lauantai 20. maaliskuuta 2021

Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita

 

Elina Viinamäki: Vaimoni
ja muita henkilökohtaisia asioita
Atena 2021, 173s.

 

Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita vetosi minuun jo nimellään. Teos on Elina Viinamäen esikoinen, mainio novellikokoelma mitä eriskummallisimmista ihmisistä. Tai no, oikeastaan novellien ihmiset ovat läpikotaisin tavallisia, vaikka heidän erikoispiirteensä ovatkin ehkä hieman korostuneita.

Olen kärsinyt jonkinasteisesta lukujumista tai lukemisen takkuilusta ja siksi tämänkin pienen kirjan lukemiseen meni tosi kauan aikaa. Harmittaakin, etten enää muista kovin hyvin alkupään novellien sisältöä.

Viinamäki on taitava luomaan tunnelmaa niin että sinänsä harmitonkin asia pääsee paisumaan älyttömiin mittasuhteisiin. Joissakin novelleissa taas se aluksi harmiton asia alkaa kasvaa ja muuttuu äärimmäisen ahdistavaksi ja painostavaksi. Esimerkiksi novellissa Kauppias alakerran uuden pikkukaupan kauppias vaikuttaa alkuun ihastuttavan lämpimältä ja huolehtivaiselta, mutta jossain kohtaa kauppiaan toiminta onkin jo jotain aivan muuta. 

Ehkä ahdistavin novelli oli kuitenkin Päätös, jossa nainen saa diagnoosin vakavasta, kuolemaan johtavasta sairaudesta. Sen enempää novellista ei etukäteen tarvitsekaan tietää, mutta olipa kammottava!

Vaikka Viinamäen novellit olivat oikeastaan aika synkkiä, silti näissä on myös huumoria. Kieroa, mustaa ja melkein tylyäkin, mutta osuvaa ja taitavaa huumoria yhtä kaikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti