruumiillistuma. Uniongelmistakin kärsivä Lawson on hyödyntänyt Rorya mm. kissarodeossa, josta perheen kissat eivät ole yhtä innostuneita kuin Lawson ja ilmeestä päätellen myös Rory. Voisi luulla, että jos postilaatikosta löytää kolme kissannahkaa, ihmetystä herättäisi se, miksi joku on halunnut lähettää kolme kissannahkaa. Lawsonia sen sijaan kummastuttaa nahkojen määrä: erään rouvan kanssa oli ollut puhetta kissannahkahanskoista (kitten mittens), mutta käsiä on vain kaksi. Mitä sillä kolmannella pitäisi oikein tehdä?

Äänikirjana Furiously Happy oli aivan loistava kokemus. Vielä paremman siitä olisi tehnyt vain se, jos Lawsonin aviomies, Victor, olisi lukenut omat repliikkinsä. Lawson on kuitenkin niin ilmeikäs lukija, että lopputulos on täydellisyyttä hipova ilman miesääntäkin. Pari kertaa nauroin ääneenkin, vaikka olisi pitänyt olla ihan hipihiljaa, etteivät lapset herää. Onneksi eivät heränneet ja sain jatkaa kuuntelua ihan rauhassa. Äänikirjan ainoa huono puoli on se, ettei siinä ole kuvia. Ehkä lainaan e-kirjan ihan vain nähdäkseni sen erikoisen japanilaisen vessan tai Lawsonin alkuperäisen kansikuvaidean.

Suosittelen Furiously Happya kaikille, varsinkin niille jotka lupaavat ihastua siihen.

On Writing. A Memoir of the Craft

Stephen King: On Writing. A Memoir of the Craft
Simon & Schuster Audio 2000. 8h 5min.
Lukija: Stephen King

Kirjamessureissulla kävin hankkimassa Helmet-kirjastojen kirjastokortin. Motiivina kaukaisen kirjaston lainausoikeuden hankkimiseksi oli luonnollisesti pääsy laajemman e-kirjavalikoiman kimppuun. Yllätyksekseni Helmet kirjastojen Overdriven tarjontaan kuuluu myös kelpo valikoima äänikirjoja, joita voi kuunnella joko selaimessa tai sovelluksen kautta.

Kätevää, jos omistaa esimerkiksi älypuhelimen.
Vähemmän kätevää, kun ei omista.

Kun tämän hetken käsityöprojekti eteni siihen pisteeseen, että katse on pidettävä käsityössä eikä kirjassa, turvauduin Overdriven valikoimaan. Montakin kiinnostavaa kirjaa löytyi, mutta tämä Stephen Kingin omaelämäkerrallinen kirjoitusopas oli ainoa heti lainattavissa oleva. Äänikirjan kuunteleminen iPadilta ei ole hirveän näppärää, kun isohkoa laitetta on hankala sijoittaa lähettyville ilman että se olisi vähän tiellä. Mutta kyllä siihen sopeutui.

Olen lukenut Kirjoittamisesta joskus vuosia sitten, mutta muuta en muistanut kuin sen että ihan oli mielenkiintoinen pieni opus. Äänikirjan lukee King itse ja kunhan totuin yllättävän tasapaksuun ääneen, kuuntelu sujui vaivattomasti.

On Writing alkaa Kingin lapsuusmuisteloilla ja jatkuu luontevasti opiskeluvuosiin ja ensimmäisiin askeliin kirjailijana. Sitten seuraa tiivis näkemys Kingin mielestä tärkeimmistä kirjoittamisen työkaluista. Vaikka en itse kirjoitakaan, ohjeet kuulostivat aivan loogisilta. Laaja sanavarasto on tietenkin tärkeä työkalu, eikä kielioppitaidoistakaan haittaa ole. Lukeminen on vähintään yhtä tärkeää kuin sinnikäs kirjoittaminen. Hätäisesti sutaistuissa muistiinpanoissani lukee "valkoisen tilan määrä". King nimittäin huomauttaa, että lukijalle on tärkeää ettei kirja näytä liian vaikealta. Pieni fontti, ahdas rivinväli, harvat kappalejaot, dialogin puute ja pitkät luvut luovat raskaan ilmeen, joka saa lukemisen tuntumaan työläältä. Päinvastainen taitto taas luo ilmavuudellaan (ja sillä valkoisen tilan runsaammalla määrällä) kuvan kevyemmästä lukukokemuksesta, johon on huomattavasti helpompi tarttua kuin tummanpuhuvaan, ahtaasti taitettuun teokseen.

On Writing on kirjoitettu kirjaimellisesti Kingin elämän käännekohdassa. Noin puoliväliin päästyään King jätti teoksen hetkeksi tauolle miettiäkseen, kuinka jatkaa - vai pitäisikö jatkaa. Tauko venähti tarkoitettua pitemmäksi, sillä King joutui vakavaan onnettomuuteen kävelylenkillään. Tässä kirjassaan King kuvaa onnettomuuden ja sitä seuranneen toipilasajan varsin yksityiskohtaisesti, eikä turhaan tunne sääliä onnettomuusauton kuljettajaa kohtaan. (Hiukan uutisia aiheesta luettuani voin todeta, että Kingin asennetta häneen törmännyttä miestä kohtaan on pidetty ylimielisenä ja halventavana. No, en usko että itsekään jaksaisin lantionseudun luut murskana kauheasti tuntea myötätuntoa onnettomuuden aiheuttajaa kohtaan.)

Minulle kirjan mielenkiintoisinta antia oli selkeästi Kingin omaelämäkerralliset osuudet. Lukijaa ei välttämättä kiinnosta, millä ohjeilla kirjailijat työtään tekevät, mutta eipä näistä muutamista vinkeistä kenellekään mitään haittaa ole.