Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. lokakuuta 2023

Minä menen lääkäriin

Salla Salmela: Minä menen lääkäriin | Ellin kirja & putiikki
Salla Salmela: Minä menen lääkäriin
WSOY 2023, 38s.
Kuvitus: Tiina Konttila

 

Sain siskolta vähän niinkuin synttärilahjaksi tämän hänen kuvittamansa kirjan. Salla Salmela on kirjoittanut sympaattisen tarinan Sinnasta, jonka korva kipeytyy ja on mentävä lääkäriin. Sinnaa vähän jännittää, siitäkin huolimatta, että äiti on luvannut kaiken sujuvan hyvin ja pehmokrokokin saa tulla mukaan.

Tarina on kiva ja uskon sen kiinnostavan pieniä lapsia. Sen avulla voi etukäteen käydä läpi mahdollisia tulevia lääkärireissuja ja keskustella lasta mietityttävistä jutuista.

Vaikka kirjan kuvitus ei olekaan realistinen, siinä on kuitenkin valtavan paljon tunnistettavia yksityiskohtia, joiden kautta esimerkiksi lääkärin käyttämät erilaiset välineet tulevat tutuiksi. Ja heti perään täytyy kumota tuo oma epärealistisuusmääritelmä, koska toisaalta kuvituksessa on nimenomaan realistinen meininki: Sinnan koti ei ole tip top siisti, vaan siellä näkyy arki ja elämä. 

Kirjan lopussa on hauskoja sankarikortteja, jotka voivat nekin viedä osan jännityksestä pois: kun jaksaa reippaasti odottaa vuoroaan lääkärissä, saa odottamisen sankarimerkin ja 200xp:tä! 

Vaikka omat lapseni ovatkin jo vähän kasvaneet yli Minä menen lääkäriin -kirjan kohderyhmästä, aikaisemmin tämä olisi varmasti ollut meilläkin yksi niistä uudestaan ja uudestaan luettavista kirjoista.

keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Autojen almanakka

Nelli Heinimo: Autojen almanakka
S&S 2023, 26s.
Kuvitus: Tiina Konttila

 

Sain siskolta tämän hänen kuvittamansa lasten runokirjan. Nelli Heinimo on sanaillut mainioita runoja, joiden päähenkilöt ovat autoja ja muita - pääasiassa - pyörällä kulkevia kulkuneuvoja. On siellä pari venettäkin kyllä.

Runot on kirjan nimen mukaisesti  jaettu vuodenkierron mukaan. Yksi aukeama vastaa yhtä kuukautta ja lisäksi kirjan aloittaa ja lopettaa uudenvuoden runo. Vuodenkierron sijaan runoissa kuitenkin käsitellään enimmäkseen aivan toisenlaisia asioita: miten hankalaa voi olla mennä mukaan uuteen porukkaan; kuinka halaamiseen on hyvä pyytää lupa; miten jotkut asiat on tehtävä hitaasti; aloittamisen hankaluutta; odottamista. Kirjaa voikin mainiosti käyttää tunnekasvatuksen tukena.

Itse en meinannut päästä tammikuuta pidemmälle, kun jo rakastuin päätä pahkaa kirjan kolmannen runon nimeen. Rekka Töpöhäntä! En meinaa kestää!

Kuvitus on ilmeikästä ja autojen sun muiden menopelien monipuolisuus mukava yllätys. Aukeamilla riittää katseltavaa ja kun malttaa tutkia kuvia kunnolla, saattaa bongata hauskoja yllätyksiä. Viivyin aika kauan hihittämässä uimarannalla hengaileville sorsille.

perjantai 6. tammikuuta 2023

I'm glad my mom died

59364173. sy475
Jennette McCurdy: I'm glad my mom died
Simon & Schuster 2022, 305s.

 

Viime jouluna kirjoitin joulupukille ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Ensimmäisenä listalla oli tämä Jennette McCurdyn muistelmateos I'm glad my mom died. Kirjan nimi ei ole kiertoilmaus tai vitsi, vaan tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, miltä se kuulostaakin.

En ole seurannut McCurdyn uraa missään vaiheessa. iCarly-TV-sarjan aikoihin olin jo nuori aikuinen ja ohjelma auttamattomasti liian lapsellinen.  Tämä ei kuitenkaan häirinnyt lukemista millään tavalla. Ehkä ennakkokäsitysten puuttuminen oli hyväkin asia?

Jennette McCurdy oli vasta 6-vuotias, kun hänen äitinsä alkoi kuskata häntä koe-esiintymisissä ja opettaa, mitä häneltä odotetaan. McCurdyn äiti olisi itse halunnut näyttelijäksi, mutta elämä tuli väliin. Nyt hän halusi tyttärensä saavan kaiken sen, mistä hän itse oli jäänyt paitsi. McCurdy kävi näyttelykoulutuksissa, erilaisilla tanssikursseilla, opetteli hymyilemään juuri oikein ja kaikkea muutakin mahdollista. Hänen omia haaveitaan äiti ei koskaan edes kysellyt.

Jo kirjan alussa käy ilmi, ettei McCurdyn äiti ollut millään asteikolla tasapainoinen ihminen. Hän sai usein raivokohtauksia ja heitti miehensä ulos talosta liki viikoittain. Yhdelle perheen pojista hän oli kertonut selkeästi tämän olevan hänen "least favorite child". Äiti pesi tyttärensä vielä sittenkin, kun tämä oli 18 ja tyttären muuttaessa ensimmäiseen omaan asuntoonsa äiti pesiytyi sinne yökyläilemään kuukausiksi. Äiti myös keräsi jatkuvasti sympatiapisteita sairastamallaan syövällä, joka oli saatu remissioon. 

McCurdyn kirjoitustyyli on toteava ja paikoin humoristinen. Vaikka tapahtumat ovat ajoittain järkyttäviä, niitä ei ruovita auki juuriaan myöten vaan todetaan tapahtunut ja jatketaan eteenpäin. Vähän kuin aiemmin blogaamassani Hannah Gadsbyn Nanettessa: yksityiskohdilla ei ole tarpeen mässäillä, asiat ovat kauheita ilman niitäkin.

On varmaan aika kamalaa pitää näin kamalasta kirjasta, mutta minusta I'm glad my mom died oli todella hyvä kirja. Se kertoo sellaisesta maailmasta, joka on itselle todella vieras - onneksi.

PS: Näköjään aikuistenkin kannattaa muistaa joulupukkia kirjeillään! Sain nimittäin toisenkin toivomani asian: sellaisen kameran, joka tulostaa kuvat saman tien <3

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto


Vuokko Hurme: Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto


Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto on melkeinpä pelottavan ajankohtainen kirja: eläinhoitolassa nimittäin alkaa levitä tuntematon pöpö, joka tarttuu herkästi. Onneksi hoitolaa pyörittävät lapset ovat fiksuja, eivätkä he aikaile ryhtyessään vastatoimiin. Helmi, Sisu, Eero ja Amir pukeutuvat suojavarusteisiin, kartoittavat taudin alkuperää, eristävät sairastuneet ja kehittävät tuota pikaa tehokkaan lääkkeenkin.

Tarina on oudosta taudista huolimatta mukava. Minä pidin erityisesti siitä, että teksti mukailee puhekieltä: se kun tekee kokonaisuudesta - etenkin maailman nykytilanteessa siis - kevyemmän ja helpommin lähestyttävän. Uskoisinpa jopa, että tämä kirja saattaisi hieman helpottaa korona-ahdistusta potevien lasten oloa.

Kirjan kuvitus on oivaltavaa, mukavan pehmoisen näköistä, eikä huumoriakaan puutu.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Kivaa luettavaa lapsille

Malin Klingenberg: Irene ja setelisieppo
S&S 2019, 131s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Patrik ja superseniorit -sarjan toisessa osassa Haba-Tero kumppaneineen päättää ryöstää pankin. Aivan oma-aloitteisesta rikoksesta ei ole kyse, vaan eräs suuremman luokan pahis, Vihtori Tyr, patistaa rosvojoukon näyttävämpien keikkojen pariin. Irene, Haba-Teron älykäs mutta ilkeä tytär, haluaisi osallistua pankkikeikkaan, mutta isä ei haluaisi kuulla puhuttavankaan moisesta. Toisaalla Patrik juhlii supersenioriystäviensä kanssa uusia kerhotiloja ja eräitä synttäreitäkin.

Irene ja setelisieppo on oikein kiva ja selkeä seikkailutarina. Runsaan kuvituksen, ison tekstin ja väljän taiton ansiosta tätä kirjaa on helppo suositella jo eka- ja tokaluokkalaisille, joilta sujuu pitkienkin tarinoiden lukeminen.

Pidän siitä, kuinka kirjan pahikset eivät ole liian pelottavia pienellekään lukijalle. Samaten ilahduin siitä, että Irene sai enemmän tilaa ja mahdollisuuden paljastaa itsestään uusiakin puolia.

------------------------------------------------------

Jo Witek & Christine Roussey: Pieni sydämeni
Nemo 2019, 24s.

Tunnetaitokirjoille on paljon kysyntää, myös tällaisille aivan pienille lukijoille suunnatuille kirjoille. Pieni sydämeni on ensinnäkin todella söpö. Toisekseen kirjan keskellä oleva, loppua kohti pienenevä sydämenmuotoinen aukko kiinnostaa lapsia automaattisesti. Bonuksena mainittakoon paksuhkot sivut, joten kirja ei aivan herkästi vaurioidu malttamattomankaan sivujenkääntelijän käsissä.

Pieneenkin sydämeen mahtuu monenlaisia tunteita, joista jokainen saa tässä kirjassa oman värinsä. Joskus pelottaa tai suututtaa, joskus olo on lempeä tai iloinen, joskus ihan vain harmittaa ilman syytä.

Minä luin tämän 7-, 11- ja 13-vuotiaille ja ihan hyvin upposi kaikkiin.


------------------------------------------------------

Yoko Tanaka: Mestarietsivä Peppunen: Kuuttoman yön jättiläinen
Nemo 2019, 88s.
Kuvitus: Masahide Fukasawa
Suom. Mayu Saaritsa

Mestarietsivä Peppunen uppoaa loistavasti pieruhuumorin ystäviin. Kirjan nimitarinassa tyhjästä ilmestyvä jättiläinen piinaa kaupunkia ja varastaa viattomilta ohikulkijoilta hienoja koruja. Lyhyemmässä seikkailussa taas etsitään kahvilaan tärkeän rasian unohtanutta asiakasta.

Tarinat ovat ihan hauskoja, mutta enemmän (ainakin omia) lapsia viihdyttävät hoksottimia vaativat etsimis- ja päättelytehtävät. Joka tapauksessa oivallista luettavaa jo ekaluokkalaisille ja nuoremmillekin.

------------------------------------------------------

Paula Harrison: Kisu ja öinen seikkailu
Aurinko Kustannus 2019, 128s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jenny Lovlie

Kisu ja öinen seikkailu kulkeutui kirjastosta kotiin kirjan päähenkilön nimen perusteella. Se on nimittäin sama kuin kuopuksemme lempinimi. 

Kisun äiti on supersankari, jolla on kissamaisia supervoimia. Myös Kisu haluaisi olla supersankari, mutta oikeastaan hän ei halua liikkua ulkona pimeällä. Eräänä iltana Kisun äidin lähdettyä jo työhönsä, ikkunalle ilmaantuu apua tarvitseva kissa. Yllätyksekseen Kisu ymmärtää kissan puhetta ja tuota pikaa hän onkin jo selvittämässä kaupungin kellotornista kantautuvan pelottavan äänen arvoitusta.

Kirja on lähes kauttaaltaan kuvitettu ja fontti on suurta, joten se sopii erittäin hyvin luettavaksi myös pitempiä tarinoita lukemaan opetteleville. Tarina on kaikin puolin sympaattinen ja herttainenkin, eikä lainkaan liian jännittävä.

------------------------------------------------------

Matt Haig: Totuuskeiju
Aula & Co 2019, 119s.
Suom. Sarianna Silvonen
Kuvitus: Chris Mould

Matt Haigin joulukirjat ovat olleet mieluisia sekä minulle että lapsille. Totuuskeijun ostin kirjamessuilta tuliaisiksi ja nopeasti (ja mielellään!) jokainen tämän lukikin.

Totuuskeiju on siis keiju, joka voi puhua ainoastaan totta. Jos yhtään pysähtyy pohtimaan vaikka omia puheitaan, sitä huomaa päivän aikana turvautuvansa ainakin pieneen asioiden kaunisteluun tai valkoisiin valheisiin, jos nyt ei ihan suoranaisia valheita laskettelisikaan. Pelkän toden puhuminen voi olla yllättävänkin hankala piirre, sillä useimmat eivät halua oikeasti kuulla totuuksia, vaan juuri niitä kaunisteltuja tai pehmennettyjä mielipiteitä.

Totuuskeiju kertookin siitä, kuinka Totuuskeiju joutuu hankaluuksiin totuuksia puhuessaan. Loppu on kuitenkin onnellinen, joten tämä sopii hyvin pienemmillekin kuulijoille.

Kirja nojaa vahvasti Mouldin kuvitukseen, sillä tekstiä on muihin joulukirjoihin verrattuna hyvin vähän. Sanoisin tätä eräänlaiseksi spin off -kirjaksi. Söpö kirja!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Hot Dudes Reading

Hot Dudes Reading
Atria Books 2016, 224s.

Tiedättekö, miten joku kirja voi olla ihan hillittömän hauska ja viihdyttävä, mutta samaan aikaan aiheuttaa vähän huonon omantunnon? Siskolta lahjaksi saatu Hot Dudes Reading on juuri sellainen.

Hot Dudes Reading on tolkuttoman suosittu Instagramissa. En ihmettele lainkaan, sillä lukevat miehet ovat minustakin hyvin miellyttävää katseltavaa. Tähän kirjaan on koottu komea valikoima julkisilla paikoilla lukevien miesten kuvia mainioine saateteksteineen.

Nautin tästä hyvin, hyvin paljon. Kuvia oli kiva katsella ja tekstien huumorikin osui hyvin yksiin omani kanssa.

Mutta.
Samaan aikaan tunsin kyllä syyllisyyttä siitä, että tässä minä tirkistelen hyvännäköisiä miehiä ja naureskelen kaksimielisille ehdotteluille, vaikka en varmaankaan pitäisi ollenkaan hauskana jotakin Pretty Girls Eating Bananas -versiota.

Silti, kaikesta syyllisyydentuntoisesta kärvistelystä huolimatta, HDR on minusta hauska juttu. Sisäpiirijuttuna alkanut touhu on kasvanut hurjiin mittoihin ja toivottavasti saanut seuraajiaan kiinnostumaan myös kirjoista.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hilda ja kivipeikko

Luke Pearson: Hilda ja kivipeikko
(Hilda and the Troll, 2013)
Sarjakuvakeskus 2015, 34s.
Suom. Heikki Kaukoranta

Plarasin tässä yhtenä päivänä luettujen kirjojen listaa ja tajusin unohtaneeni blogata tästä siskolta synttärilahjaksi saadusta mainiosta sarjakuvasta. Nyt pitää äkkiä korjata erhe, ettei kirjakirjanpito ihan vinksahda.

Hilda asuu jossakin tunturien kupeessa, pienehkössä punaisessa talossa yhdessä äitinsä kanssa. Äiti piirtää työkseen, Hilda omaksi ilokseen. Hildan luonnoskirjan sivut eivät täyty prinsessoista tai kukkasista, vaan kivistä. Tai asioista, jotka ehkä näyttävät kiviltä, mutta ovat oikeasti peikkoja.

Hilda ja kivipeikko on kerta kaikkiaan hurmaava kirja. Peikot, vedenhaltiat ja metsäläiset ovat täysin luonteva osa elämää, eikä niitä siksi tarvitse erikseen korostaa tai selostaa. Jos ovi jää auki, puupökkelönnäköinen metsäläinen hipsii takan eteen makaamaan, mutta haittaako tuo kun se tuo tullessaan polttopuitakin.

Kirjan värimaailma on miellyttävän hillitty olematta tylsä. Kuvituksen rentous ja luontevuus sopivat tarinaan täydellisesti. Ruutujako ei edes yritä noudattaa jotakin ennaltamäärättyä muottia, vaan tarina saa edetä juuri niin suurin tai pienin kuvin kuin on tarpeen. Niin ja se tarina, se on oikea seikkailu.

Hilda-sarjassa on jo viisi osaa, suomeksi on ilmestynyt vasta tämä ensimmäinen. Suosittelen myös lasten kanssa luettavaksi.


torstai 24. syyskuuta 2015

Rikas elämä. Parempaa arkea hidastamalla

Leila Saarivirta & Martta Kaukonen:
Rikas elämä. Parempaa arkea hidastamalla
Readme.fi 2015, 201s.

Pihin naisen elämää -blogin Leila on yhdessä toimittaja Martta Kaukosen kanssa kirjoittanut näppärän pienen, mutta sisällöltään runsaan teoksen hidastamisesta.

Arjen rauhoittamisesta on puhuttu muun muassa naistenlehdissä vuosia ja usein esimerkiksi on nostettu joku elämänsä täysin uusiksi kääntänyt yksilö tai perhe. Näissä tapauksissa on useimmiten hypätty pois työelämästä, muutettu kaupungista maalle pieneen mökkiin ja aloitettu elämä (lähes) omavaraistaloudessa. Käytännössä monetkaan eivät ole valmiita tekemään noin suuria muutoksia arkeensa, mutta hidastaa voi pienemmästikin.

Kenenkään ei pitäisi syöksyä hitaampaan elämään päätäpahkaa. Olisihan se vähän paradoksaalistakin: kiirehtiä verkkaisuuteen. Saarivirta ja Kaukonen varoittavatkin heti kirjan alussa siitä, ettei hidastaminen ole mikään oikotie onneen, vaan negatiivisiinkin tunteisiin on syytä varautua. Helpointa on, jos halu hidastamiseen tulee löytyy itsestä. Jos taas joutuu rauhoittamaan elämänsä vasten tahtoaan, vaikka sairastumisen tai työttömyyden myötä, vaatii uudenlainen arki enemmän sopeutumisaikaa.

Oma elämäni ei ole koskaan hirveän kiireistä ollutkaan. Viimeiset yhdeksän vuotta olen ollut kotiäitinä, suurimman osan aikaa omasta halusta. (Keskimmäisen lapsen täytettyä kolme vuotta olisin halunnut palata työelämään, mutta en ehtinyt työllistyä ennen seuraavaa raskautta.) Arki on suhteellisen rauhallista ja luultavasti joidenkin mielestä jopa puuduttavaa tasaisuudessaan. Minulle (ja puolisolle myös) on ollut tärkeää tarjota lapsille mahdollisimman kiiretön lapsuus ilman jatkuvia aikatauluja, mikä on luonnollisesti onnistunut helpoiten hoitamalla heitä kotona.

Minulle Rikas elämä oli ensisijaisesti tervetullut muistinvirkistäjä kaikista niistä syistä, miksi hitaampi elämä voi olla tavoiteltava asia. Rehellisesti sanoen en varmaankaan tyytyisi näin pelkistettyyn arkeen, mikäli talous antaisi myöten vähän leveämpään elämään. Välillä on työlästä psyykata itseään tyytymään näihin kierrätettyihin vaatteisiin ja noihin liimattuihin kenkiin, tuohon teipillä kasassa pysyvään puhelimeen ja siihen, ettei ole varaa viedä lapsia mummulaa kauemmaksi kesälomallakaan.

Kirjan rakenne on miellyttävän pelkistetty. Hidastamista lähestytään monesta näkökulmasta, kuten perinteiden sovittamisesta uusiin tapoihin, ihmissuhteista, ekologisuudesta ja raha-asioista aina sisäisiin muutoksiin itsensä hyväksymisestä mielenrauhaan. Myös sosiaalisen median tuomista paineista puhutaan järkevästi. Somehan on näppärä tapa pitää yhteyttä kaukanakin asuviin ystäviin ja sukulaisiin, mutta samalla some on melkoinen ajansyöjä ja uusien paineiden asettaja. Helposti voi käydä niin, että kaikkien muiden elämä näyttää vaivattomalta ja puitteiltaan upealta, kun taas oma elämä alkaa tuntua jotenkin nuhruiselta ja muutenkin tylsältä. Samoin sosiaalinen media tunkee helposti oikeassa elämässä tapahtuviin sosiaalisiin tilanteisiin: ravintolapöydässä seurueen jäsenet näpertävät älypuhelimiaan enemmän kuin keskustelevat toistensa kanssa.

Rikas elämä tarjoaa hyvää heijastuspintaa omalle elämälle. Minulle tämä kirja antoi lisää uskoa siihen, että meidän elämämme on ihan tarpeeksi hyvää näin. Ei elämänlaatua mitata rahassa tai tehtyjen ulkomaanmatkojen määrällä. Tärkeintä olisi edes yrittää olla läsnä, yrittää päästä irti kuluttavista tavoista ja ihmissuhteista, nauttia nykyhetkestä ja elää omien arvojensa mukaista elämää. Kirjoittajat kertovat avoimesti omista kokemuksistaan ja lisäksi kirjassa kerrotaan viiden muun elämäntahtiaan hidastaneen ihmisen tarinat.

Kirjan lopusta löytyy kymmenen pientä haastetta hidastamista suunnittelevalle. Miltä tuntuisi viikon ajan kurkistaa älypuhelinta korkeintaan 45 minuutin välein? Tai viettää vapaapäivä koko perheen voimin ihan rennosti köllötellen ja rupatellen, ilman telkkaria, tietokoneita tai niitä puhelimia? Hauskoja, eikä liian vaativia tehtäviä.

Tykkäsin tästä kirjasta paljon. Aihe on niin mielenkiintoinen, että luin tämän parissa päivässä. Alkuun kaipailin kirjaan kuvia, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että kuvattomana kirja toimiikin paremmin. On vain hyvä, ettei lukija muodosta kuvien perusteella visuaalisia näkemyksiä siitä, miltä yhtään minkään pitää näyttää. Jokaisen on hyvä määritellä aivan itse se, millainen koti miellyttää eniten ja miltä haluaa itse näyttää.

Suosittelen Rikas elämä -kirjaa kaikille hitaammasta elämästä haaveileville ja sellaista jo eläville.