Maailmanloppu ja ihmemaa

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
(Sekai no owari to hadaboirudo wandarando, 1985)
Tammi 2015, 546s.
Suom. Raisa Porrasmaa

Olen lukenut Haruki Murakamilta aiemmin vain kaksi kirjaa, Värittömän miehen vaellusvuodet ja The Strange Libraryn. Ensin mainitusta tykkäsin, vaikka en hillittömästi ihastunutkaan, jälkimmäinen taas oli aivan liian suoraviivainen ja outo.

 Maailmanloppu ja ihmemaa on takakansitekstin mukaan yksi Murakamin pääteoksista. Tämä seikka nosti odotuksia hivenen korkeammalle, mikä ei ehkä tehnyt hyvää lukukokemukselle. Tarina etenee kahdessa tasossa. Liikkeelle lähdetään ihmemaasta, joka sijoittuu ajallisesti kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän Jim Morrisonin kuolemasta. En millään muista kumpi luku tekstissä ohimennen mainittiin, mutta mielestäni 1981 tuntuu oikeammalta vaihtoehdolta. Maailma on melkein kuin tämä meidän maailmamme, mutta ei kuitenkaan: yhteiskuntajärjestys on toisenlainen, samoin ihmiset. Päähenkilö on kuin äärimmilleen jalostettu ihmistietokone, Laskija, joka laskee työkseen suuria määriä suuria lukuja. Uusin toimeksianto kuljettaa päähenkilön, jolle ei muuten mainita nimeä, kuten ei muillekaan kirjan henkilöille, keskelle hämäräperäistä ja vaarallistakin sotkua.
Samaan aikaan seurataan tapahtumia maailmanlopussa, missä varjostaan erotettu mies yrittää päästä selville uudesta asuinpaikastaan. Työkseen hän lukee vanhoja unia, mutta edes omasta historiastaan hän ei muista oikein mitään.

Suureksi harmikseni en päässyt kunnolla tarinaan mukaan. Tai pääsin, mutta en nauttinut siitä. Päähenkilö, kahdeksan vuotta aiemmin eronnut mies, on ihan käsittämätön persoona. Hän tekee töitä, maleksii ostoksilla ja puhuu seksistä omituisen välinpitämättömästi. Myös kirjan muutamat naishahmot, jotka jostain syystä haluaisivat kovasti sänkyyn kyseisen miehen kanssa, suhtautuvat seksiin erikoisesti. En tiedä, onko kyseessä joku Murakamin oma pikku erikoisuus vai laajemmin japanilainen suhtautuminen, kun ihmiset ovat ihan että "erektioni oli vankka kuin Kheopsin pyramidi" ja penis sitä penis tätä ja voinko käydä kylvyssä ja "etkö oikeasti halua, että spermaasi niellään?" ja ottaisitko lisää kahvia? Lisäksi Murakami käyttää sellaisia vertauskuvia, jotka keikahtavat minun puntarissani kehnon puolelle. Kheopsin pyramidin jo mainitsinkin, mutta lisäksi maapallo pyörähtää ympäri kuin Michael Jackson...

Minun makuuni Maailmanloppu ja ihmemaa oli hidastempoinen, liian tunteeton ja, paremman sanan puuttuessa, tökerö. Tästä puuttui niin kielellinen soljunta kuin kerronnallinen sulavuuskin.

Mutta vieläkään en Murakamin suhteen luovuta, vaan edelleen uskon siihen, että hänen teoksensa ovat lukemisen arvoisia.