 |
| Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo (The Museum of Extraordinary Things, 2014) Gummerus 2014, 440s. Suom. Raimo Salminen |
Alice Hoffmanin luoma Ihmeellisten asioiden museo esittelee kävijöilleen monenlaisia kummallisuuksia. Professori Sardie on koonnut, myös kirjaimellisesti, saman katon alle epämuodostuneita eläimiä, niiden pääkalloja ja luurankoja sekä ihmisiä sikiöistä eläviin kummajaisiin. Museossa työskentelee muun muassa kädetön perhostyttö ja mies, joka on karvainen kuin susi. Yksi museon vetonauloista on merenneito, Professori Sardien tytär, Coralie.
1911-vuoden New York on monen muutoksen keskellä yhtä aikaa kaunis ja levoton. Toisaalla New Yorkissa juutalaisuutensa ja pikkurikollisuutensa taakseen jättänyt Eddie Cohen yrittää keskittyä valokuvaamiseen, mutta usean ompelijan hengen vaatinut tulipalo vaatetehtaalla pakottaa Eddien palaamaan juurilleen.
Lähtökohtaisesti tämä kirja on todella kiinnostava. Jo Coralien kasvuympäristö on niin poikkeuksellinen, että se olisi yksinäänkin riittänyt mielenkiintoisen tarinan aineiksi. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, etenkin Coralien läheiset ihmiset. Olisin kyllä kaivannut Ihmeellisten asioiden museon työntekijöille huomattavasti suurempaa roolia tarinaan. Minä koin, että lukijan jo varhaisessa vaiheessa arvaama romanssikuvio ei olisi ollut lainkaan pakollinen, vaan se lähinnä söi tarinan omalaatuisuutta.
Teksti on helppolukuista, mutta jostain syystä en päässyt tunteella mukaan tarinaan, mikä jäi harmittamaan. Olen yleensä helposti heittäytyvä lukija, jolle tarinoihin eläytyminen on väistämätöntä, mikä tietysti tekee koko lukukokemuksesta kokonaisvaltaisemman.
Ihmeellisten asioiden museo on mukavaa viihdykettä. Ehkä se ei muutaman vuoden kuluttua herätä juuri muistikuvia, mutta hetkelliseen todellisuuspakoon se sopii oikein hyvin.
Tykkäsin kovasti, tästä aikuisten sadusta: toihan se myös paljon historiatietoa, ihmeellisyyksiensä lisäksi. Siirryin sujuvasti toiseen aikaan ja paikkaan tämän myötä. Olisi voinut lopettaa: sen pituinen se. Hetken kesti palata tähän maailmaan .)
VastaaPoistaArja, tässä tosiaan on sadunomaisuutta, mutta minä olisin kaivannut sitä vielä enemmän. Etenkin museon työntekijöiden tarinoita olisi ollut mukava kuulla enemmän ja muutenkin koko museota hyödyntää enemmän.
PoistaHieman samoissa tunnelmissa minäkin olen kirjan luettuani. Kiinnostavia henkilöitä ja tapahtumia, mutta rakkaustarina tuntui välillä vähän turhan siirappiselta. Ahmin kirjan, mutta jäin kaipaamaan vahvempaa tunne-elämystä ja lisä-ääntä ihmeille ja outouksille. Tarinassa oli paljon vastakohtia (tuli ja vesi, työläiset ja johtoporras, fakta ja fiktio, maahanmuuttajat ja alkuperäisväestö jne...), mutta sitten taas Coralien ja Eddien taustat olivat jo vähän liiankin samanlaiset (maahanmuutto, äidin menetys ja vaikea isäsuhde nyt ainakin). Fakta oli kudottu fiktion sekaan hienosti. Kursiivi ärsytti suunnattomasti, sivutolkulla käytettynä se ei käynyt tehokeinosta. Olisin lukijana tajunnut vähemmälläkin alleviivauksella, että osa tekstistä on menneisyyttä/muistoja. Pidin kuitenkin lopulta kirjasta melko paljon.
VastaaPoistaVillis, Totta puhut, tässä on todella paljon noita vastakohtia! En ollut itse tajunnutkaan. Minä en olisi noita todellisia tapahtumia todellisiksi tunnistanut, ellei niistä olisi kirjan loppusanoissa mainittu. Kävinkin sitten googlaamassa vähän tarkempia tietoja molemmista paloista.
PoistaMinulle tämä kirja jäi sellaiseksi "olisin halunnut pitää enemmän" -kirjaksi.