Nainen joka unohti

Liane Moriarty: Nainen joka unohti
(What Alice Forgot, 2010)
WSOY 2016, 495s.
Suom. Helene Bützow

No nyt!
Tällaista lukuflowta olen kaivannut.

Tartuin Liane Moriartyn uusimpaan suomennettuun kirjaan, Nainen joka unohti, melkein tuskaisen epätoivoisena. Pelkäsin lukuangstin jatkuvan ja pilaavan tämänkin kirjan, mutta onneksi niin ei käynyt. Tarina lähtee käyntiin niin kutkuttavasti, ettei kirjaa olisi malttanut laskea käsistä.

Uskon, että kirja pääsi tekemään yllättävän suuren vaikutuksensa siksi, että en kerrannut takakansitekstiä ennen lukemisen aloittamista ja olin kirjan tapahtumista yhtä pihalla kuin päähenkilö Alice on tullessaan tajuihinsa kolautettuaan päänsä. Oli yhtä aikaa huikeaa ja todella ahdistavaa muodostaa jonkinlainen yleisnäkemys Alicen elämäntilanteesta ja kohta pyöräyttää kaikki aika tavalla ympäri.

Niin. Alicelle tosiaan sattuu kuntosalilla tapaturma, jonka seurauksena hän luulee olevansa 10 vuotta nuorempi kuin todellisuudessa onkaan. Siinä missä muut elävät vuotta 2008, pian 40 täyttävä Alice luulee olevansa alle 30-vuotias ja odottavansa ensimmäistä lastaan. Luonnollisesti kymmenessä vuodessa ehtii muuttua asia jos toinenkin, mutta en lähde niitä erittelemään. Tämä kirja kannattaa lukea mahdollisimman vähillä ennakkotiedoilla.

Pidin Moriartyn tyylistä, joka on yhtä aikaa kepeä, lempeä ja hauska. Huumori on ehkä vähän mustan puoleista, mutta osuvaa. Tarinan idea on sinänsä yksinkertainen, mutta se melkeinpä pakottaa pistämään itsensä Alicen tilalle: mitä kaikkea minä unohtaisin, jos viimeiset kymmenen vuotta katoaisivat muististani? Kuinka paljon olen itse siinä ajassa muuttunut, muista puhumattakaan?

Kutkuttavan koukuttavaa luettavaa, joka näköjään teki hyvää yleiselle lukufiiliksellenikin.