torstai 23. elokuuta 2012

Kurt kuriirina

Erlend Loe: Kurt kuriirina
(Kurt kurér, 2010)
WSOY 2012, 286s.
Suom. Tuula Tuuva-Hietala
Kuvitus: Kim Hiorthøy

Viimeisimmällä kirjastoreissulla yhdestä hyllynpäädystä minua tuijotti tutun näköinen ukkeli, Kurt. Hymy nousi huulille välittömästi, sillä Erlend Loen Kurt-sarja on minusta hauska, eikä toki kovin perinteistä nuortenkirjallisuutta. (Suosikkiosani on ehdottomasti Kurttila, suosittelen!)

Kurt on lapsesta asti rakastanut trukkeja ja pitkään hän saikin työskennellä satamassa trukkikuskina. Tämän kirjan alkaessa tilanne on kuitenkin sellainen, että Kurt on huomannut olevansa enenevässä määrin laiturinomistaja Gunnarin henkilökohtainen avustaja, jolloin trukilla ajelulle on jäänyt koko ajan vähemmän aikaa. Kesken riemukkaiden juhlien Kurt välittää Gunnarille huolestuttavan viestin: Norja on sisällissodan partaalla. Pohjoisen kansat haluavat itsenäistyä ja kapinoivat minkä ehtivät, johtajanaan häijy Hektor Hellføkk. Kurt ilmoittautuu vapaaehtoiseksi kuriiriksi viemään viestiä Gunnarin veljelle pohjoiseen. Trukkimatka Pohjois-Norjaan on pitkä, haastava ja vaarallinenkin. Matkaseuraksi Kurtille änkeää (ilman lupaa) hänen poikansa Bud, sekä salaperäinen naishenkilö.

Kurt kuriirina ei ollut ihan yhtä hulvaton kuin Kurttila, mutta Loen kielenkäytöstä - ja onnistuneesta suomennoksesta - pidin silti. Todellisessa henkilössä Kurtin yksinkertaisuus olisi tuskastuttava piirre, mutta näin kirjan sivuilla yksinkertaisuus voi olla hyväksi. Kirjan luki hyvin nopeasti, sillä fontti on suurta ja kuviakin paljon.

"Kurtin sydän paisui, kun hän ohitti Eidsvollissa rakennuksen, jossa Norjan perustuslaki allekirjoitettiin 17. toukokuuta 1814. Hellføkk saisi hävetä, hän ajatteli. Aikoo tuhota sen hienon asian, mikä täällä tapahtui? Nyt kyllä!"

3 kommenttia:

  1. Hei, kiitos tästä! Uusi Kurt-kirja on hieno uutinen. Ja vielä noin paksukin, eikös ne aiemmat ole olleet puolet ohuempia. :)

    VastaaPoista
  2. Pekka, Tämä on tosiaan huomattavasti tuhdimpi kuin aiemmat kurtit. Kannessa onkin maininta "54% paksumpi +26 alaviitettä melkein ilman lisähintaa" :)

    VastaaPoista