The Raven Boys & The Dream Thieves

Maggie Stiefvater:

The Raven Boys
The Dream Thieves

Scholastic Audio 2011 & 2012,
11h 8min & 12h 45min

Lukija: Will Patton

Kaipasin jotakin kevyttä, lievästi jännittävää ja ehkä hitusen teiniromantiikkaa sisältävää kuunneltavaa ja päätin tutustua tähän Maggie Stiefvaterin Raven Boys -sarjaan. Kahden ensimmäisen osan jälkeen olen vielä vähän ymmälläni, enkä osaa oikein sanoa edes sitä, pidänkö näistä vai en.

Blue Sargent on selvänäkijä-(yksinhuoltaja)äidin ainoa lapsi ja tottunut siihen, että korteista luetaan milloin mitäkin ennustuksia. Bluelle itselleen on kerrottu jo kauan sitten, että kun hän suutelee tosirakkauttaan, tämä kuolee. Bluella ei ole selvänäkijän kykyjä, mutta mystisellä tavalla pelkkä hänen läsnäolonsa saa yliluonnolliset asiat voimistumaan.

Läheisen poikakoulun, Aglionbyn, oppilaista Blue haluaa pysyä mahdollisimman kaukana, sillä heistä olisi varmasti vain harmia. Tietystikään moinen välttely ei onnistu ja tuota pikaa Blue yhdessä muutaman Aglionbyn Raven Boyn kanssa etsii muinaisen Walesin prinssin, Owain Glyndŵrin, hautaa ja "ley linea", jonka Blue perheineen tuntee nimellä Corpse Road. 

Suurin ongelma näissä kirjoissa on lukija. On ihan ymmärrettävää, että lukija pyrkii muuttamaan ääntään tai äänenpainoaan siten etteivät kaikki kirjan hahmot kuulostaisi samalta. Will Patton ei kuitenkaan onnistu luomaan tarpeeksi monia eri puhetapoja, jotta jokainen hahmo kuulostaisi normaalilta. Yksi nuorukainen kuulostaa omituiselta sekoitukselta huutokaupanpitäjää ja aggressiivista pelleä. Blue, samoin kuin moni muu naispuolinen hahmo, taas kuulostaa haavemaailmaan unohtuneelta humalaiselta, joka lähinnä henkäilee repliikkejään.

The Raven Boysien maailmassa on kuitenkin paljon sellaista mistä pidän. Tässä liikutaan toden ja yliluonnollisen rajamailla luontevasti. Erityisen paljon pidän yhden pojan, Ronanin (joka kuulostaa Pattonin tulkitsemana aina vihaansa tukehtuvalta), kyvystä tuoda asioita unimaailmasta. Unimaailmojen sekoittuminen todellisuuteen on minusta aina kiehtova ajatus ja uskoisin että tämä kuvio on suuressa roolissa myös myöhemmissä kirjoissa.

Osittain puutteellisen kielitaidon, osittain kuuntelemista häiritsevän lukijan takia en ole aivan perillä siitä, miksi Raven Boysien johtajahahmo Gansey on niin innokas löytämään Glyndŵrin haudan ja mikä virka kaikilla niillä "ley lineilla" on, mutta jospa kokonaisuus hahmottuisi selkeämmäksi kahden muun osan myötä. Sitä romantiikkaa olisin toivonut olevan mukana vähän enemmän, mutta tuolla tappava suudelma -ennustuksella romanttiset jutut on aika hyvin karsittu minimiin.