Tammikuun pika-arvioita

Kun bloggausaikaa on aikaisempaa rajallisemmin, päätin kokeilla tällaista kuukausikohtaista pika-arvio -postaussarjaa. Olen alusta asti blogannut kaikista lukemistani kirjoista, enkä kovin helpolla haluaisi tavasta luopua. Minusta on mukavaa, kun voin blogista kerrata, että mitähän mieltä tarkkaan ottaen olin tuoreeltaan tuosta ja tuosta kirjasta.

Tässäpä siis ne tammikuussa luetut kirjat, joista en erillistä postausta ehtinyt kirjoittaa:

Ahndongshik: Lindbergh 1
Sangatsu Manga 2016, 208s.
Suom. Juha Mylläri

Syrjäisen kaupunkivaltion hallitsija on kieltänyt lentämisen, mutta edesmenneen isänsä tavoin Knit-poikakin haaveilee lentämisestä. Eräänä päivänä jokin valtavan suuri olio lentää kaupungin yli - ja putoaa sen laitamille - selässään ihminen!

Lindbergh 1 on varsin oivallinen sarjan avausosa. Siinä on sopivasti hahmoja, joiden menneisyyttä avataan pääasiassa ihan tarpeeksi. Selvästi tästä alkaa huikea seikkailu, mutta millainen, sitä on yhden kirjan perusteella vaikea arvioida.

Piirrosjälki on sellaista kolmen tähden arvoista ihankivaa, juonesta on tosiaan tässä vaiheessa hankala sanoa oikein mitään. En ehtinyt erityisesti kiintyä yhteenkään henkilöhahmoon, mutta kyllä minua kiinnostaa lukea, mikä se lentävällä oliolla Knitin kotikaupunkiin rysähtänyt mies on oikein miehiään.

Petri Tamminen: Suomen historia
Otava 2017, 152s.

Petri Tammiselta olen lukenut aikaisemmin (uskoakseni) vain Enon opetukset. Itse tarinasta ei jäänyt käteen tai muistin kätköihin oikein mitään positiivista, vaikka kirjailijan taidot tunnistinkin. Jotenkin Tammisen tuotantoon tutustuminen on jäänyt muiden kirjojen jalkoihin, mutta nyt nappasin heti tuoreeltaan luettavakseni tämän uusimman, Suomen historian.

Pikkuruisen kirjan lyhyisiin katkelmiin on koottu tarinoita Suomen itsenäisyyden ajalta. Näistä tiiviistä muistelmista muotoutuu tehokas läpileikkaus maasta, jonka asukkaat ovat sadassa vuodessa ehtineet nähdä ja kokea vaikka mitä. Muistojen napakkuus, arkisuus, paikoin lakonisuus ja ennen kaikkea sellainen jähmeä suomalaisuus ihastuttivat suuresti.

Jo lukiessa mietin, että valtaosa näistä jutuista kuulostaa aivan uskottavilta ja tosilta. Kirjan lopussa onkin pitkä lista henkilöistä, joilta Tamminen on muistoja ja ajatuksia kerännyt. Epäselväksi jää, miten vapaalla kädellä Tamminen on muistoja teokseensa kirjannut, mutta ainakin kirjastoluokitus (84.2, suomenkielinen kertomakirjallisuus) sanoo, että ei tässä aivan tosiasioissa pysytä.

Hieno, hymyilyttävä ja piskuisuudessaan sympaattinen teos.

Marko Hautala: Varpaat
Kuvitus: Broci
Haamu 2016, 108s.

Brocin lahjakkaasti sarjakuvaksi toteuttama Varpaat perustuu Marko Hautalan novelliin. Tässä reppureissaajapariskunta lähtee ranskalaisessa pikkukylässä vähän epämääräisen oppaan johdolla tutustumaan salaperäiseen luolaan. Reissu on oleva kohtalokas kahdelle kolmesta osallistujasta.

Brocin kuvitus on selkeää ja mukavan ilmeikästä. Itse tarina on ihan mielenkiintoinen, mutta tunnelma tässä ei ehdi kehittyä oikein minkäänlaiseksi. Ehkä tarinaan olisi kannattanut käyttää vähän enemmän sivuja.

Skottie Young: I Hate Fairyland vol. 2
Fluff My Life
Image Comics 2016, 131s.

Niin kovasti tykkäsin I Hate Fairyland vol. ykkösestä että kyllä oli pettymys melkein kohtuuton tätä toista osaa lukiessa.

Kynänjälki on kyllä edelleen todella taidokasta ja värimaailma tyyliin sopivan rehevä, mutta se juoni... Ääääääh. Edellisessä osassa tarina eteni selkeästi ja loogisesti, tässä pongahdeltiin välillä niin vauhdilla eteenpäin, että yritin epätoivoisesti halkoa sivuja, kun luulin kääntäneeni kaksi kerralla.

Varmasti odotukset olivat liian korkealla, mutta silti tämä oli tarinallisesti katsoen luokattoman huono.

Aaveiden Pohjanmaa, Kummitustarinoita mailta ja meriltä

Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden Pohjanmaa, Kummitustarinoita mailta ja meriltä

Haamu 2013, 80s.

Kuvitus: Suvi Kari

Olen useammankin kerran kertonut olevani melkoinen vellihousu. Pelästyn helposti ja pelkään tyhmiäkin asioita ihan täysillä. Siitä huolimatta pidän tietynlaisista kauhukirjoista (King, enempää ei liene tarpeen sanoa) ja nuorempana katsoin innolla kauhuelokuvia. Nykyisin en tahdo kestää kauhuelokuvia tippaakaan (edellisestä kauhuleffasta toipuminen vei pari vuotta) ja kirjojenkin kanssa täytyy olla aika tarkka.

Tiina Hietikko-Hautalan Aaveiden Pohjanmaa vaikutti varsin harmittomalta kummitustarinakokoelmalta, jonka halusin lukea ensisijaisesti siksi, että yksi kirjan tarinoista sijoittuu tänne Kokkolaan. Aloitin lukemisen eräänä iltana, kun mies ei ollut kotona ja hyvin pian tajusin tehneeni suuren virheen: ei kauhujuttuja illalla, ei edes tällaisia kilttejä! Seuraavana päivänä luin kirjan loppuun, että ehtisin saada iltalukemiseksi jotakin harmitonta.

Aaveiden Pohjanmaa kertoo kymmenen aavetarinaa, jotka sijoittuvat Pohjanmaalle Kristiinankaupungista Kokkolaan. Kaikki nämä tarinat sijoittuvat johonkin tiettyyn paikkaan tai rakennukseen, jotka esitellään lukijalle pääpiirteittäin. Sitten päästäänkin niihin kummituksiin. Hietikko-Hautala ei lietso pelkoa, vaan kertoo kustakin tapauksesta avoimin mielin. Kenenkään ei tarvitse kummituksiin uskoa, mutta joskus voi päästää ajatuksiinsa sen "entä jos sittenkin" -mahdollisuuden.

Olen asunut Kokkolassa pitkästi toistakymmentä vuotta ja kuulin hyvin pian juttuja vanhasta majakasta, jonka liepeillä on nähty aave. Kerran olen tuolla  majakalla käynytkin, vaikka en silloin kylläkään tiennyt olevani juuri tuolla kammottavalla paikalla. Aaveen tarina vaihtelee paljon. Yhteistä tarinoille on lähinnä se, että aave on nainen. Yhden tarinan mukaan neito oli matkalla sulhasensa luo, kun laiva upposi ja nuori nainen hukkui. Toinen tarina kertoo seurueesta, joka lähti Ykspihlajasta käymään kaupungissa. Lähtiessä seurueeseen kuului yksi nainen, mutta takaisin tuli vain miehiä. Miesten mukaan nainen vain mystisesti katosi, mutta todennäköisesti nainen joutui henkirikoksen uhriksi. Erääseen suosittuun versioon liittyy majakanvartija, vaikka Harriniemessä ei ole koskaan sellaista ollutkaan. Jotkut väittävät nähneensä läheisellä tiellä lastenvaunuja työntävän naisen, joka itkee hukuttamansa lapsen perään ja jotkut ovat kuulleet kavioiden kopsetta, vaikka hevosia ei ole ollult lähimaillakaan. Monenlaisista tarinoista huolimatta useat ihmiset kertovat varmasti nähneensä Harriniemessä nuoren neidon aaveen.

Toisin kuin muissa kirjassa esitellyissä tapauksissa, Kokkolan kummitukseen liittyy myös rehellisiä huijausyrityksiä. Harriniemen alue on nimittäin kaunista huvila-aluetta ja kummitushavaintojen uskottiin pelottelevan matkailijoita pois huvila-asukkaita häiritsemästä. Monet kerrat joku älypää on lakanaan kietoutuneena hipsinyt pitkin rantaa muita säikytelläkseen.

Kirjassa esitellyt lukuisat selittämättömät tapaukset itsestään liikkuvasta keinutuolista, omituisesti särkyvistä laseista, kylmistä henkäyksistä ja sijatulle sängylle ilmestyvästä painaumasta ovat kiehtovia ja hyvin kerrottuja. Erityisen jännittävää oli lukea Mustasaaressa sijaitsevasta Grönvikin kartanosta, jossa on tapahtunut (ja ehkäpä tapahtuu edelleen) erityisen paljon selittämättömiä asioita.

Hirveän mielelläni kertoisin kirjan esittelemistä paikoista vaikka kuinka paljon, mutta minä en kuulkaa uskalla! Aaveiden Pohjanmaa on mielenkiintoinen kirja, joka todennäköisesti ei ole lainkaan niin pelottava kuin millaiseksi minä sen koin.