Lumberjanes 6 & 7

Watters, Leyh, Pietsch & Laiho:
Lumberjanes vol. 6, Sink or swim
Boom! Box 2017, 112s.

Huhtikuussa lukemani Lumberjanes-albumi oli ensimmäistä lukua lukuunottamatta ihan älytön pettymys. Kuvittajan vaihtuminen teki hahmoista mössöisiä ja juonikuviotkin menettivät lumberjanemaisuutensa.

Aioin jo jättää koko sarjan omaan rauhaansa, mutta sitten Todella vaiheessa-blogin Reta Anna Maria kirjoitti sarjan seitsemännestä kirjasta ja kuvitus näytti palautuneen ennalleen.

No ihan ennallaan eivät näidenkään albumien hahmot ole, mutta sentään Carey Pietschin piirtäminä tunnistettavampia kuin viidennessä kirjassa. Seitsemännen albumin ensimmäisen osan jälkeen kuvittaja vaihtuu taas, eikä Ayme Sotuyon kynän jälki miellyttänyyt juuri lainkaan. Ihan kummallisia ilmeitä ja naamojen muotoja...

Watters, Leyh, Pietsch, Sotuyo & Laiho:
Lumberjanes vol. 7, A Bird's-Eye View
Boom! Box 2017, 112s

Juonissa kuitenkin oli jo vähän enemmän sarjan alkupään henkeä. Sink or Swimissa erikoiset hylje-ihmiset ovat varastaneet ihmissusi-leiriohjaajan veneen, mutta järven omituiset pyörteet tekevät veneen takaisin hankkimisesta haastavaa.

A Bird's-Eye View taas on hilpeän jännittävä pelastusseikkailu, kun roc-lintu kaappaa bussilastillisen vanhoja leiriläisiä (joita pieneen bussiin tosin mahtuu vain kolme) ja Roanoke-mökin tyttöjen apuna toimii vastentahtoisesti toisen mökin Hes sekä partiolaispoika-Barney. Niin ja iso määrä taikavoimaisia kissoja.

Ehkä hankin vielä seuraavan osan käsiini, mutta jos senkään kuvitus ei ole tasokkaampaa, etsin mieluummin uusia sarjakuvatuttavuuksia.

Sarjakuvahaasteen yhteenveto

Minä ja kaikenlaiset lukuhaasteet olemme yleensä vähän huono yhdistelmä.
Innostun lukuhaasteista ja kailottelen kaikille, että nytpä minä muuten osallistun tähän inspiroivaan haasteeseen ja _tällä kertaa_ ihan totta panostan siihen, enkä varmaan lue yhtään mitään muuta ja blaa blaa blaa.

Hurja Hassu Lukija -blogin Jassu pisti  kuitenkin pystyyn sarjakuvahaasteen, joka ihan totta tuli suoritettua hyvin kivuttomasti ja innostuksen tippaakaan hiipumatta. Sarjakuvat ovat niin luontainen osa lukemisiani, että tämä haasteen päättyminen vain pääsi yllättämään. Mutta toki sarjakuvien lukeminen ja niistä bloggaaminen jatkuu edelleen.

Ensin vielä pikabloggaukset parista sarjakuva-albumista.

---------------------------------------------------

Timo Mäkelä: Neiti Brander
Arktinen Banaani 2018, 48s.

Neiti Brander kertoo Signe Branderista (1869-1942), joka kuvasi kahdeksan vuoden ajan Helsingin puutalokortteleita ja ikuisti myöhemmin valokuviinsa Suomen kartanoita kahden vuosikymmenen ajan.

Mäkelän piirrosjälki on varmaa ja tunnistettavaa, samoin tekstaus rutinoituneen selkeää ja miellyttävää lukea. Branderin tarina on tietenkin mielenkiintoinen ja tämän sarjakuvan jälkeen lukisinkin mielelläni hieman enemmän hänen vaiheistaan. Kuviakin olisi kiva tutkia!

Albumi on tiivis, mutta kerronnaltaan rauhallinen ja ehjä.

----------------------------------------------------

Dick Matena: Iso Knut
Ei omena kauas puusta putoa! 

Valkoisen karhun klaani 

Semic 1987-1988, 46s. + 46s.
Suom. Ari Nevalainen

Nämä Iso Knut -albumit löysin kirjamessuilta. Tuntui hassulta nähdä isot pinot sarjakuvia, joiden olemassaolon olin ihan kokonaan unohtanut, mutta joita olen lapsena lukenut paljon. Sarjaan kuuluu myös kolmas osa (tai mistä minä tiedän kuuluuko useampikin, mutta suomennettuja on kolme), mutta Auringon poikaa en messuilta löytänyt.

Iso Knut on viikinkipäällikkö, jonka Thor-poika on kaukana karskista taistelijasta. Thor rakastaa runoja ja luonnon kauneutta ja vaikka onkin taitava jousiampuja ja tappelija, viihtyy parhaiten juuri siellä luonnonhelmassa laulelemassa.

Juoniltaan tarinat ovat perinteisehköjä seikkailuja. Ensimmäisessä osassa otetaan yhteen naapuriheimon kanssa, toisessa Iso Knut ja Thor ajautuvat jäälautalla jonnekin Grönlannin suunnalle ja joutuvat  valkoisen karhun klaanin vangeiksi.

Piirrostyyli on hyvin asterixmainen ja ihan hämmästyin, kun tajusin että piirtäjä on kyllä joku aivan muu. Ihan mukavat tarinat, mutta enemmän näillä on nostalgia-arvoa.

---------------------------------------------------

No niin, nyt on tähän mennessä luetut sarjakuvat blogattu.
Paitsi että ei ole, sillä luen tosi paljon Aku Ankkoja päivittäin, enkä ole blogannut niistä ollenkaan. Mutta blogiin asti ja oikean tunnisteen alle olen tuonut 74 sarjakuvaa, jolla saavutin Asterixin arvon. Kautta Teutateksen! Ei muuta kuin katetaan juhlapöytä koko kylälle, syödään villisikaa ja kippistellään juomasarvia Trubadurixin maatessa sidottuna ja suukapuloituna jonkun lähipuun juurella!

Parhaita sarjakuvahetkiä ovat tarjonneet Giant Days, Saga, Belzebubs, The Prince and the Dressmaker sekä Baking With Kafka. Samoin olen viihtynyt todella hyvin muutaman manga-sarjan parissa ja suosittelenkin tutustumaan sarjoihin Fullmetal Alchemist, Aron morsiamet ja Poissa.

Sarjakuvavuosi on siis ollut antoisa. Toivon ensi vuoden jatkavan samalla linjalla.

Kiitos Jassulle mainiosta haasteesta!

Subdimensionaalinen portti

Wolf Kankare: Subdimensionaalinen portti
Suuri Kurpitsa 2018, 215s.

Olen kovasti kaipaillut uusia sarjakuvatuttavuuksia ja kiinnostuin tästä Wolf Kankareen uudesta albumista heti sen nähtyäni. Subdimensionaalinen portti on kyllä nimetty sillä tavalla, etten osannut nimestä päätellä yhtään mitään, mutta piirrostyyliä kurkattuani päätin, että tämän luen.

Ja niin luin.

Eelis on - tai ainakin tuntee olevansa - aina sivullinen. Kun muilta udellaan ihastusten nimiä, Eelikseltä ei kysytä. Eelis itse tietää tykkäävänsä pojista, mutta hän ei ole aivan varma, tietävätkö muutkin. Sosiaalisissa tilanteissa hieman syrjään vetäytyvä ja varovainen Eelis elää vahvasti mielikuvituksessaan, mutta yrittää kyllä lähestyä muita myös oikeasti. Kaverisuhteiden luominen, muista suhteista puhumattakaan, on kuitenkin haastavaa.

Eelikselle esitellään subdimensionaalinen portti, josta kulkemalla jokin asia muuttuu. Vai muuttuuko?

Kankareen piirrostyyli ja sarjakuva-albumin nelivärikuvitus toimivat loistavasti. Kynä on selvästi viihtynyt työssään, sillä lopputulos on todella sulavaa katseltavaa. En voi väittää ymmärtäneeni subdimensionaalisen portin roolia, mutta ei haittaa, sillä kokonaisuus on joka tapauksessa todella toimiva. Upeaa työtä!

Saga vol. 9

Brian K. Vaughan: Saga vol. 9
Image comics 2018, 160
Piirrokset: Fiona Staples

Sarjakuvarakkauksistani Saga on se, jonka haluaisin kaikkien lukevan ja toisaalta en kenenkään muun. Tämä sarja on niin huikea ja mieletön, raju, ruma ja kaunis, ihana, kamala ja yllätyksellinen, ettei mikään muu. En haluaisi kuulla Sagasta poikkipuolista sanaa, vaikka olisin itse samoilla linjoilla. (Todennäköisesti en ole, mutta jos olisin...)

Tämä Saga vol. 9 kokoaa yksiin kansiin osat 49-54. Hazelin perhe, Prinssi robotti poikansa kanssa, sekä muutama muu, ovat asettuneet jälleen yhdelle planeetalle lataamaan avaruusalustaan. Edelleen heitä jahdataan, vaikka he eivät tiedäkään kuinka lähelle takaa-ajajat ovat jo päässeet. Hazel oppii uimaan, Marko ja Alana ovat onnellisia yhdessä. Yksi opettelee taikuutta, toiset (ja kolmannet ja neljännet) pelehtivät sängyssä tai muualla ja toiset valmistelevat jymyuutista lehteensä.

Tartuin tähän albumiin suurin odotuksin ja luin sen kerralla juuri ennen nukkumaan menoa. Virhe! Ihan järkyttävä virhe! Ei tällaisen lopun jälkeen kukaan voi nukkua! Ja sitten vielä luin, että tekijät vetäytyvät vuoden mittaiselle tauolle, eli jatkoakaan ei ole luvassa pitkiin aikoihin!

Voi miten hyvä albumi. Ja silti hirvein tähän astisista.

Poissa (Erased 1)

Kei Sanbe: Poissa
Erased 1
Punainen jättiläinen 2018, 196s.
Suom. Taavi Suhonen

29-vuotias Satoru on pitsalähettinä toimiva sarjakuvataiteilija. Hän ei menesty kummassakaan työssään sen paremmin kuin sosiaalisissa tilanteissa. Satorulla on erikoinen kyky tai vaiva: toisinaan hän kokee eräänlaisia takaumia ja elää jonkin hetken uudestaan ja uudestaan. Aika lähtee etenemään vasta sitten, kun Satoru on muuttanut tapahtumien kulkua jollakin tavalla. Takaumia alkaa tulla entistä useammin, eikä Satorukaan pysty huomaamaan aivan kaikkea. Vähitellen Satoru alkaa myös muistaa lapsuudestaan asioita, jotka on jostain syystä unohtanut kokonaan.

Poissa ilmaantui postilaatikkooni täysin yllättäen. Kansikuvan perusteella tämä näyttää lapsille suunnatulta kertomukselta, mutta takakannessapa kököttääkin 14-vuoden suositusikäraja. Tarina on kiinnostava ja pidän siitä, kuinka luontevasti kerronta etenee. Takaumat on kuvattu onnistuneesti ja tunnelma tiivistyy painostavaksi hallitusti hiipien.

Pidän Kei Sanben piirrostyylistä ja ruutujakojen vaihtelusta. Poissa on koukuttava sarjan avaus, jonka loppukohtaus yllättää.

Aron morsiamet 10 ja Fullmetal Alchemist 4

Kaoru Mori: Aron morsiamet 10
(Otoyome gatari vol. 10)
Punainen jättiläinen 2018, 192s.
Suom. Antti Valkama

Karluk opettelee metsästämään sekä jousella että haukalla. Samalla hän toivoo saavansa lisää lihaksia, jotta olisi vahvempi ja miehekkäämpi. Hän toivoo kasvavansa sellaiseksi puolisoksi, jonka kanssa Amira-vaimo voisi tuntea olonsa turvalliseksi.

Henry Smithin matka Ankaraan on venynyt pitkäksi, mutta lopulta hän pääsee perille. Smith haluaisi palata heti takaisin aron kansojen pariin, jotta voisi tallentaa heidän arkeaan uudella kamerallaan. Poliittinen tilanne maailmalla on kuitenkin hyvin levoton. Ankarassa Smith törmää myös erääseen vanhaan tuttuun.

Aron morsianten kymmenes osa on aivan yhtä laadukas kuin aiemmatkin. Kuvituksessa riittää yksityiskohtia, jotka eivät kuitenkaan tee kokonaisuudesta täyteen ahdettua tai tunkkaista. Ainoa harmi on sivumäärän vähyys, joka on kyllä ihan standardi, mutta kun olisin halunnut lukea kerralla enemmänkin.

Hiromu Arakawa: Fullmetal Alchemist 4
Sangatsu Manga 2018, 184s.
Suom. Juha Mylläri

Fullmetal Alchemistin neljännessä osassa veljekset Edward ja Alphonse ovat jälleen korjauksen tarpeessa. Alphonse alkaa epäillä omaa alkuperäänsä, mikä aiheuttaa hieman ylimääräistä päänvaivaa.

Viisastenkiven etsinnät eivät tässä osassa kauheasti etene, mutta ei se mitään. Tarina tuntuu kuitenkin rullaavan kivasti, vaikka aika raakaahan meno ajoittain on.

Piirrosjäljestä kiittelen, samoin käännöksestä.

Loota

Patrick Wirbeleit: Loota
Piirrokset: Uwe Heidschötter
Sarjakuvakeskus 2018, 80s.
Suom. Saana Kaurala

Löysinpä ihan sattumalta mainion lastensarjakuvan kirjastosta!

Patrick Wirbeleitin käsikirjoittama ja Uwe Heidschötterin piirtämä Loota on sympaattinen tarina rakentamista rakastavasta pojasta ja velhon työkalupakkina toimineesta elävästä pahvilaatikosta.

Matias ilahtuu löytäessään tien laidasta tyhjän pahvilaatikon. Hän aikoo hyödyntää sitä avaruusasemansa rakentamisessa, mutta laatikko osoittautuukin eläväksi. Avulias ja puhelias Loota haluaa osallistua rakennushommiin, mutta ei todellakaan rakennusmateriaalina. Kaikki sujuu hyvin siihen asti, että Matiaksen vanhemmat näkevät Lootan. Hänellä on nimittäin aikuisiin sellainen vaikutus, että he jähmettyvät aloilleen. Vain velhon vihreä jauhe poistaa jähmetyksen, joten Matiaksen ja Lootan on lähdettävä synkkään metsään velhon talolle hakemaan apua.

Heidschötterin piirrostyyli on todella miellyttävää. Hahmot ovat persoonallisen näköisiä ja ilmeikkäitä ja värimaailma mukavan hallittu. Ilmeisesti Loota ja Matias seikkailevat useammissakin tarinoissa, joista tähän ensimmäiseen kirjaan on koottu kolme. Tarinat ovat sopivasti hauskoja ja ihan hitusen jänniä, joten Loota sopii mainiosti jo alakoulun alaluokkalaisille.

Aion luetuttaa tämän 10-vuotiaalla pojallani, joka on sarjakuvissa jämähtänyt jostain syystä tyystin Aku Ankkoihin. (Hyviä nekin tietysti ovat, ainakin enimmäkseen, mutta on ihan hyvä laajentaa lukumakua sarjakuvienkin saralla.)

Giant Days vol. 8 + Extra Credit 1

John Allison: Giant Days, Extra Credit 1
Kuvitus: Lissa Treiman, Caanan Grall,
Jenn St-Onge & John Allison
Boom!  Box 2018, 112s.

Sain toivoa (ja tilata) itselleni syntymäpäivälahjaksi pari kirjaa. Koska sopivasti oli ilmestynyt uusi Giant Days kokoelma ja tällainen Extra Credit -bonusalbumi, tilasin ne molemmat.

Extra Credit sisältää irrallisia tarinoita Daisyn, Susanin ja Estherin elämästä. Ensimmäisessä tarinassa nähdään vaihtoehtoinen versio heidän ensimmäisestä lukukaudestaan yliopistossa. Mitä olisi tapahtunut, jos he eivät olisikaan ystävystyneet? Yhdessä pätkässä tytöt lähtevät joulun viettoon Estherin tuttavan asunnolle Lontooseen. Muut jutut eivät jättäneet juurikaan muistijälkiä, joten ei niistä sen enempää.

Extra Credit oli pettymys, sillä kansikuvasta poiketen sisällön ovat piirtäneet aivan muut kuvittajat kuin tavallisesti. Visuaalisuudella on paljon merkitystä ja tuntui todella nahkealta lukea "väärännäköistä" sarjakuvaa. En myöskään ihastunut siihen, että hahmojen persoonallisuuksia oli pyöristetty tai latistettu.

John Allison: Giant Days vol.8
Boom! Box 2018, 112s.

Onneksi Giant Days vol. 8 oli juuri niin laadukas ja veikeä, kuin edeltäjänsäkin.

Vastoin odotuksia Esther ystävystyy McGrawn tyttöystävän kanssa, mutta kaveruus on salattava muilta. Muillakin on salaisuuksia, jotka kyllä paljastuvat ennen pitkää. Daisyn tyttöystävä koettelee Estherin ja Susanin kärsivällisyyttä monin tavoin, mutta nelinumeroinen sähkölasku katkaisee kamelin selän. Lukuvuoden lähestyessä loppua on aika miettiä seuraavan vuoden asumisjärjestelyjä. Tyttöjen kämppä ei ole kummoisessa kunnossa ja myös kämppäkaveruuden jatkumista on syytä pohtia.

Minä sitten niiiiin rakastan tätä sarjaa. Jollain oudolla tavalla tästä tulee mieleen Gilmore Girls: välttämättä ei tapahdu mitään isoja asioita, mutta ne pienetkin ovat ihan tarpeeksi.

Piirrosjälki on tässä albumissa laadukasta kautta linjan ja hauskan lisän toi suomalainen sivuhahmo!

Mummo 5

Anni Nykänen: Mummo 5
Sammakko 2018, 104s.

Anni Nykäsen Mummo näyttää elämisen mallia jo viidennessä albumissa. Mummo pitää lähipiirin lämpimänä neulomalla ahkerasti, oli tarvetta tai ei. Arjessa kulkevat mukana puoliso, pulska kissa ja kuolema, joka yrittää ahkerasti päästä heilauttamaan viikatettaan.

Nykäsen kynänjälki on varmaa ja selkeää. Mummo on ryppyineen ja asenteineen sellainen, että hänen asenteestaan olisi hyvä ottaa mallia. Erityisesti ihastuin tapaan, jolla Mummo yritti piristää varsin pessimististä ystävätärtään: ensin hän hakee paikalle Klouni Hynysen, sitten rullaa kerälle oman päänsä päälle asettuneen tumman pilven ja kutoo siitä ystävälle ihanan ahdistavan kaulahuivin.

Jos syksyn kalseus tympii, niin Mummo 5 (ja ne aiemmatkin) saa mukavasti ajatukset toisaalle ainakin vähäksi aikaa.

Belzebubs

JP Ahonen: Belzebubs
Kumiorava 2018, 128s.

Somea on helppo parjata monesta syystä, mutta kiitos Facebookin ja Instagramin minäkin olen saanut nauttia JP Ahosen Belzebubs-sarjakuvista jo hyvän aikaa. Nyt tämän ilmeikkään okkultistiperheen ja perheen isän bändin vaiheista kertovat sarjakuvastripit on julkaistu myös perinteisenä paperikirjana.

Ai kamala, miten hyvä tämäkin Ahosen tuotos on!
Piirrosjälki on niin käsittämättömän kepeää ja vaivattoman näköistä, että väkisinkin käy vähän kateeksi, vaikka en itse edes piirrä mitään.

Stripeissä seurataan Sløthin ja Lucyferin kaksilapsisen perheen elämää sekä Sløthin bändin vaatimatonta urakehitystä. Teini-ikäinen Lilith tuskailee ensirakkauden tunnemyrskyissä tunteiden tulimeressä, mutta onneksi hänellä on rinnallaan nuttarapäinen ystävänsä Blasphe My.

Belzebubs on loistava sarjakuva-albumi, joka kärsii vain yhdestä asiasta: alunperin englanninkielinen sarja tuntuu suomeksi luettuna dubatulta, vaikka käännös laadukas onkin.

Quiet Girl in a Noisy World & The Trouble With Women

Debbie Tung: Quiet Girl in a Noisy World
An Introvert's Story
Andrews McMeel 2017, 177s.

Ihan vahingossa löysin Storytelin tarjonnasta sarjakuvaromaanin! Quiet Girl in a Noisy World kuvaa välähdyksiiä Debbie Tungin elämästä. Hän on introvertti ja kuvaa sarjakuvissaan muun muassa sitä, miten sosiaaliset tilanteet kuluttavat hirvittävästi energiaa ja kuinka ihanaa on edes joskus viettää päivä aivan yksin. Mitään kovin omaperäistä Tung ei onnistu kirjassaan kuvaamaan, vaan useimmat jutut tuntuivat jo liian moneen kertaan kuulluilta.

Piirrostyyli on vähän luonnosmainen ja värimaailma mustavalkoinen. Ihan herttainen kirja.

Jacky Fleming: The Trouble With Women
Vearsa - Andrews McMeel 2016, 128s.

The Trouble With Women on kuin veikeä yhdistelmä Kate Beatonia ja Liv Strömquistia. Jacky Fleming kertoo kirjassaan kuvin ja pienin faktoin, miksi naisia ei näy historiankirjoissa. Yksi syy on tietysti se, että naisten aivot ovat pienemmät kuin miesten. Pieniin aivoihin mahtuu rajallisesti asioita ja siksi oli parempi, että naiset elivät pienessä kotitalouskuplassaan. Naisten ei kannattanut haaveilla vaikkapa urheilijan urasta, mutta onneksi naisten kädet soveltuivat valtavan hyvin taputtamiseen!

Tälle kirjalle olisin toivonut rutkasti lisää pituutta, sillä typeriä "faktoja" naisista olisi takuulla löytynyt ainakin tuplasti lisää. Piirrostyyli on beatonmaisen pelkistettyä faktat taas tuovat mieleen Strömquistin. Kokonaisuus on silti omanlaisensa, joten painan Jacky Flemingin nimen muistiin vastaisen varalle!




Sarjakuvien löytyminen Storytelistä oli iloinen yllätys. Kovin montaa en onnistunut löytämään, mutta pari kiinnostavaa nyt kuitenkin. Kännykältä Tungin kirjan lukeminen ei onnistunut, sillä sivuja ei saanut suurennettua, joten en nähnyt lukea tekstejä. Onneksi tabletissa oli tarpeeksi kokoa.

Oksi

Mari Ahokoivu: Oksi
Asema 2018, 368s.

Oksi on komea kirja. Ahokoivun piirrostyyli on selkeää, kaunista ja ilmeikästä, maltillinen värienkäyttö taidokasta.

Takakannen mukaan Oksi on laulu äidistä ja tyttäristä. Karhuemo synnyttää kolme poikasta, vai ehkä sittenkin neljä? Kolme on selvästi pieniä karhuja, neljäs erikoinen pieni ukkeli, jonka hiukset ovat kuin tulta.

Ahokoivu on kieputellut tarinaansa kalevalaista karhun syntytarinaa, fantasiaelementtejä, yhden scifikohtauksen sekä kovasti Hayao Miyazakin Henkien kätkemässä esiintyvien mustakaapuisten, valkoisia naamareita käyttävien hahmojen kaltaisia olioita. Tarina itse on sen verran unenomainen, että en voi väittää ymmärtäneeni siitä paljoakaan. Karhuäiti haluaa piileskellä, tulitukkainen pentu ei sopeudu porukkaan ja metsässä hiimailee sarvipäinen Mana ja joukko hänen kätyreitään. On myös saari, jolle kuolleet päätyvät ja jolta ei ole paluuta.

Halusin ihastua Oksiin täysillä, mutta vaikka Ahokoivun piirrostyylistä pidänkin, itse tarinasta en saanut oikein mitään irti.

Villimpi Pohjola - Irtiotto

JP Ahonen: Villimpi Pohjola - Irtiotto
WSOY 2018, 96s.

Anna ja Rontti ovat muuttuneet ikisinkuista temperamentisen tyttären vanhemmiksi, Muusa ja Ukko toivovat kipeästi omaa lasta. Verneri kuulee vanhemmiltaan liikaa yksityisiä juttuja ja Otto yrittää tuskaisesti saada gradunsa valmiiksi. Minna pyrähtää poikaystävänsä kanssa lomalle etelään ja jättää Kuolema-kissansa Oton hoidettavaksi.

JP Ahosen Villimpi Pohjola -sarjan uusin albumi on sarjakuvaa parhaimmillaan. Piirrosjälki on varmaa ja luontevaa, värimaailma täydellistä. Hahmot ovat solahtaneet omiin rooleihinsa niin hyvin, että tuntui kuin olisin katsonut laadukasta tv-sarjaa. (Oikeasti en juurikaan edes katso televisiota, mutta jos sieltä tulisi jotakin niin hyvää kuin tämä sarjakuva, ihan taatusti katsoisin.)


Luin aiemmat Villimpi Pohjola -albumit noin kolme vuotta sitten, joten aivan tuoreessa muistissa eivät aiemmat tapahtumat olleet. Mutta jos ovat hahmot löytäneet paikkansa, lukijallekin on jätetty niin sopiva rooli, että lukeminen oli pelkkää nautintoa.

Ihan huikea sarjakuva-albumi!

Lyhyitä

Toby Morris: Don't Puke on Your Dad
Beatnik Publishing 2013, 288s.

Don't Puke on Your Dad - A Year in the Life of a New Father koostuu yhden sivun kokoisista tilannekuvista ja muutamista lyhyistä teksteistä. Aiheena on tietenkin lapsen odotus, syntymä ja ensimmäinen vauvavuosi tuoreen isän näkökulmasta.

Kokonaisuus on ihan symppis, mutta ehkä tällä on enemmän annettavaa muille tuoreille vanhemmille. Eniten petyin siihen, ettei tämä ole yhtään hauska! Kyllähän se olisi pitänyt jo alaotsikosta tajuta, että kyseessä on päiväkirja, eikä mikään hupijuttu, mutta pääotsikon ja kansikuvan perusteella odotin kuitenkin vähän toisenlaista kokonaisuutta.

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus
ja muita sinkkuelämän iloja
Atena 2018, 4h 2min
Lukija: Krista Putkonen-Örn

Minun ei pitänyt lukea/kuunnella Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapausta, sillä jo Mielikuvituspoikaystävän kanssa huumorintajuni joutui venymään turhan pitkälle. Kaipasin kuitenkin jotakin kevyttä ja (mahdollisesti) naurattavaa kuunneltavaa ja tämä oli se, joka ensimmäisenä osui silmiini.

Meno on hyvin samanlaista kuin edellisessä kirjassa, eli kovasti on seksiä ja puhetta seksistä, mutta tällä kertaa mukana on lähes yhtä paljon kakkaa ja pieruja. Vähän nauratti ensimmäisen ja toisen vitsin kohdalla, sitten alkoi jo turhauttaa.

Jos sinkkuelämä on edes etäisesti tällaista kuin Rönkkönen kirjoissaan kuvailee, olen kyllä tolkuttoman kiitollinen siitä, etten itse ole sinkku.

Ines Lukkanen: Taidevandalismi
Avain 2018, 131s.

Ines Lukkasen Taidevandalismi-kuvat ovat entuudestaan tuttuja facebookin puolelta.

Tämä pieni kirjanen on hauska ja tyylikäs, vaikka ehkä nämä kuvat toimivat parhaiten hyvin pienissä annoksissa.

Erityiskiitos siitä, että kirjan lopusta löytyy lista kirjassa esiintyvistä alkuperäisistä tauluista tekijöineen ja vuosilukuineen.

Jaxuhali & kivat sulle
Gummerus 2018, 128s.

Mainio mietelausekirja meille, joita ne syvälliset ja voimaannuttavat lauseet auringonlasku-kuvan päällä lähinnä puistattavat!

Hihittelin melkein joka aukeamalle joko tekstille tai kuvavalinnalle tai molemmille.

Hiromu Arakawa: Fullmetal Alchemist 3
Sangatsu Manga 2018, 185s.
Suom. Juha Mylläri

Odotin Fullmetal Alchemistin kolmatta osaa kärsimättömästi ja melkein kiukustuin, kun se ilmaantui lähikaupan hyllylle vasta ilmestymispäiväänsä seuraavana päivänä.

Mutta kannatti odottaa, sillä tämä sarja vaikuttaa näiden kolmen ensimmäisen osan perusteella ihanan tasalaatuiselta.

Elricin veljekset yrittävät löytää viisasten kiveä, mutta ensin heidän on pistäydyttävä korjauttamassa automailinsa. Korjausten jälkeen poiketaan eräässä kirjastossa ja tutkitaan tyhjäksi väitettyä rakennusta.

Vauhdikasta ja humoristista, hyvin piirrettyä sarjakuvaa.

Luetuista lyhyesti

Philippe Dupuy & Charles Berberian: It Don't Come Easy
Drawn & Quarterly 2017, 222s.

Neljä vuotta sitten luin kaikki Jeanin elämää -sarjakuvat, jotka kirjastosta löysin. Pidin niistä ja nyt löysin yllätyksekseni tällaisen ihan uuden Jean albumin. Paitsi että en ole ollenkaan varma, onko tämä uusi, vai kokoelma vanhoista tarinoista. Osa jutuista tuntui hämärästi tutuilta ja albumin alussa Jeanin ja Cathyn suhde on epämääräisessä ollaanko vakavissaan vai eikö -vaiheessa.

No, oli kuinka vain, ihan kiva albumi tämä oli. Jeanin kämppikseksi päätynyt ystävä Felix on kyllä yksi ärsyttävimmistä ja turhauttavimmista hahmoista aikoihin! En ymmärrä, miten Felix on voinut saada ex-tyttöystävänsä pojan huoltajuuden! Felix on pelkkää lusmuilua, suurpiirteisiä haaveita, pummilla elämistä ja naisten jahtaamista. Kuvottava kaveri.

Kore Yamazaki: Velhon morsian 8
Punainen jättiläinen 2018, 180s.
Suom. Antti Valkama

Velhon morsiamen juoni ei tässä osassa tunnu etenevän yhtään. Kovin on Chise taas heikossa kunnossa ja hirveästi on dramaattisuutta ihan kaikessa. Mutta se itse tarina jotenkin tökkii.

Yamazaki on höystänyt tarinaansa niin monilla hahmoilla, ettei ehkä pitäisi hätkähtää kun yksi (uusi) hahmo kertoo suonissaan virtaavan temppeliprostituoitujen veri, mutta hätkähdin silti. En tiedä liittyykö tämä verenperimä Chisen tarinaan jotenkin oleellisesti, mutta vahvasti epäilen.

Ehkäpä tässä vaiheessa luovutan Velhon morsiamen suhteen ja keskityn niihin manga-sarjoihin, joista oikeasti pidän. Full Metal Alchemist ja Aron morsiamet vetoavat minuun huomattavasti enemmän.

J.K. Rowling: Tästä alkaa elämä
(Very Good Lives, 2015)
Otava 2018, 73s.
Suom. Lotta Sonninen

Olen niitä ihmisiä, jotka eivät juuri koskaan osaa keskittyä kuuntelemaan juhlapuheita. En muista millainen puhe pidettiin ylioppilasjuhlissa tai valmistujaisissa. Enkä näköjään muista edes sitä, missä kaikkialla olen puheita kuullut.

No, Tästä alkaa elämä on Rowlingin puhe, jonka hän on pitänyt Harvardin yliopistossa vuoden 2008 valmistujaisseremoniassa. Jos olisin ollut yksi noista valmistuneista, muistaisin varmasti sen, kuka puheen piti, mutta sisällöstä? En osaa sanoa.

Näin aikuisena paperilta luettuna puhe on oikein kiva, hauska ja inspiroivakin.

Joris Chamblain: Cici's Journal
The Adventures of a Writer-in-Training
First Second 2017, 150s.
Kuvitus: Aurélie Neyret

Cici's Journal sisältää kaksi tarinaa, joissa kirjailijanurasta haaveileva Cici paitsi kirjoittaa, ratkoo myös arvoituksia. Ensimmäisessä tarinassa Cici ystävineen näkee metsässä oudon maalipönttöjä kantavan miehen. Toisessa tarinassa Cici selvittää, miksi eräs vanha nainen tekee viikoittain saman bussimatkan, aina kirja kädessään ja allapäin.

Tarinat ovat koskettavia ja herttaisia. Sarjakuva lieneekin suunnattu noin 10-12 -vuotiaille.

Maalipönttösedän tarinassa on enemmän visuaalisuutta ja sellaista salaperäisyyttä, jota itse rakastin lapsena. Toisessa tarinassa taas arvoitus on monimutkaisempi.

Pidin tästä kokonaisuudesta ja etenkin Neyret'n herttaisesta piirrostyylistä.

The Unbeatable Squirrel Girl Beats Up the Marvel Universe

Ryan North: The Unbeatable Squirrel Girl Beats Up the Marvel Universe
Marvel 2016, 120s.
Piirrokset: Erica Henderson

Nyt en muista mistä yritin löytää sarjakuvasuosituksia, mutta jossakin päin internetiä suositeltiin Ryan Northin The Unbeatable Squirrel Girl Beats Up the Marvel Universea. Lähtökohtaisesti supersankarit eivät hirveästi kiinnosta, mutta aina silloin tällöin on ihan hyvä poistua mukavuusalueeltaan.

Doreen Green on opiskelija ja supersankari, joka on luonnollisesti myös ystävystynyt muiden supersankareiden kanssa. Doreen taistelee rosvoja ja onnettomuuksia vastaan eräänlaisena ihmisoravana, joka voi kommunikoida oravien kanssa. Kaikki sujuu oikein näpsäkästi siihen asti, että Tony Starkin (eli Iron Manin) asunnossa käydyn taistelun tiimellyksessä Doreen lennähtää kehittelyasteella olevaan koneeseen, joka kloonaa Doreenin. Aluksi kaikki näyttää oikein mainiolta: yhden voittamattoman oravatytön sijaan jatkossa heitä olisikin kaksi! Mutta tietysti kloonauksessa on tapahtunut jokin pieni kliksahdus ja klooniversio alkaa haaveilla maailmasta, jossa vallassa olisivatkin ihmisten sijaan oravat.

Juoni on simppeli, kerronta vähän pompsahteleva. Huumoria löytyy, mutta siitä olisi varmasti saanut enemmän irti, jos Marvelin supersankarit kykyineen ja heikkouksineen olisivat olleet tutumpia. Piirrosjälki on oman pienen kokemukseni perusteella varsin perinteistä supersankarityyliä, eli vahvoja viivoja, jotka korostavat ylväitä poseerauksia ja pakaroiden pinkeitä kaaria.

Ihan ok albumi, jonka myötä voin jälleen todeta, että supersankarisarjakuvat vaativat toisenlaisen lukijan.


---

Helmet-lukuhaaste 2018:  21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Paper Girls 4

Brian K. Vaughan: Paper Girls 4
Image Comics 2018, 128s.

1980-luvulla postia jakaneet tytöt ovat hyppineet ajassa sinne tänne jo kolmen albumin verran. Tässä neljännessä albumissa he päätyvät vuodenvaihteeseen -99/-00. Maailma on hirveässä kaaoksessa Y2K:n takia (muistatteko, miten sen pelättiin aiheuttavan ties millaisia katastrofeja?), mutta pahimman kaaoksen näkee vain Tiffany.

Luin kolme aikaisempaa albumia yhteen menoon ja muistan olleeni jo silloin hieman pihalla. Näin puoli vuotta myöhemmin olikin tosi hankalaa saada juonesta kiinni. Sentään tarina ei jäänyt aivan pelkäksi kaaokseksi, minulle siis, vaan ehdin jopa nauttia hetken ennen sivujen loppumista.

Vaughanin mielikuvitusta on pakko ihailla jälleen. Etenkin siksi, että hän kirjoittaa samaan aikaan myös Sagaa, joka sekin on sekä juonellisesti että hahmojensa osalta täynnä yllätyksiä ja monipuolisuutta.

Fullmetal alchemist 1-2

Hiromu Arakawa: Fullmetal alchemist 1, 182s.
Fullmetal alchemist 2, 179s.
Sangatsu Manga 2018 (5. painos)
Suom. Juha Mylläri

Edward ja Alphonse Elric ovat veljeksiä - ja alkemisteja. Edward on noussut jo 12-vuotiaana valtion viralliseksi alkemistiksi, mitä joidenkin on hieman vaikea sulattaa. Fullmetal Alchemistina eli teräsalkemistinä tunnettu Edward kiertää ympäri maata suuressa haarniskassa kulkevan pikkuveljensä kanssa etsimässä viisastenkiveä. Kiveä he tarvitsevat erittäin haastavaan alkemistiseen yritykseen palauttaa jotakin epäonnistuneessa kokeessa menetettyä.

Tietenkään viisastenkiven etsiminen ei ole helppoa, varsinkaan kun kenelläkään ei tunnu olevan tietoa kiven olinpaikasta. Etsintämatkalla veljekset kohtaavat erinäisiä haasteita, pieniä ja varsinkin vähän suurempia.

Tässäpä vasta sympaattinen parivaljakko!
Etenkin jättihaarniskainen Alphonse on herttainen tapaus, sillä kontrasti ulkonäön ja persoonallisuuden välillä on melkoinen.

Pidän sekä selkeästä, mutta ei pelkistetystä, piirrostyylistä, että juonenkehittelystä.  Suomennos on tasokasta ja tätä fonttia on ihanan helppo lukea. Nyt kun sarjasta otetaan jälleen uusi painos, voisikin kerätä tämän kokonaan omaan hyllyyn, sillä vanhin poika on innostunut mangasta ja lukenut jo muutaman sarjan kokonaan.

Mooncop

Tom Gauld: Mooncop
Drawn & Quarterly 2016, 94s.

Mooncop on ilmeeltään hyvin samanlainen kuin Gauldin muutkin sarjakuva-albumit. Tämä on kuitenkin tunnelmaltaan haikea sarjakuvaromaani, eikä hilpeä strippikokoelma.

Joukko ihmisiä on perustanut siirtokunnan kuuhun. Asukkaat ovat kuitenkin vähentyneet niin, että nykyisin kuun ainoalla poliisilla ei ole juuri lainkaan tekemistä. Hän elää omien rutiiniensa mukaan päivästä toiseen, vaikka haaveileekin jo siirrosta muualle. Pian kahviautomaatti korvataan kahvilalla, jossa on ihan oikea työntekijä ja asiat saavat uuden käänteen.

Mooncop oli aika surumielinen luettava. Kuussa on luonnollisesti varsin ankeaa, mutta tylsiä maisemia haastavampaa on tietenkin yksinäisyys.

Sympaattinen sarjakuva.

Kooste 5/2018

Vuorossa on jälleen liuta lyhytarvioita.

Johanna Jasmine: Kummitus
Zum Teufel 2018, 96s.

Johanna Jasminen sarjakuva-albumi Kummitus sisältää sarjakuvastrippejä, joista osa nivoutuu pidemmiksi tarinoiksi. Yksittäisinä strippeinä en tästä vakuuttunut, mutta pidemmät tarinat toimivat hyvin.

Yksi kummitus notkuu Tuonelassa ja ystävystyy rakastuneen Tuonen kanssa. Louhi kärvistelee viimeisillään raskaana - hän odottaa kolmen suden poikuetta - ja muukin Tuonelan väki on erikoisen sympaattista porukkaa.

Overwatch Anthology vol. 1
Dark Horse Books 2017, 144s.

Ostin Overwatch-hahmojen taustatarinoista koostuvan sarjakuva-antologian, joka oli ihan kiva mutta myös pieni pettymys.

Tarinat ovat nimittäin hyvin lyhyitä, eikä niissä lopulta kerrota juuri mitään niistä aivan kaukaisista asioista. Yhtään Overwatch Youtube-videota en ole katsonut, mutta kuulemani mukaan niistä on saanut paljon enemmän irti hahmojen (ja koko Overwatchin) alkutaipaleesta.

Tässä antologiassa on kuuden käsikirjoittajan tarinoita ja taiteesta vastaa seitsemän henkilöä, joten aivan samalla muotilla tarinat eivät sentään ole syntyneet. Mitä kirjan taiteeseen tulee, se on omaan makuuni liian supersankarimaista. Pidän myös huomattavasti enemmän sellaisista sarjakuvista, joissa näkyy käsin tekeminen. Toki tietokoneellakin saadaan aikaan huikeita juttuja, mutta enemmän pidän toisenlaisesta lopputuloksesta.

Ellen DeGeneres. The Funny Thing Is...
Simon & Schuster Audio 2003, 3h 11min
Lukija: Ellen DeGeneres

Yhtenä ihanan helteisenä päivänä virkkasin ampiaispesiä oikeita ötököitä hämäämään ja kuuntelin Ellen DeGeneresin pikku pakinoita. Tai mitä ikinä nämä pienet jutut sitten ovatkaan.

Viihdyin oikein hyyvin, vaikka näköjään sisällöstä ei jäänytkään mieleen oikein mitään. Jotain puhetta oli vankilasta ja yhdessä vaiheessa pohdittiin noloja tilanteita... Muuta en muista.

(toim.) Reetta Laitinen: Sisaret 1918
Arktinen Banaani 2018, 110s.

Reetta Laitinen on kerännyt arkistoista kymmenen erilaista naisen kertomaa tarinaa Suomen sisällissodasta. Kymmenen sarjakuvataiteilijaa on kukin tehnyt yhdestä tarinasta sarjakuvan, jotka on koottu hienoksi kokoelmaksi.

Kokoelma on hieno ja tarinat keskenään sopivasti erilaisia, mutta hieman epätasainen. Totta kai jokaisella tekijällä on oma piirrostyylinsä ja selvästi jokainen on saanut toteuttaa tarinan haluamallaan tavalla, mutta jotain yhtenäisyyttä olisin toivonut. Tai sitten tarinat olivat vain niin lyhyitä, että yhteen menoon luettuna kokonaisuus tuntui hajanaiselta?

Joka tapauksessa kirja antaa hyvän kuvan siitä, kuinka sekavaa ja epävakaata sisällissodan aika on ollut ja kuinka kauas sen vaikutukset heijastuvat.

Betty White: Here We Go Again
Simon & Schuster Audio 2010, 2h 56min
Lukija: Betty White

Betty White kertoo Here We Go Again -kirjassaan varsin tiiviissä muodossa siitä, kuinka hän päätyi tv-uralle ja mitä kaikkea on uransa aikana ehtinyt tehdä. (Melkein sattumalta ja todella paljon, jos nyt haluatte tietää.)

Kiva ja mielenkiintoinenkin kuunneltava, mutta paljon perusteellisempi läpileikkaus uraan olisi ollut varmasti antoisampi kokemus.