perjantai 26. maaliskuuta 2021

Hyvä tarjous

 

Suvi Ratinen: Hyvä tarjous
Otava 2021, 6h 28min
Lukija: Pirjo Heikkilä

 

Kati on perheestä, jolle niukka (rahan) kuluttaminen on kunnia-asia. Ei sillä, että rahaa olisi koskaan liiaksi ollutkaan käytettäväksi, mutta vaikka olisikin, niin penniä on järkevää venyttää aina kuin mahdollista. Nyt Kati säästää päämäärätietoisesti ja lähes aggressiivisesti, sillä hän on päättänyt ostaa vanhemmiltaan lapsuudenkotinsa. Laskelmiensa mukaan hänellä on siihen kyllä varaa.

Pääsiäisenä Kati matkustaa kotiinsa kertoakseen vanhemmilleen ostoaikeistaan. Mutta kotona odottaakin yllätys toisensa perään, eivätkä nämä yllätykset ole iloisia.

Olen pitkästä aikaa kuunnellut äänikirjoja! Suvi Ratisen Hyvä tarjous oli mainio kuunneltava, sillä siinä oli helppo pysyä mukana, vaikka kuuntelu tapahtuikin aika pienissä pätkissä. Kirjassa parasta olivat Katin lapsuusmuistot, joissa säästeliäisyys nousee usein keskeiseen rooliin. Lukijan äänestä ja puheen rytmistä pidin paljon.

Ongelmaksi koin sen, että toimivasta nettiyhteydestä huolimatta äänikirja säröili lähes koko ajan. Ei se sentään pätkinyt, mutta nyki ja särähteli häiritsevästi. Muiden lukuaikapalveluiden sovellusten kanssa tällaista ongelmaa ei ole ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti