torstai 10. maaliskuuta 2016

Someday, Someday, Maybe

Lauren Graham: Someday, Someday, Maybe
Random House Audio 2013, 8h 27min.
Lukija: Lauren Graham

Someday, Someday, Maybe on muun muassa Gilmoren tytöistä tutun Lauren Grahamin esikoisteos. Fiktiivinen, mutta Grahamin omista kokemuksista ponnistava tarina kertoo tarjoilijana työskentelevästä, näyttelijäksi havittelevasta Franny Banksista. On vuosi 1995 New Yorkissa ja Franny tekee kaikkensa saadakseen näyttelijän uran kunnolla alkuun ennen itselleen asettamansa kolmen vuoden määräajan umpeutumista.

Kuuntelin ensimmäisen puolituntisen kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla selasin samalla vanhoja valokuvia koneelta, enkä tajunnut kuulemastani mitään. Uudella yrittämällä tarina osoittautui kuitenkin varsin loogiseksi ja hauskaksi. Suurimmaksi haasteeksi osoittautui uhkaavasti lähestyvä lainan eräpäivä: olin hädin tuskin puolivälissä kirjaa, kun tajusin että kuunteluaikaa on enää kolme päivää! Oli pakko kuunnella urakalla, mutta ei se kirjalle ainakaan huonoa tehnyt.

Lauren Grahamin ääni sopii hyvin äänikirjaan ja joko ääni, dialogi tai molemmat yhdessä loivat tervetulleen Gilmoren tytöt -efektin. Franny on hahmona sitä tyyppiä, joka ajautuu erikoisiin tilanteisiin ja yrittää usein vähän liikaa. Komiikkaa ei siis puutu ja dialogi on oikein sujuvaa.

Periaatteessa Someday, Someday, Maybe on erittäin ennalta-arvattava. Eikä edes vain periaatteessa, vaan ihan rehellisesti on sitä. Kokonaisuus on kuitenkin raikas ja etenkin henkilöhahmot niin kivoja, että moneen kertaan nähty juonikuvio ei ärsyttänyt.

Kirjasta on suunnitteilla tv-sarja, jonka Graham käsikirjoittaa itse.

4 kommenttia:

  1. Gilmoren tytöt <3 Vaan enpäs tiennytkään, että Lauren Graham myös kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Odotan jo kieli pitkällä niitä Gilmoren tyttöjen uusia jaksoja! :D

      Tämä oli kiva kirja, joten jos vain jostakin saat käsiisi niin kannattaa tutustua :)

      Poista
  2. Tämä oli äänikirjana ihana, vaikka juoni olikin ennalta-arvattava. Graham lukee ilmeikkäästi enkä muuta häneltä odottanutkaan.

    Tv-sarjan kyllä katsoisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Tuosta tv-sarjasta on ärsyttävän vähän tietoa! Jos nyt tulkitsin oikein kaikkia hakutuloksia, sarja on tuotannossa ja ilmeisesti tulossa Netflixiin. Voin tosin myös tulkita kaiken ihan väärin :D

      Se sentään kävi ilmi, että Grahamilta ilmestyy marraskuussa uusi kirja, essee-kokoelma Talking as fast as I Can :)

      Poista