 |
| Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika Karisto 2016, 186s. |
Tässäpä on kuulkaa meidän lasten tuorein suosikkikirja. Eikä vain lasten, sillä äiti ihastui myös.
14-vuotias Benjamin Hawk asuu Portsmouthin satamakaupungissa, vuosi on 1692. Isä on lähtenyt merille vuosia sitten ja jäänyt sille tielleen. Suutarina työskentelevä setä on ottanut Benjaminin, tämän äidin ja sisarukset kattonsa alle, mutta ei toki hyvää hyvyyttään: lapsista on jo kovasti apua suutarin verstaassa ja voisipa hän ottaa (kadonneen) veljensä vaimon omaksi puolisokseen. Samoissa nurkissa elelee myös isoisä, entinen merten kauhu, joka huitelee enimmäkseen omilla teillään, pääosin kapakoissa. Benjamin haaveilee merimiehen elämästä, vieraista maista ja seikkailuista. Vastoin äitinsä toiveita Benjamin ottaa ja karkaa merille, mukanaan vain muutama tavara, homehtunut leipä ja isoisän antama nahkapussukka, jonka sisältä paljastuu aarrekartta.
Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika on mainion perinteinen merirosvoseikkailu. Juoni vetää loistavasti ja jännitystäkin riittää. Benjamin on varsin neuvokas poika, kuten tällaisten seikkailujen sankarit useimmiten ovat, eikä hän lannistu isoistakaan vastoinkäymisistä. Minä pidin erittäin paljon siitä, ettei kirjan kieli ollut liian siloiteltua ja lapsellista, vaan merirosvot kiroilevat, riitelevät ja uhkailevat toisiaan käyttäen myös rumaa kieltä. Ainoastaan yhden koirankullin jätin lukematta, mutta sekin sensuuri tapahtui suunnittelematta. Kielen lisäksi myöskään kirjan tapahtumat eivät ole tylsistyttävän latteita, eivätkä asiat todellakaan aina käänny parhain päin.
Aloitimme tämän kirjan eräänä iltapäivänä ja hoksasimme, että iltasadun voi tosiaan aivan hyvin lukea jo ennen kuin lapset pötkähtävät sänkyihinsä. Tällä uudella taktiikalla myös tuo pian 8-vuotias salamanukahtaja pysyi hereillä ja oli useimmiten ensimmäisenä vaatimassa vielä yhtä lukua.
Kirjan tapahtumat päättyvät kutkuttavasti, enkä pistäisi lainkaan pahakseni, vaikka Benjamin Hawk seikkailisi useammassakin kirjassa.
Olipa mukava lukea, että teillä lapsiraatikin piti tästä kirjasta. Niin minäkin! Joskus mietin näistä kanu-kirjoja lukiessani ja niistä kirjoittaessani, pitääköhän ns. autenttinen kohderyhmä kirjoista niin paljon kuin veikkaan heidän pitävän. Veikkaan, että kirjalle on tulossa jatkoa...
VastaaPoistaKia, Lapsista ei tosiaan aina ota selvää, että tykkäävätkö jostakin tarinasta vai eivät. Tämän kohdalla ei kyllä tarvinnut yhtään arvailla, niin innoissaan olivat kaikki :)
PoistaTämä oli tosi kiva seikkailukirja :)
VastaaPoistaMai, niin oli! Edelleen ihastuttaa se, miten tarina kiinnosti lapsia tosi paljon :)
Poista