Tom ja keskiyön puutarha

A. Philippa Pearce: Tom ja keskiyön puutarha
(Tom's Midnight Garden, 1958)
WSOY 1977, 206s.
Suom. Kristiina Rikman

Kun taannoin väsähdimme Harry Potteriin iltasatumielessä, ei omista kirjahyllyistä tahtonut löytyä mitään sopivaa luettavaa. Lopulta suostuttelin lapset kiinnostumaan yhdestä itselle aikoinaan tärkeästä kirjasta. Olen lukenut Tom ja keskiyön puutarha -kirjan hyvin monta kertaa ala-asteella ja muutaman kerran myöhemminkin. Mielikuvat jännittävästä seikkailusta ovat erittäin vahvat. Tämän lukukerran jälkeen lähinnä mietin, mikä tässä on ollut niin erikoista.

Tom lähetetään tätinsä luokse karanteenin Peter-veljen sairastuttua tuhkarokkoon. Isoon puutarhaan ja liikkumisen vapauteen tottuneella pojalla on suuria sopeutumisvaikeuksia, kun tartuntavaaran takia on pysyttävä tädin ja sedän pienehkössä vuokra-asunnossa viikkokausia. Pieniksi asunnoiksi muutetun entisen kartanon aulaa hallitsee paikalleen jämähtänyt kaappikello, joka näyttää ajan oikein, mutta lyö tunteja miten sattuu. Eräänä yönä Tom laskee kellon lyöntejä ja pääsee laskuissaan kolmeentoista. Uteliaisuus voittaa ja hän hiipii aulaan, kurkistaapa vielä takaovestakin ulos. Asfaltoidun ja roskapönttöjen valtaaman ahtaan tilan sijasta Tom näkee upean puutarhan. Pian Tomille selviää, että puutarha on olemassa vain öisin. Siellä hän tutustuu suurin piirtein omanikäiseensä Hattyyn, joka tuntuu olevan ainoa, joka ylipäätään näkee Tomin.

No, tarinan idea on minusta edelleen kiehtova. Sen sijaan kerronta tuntui auttamattoman vanhentuneelta ja hi-taal-ta. Lapset innostuivat hetkittäin, mutta enemmän hekin laskivat jäljellä olevia sivuja, koska tiesivät seuraavassa lukuvuoroon tulevan Kepler62:n toisen osan. Toki voi olla, että tarinan tuttuus ja siten yllättämättömyys möyhnäsivät senkin mielenkiinnon, joka kankeasta tekstistä muuten olisi voinut löytyä.

Aina ei vanhojen suosikkikirjojen lukeminen ole viisasta. Nyt tämä aiemmin niin lämpimiä tunteita herättänyt kirja lähinnä ärsyttää: miten voikin noin mielikuvitusta kutkuttavasta aiheesta saada aikaan näin jaarittelevan ja jopa tylsän kirjan?