Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä
(En man som heter Ove, 2012)
Atena 2013, 382s.
Suom. Riie Heikkilä
Arvostelukappale
Arto Salmisen Ei-kuoren jälkeen kaipasin jotakin kepeää ja hassua luettavaa. Olin kuullut, että Fredrik Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä olisi hassu ja leppeä kirja, hiukan Mielensäpahoittajan henkeen.
Ove on elänyt koko elämänsä siten kuin kuuluu: käynyt koulua, hankkinut työpaikan, tehnyt aina työnsä hyvin. Mennyt naimisiin, pitänyt huolta kodista, autosta, arjesta - kaikesta. Mutta viime aikoina Oven elämä on alkanut suistua raiteiltaan. Vaimo on kuollut, työt loppuivat. Elämässä ei tunnu olevan enää mitään järkeä. Kaikesta huolimatta Ove yrittää jatkaa elämäänsä ja askareitaan liki rituaalinomaisella täsmällisyydellä. Tarkasti suunniteltua päivärytmiä alkavat kuitenkin häiritä naapurit, joista tahtoo olla Ovelle monenlaista harmia.
Ensinnäkin, meinasin jättää kirjan kesken. Ove on hyvin kaukana lempeästä Mielensäpahoittajasta ja alkuun inhosinkin häntä syvästi. Ove on ilkeä, töksähtelevä ja tyly. Äkäinen ja joustamaton. Naapurit vaikuttivat kivoilta ja Oven käytös tuntui entistä tympeämmältä. Oli ankeaa lukea huonosti käyttäytyvän, aikuisen miehen murinoita. Teki mieli mätkäistä Ovea kärpäsläpällä ja komentaa käyttäytymään kuin ihmiset!
Jokin sai kuitenkin jatkamaan lukemista ja pikkuhiljaa Ovesta alkoi löytyä uusia puolia. Ovesta muotoutui hyväsydäminen ja lempeä mies, jolle elämä on rakentanut vahvan suojakuoren. Vaikka kirjaa lukiessa sai (lopulta) naurahdellakin, kaiken kaikkiaan tarinan sävy on haikea ja surullinen. Hyvin surullinen. Tilannekomiikka on luontevaa ja toimivaa, mutta huumorikirjaksi Mies, joka rakasti järjestystä ei missään vaiheessa muutu.
Backman on kirjoittanut kirjan, joka herättää vahvoja tunteita ilosta suruun. Minulle tämä oli kirjallinen versio Up - Kohti korkeuksia -elokuvasta. Ovesta tuli minulle tärkeä mies, jonka tarinan haluan lukea vielä joskus uudestaan.
Mielenkiintoista huomata, että luimme kirjan tosiaan melko eri tavoin :) Näin tässä myöskin paljon surua, mutta lisäksi paljon lohtua ja sitä huumoria. Onkohan se sitten vähän lukijan huumorintajusta tai ehkä pikemminkin siitä kiinni, että minkälaiset asiat huvittavat itse kutakin? Oli miten oli, mukavaa vain, että kirjoista löytyy eri puolia ja ne kokee eri tavalla aina lukijasta riippuen!
VastaaPoistaLaura, Olihan tässä huumoriakin ja pidin kovasti siitä naapurin iranilaisrouvasta perheineen. Jotenkin vain se Oven suru tuntui minusta sävyttävän hauskojakin hetkiä todella vahvasti.
VastaaPoistaSama kirja voi tosiaan olla ihan erilainen lukijasta tai vaikkapa lukuolosuhteista riippuen. Sekin on sitä kirjojen rikkautta ja ihanuutta. :)
Kirja ja sen päähenkilö vaikuttavat niin sympaattisilta, että kiinnostuin. Kiitos esittelystä! :)
VastaaPoistaKaisa, Toivottavasti luet tämän joskus! :) Minusta Ove oli tosiaan aluksi kaikkea muuta kuin sympaattinen, mutta lopussa tunsin ihan toisin. Ihana kirja.
VastaaPoistaen juuri koskaan osta kirjoja. lainasin kirjastosta ja ostin sitten. aivan loistava kirja. sai nauraa ja itkeä, välillä samanaikaisesti.
VastaaPoistaHei Anonyymi, Tämä kirja herätti todella paljon tunteita. Vielä nytkin, kun lukemisesta on jo hiukan aikaa, pelkästään kirjan näkeminen saa aikaan hyvän mielen. Olen iloinen, että sinäkin pidit tästä. :)
VastaaPoista