Yksinäisyyttä kalliimpaa

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa

(Kinder Than Solitude, 2014)

Tammi 2015, 394s.

Suom. Helene Bützow

Yksinäisyyttä kalliimpaa on yksi eniten odottamistani tämän kevään uutuuskirjoista. Olen lukenut Liltä aiemmin suomennetut Kultapoika, smaragdityttö sekä Kulkurit ja niistä etenkin jälkimmäinen teki todella suuren vaikutuksen. Lin tyyli on rauhallinen ja tarkkanäköinen, paikoin jotenkin jäätävän julmakin.

Kolmen nuoren tiet kohtaavat, kun kahden tädin kasvattama orpo Ruyu lähetetään Pekingiin opiskelemaan. Hänet sijoitetaan perheeseen, jonka yliopistossa opiskeleva tytär Shaoai on ajautunut hankaluuksiin poliittisten mielipiteittensä ja tekojensa takia. Samassa pihapiirissä asuvat myös Moran sekä pääasiassa isovanhempiensa kasvattama Boyang. Moran ja Boyang ovat olleet läheiset ystävät aina ja Moranilla on vahva usko siihen, että he vielä jonain päivänä avioituvat. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole ennakoitavissa ja julma rikos ajaa kolmikon lopulta täysin erilleen toisistaan.

Yksinäisyyttä kalliimpaa kulkee kahdessa aikatasossa: nykypäivässä sekä vuodessa 1989. Menneisyyden tapahtumat valkenevat lukijalle vähitellen Moranin, Boyangin ja Ruyun muistellessa kokemaansa. Tarina on ahdistava, eivätkä ihmisetkään hirveästi sympatiapisteitä kerää. Lukeminen olikin Kulkureiden tapaan vastenmielistä ja koukuttavaa: halusin tietää mitä oli tapahtunut, mutta etenkin yksi henkilöistä aiheutti paljon ahdistusta.

Lukemista häiritsi oikoluvun laatu. Aivan liian usein takkusin lauseisiin, joissa joku sana oli väärässä muodossa. Kyllähän tekstistä selvän sai, mutta ikävästi tuollaiset virheet havahduttavat ulos kirjan maailmasta.

Suomennoksesta on pakko sanoa kaksi asiaa. Ensinnäkin Kiinaan sijoittuvien tapahtumien pääpaikkana oli Peking. Paitsi että kirjassa puhuttiin koko ajan Beijingistä. Tämä ei sinänsä ole väärin, mutta Peking on kuitenkin vakiintunut käyttöön suomen kielessä, aivan kuten Tukholma tai Kööpenhaminakin. Toinen seikka taas oli namupapaksi käännetty sugar daddy. Sugar daddylle ei ole olemassa vakiintunutta suomen kielistä sanaa, mutta tuo namupappa herättää kyllä aivan vääränlaisia mielleyhtymiä. Ainakin minulle tulee mieleen namusedän vanhempi versio; vanha ja irstas hyväksikäyttäjä.

Itse tarina on joka tapauksessa erittäin hyvä ja taitavasti kerrottu. Ainakin minulla kesti melko kauan, ennen kuin ymmärsin kokonaisuudessaan, mitä oli tapahtunut - ja luultavasti ymmärsin myös miksi.