Kunnes kuolen

Sini Helminen: Kunnes kuolen
Myllylahti 2024, 158s.

 

Aani on aina tiennyt kuolevansa nuorena, 17-vuotiaana. Tiede on kehittänyt systeemin, jolla jokaisen syntyvän lapsen elinpäivät ovat heti tiedossa ja kuolinpäivä tatuoidaan otsaan, kaikkien näkyville. Tavallaan päivämäärät helpottavat asioita, kun ei tarvitse pelätä kuolemaa jatkuvasti. Toisaalta, mitä mieltä on esimerkiksi opiskelussa, kun tietää ettei ehdi edes valmistua? Jotkut pitävät lyhytikäisten kouluttamista ylipäätään resurssien tuhlaamisena. Aarni tekee parhaansa, jotta hänen elämänsä olisi mielekästä vielä silloinkin, kun aikaa on vain vähän. Hän tanssii, viettää aikaa parhaan ystävänsä kanssa ja isän, sen ainoan vanhemman, joka Aarnin elämässä on läsnä.

Sini Helmisen säeromaani on ahdistava ajatusleikki. Jos aikaa olisi vähän, miten sen käyttäisi? Aanin ajatukset välittyvät lukijalle kipeinä ja tarkkoina, lannistumattomina silloinkin kun toivoa ei kaiken järjen mukaan enää ole.

Kunnes kuolen on aihepiiriltään rankka, mutta säeromaanimuotonsa ansiosta sellainen, että siihen on helppo tarttua. Sopii varmasti jo yläkoululaisille, mutta puhuttelee myös keski-ikäistä.

Kalma

Sini Helminen: Kalma
Myllylahti 2023, 326s.

 

Blogi on näköjään jäänyt vähille päivityksille Instagramiin liittymiseni myötä. Hupsista... Kokonaan en ole tätä kuitenkaan valmis lopettamaan, joten täällä taas!

Sini Helmisen Kalmaa odotin malttamattomana. Olen pitänyt Lujaverinen-sarjasta todella paljon ja kun edellinen osa loppui erittäin piinaavasti, tähän piti päästä käsiksi mahdollisimman pian.

No, juonesta onkin todella vaikeaa kertoa oikeastaan mitään niin, ettei samalla tulisi paljastaneeksi jotakin oleellista edellisestä osasta. Mutta sanotaan vaikka näin, että tarina jatkuu sujuvasta siitä, mihin se viimeksi jäi. Ja että siinä vaiheessa kun luulin tarinan olevan jo lopussa ja ihmettelin, miten kirjaa on vielä puolet jäljellä, tapahtuikin yllättävä käänne ja taas sitä mentiin. 

Pidän tämän sarjan ideasta todella paljon, samoin hahmoista. Helminen osaa tuoda kuoleman osaksi arkea jopa epämukavan helposti. Haluaisin sanoa, mitä muuta Helminen kuvaa todella kiehtovasti, mutta en voi, etten pilaa mitään!

Että näillä ei-oikein-mitään kertovilla sanoilla yritän sanoa, että Kalma oli mahtava päätös tälle sarjalle, joka alkaa vahvasti ja jatkuu sellaisena viimeiselle sivulle asti.

Hurme

Sini Helminen: Hurme
Myllylahti 2021, 324s.

 

Yliopisto-opinnot aloittanut Seela on muuttanut enonsa luokse Helsinkiin. Eno pyörittää hautaustoimistoa, jonka toiminnassa Seela on luvannut auttaa mahdollisuuksien mukaan vastineeksi asunnosta. Asiat alkavat mennä oudoiksi jo siinä vaiheessa, kun Seelan jo valmiiksi surkeat Tinder-treffit päättyvät treffikumppanin kuolemaan. Vielä oudommaksi homma menee, kun Seelan haltuun päätyy huumepussi ja se treffikaveri ilmaantuu paikalle, kuolemastaan huolimatta.

Sini Helmisen Hurme aloittaa Lujaveriset-trilogian, jonka kerrotaan koostuvan itsenäisistä kirjoista. Mielenkiinnolla odotan, millaisia jatko-osat ovat, sillä tämä oli viihdyttävä ja vinha!

Helminen osaa kirjoittaa todella vetävästi ja kun kirjan ideakin on erittäin omaperäinen, tätä tulee lukeneeksi melkoinen virne naamallaan: mitä vain voi tapahtua seuraavaksi. Vauhti on sellainen, että näin keski-ikäisenä ihan väsytti seurata Seelan poukkoilua opiskelujen, töiden, kavereiden ja sen huumepussin sekä kummitusten välillä. Niin ja kipeän kissan, kotiväen ja vielä ihastumisenkin.

Pidin jo tämän kirjan kansikuvasta, mutta sisältö oli vielä parempaa. Suosittelen varsinkin syksyn pimeisiin iltoihin!

Maan povessa, Väkiveriset 4

Sini Helminen: Maan povessa
Väkiveriset 4
Myllylahti 2019, 248s.

Maan povessa päättää Sini Helmisen neliosaisen Väkiveriset-sarjan. Olen pitänyt aiemmista osista erityisesti niiden mukaansatempaavuuden takia: tarinat ovat vieneet mukanaan ja lukeminen on ollut kaikin puolin vaivatonta.

Tässä osassa ovat mukana aiempien osien päähenkilöt, sekä Otra, maahispoika. Maahisten nykyinen asuinpaikka on uhattuna, mutta Otra ystävineen ei ole lainkaan valmis muuttamaan nykyistäkin karummalle seudulle. Maan alla siis kuohuu, samoin sen pinnalla. Tuulia on nimittäin kadonnut ja järvestä löytynyt tunika saa syyttävät katseet suuntautumaan veden väkeen.

Harmikseni minulta kesti pieni ikuisuus päästä tähän tarinaan sisälle. Hahmoja on tosiaan enemmän kuin aikaisemmissa osissa ja oli jotenkin työlästä palauttaa mieleen heidät kaikki omine taustoineen. Lisäksi, kun tarina eteni noin neljällä eri taholla, tuntui kuin olisin yrittänyt juosta pehmeässä hiekassa: eteneminen oli tuskallisen hidasta.

Hyvin hitaaksi kokemani alun (alkua tuntui kestävän yli puolen kirjan verran) jälkeen alkaa kyllä tapahtua, mutta varsinkin loppukohtaus tuntui kuitenkin liian hätäiseltä. Lisäksi siinä lopussakin alkoi sellainen turhauttava toisto, kun sama kohtaus kerrottiin parin hahmon näkökulmasta. Olen tässä viime aikoina takkuillut lukemisen kanssa ihan yleisestikin, joten ehkä kirja kärsi kohtuuttomasti ihan vain oman lukuflowni puutteesta.

Napinoistani huolimatta suosittelen tätä sarjaa kaikille hyvää reaalifantasiaa kaipaaville, yläkoululaisista vanhempiin.

Veden vallassa

Sini Helminen: Veden vallassa
Myllylahti 2018, 232s.

Sini Helmisen Väkiveriset sarjan päätösosassa - korjaus: vielä tulee yksi osa! Seikkailut eivät lopukaan tähän! - seikkaillaan enimmäkseen pinnan alla.

Yläkoulua käyvä Mari asuu kahdestaan isänsä kanssa omakotitalossa järven rannalla. Äiti on kuollut kymmenen vuotta aikaisemmin, tai ainakin näin Marille on aina kerrottu. Isää pidetään höyrähtäneenä, sillä hän toitottaa avoimesti kaikkialla menninkäisistä ja muista Kalevalan hahmoista. Entinen paras ystävä on muuttunut näennäisen itsevarmaksi ja ilkeäksi kovikseksi, joka uusien parhaiden ystäviensä kanssa pilkkaa ja naljailee Marille aivan kaikesta mahdollisesta.

Isä on kieltänyt Maria uimasta läheisessä järvessä, mutta kun Mari huomaa kylvyssä jalassaan suomun, alkaa järvi kiinnostaa häntä uudella tavalla. Järven pinnan alla onkin menossa melkoiset kuohunnat ja huomaamattaan Marikin on pian sotkettu Vellamon ja Ahdin suunnitelmiin.

Veden vallassa poikkeaa aiemmista osista - ainakin minun mielestäni - siten, että tässä eivät "todellinen" ja yliluonnollinen maailma kohtaa aivan niin paljon kuin aiemmissa osissa. Toki  muutama taruolento näyttäytyy myös veden pinnan yläpuolella, mutta oikeastaan minkäänlaista suurta kohtaamista ei pääse syntymään.

Mari ei pääse helpolla sen paremmin veden alla kuin kuivalla maallakaan, mutta toivottavasti hänen elämänsä vähitellen helpottuisi.

Pidin tästä kirjasta ja luin sitä mielelläni, mutta etenkin loppukohtaus oli sellainen, että Veden vallassa olisi sopinut ehkä paremmin sarjan keskimmäiseksi kirjaksi. Viihdyttävää luettavaa joka tapauksessa.

Kiven sisässä

Sini Helminen: Kiven sisässä
Väkiveriset 2: Vuoren kirja
Myllylahti 2017, 230s.

Luin tässä äskettäin Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan ensimmäisen osan. Tykkäsin siitä ja tartuin innokkaasti sarjan toiseen osaan: mitenkähän Pinja sopeutuu elämään melkein-taruhahmona tässä tavallisessa maailmassa?

Mutta eipä kuulkaa selviä Pinjan seuraavat vaiheet tästä kirjasta!*
Jos joskus sarjan osa on itsenäinen jatko-osa, niin Kiven sisässä on hyvä esimerkki sellaisesta. Tässä kirjassa seurataan 9-luokkalaista Pekkoa, jonka perhe muuttaa Lammilta äkillisesti kuolleen isoäidin asuntoon Helsingin Kallioon. Isä on työtön ja äiti menestyvä lääkäri, isoveli on muuttanut opiskelujen perässä Helsinkiin (omaan asuntoonsa) jo hieman aiemmin. Pekko sulautuu uuteen kouluun helposti. Oikeammin hänet jätetään mukavasti omiin oloihinsa. Ainoastaan hieman erikoinen Tuulia-tyttö tuntuu näkevän Pekon kaiken aikaa. Viimein Pekolle viimein selviää, että hän on vuorelaisten sukua ja pystyy halutessaan tekeytymään näkymättömäksi tavallisille ihmisille, kalevalaisille.

Sitten alkaakin se vauhdikas osuus, kun Pekko tutustuu sukulaisiin, joista ei ole koskaan kuullutkaan ja saa tietää isoäitinsä kuolemasta hirvittäviä yksityiskohtia. Yläkerrassa asuva muslimityttökään ei ole aivan tavallinen tapaus.

Kiven sisässä on samalla tavalla vetävä kuin Kaarnan kätkössä. Teksti on ilmavaa ja dialogivoittoista, joten tämä oli nopeaa luettavaa. Mutta aivan kuten edellisen osan päähenkilö, myös Pekko on vähän pihalla ihan perusasioista. Että jos vaikkapa tuntematon naapuri tulee lainaamaan partakonetta, niin ei sitä nyt vain lainata, koska se on henkilökohtainen vehje. Toki Pekko on kova pelaamaan Minecraftia, mutta ei pelaamisen harrastaminen tarkoita sitä, että automaattisesti olisi sosiaalisesti kömpelö.

Alkuun tosiaan vähän harmitti, ettei tämä ollutkaan suoranaista jatkoa edelliselle osalle, mutta Pekon tarina oli oikein kiinnostava sekin.



*Tosin Pinja vilahtaa noin lauseen verran kirjan loppupuolella.

Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 1. Kirjassa muutetaan

Kaarnan kätkössä

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
Väkiveriset 1: Metsän kirja
Myllylahti 2017, 216s.

Kirsin kirjanurkka -blogissa on meneillään #nuortenkirjatorstai-projekti. Projektin tarkoituksena on antaa lisänäkyvyyttä nuortenkirjallisuudelle ja sitä kautta toivottavasti saada edes jokunen nuori innostumaan lukemisesta. Itse en varmaankaan ihan joka torstaille ehdi nuortenkirjaa lukea, mutta haluan olla mukana edes silloin tällöin.



Koska äänikirjana kuuntelemani Raven Cycle -sarja ei ole oikein vastannut odotuksiani, nappasin hyllystä luettavakseni Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan ensimmäisen osan, Kaarnan kätkössä.

Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Pinja näkee somessa kuvan, joka pistää kaiken sekaisin. Yhtäkkiä ei olekaan ihanaa poikaystävää, koulussa alkaa mennä korkeintaan keskinkertaisesti, eikä tulevaisuudensuunnitelmat olekaan enää selkeät. Pinjan vanhemmat antavat hänen sopeutua uuteen tilanteeseen aikansa, mutta lopulta äiti järjestää Pinjan kesätöihin puisto-osastolle. Siellä Pinja tutustuu punatukkaiseen Virveen ja pienen hetken elämä näyttää taas ihanan valoisalta.

Helminen yhdistää suomalaisen mytologian näppärästi nykyaikaan. Pinjan arkeen tupsahtaa myyttisiä olentoja kiihtyvällä tahdilla, eikä Pinja itsekään taida olla ihan tavallinen teini. Reaalimaailman ja fantasian yhdistäminen toimii ja viihdyttää. Uskottavuuden kannalta ongelmallisimmaksi koin sen, että Pinjalle järjestyi kesätyöpaikka kaupungilta ihan noin vain, päivässä. Hetkeäkään en usko, että jo alkuvuodesta hakuun tuleviin kesätyöpaikkoihin jäisi vapaita paikkoja. Pinja on myös ikäisekseen vähän turhan lapsellinen ja hyväuskoinen, mutta en jaksanut siihenkään seikkaan takertua turhan pitkäksi aikaa.

Kaarnan kätkössä on vetävää urbaanifantasiaa. Taidan lukea seuraavan osan pian, sillä on kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan tarina tästä etenee.