John Irving on yksi niistä kirjailijoista, joiden teoksiin voi tarttua luottavaisin mielin: tämä on hyvä, tästä nautin. Irving on loistava tarinankertoja, joka osaa koukuttaa lukijan jo muutamalla virkkeellä.
Viimeinen yö Twisted Riverillä alkaa ikävästä onnettomuudesta tukinuittopaikalla. Rannalta tapahtumia seuraavat kokki Dominic Baciagalupo ja hänen 12-vuotias poikansa Danny. Kokki ja poika joutuvat pian kokemaan toisenkin tragedian, jonka vuoksi he jättävät Twisted Riverin. Dannyn ja hänen isänsä elämää seurataan viitisenkymmentä vuotta, kaupungista ja ravintolasta toiseen. Vuosien varrella tapahtuu yhtä sun toista, mutta Twisted Riverin tapahtumat eivät unohdu.
Kirja on tulvillaan kiinnostavia henkilöitä ja pieniä tapahtumia. Tarina ei etene järin kronologisesti, mutta lukijan ei tarvitse pelätä: tarina pysyy hyvin kasassa kaiken aikaa. Minulle hankalinta oli Dominicin ja Dannyn sukunimi, jonka opin lukemaan vasta noin 40 sivun jälkeen. Heti alussa totesin, että tätä kirjaa en ikipäivänä olisi saanut luettua englanniksi, sen verran haastavaa oli tukkilaissanasto suomeksikin.
Hassua kyllä, tämä kirja sai aika-ajoin ajattelemaan Stephen Kingiä. Jollakin tavalla pidän John Irvingin ja Stephen Kingin kerrontatapoja samanlaisina, hyvällä tavalla. Lisäksi Viimeinen yö Twisted Riverillä sisälsi paljon pieniä viitteitä muihin Irvingin teoksiin, samaan tapaan kuin Kingin kirjoista löytyy viittauksia etenkin Mustaan torniin.
Ehkä eniten minut yllätti Twisted Riverin loppu, sillä koskaan aiemmin en ole viimeisillä sivuilla potenut suurta kiusausta kurkkia kirjan ensimmäisiä sanoja. Yksi lause sai minut kiinnostumaan myös John Irvingistä itsestään: "Jokaisessa romaanissa on osia, jotka liippaavat epämukavan läheltä kirjailijaa; ne ovat niitä henkilökohtaisen historian osia, joista kirjailija mieluiten vaikenee."
En ymmärrä, miksi en ole vielä lukenut tätä kirjaa, vaikka se on ollut hyllyssämme ilmestymisestään saakka! Kaiken lisäksi voisin sanoa Irvingin olevan lempikirjailijani. Poikaystäväni on myös Irving-fani ja tämän kirjan luettuaan sanoi, ettei se ollut hänen mielestään niin hyvä. Ehkä se on vaikuttanut tähän pidättyväisyyteeni, vaikka kirjamakumme Irvingiä lukuunottamatta ovat melko erilaiset, joten en sitten tiedä kannattaako minun luottaa poikaystäväni mielipiteeseen :--D
VastaaPoistaLaura, älä luota ;) Toisaalta, jos aloittaa kirjan sillä asenteella, että tämä ei ole kovin hyvä, niin voi helpommin yllättyä iloisesti :)
VastaaPoistaVertailu Kingiin ei minusta ole lainkaan outoa; molemmat kirjoittavat laveasti, rönsyillen, tavalla josta pidän aivan valtavasti. Minusta tämä oli pitkästä aikaa oikein sitä taattua Irvingiä parin vähemmän taatun ja jopa välityön jälkeen.
VastaaPoistaKirsi, juuri sellaista kerronta Irvingillä ja Kingillä on: rönsyilevää! :) Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vielä monta Irvingin kirjaa lukematta, vielä on siis hienoja lukukokemuksia.
VastaaPoista