J.M. Barrie: Peter Pan
Mukaillen kertonut Peter Oliver
(Peter Pan, tämä versio julkaistu alunperin 1990)
Kirjalito 1992, 108s.
Suom. Ilkka Rekiaro
Kuvitus: Eric Kincaid
Myönnän heti tämän: en ole lukenut alkuperäistä Peter Pania millään kielellä, vaan Peter Panin tarina on tuttu lähinnä Disney-versioina. Luonnollisesti tiesin siis odottaa jotakin vähemmän siloiteltua, mutta enpä ollut varautunut siihen, että Peter Pan henkilönä olisi näin vastenmielinen. En nyt yritäkään olla tekemättä juonipaljastuksia, sillä sen verran tunnetusta tarinasta on kyse.
Peter Pan houkuttelee kolme lasta, Wendyn, Johnin ja Michaelin, mukaansa Mikä-Mikä-Maahan, joka on kaikille lapsille tuttu unen ja valveen rajamailta. Mikä-Mikä-Maassa ei ole järin seesteistä ja rauhallista, sillä petoeläimet jahtaavat punanahkoja, jotka jäljittävät merirosvoja, jotka puolestaan etsivät kadonneita poikia. Koko ajan täytyy siis olla varuillaan ja valmiina taisteluun.
John ja Michael sulautuvat vaivatta kadonneiden poikien joukkoon, Wendy taas ottaa hoitaakseen äidin roolin. Wendy laittaa ruokaa, siivoaa, pyykkää ja paikkaa sukkia, kertoo iltasatuja ja tuntuu olevan oikein tyytyväinen osaansa. Pikkuhiljaa pojat alkavat unohtaa menneisyytensä, mukaan lukien omat vanhempansa.
Peter Pan on ylimielinen ja itsekäs määräilijä, jota kaikki tuntuvat varauksetta ihailevan. Kapteeni koukku merirosvoineen on hurja ja raaka mies, kuten kunnon merirosvolle sopiikin. Hän haluaisi nitistää Peter Panin keinolla millä hyvänsä, mutta päätyykin itse krokotiilin vatsaan. Ruumiiden määrää en laskenut, mutta melkoinen joukko merirosvoja ja punanahkoja tässä heittää henkensä. Onneksi lapset osasivat sivuuttaa raaimmat jutut ja Mikä-Mikä-Maasta jäi heille taianomainen ja houkutteleva kuva.
Peter Pan on ylimielinen ja itsekäs määräilijä, jota kaikki tuntuvat varauksetta ihailevan. Kapteeni koukku merirosvoineen on hurja ja raaka mies, kuten kunnon merirosvolle sopiikin. Hän haluaisi nitistää Peter Panin keinolla millä hyvänsä, mutta päätyykin itse krokotiilin vatsaan. Ruumiiden määrää en laskenut, mutta melkoinen joukko merirosvoja ja punanahkoja tässä heittää henkensä. Onneksi lapset osasivat sivuuttaa raaimmat jutut ja Mikä-Mikä-Maasta jäi heille taianomainen ja houkutteleva kuva.
Mutta vielä siitä Peter Panin ärsyttävyydestä. Peterin asenne Wendyä kohtaan on jonkinasteisesta ihailusta huolimatta alentuvaa. Ensinnäkin koko kirjaa vaivaa äärimmäisen stereotypinen sukupuoliroolitus. Toki kyseessä on vanha tarina ja sen jossain määrin ymmärtää, mutta voi ankeus Wendyn kohtaloa! Siinä vaiheessa kun Wendy, John ja Michael palaavat takaisin vanhempiensa luo muut kadonneet pojat mukanaan, lupaa Peter käydä noutamassa Wendyn luokseen viikoksi joka kevät - tekemään kevätsiivouksen. Peter tuntuu olevan kykenemätön empatiaan tai ylipäätään ajattelemaan muita ihmisiä. Ilmeisesti tässä pitäisi nähdä jotakin suurta symboliikkaa, mutta en siltikään ymmärrä! Äääh!
Kuvitus kirjassa on sentään ihan nättiä ja runsasta. Poikia miellytti erityisesti se, että merirosvot olivat myös kuvissa pelottavan näköisiä.
Mä vihasin Peter Pania aika isolla sydämellä jo alle 10-vuotiaana - jopa siinä määrin, etten tainnut ikinä saada kirjaa kokonaan luettua. Hyvä kuulla, että siihen oli joku järkevä syy :D Muistan vain äärimmäisen vastenmielisyyden.
VastaaPoistaHyvä postaus, Peter Paniin pätee siis toteamus "lapsi, joka ei kasvanut aikuiseksi", eli on lapsen tasolla tunteissaan. Lukiessani tätä alkuperäistä, kiinnitin myös huomiota Helinä-Keijun ilkeyteen.
VastaaPoistaMinä en lukenut tätä lapsena enkä nähnyt Disney-versioitakaan, joten tutustuin Peter Paniin vasta viime vuonna kirjan lukiessani. Minutkin yllätti se, miten "ei-hyviä" kirjan keskeiset henkilöt olivat, varsinkin ns. sankari Peter, joka oli melkein pelottavan arvaamaton, pahanilkinen ja itsekäs. Olin myös suruissani Wendyn puolesta. Ensinnäkin tyttöparka joutuu tosiaan varsinaiseksi kyökkipiiaksi, ja toisekseen koko kirja tunnetaan vain Peter Panista - pojasta, joka ei kasva aikuiseksi - vaikka minusta Wendyn kasvaminen aikuiseksi oli yhtä olennainen osa tarinaa. Kirjasta jäi minulle ristiriitaiset tunnelmat: toisaalta se kertoi huikeasti mielikuvituksen voimasta ja taiasta, toisaalta juuri nuo mainitsemasi asiat ärsyttivät aika lailla.
VastaaPoistaLiina, voi miten helpottavaa kuulla, etten ole ainut! :D
VastaaPoistaJokke, Totta puhut, Helinä-keiju on todella häijy tapaus. Yritin lukiessa keskittyä ajattelemaan, että Peter Pan on lapsen tasolla, mutta siltikään en ymmärrä hänen tunteettomuuttaan. Kyllähän jo hyvinkin pieni lapsi kykenee empatiaan ja olisin hyvin huolissani, jos omat lapseni suhtautuisivat muihin yhtä välinpitämättömästi kuin Peter Pan.
Luru, Niinpä! Ja olet kyllä aivan oikeassa, Wendyn kasvukertomus ansaitsisi enemmän huomiota. Ajattelin vielä (joskus hamassa tulevaisuudessa) etsiä käsiini alkuperäisteokselle uskollisen käännöksen ja kokeilla, ärsyttääkö se yhtä paljon kuin tämä mukaelma. Saa nähdä, kuinka käy.
Minulla on tämä lukematta. Disney-versio on nähty, samoin se elokuva, joka kertoo kirjailijasta itsestään (ja jossa on Johnny Depp... hmm, miksiköhän olenkaan sen siis katsonut? ;)), Robin Williamsin tähdittämä versio ja kesällä tuli vielä katsastettua Suomenlinnan kesäteatterin näytelmä. Tarinasta sinänsä pidän, vaikka Wendyn roolia surullisena pidänkin. Peteristä en minäkään perusta, jotenkin nihkeä tyyppi. Kirjaan pitänee siis tarttua!
VastaaPoistaMinä luin kirjan joskus ala-asteella, en silloin ollut vielä nähnyt Disneyn versiota Peter Panista. Ja totta, niin Peter Pan kuin Helinäkin ovat kirjassa aika keljuja - tai erilaisia kuin Disneyn leffassa. Vaikka periaatteessa haluan pitää alkuteoksesta, niin nyt kuitenkin sydämeni on Disneyn filmin puolella. :)
VastaaPoistaHei Maija!
VastaaPoistaBlogistani http://elamanihuoneet.blogspot.fi/ löytyy sinulle tunnustus :)!
Suketus, Me katsottiin lasten kanssa tuo Robin Williamsin Hook-elokuva ja se oli paljon, paljon sympaattisempi kuin tämä kirja. Finding Neverlandista mulla ei ole mitään muistikuvaa, vaikka tiedän sen katsoneeni, kun se löytyy omastakin hyllystä. (En muistanut edes Johnny Deppiä!)
VastaaPoistaKatja, Sama täällä. Alkuperäiset versiot ovat yleensä ottaen ne ainoat oikeat, mutta Peter Panin kohdalla minäkin kallistun Disneyn puoleen.
Hertta, kiitos! :)
Finding Neverland on tosiaan hyvä! Olen tainnut nähdä sen Hookinkin, mutta siitä en muista paljoakaan. Disney-piirretyn kohdalla sivistyksessäni on aukko. :)
VastaaPoistaLuru, Minä olen nähnyt tuon Disneyversion joskus kauan kauan sitten, enkä muista siitä juuri muuta kuin hahmojen ulkonäön. Nyt olen yrittänyt etsiä sitä, että voisin katsoa sen lasten kanssa yhdessä, mutta en löydä mistään. Kirjastossa sitä ei ole, enkä vielä ole löytänyt mistään kaupastakaan. :/
VastaaPoistaAivan, muistan tuon Hook-elokuvan, löysin yhtenä päivänä kirjasgon hyllystä kirjan nimeltä Peter Pan Purppuran lumoissa. Lainasin sen mutta en innostunut kamalasti lukiessani ja niinpä jätin kirjan kesken ennen puoli väliä.... Mutta kannattaa kokeilla lukea sillä voitte pitää siitä kirjasta vaikka minä en pitänyt kamalasti. :):)
VastaaPoistaAnonyymi, olen vähän harkinnut jonkun toisen Peter Panin lukemista, ihan itsekseni tosin. Vielä en ole innostunut palaamaan Mikämikä-maahan, mutta ehkäpä vielä joku päivä. :)
Poista