Harry Potter ja Feeniksin kilta

J.K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
(Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003)
Tammi 2004, 1050s.
Suom. Jaana Kapari

Tätä viidettä Harry Potteria luettiin lähes tarkalleen kaksi kuukautta. Huomasimme aika pian, että tarinan tempo on selvästi hitaampi kuin aiemmissa osissa ja pieniä sivujuonia todella paljon. Mikään ei kuitenkaan tuntunut etenevän, vaikka luimme sivun toisensa jälkeen, ilta illan jälkeen. Lopulta, sivulla 687 tulimme siihen tulokseen, että nyt saa riittää: äiti lukee Potterin loppuun ihan itsekseen ja iltasatuna luetaan jotain ihan muuta. Jotakin huomattavasti ohuempaa.

Feeniksin kilta alkaa näyttävästi, kun Harry joutuu pelastamaan itsensä ja tyhmän Dudley-serkkunsa ankeuttajien hyökkäykseltä. Alaikäisen luvaton taikominen koulualueen ulkopuolella kiinnostaa Taikaministeriötä enemmän kuin väärässä paikassa telmivät ankeuttajat ja hetken näyttää siltä, ettei Harry saa enää jatkaa Tylypahkan oppilaana. Paljon ehtii tapahtua ennen kuulusteluoikeudenkäyntiä ja koulunalkua ja luonnollisesti kouluvuoden aikana tapahtuu sitäkin enemmän. Kammottava Dolores Pimento ottaa vähitellen haltuunsa koko velhokoulun, Hagridilla on iso salaisuus, Harrylla on sekava parisuhdeviritelmä Cho Changin kanssa - ja tietysti taustalla on koko ajan Feeniksin kilta, jonka muodostavat ne harvat luotettavat velhot ja noidat, jotka uskovat Voldemortin paluuseen.

Muistan, että olen alunperinkin kokenut nämä viimeiset Potterit turhauttavan pitkitetyiksi. Tuo tarinan venyttämisen kokemus ei missään nimessä ainakaan lieventynyt, ääneen luettaessa. Tarina ei tuntunut etenevän (tai edes kunnolla käynnistyvän), vaikka sivunumerot huitelivat jo ties missä. Se parhaiten hereillä pysyvä lapsikin alkoi vilkuilla kaihoisasti Aku Ankkojen pinoa yöpöydällään, kun varsinainen iltasatu oli niin puuduttavaa kuunneltavaa.

Kuten olen aiemminkin maininnut, Pottereiden lukeminen ääneen on haastavaa. Tekstin rytmi on niin vaihtelevaa, että välillä loppuu happi ja välillä hyperventiloi. Seuraavaksi näyte happivajetta aiheuttavasta virkkeestä:

"Feeniksin killan jäseniä kyllä tuli ja meni, joskus joku jäi päivälliselle, joskus riitti muutaman minuutin kuiskaten käyty keskustelu, mutta rouva Weasley piti visusti huolen siitä, ettei Harryn ja muiden korviin (kaukokorviin tai tavallisiin) tihkunut mitään, eikä kukaan, ei Siriuskaan, tuntunut olevan sitä mieltä, että Harryn pitäisi tietää yhtään enemmän kuin hänelle oli kerrottu jo saapumisiltana."

Kuten sanottua, luin loput noin 400 sivua itsekseni. Nopeammalla tahdilla luettuna tarina pysyikin paremmin kasassa, vaikka melkoista vanuttelua homma oli edelleenkin. Ehkä palaamme iltasatu-Pottereihin joskus myöhemmin tai sitten lapset saavat lukea ne itsekseen sitten kun järkälemäisen kirjan lukeminen houkuttelee tarpeeksi paljon.

Feeniksin kilta ei siis ollut hyvä valinta iltasaduksi, ainakaan itse luettuna. Äänikirjaversio saattaisi sen sijaan toimiakin. Olen kuullut, että Vesa Vierikko on loistava lukija, joten ehkä häntä jaksaa kuunnella paremmin kuin epärytmistä äitiä.