Vuokko Niskanen: Hiekkalan lapset (1978, 64s.)
Hiekkalan lapset matkustavat (1978, 66s.)
Arvo ja Inkeri (1978, 74s.)
Olavi oppii lukemaan (1979, 77s.)
Gummerus
Omasta hyllystä
Lukutaitokampanjan kunniaksi halusin lukea uudelleen joitakin lapsuuteni suosikkeja. Hiekkalan lapset olen lukenut moneen kertaan, sillä lyhyitä ja helppolukuisia lastenkirjoja ei ainakaan kirjastoautolla montaa ollut.
Nyt lukaisin sarjan neljä ensimmäistä osaa, ne kun löytyvät omasta kirjahyllystä. Näissä kirjoissa Hiekkalan lapset leikkivät kotia, viettävät aikaa mummolassa, pahastuvat Impi-tädin naima-aikeista sekä seuraavat Olavin koulunkäyntiä. Jokaisen kirjan ensimmäiset sivut on kirjoitettu suuraakkosin ja tavutustakin käytetään aluksi kaikissa sanoissa, myöhemmin vain pitemmissä. Onkin helppo ymmärtää, miksi näitä on tullut luettua uudestaan ja uudestaan, vaikka mie ja sie -murre on varmasti ollut pienelle lukijalle vierasta.
Vanhin poikamme luki sarjan ensimmäisen osan viime syksynä, 6-vuotiaana. Voi sitä pienen ihmisen tyrmistyksen määrää, kun kirjassa annetaan Olaville piiskaa! Olavi ja muut pojat kisailivat siitä, kuka uskaltaisi juosta tien yli viimeisenä, kun auto lähestyi. Olavin äiti hakee koivunvitsan ja laittaa koivuniemen herran töihin. Tuota piiskauskuvaa esiteltiin pikkuveljelle ja siitä kysyttiin monta kertaa, että kuka on tuhma: Olavi vai piiskaa antava äiti.
Hiekkalan lapset on mielestäni kestänyt aikaa hyvin, sillä ne sijoittuvat alunperinkin entisaikoihin. Lasten elämää seurataan pula-ajasta sodanjälkeisiin vuosiin asti. Kirjoissa käsitellään luontevasti arkisen pieniä asioita, mutta myös sodan mukanaan tuomia pelkoja ja surua. Aion lukea sarjan loputkin osat piakkoin, mutta ensin täytyy päästä kirjastoon hakemaan itseltä puuttuva osa Hyvästi Hiekkala.
Olen näitä joskus katsellut, mutta en ole koskaan lukenut. Ehkä se on juuri tekstityyppi, mitä vierastan. Kannet ovat kyllä ihanat ja kutsuvat. Postauksesi herätti kyllä sen verran kiinnostusta, että ehkä jossain vaiheessa näihin tutustun paremmin, sillä ajankuva kiinnostaa.
VastaaPoistaVoi, mäkin luin näitä lapsena tosi paljon, vaikka tavallaan inhosin niitä myös. Muistan sen piiskauksen ja autotiellä juoksemisen, taisin itsekin järkyttyä sekä teosta että rangaistuksesta. Ja sellainenkin mielikuva on, että joku pikkutyttö juoksi housujen takaläppä auki. Olikohan se Inkeri nimeltään. Se oli kai jotenkin hassua vissiin.
VastaaPoistaMinä en muista kirjojen sisällöstä juuri mitään, vain nimet Arvo ja Inkeri, mutta muistan pitäneeni näistä kovasti. Hiekkala-sarjan kirjat ovat jääneet mieleen ensimmäisinä lukeminani "oikeina" kirjoina.
VastaaPoistaArvo ja Inkeri on ensimmäinen lukemani kirja. Olen saanut sen joskus lahjaksi. Tällä hetkellä se taitaa olla jossain vanhempien vintillä.. Voisin harkita, että antaisin ekaluokkalaiselleni luettavaksi. Nyt hän tavailee Karoliina-kirjoja.
VastaaPoistaAino, Suosittelen kokeilemaan vaikka yhden kirjan verran! :)
VastaaPoistaSiina, Kyllä se oli juuri Inkeri, jolla oli hankaluuksia housujen kanssa. :) Minä muistan niistä sota-aikaan sijoittuvista kirjoista parhaiten sen, että minua suretti hirveästi lasten puolesta. Ja miten paha mieli tuli sodan kokeneiden lasten puolesta.
Luru, Minullekin nämä olivat ensimmäiset "oikeat" kirjat. :) Nykyään tällaisia helppolukuisia kirjoja on jo vaikka kuinka paljon, mikä on kyllä hyvä asia, koska kaikkia ei varmasti nuo entisajat niin kiinnosta.
Tintti, Voi kannattaahan se kirja ainakin hakea ullakolta tarjolle, ties vaikka lapsesi kiinnostuisi kovastikin!