Hanna Tuuri: Ranta
Otava 2015, 285s.
Kolme aikuistunutta lapsuudenystävää, joiden menneisyydessä on jotakin sellaista, joka yhdistää heidät vielä vuosienkin jälkeen. Siinä on Hanna Tuurin uusimman kirjan sisältö äärimmilleen tiivistettynä. Aihe ei sinänsä ole erityisen omaperäinen, mutta takakannesta löytyvä sana tiivistunnelmainen lupailee jotakin otteessaan pitävää.
Tartuin kirjaan suurin odotuksin, jotka eivät täyttyneet. Tunnelma on kyllä tiivis ja vahva, lähes ihailtavan painostava. Mutta noin muuten en kyllä vakuuttunut. Ensinnäkään en pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä. Eihän se tykkääminen ole välttämätöntä, mutta en edes kiinnostunut kenestäkään heistä. Jim, joka löydetään pahoin hakattuna syrjäkujalta, on ollut melkoinen naissankari ja täynnä itseään. Hän ei ilmeisesti koskaan ole ollut järin hyvä ystävä, kenellekään. Seamus, puoliksi kiertolaisten sukua, taas on vaimoaan pettävä rekkakuski, joka vapaa-aikanaan räplää autoja ja tekee keikkaa Kaunis-Johnille. Arkkitehtinä työskentelvä Nora taas tuntuu elävän lähinnä oman päänsä sisällä, eikä suo järin montaa ajatusta edes lapsilleen tai työttömäksi jääneelle miehelleen. Ihme haahuilijoita kaikki! Jim, Seamus ja Nora muodostavat omituisen kolmikon, joiden välejä sotkevat tunteet (joita Noralla ei liiemmin ole, ellei ahdistusta lasketa). Ne menneisyyden tapahtumat avautuvat vähitellen ja kun viimein selviää, mitä rannalla joskus muinoin tapahtui, ei voi kuin ihmetellä miksi nämä ihmiset ylipäätään haluavat edes nähdä toisiaan!
Lukeminen oli raskassoutuista ja mitä pitemmälle etenin, sitä turhautuneemmaksi tulin. Kieli on hyvin kuvailevaa, mutta mielestäni turhankin sievistelevää sisältöönsä nähden.
"Ilma oli harmaa, pakokaasuista ja lakaisukoneen savusta. Taivaskin oli harmaa. Vain meren päällä saavuttamattomissa vilkkui valoa hohtava raita. Siellä kaukana, sinisessä vapaudessa leijasivat valkovatsaiset lokit."
Runsaat adjektiivit eivät kuitenkaan olleet ainoa kielellinen kompastuskivi. Miksi ihmeessä Nora ostaa lounaaksi sandwichin eikä voileipää ja mitä ovat Seamusin rekan ohjaamossa lojuvat piristysjuomapullot? Joiko hän jotain omaa, salaista voimajuomaansa, vai oliko kyseessä ehkä sittenkin energiajuomapullot? En myöskään lämmennyt sanavalinnalle skitsi, vaan olisin toivonut puhuttavan luonnoksista tai hahmotelmista.
Ranta ei siis ollut sopiva kirja minulle, ei ainakaan tässä hetkessä ja näillä odotuksilla. Luin sen loppuun lähinnä siksi, että A) en osaa jättää kirjoja kesken ja B) tunnelma oli niin hyytävä, että odotin loppuratkaisun kääntävän kaiken päälaelleen. Vaikka minä en kirjalle lämmennyt, uskon että Tuurin kuvaileva kieli viehättää monia muita lukijoita.
Minulla on taito jättää kirjat kesken, onneksi, mutta harvoin sitä tapahtuu, jos lainaan kirjastosta ja luen hieman kirjaa alusta. Parin sivun jälkeen tiedän, että luenko vai en. Toista on nämä varauskirjat, kun en pääse lukemaan tekstiä. Onneksi ainakin uusimmista kirjoista on paljon tekstinäytteitä mediassa.
VastaaPoistaOlen varannut tämä Ranta-kirjan, sillä tykkään Hanna Tuurin kolumneista ja olen lukenut ainakin yhden hänen kirjoittamansa kirjan ja pidin siitä. Irlanti kiehtoo :)
Mai, mielenkiinnolla odotan ajatuksiasi tästä! Etenkin kiinnostaa, onko Ranta "tyypillinen" Tuurille vai ehkä jotenkin selkeästi tyylistä poikkeava. Minäkin pidän Irlannista, mutta edes maa ei pelastanut tätä lukukokemusta.
PoistaTykkäsin kirjasta. Tämä oli parempi kuin Orapihlajapiiri. Tämä oli nyt enemmän irlantilainen henkilöineen kaikkineen. Kirja oli selkeästi kansainvälisempi ja teksti sujuvampaa.
PoistaOlen lukenut nyt reilut sata sivua, ja välillä lukeminen on minullakin ollut melkoisen raskasta. Tarina ja miljöö kiinnostavat, joten luen loppuun, vaikka takkuaa.
VastaaPoistaNanna, Oletkohan jo ehtinyt bloggaamaan tästä? Täytyykin tulla heti kurkkimaan, mitä ajatuksia kirja sinussa herätti.
PoistaMinäkin ihmettelin niitä "käännössanoja", kun muuten kieli oli niin moitteetonta. Varsinkin niin yksinkertaisissa sanoissa, joille olisi ihan kelvolliset ja vastaavat suomalaiset sanat. Minäkin odotin kovasti tätä kirjaa ja harmistuin. Noh, ehkä joku toinen kokee toisin. Jään mielenkiinnolla odottelemaan, josko joku muukin tämän lukisi ja siitä kirjoittaisi!
VastaaPoistaElegia, Sanopa muuta: tökeröt käännökset tuntuivat korostuvan muuten niin tarkkaan harkitussa ja huolitellussa tekstissä.
PoistaHarmi, ettei tämä ollut ihan mieleesi. Olen pitänyt paljon Tuurin aiemmista kirjoista, joten toivon saavani tämänkin käsiini. Ja toivon, että pitäisin tästä. :)
VastaaPoistaKatja, minäkin toki toivon, että pidät tästä kirjasta :) Sanon sinulle samaa kuin Maille, että on mielenkiintoista kuulla, miten tämä teos vertautuu Tuurin muihin kirjoihin. Orapihlajapiiri löytyy omasta hyllystä, mutta tämän jälkeen vähän arkailen tarttua siihen.
PoistaHei. Sain vihdoin kirjan kahlattua loppuun, mutta teksti oli minulle niin erikoista, etten ymmärtänyt miten se loppui. Siis kuoliko joku ja kuka sen Jimin lopulta pahoinpiteli?
VastaaPoistaAnonyymi, Olen tässä päivän mittaan yrittänyt palauttaa mieleen, miten nämä asiat kirjassa menivätkään, mutta en kerta kaikkiaan meinaa muistaa!
PoistaJuuri nyt muistini väittää, että pahoinpitelijöiden henkilöllisyys ei selvinnyt, vaikka Seamus ehkä näkikin tapahtuman, mutta päätti olla puuttumatta siihen. Mitä tuohon kuolemaan tulee, niin siitäkään en uskalla varmaksi sanoa. Sanoisin että 65%:n todennäköisyydellä kuoli.
Sori, tästä vastauksesta ei tainnut olla oikein mitään iloa sulle. :/