He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Tammi 2014, 557s.

Odotukseni Jussi Valtosen Finlandia-palkitun He eivät tiedä mitä tekevät -teoksen suhteen olivat korkealla muun muassa seuraavista syistä:

• No se Finlandia-palkinto. Ei kai sitä ihan huono kirja voi voittaa?
• Lukuisat haltioituneet bloggaukset, joita olen varovaisesti silmäillyt.
• Olin jo aiemmin kuullut isoja kehuja Valtosen muista kirjoista.

Kun viimein sain kirjan käsiini, lukuhetki ei kenties ollut paras mahdollinen. Lukukokemukseen negatiivisesti vaikuttavia, ulkoisia seikkoja olivat ainakin nämä:

• Tiiviihkö lukuaikataulu. Kirjasta on runsaasti varauksia ja siksi tavallista lyhyempi laina-aika.
• Koko perheeseen iski joku ihmeellinen kurkkukipu-kuumeilu-mahakipu-uupumus -tauti, joten oma oloni ei ollut paras mahdollinen tällaisen kirjan lukemiseen.

Olosuhteista huolimatta tarvoin tämän jykevähkön kirjan alusta loppuun. Välillä kerjäsin lukutsemppiä kirjaystäviltä, jotta koko homma tuntuisi edes vähän mielekkäämmältä. Se kannusti, kun kuuli että oli muitakin, joille tämän kirjan lukeminen oli ollut vähän nihkeää, mutta että kokonaisuus oli vähintäänkin ihan hyvä. Myönnän silti, että sivulla 172 olisin jättänyt kirjan tauolle, mikäli kyseessä olisi ollut oman hyllyn kirja. Nyt oli pakko jatkaa, koska en vieläkään osaa jättää kirjoja kesken.

He eivät tiedä mitä tekevät kertoo vaikka mistä. Pääjuoni keskittyy amerikkalaisen neurotieteen professori Joe Chayefskin ja hänen puoliksi suomalaisen poikansa ympärille. Joe ei ole tavannut poikaansa sen koommin kun erosi tämän äidistä, Alinasta, Samuelin ollessa 2-vuotias. Joen työhuoneelle murtaudutaan ja siellä tuhotaan papereita ja vanhoja kovalevyjä. Vähitellen ilkivaltaa ja suoranaista uhkailua alkaa esiintyä vielä  häiritsevämmässä määrin.

Hetken luulin, että tässä olisi myös jonkinasteinen uuden sukupolven viihde-elektroniikka-keskeinen sivujuoni, mutta jos oli niin jäipä irralliseksi ja avoimeksi. Samoin häikäilemätön markkinointi teinejä hyväksikäyttäen käsiteltiin aivan liian pikkutarkasti, mutta ei siitäkään aiheesta järin valmista tuntunut tulevan. Ylipäätään koin tämän kirjan kanssa tukahtuvani kaikkien näiden ajankohtaisten aiheiden käsittelyn alle. Tuntuu kuin kirjailija olisi näiden yksien kansien välissä halunnut käsitellä mahdollisimman monia yhteiskunnallisia (ja pienempiäkin) aiheita, alleviivaten ja takoraudasta kiireettömästi muovaillen. Hyvin monessa kohtaa olisinkin kaivannut tiivistämistä, sillä esimerkiksi tuota teinit mainostajina -aihetta paasattiin varmaan nelisenkymmentä sivua, vaikka koko homman laskelmallisuus ja asiattomuus tuli kyllä selväksi jo parin sivun jälkeen.

Tarina siis etenee kierrellen ja kaarrellen, osoitellen milloin mitäkin epäkohtaa meissä ihmisissä kansallisuuteen katsomatta. Se pääjuoni jäi turhan suoraviivaiseksi ja ennalta-arvattavaksi, eikä tunnelman muuttuminen lopussa lähes jännäriksi onnistunut kääntämään lukukokemusta mieluiseksi.

Luulen, että en olisi ihastunut tähän kirjaan ilman noita ennakko-odotuksiakaan, mutta niiden kanssa lukukokemus tuotti kyllä pettymyksen. Minä en tuntenut olevani oikea lukija tälle kirjalle, mutta onneksi lukumakuja on yhtä monta kuin lukijaakin ja valtaosa tuntuu pitäneen tästä paljon.

Minä muuten pidin eniten kirjan aivan ensimmäisistä sivuista, sillä Alina on näkevinään vähän joka puolella nuoren naisen. Koska en ollut lukenut edes takakansitekstiä kunnolla, ilahduin kovasti, kun luulin hetken verran että tässä kirjassa on kummitus! No ei ollut.