Manifest Destiny

Chris Dingess: Manifest Destiny, Book 1
Image Comics 2023, 544s.
Piirtäjä: Matthew Roberts

 

Tässä muhkeassa sarjakuva-albumissa alkaa Lewisin ja Clarkin matka kartoittamattomaan länteen. On vuosi 1804 ja miehistönä laivassa on jonkin verran sotilaita, mutta myös matkaan pakotettuja rikollisia. Alkuun kaikki sujuu rauhallisesti: seurue lipuu kaikessa rauhassa jokea pitkin yhä kauemmaksi tutuilta seuduilta. Yksi suunnitelluista pysähdyspaikoista on siirtokunta, mutta rantauduttuaan miehet kohtaavat mystisen kasvista muovautuneen kaaren sekähirviöitä, jotka ovat kuin biisonipäisiä kentaureja. Kaikkien onneksi seurueen oppaaksi valittu Sacagawea onnistuu pelastamaan tilanteen ainakin jossain määrin ja matka voi jatkua.

Tämä yhteisnide sisältää 24 ensimmäistä lukua, enkä ole tutkinut kuinka pitkästi jatkoa on tehty tai tulossa. Joka tapauksessa tähän mennessä ideana tuntuu olevan lähinnä se, että seikkailijat seikkailee ja kohtaa noita valtavia kaaria ja aina uusia hirviöitä.

Tavallaan toisteinen juoni onnistuu kuitenkin koukuttamaan, sillä oma mielikuvitus ei olisi osannut keksiä juuri näitä vastuksia. Lisäksi tarinan edetessä kerrotaan myös syy sille, miksi Lewis ja Clark on tälle matkalle lähetetty. Piirrosjälki on minusta miellyttävää, samoin kuin se, että albumi on kauttaaltaan väritetty. Raakahan tämä on, välillä turhankin graafinen julmuuksien osalta, mutta onneksi sivuja voi kääntää nopeasti. Turhauttavinta oli yrittää lukea sellaisia ruutuja, joissa teksti on vanhahtavaa kaunokirjoitusta melko pienellä fontilla. Ei ollenkaan ikänäköystävällistä!

Paper Girls 5

Brian K. Vaughan: Paper Girls 5
Image Comics 2018, 128s.
Kuvitus: Cliff Chiang

Viime kesänä luin Paper Girlsin neljännen osan ja silloin oli vähän vaikeuksia päästä tarinaan mukaan. Sama ongelma vaivasi tämän viidennenkin osan kohdalla. Muistin kyllä 80-luvun lehdenjakajatyttöjen päätyneen vuosituhannen vaihteeseen, mutta siinäpä se. Vasta tämän kirjan puolivälin paikkeilla muisti oli palautunut sen verran, että saatoin hetkisen nauttia vauhdikkaasta seikkailusta.

Tytöt ovat aiemminkin onnistuneet välittämään itselleen viestejä tulevaisuudesta tai menneisyydestä heidän silloiseen nykyhetkeensä ja tällä kertaa he saavat käsiinsä paperin, jossa ilmeisesti kerrotaan, kuinka he viimeinkin pääsisivät takaisin omaan aikaansa. Sen verran spoilaan heti, että sarja ei pääty tähän.

Koska tapahtumiin oli niin vaikea päästä mukaan, olisi varmaan järkevämpää lukea loput osat vasta sitten joskus kun sarja on tullut päätökseensä. Ehkä tästä nauttisi enemmän, kun ei olisi joka kirjasta alkupuoliskoa ihan pihalla.

Saga vol. 9

Brian K. Vaughan: Saga vol. 9
Image comics 2018, 160
Piirrokset: Fiona Staples

Sarjakuvarakkauksistani Saga on se, jonka haluaisin kaikkien lukevan ja toisaalta en kenenkään muun. Tämä sarja on niin huikea ja mieletön, raju, ruma ja kaunis, ihana, kamala ja yllätyksellinen, ettei mikään muu. En haluaisi kuulla Sagasta poikkipuolista sanaa, vaikka olisin itse samoilla linjoilla. (Todennäköisesti en ole, mutta jos olisin...)

Tämä Saga vol. 9 kokoaa yksiin kansiin osat 49-54. Hazelin perhe, Prinssi robotti poikansa kanssa, sekä muutama muu, ovat asettuneet jälleen yhdelle planeetalle lataamaan avaruusalustaan. Edelleen heitä jahdataan, vaikka he eivät tiedäkään kuinka lähelle takaa-ajajat ovat jo päässeet. Hazel oppii uimaan, Marko ja Alana ovat onnellisia yhdessä. Yksi opettelee taikuutta, toiset (ja kolmannet ja neljännet) pelehtivät sängyssä tai muualla ja toiset valmistelevat jymyuutista lehteensä.

Tartuin tähän albumiin suurin odotuksin ja luin sen kerralla juuri ennen nukkumaan menoa. Virhe! Ihan järkyttävä virhe! Ei tällaisen lopun jälkeen kukaan voi nukkua! Ja sitten vielä luin, että tekijät vetäytyvät vuoden mittaiselle tauolle, eli jatkoakaan ei ole luvassa pitkiin aikoihin!

Voi miten hyvä albumi. Ja silti hirvein tähän astisista.

Paper Girls 4

Brian K. Vaughan: Paper Girls 4
Image Comics 2018, 128s.

1980-luvulla postia jakaneet tytöt ovat hyppineet ajassa sinne tänne jo kolmen albumin verran. Tässä neljännessä albumissa he päätyvät vuodenvaihteeseen -99/-00. Maailma on hirveässä kaaoksessa Y2K:n takia (muistatteko, miten sen pelättiin aiheuttavan ties millaisia katastrofeja?), mutta pahimman kaaoksen näkee vain Tiffany.

Luin kolme aikaisempaa albumia yhteen menoon ja muistan olleeni jo silloin hieman pihalla. Näin puoli vuotta myöhemmin olikin tosi hankalaa saada juonesta kiinni. Sentään tarina ei jäänyt aivan pelkäksi kaaokseksi, minulle siis, vaan ehdin jopa nauttia hetken ennen sivujen loppumista.

Vaughanin mielikuvitusta on pakko ihailla jälleen. Etenkin siksi, että hän kirjoittaa samaan aikaan myös Sagaa, joka sekin on sekä juonellisesti että hahmojensa osalta täynnä yllätyksiä ja monipuolisuutta.

Kooste 2/2018

Emily Carroll: Through the Woods
Margaret K. McElderry Books 2014, 208s.

Goodreads on suositellut minulle Emily Carrollin Through the Woodsia jo vuosia, eikä näköjään ollenkaan väärin perustein.

Through the Woods sisältää kuusi sarjakuvamuotoista kauhunovellia. Kuvitus ja tarinoihin yksilöllisesti sovellettu värimaailma toimii ihan mielettömän hyvin. Tarinat ovat kautta linjan tyylikkäitä, sellaisia sopivan vanhanaikaisia ja kutkuttavan karmivia. Piirrosjälki vaihtelee sekin tarinoiden ja tarpeen mukaan, samoin ruutujako.

Tykkäsin tästä tosi paljon ja suosittelen lämpimästi!

Brian K. Vaughan: Saga vol. 8
Kuvitus: Fiona Staples
Image Comics 2018, 152s.

Tilasin kahdeksannen Saga-kokoelman heti tammikuun alussa, mutta ärsyttävästi viivästyneen toimituksen takia pääsin lukemaan tämän vasta ystävänpäivänä.

Tässä osassa suurimmat ongelmat aiheuttaa  Alanan raskaus, josta en kerrokaan sen enempää.

En tiedä olivatko odotukseni ehtineet kohota liian korkealle vai olinko vain hitaasta toimituksesta niin näreissäni, että tämä osa tuntui vähän lattealta. Ja vaikka tässäkin tapahtui monenlaista, silti tuntui ettei kokonaisuus edennyt oikein minnekään.

Ehkä tämän sarjan heikkoudeksi on nousemassa se, ettei lukijalla (ainakaan minulla) ole aavistustakaan siitä, kuinka pitkäksi Vaughan ja Staples ovat sarjan suunnitelleet. Yhtään en voi tietää, onko loppuyhteenveto odotettavissa vuoden vai kolmenkymmenen vuoden kuluttua.

Wil Wheaton: Dead Trees Give No Shelter
Blackstone Audio 2017, 1h 41min
Lukija: Wil Wheaton

Wil Wheatonin Dead Trees Give No Shelterin valitsin kuunneltavaksi ensisijaisesti siksi että halusin tutustua Stand by Me-elokuvasta tuttuun näyttelijään kirjailijana ja toissijaisesti siksi että tämä on hyvin lyhyt, alle kaksi tuntia.

Jay Turner on todistamassa pikkuveljensä murhasta tuomitun miehen teloitusta. Samalla reissulla hän päättää käydä tervehtimässä hoitokodissa asuvaa äitiään, joka ei koskaan toipunut nuoremman poikansa kuolemasta. Kotikaupunkiin palaaminen herättää Jayssa unohdettuja muistoja, eivätkä ne ole sellaisia, jotka helpottaisivat Jayn tai tämän äidin oloa.

Tämä oli oikein oivallinen pieni kauhutarina. Wheaton on hyvä lukija, joka tulkitsee hahmojen tunnetiloja luonnollisesti. Pidin kirjan tunnelmasta ja sen myös sen kamalasta lopusta.

Hanna Kinnunen & Aino-Kuutamo Uusitorppa:
Valtavan ihana
Otava 2017, 188s.

Kuvittelin, että Valtavan ihana olisi voimaannuttava kirja itsensä hyväksymisestä kiloineen, ryppyineen päivineen. Yritin kyllä säilyttää avoimen mielen, vaikka jo kirjan alussa jokin epämääräinen alkoi harata vastaan.

Kirjasta puuttuu selkeä rakenne. Se tuntuu lähinnä sekalaiselta muistiinmerkintöjen kokoelmalta, tyttöjen kahvihetkien litteroinneilta.

Mitä jäi mieleen? No ainakin se, että aina ei tarvi olla viimeisen päälle laitettu, kunhan nyt joku osa-alue on kunnossa. Kuten hiukset tai kynnet. Ja että jos tuntuu, että syöt liikaa herkkuja niin hei korvaa se pakastetuilla viinirypäleillä.

Odotin lempeyttä, oivalluksia ja rohkaisua kaikille itsensä näköisenä, mutta en minä tästä kyllä saanut oikein mitään irti.

Skottie Young: I Hate Fairyland
vol. 3, Good Girl
Image Comics 2017, 128s.

Vihreätukkainen, pikkutytön kroppaan jumittunut noin nelikymppinen Gert, on edelleen jumissa satumaassa. Aggressiivinen ja herkästi muita hengiltä ottava Gert päättää ryhtyä hyväksi, jos se vaikka auttaisi löytämään avaimen oveen, josta pääsisi viimeinkin takaisin kotiin. On vain aika vaikeaa ryhtyä hyväksi, jos on muutaman vuosikymmenen heilutellut kirveitä ja muita astaloita.

Aivan aluksi minua hieman harmitti tämän sarjakuvan hankkiminen, koska vaikutti siltä, että kolmas osa toistaa samaa kaavaa kuin kakkonen. Mutta ei hätää, sillä siinä vaiheessa kun Gert haluaa ryhtyä hyväksi, koko homma muuttuu eri tavalla huvittavaksi. Toki tässäkin osassa lentelee ruumiinosia ja -eritteitä enemmän kuin tarpeeksi, mutta edelleen kontrasti karkkivärein kuvitetun satumaailman ja Gertin raakuuden välillä toimii loistavasti.

Jatkoakin on ilmeisesti tulossa, joten ehkäpä seuraan Gertin seikkailuja vielä jatkossakin.

Paper Girls vol. 1-3

Brian K. Vaughan: Paper Girls 1-3
Piirrokset: Cliff Chiang
Image Comics 2016-2017

Kaipasin kipeästi jotakin vauhdikasta, laadukasta ja yllättävää sarjakuvalukemista. Sagan perusteella päättelin, että tämä Brian K. Vaughanin käsikirjoittama Paper Girls olisi varmaankin juuri sellaista luettavaa.

Ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1988. Neljä tyttöä pyöräilee aamuyön tunteina jakamassa sanomalehtiä, kun jotakin outoa alkaa tapahtua. Ensin kolme epämääräistä rääsyihin kietoutunutta miehentapaista ryöstää toisen tyttöjen radiopuhelimista. Tytöt lähtevät jäljittämään ryöstäjiä ja päätyvät rakenteilla olevan talon kellariin, jossa suuren kankaan alla nököttää ihmeellinen kone. Pian välähtää outo valo, taivas muuttuu vaaleanpunaiseksi ja tähdet oudoiksi. Tyttöjä lukuun ottamatta kaikki muut ihmiset tuntuvat kadonneen jäljettömiin. Alkaa hämmentävä, vauhdikas ja pelottava seikkailu, joka ei albumeiden lisääntyessä juurikaan selkene.

Tytöt joutuvat ajasta ja paikasta toiseen, aina uusien haasteiden ja uhkien eteen. Välillä nelikko pysyy kasassa, välillä tapahtuu väistämätöntä hajaannusta.

Sarja jatkuu edelleen ja vähän näiden kolmen albumin perusteella veikkaan, että ainakaan lähiaikoina sarja ei tule loppumaan. Vaughan pyörittelee tyttöjä sellaisella vauhdilla odottamattomasta käänteestä toiseen, että ei tätä tarinaa aivan kokoelma-albumissa tai kahdessa saada tyylikkäästi pääteltyä.

Saga vol. 7

Brian K. Vaughan & Fiona Staples:
Saga volume 7
Image Comics 2017, 152s.

Voihan ylisanojen ylisanat.
Jatkan Fiona Staplesin ja Brian K. Vaughanin Saga-sarjan kehumista, kuten ennenkin.

Hazel, hänen vanhempansa Alana ja Marko sekä sekalainen joukko muita matkalaisia jatkavat pakomatkaansa. Aluksen polttoaine on kuitenkin loppumassa ja heidän on ankkuroiduttava komeetalle lataamaan alusta. Pikaiseksi tarkoitettu pysähdys kuitenkin venyy ja - jälleen kerran - monenlaista ehtii tapahtua.

Tähän seitsemänteen Saga-kirjaan on koottu osat 37-42 ja täytyy sanoa, että ne muodostavat harvinaisen rankan kokonaisuuden. En muista itkeneeni aiempien osien kohdalla, mutta nyt piti tyrskäyttää oikein mojovat itkut viimeisten kymmenen sivun kohdalla. Huh huh.

We Stand on Guard

Brian K. Vaughan: We Stand on Guard
Image Comics 2016, 160s.
Piirtäjä: Steve Skroce

Vuonna 2112 mikään maailmassa ei ole samoin kuin nyt. Yhdysvallat hyökkää Kanadaan hirveällä rytinällä. 12 vuotta myöhemmin pieni siviileistä koostuva joukko yrittää parhaansa mukaan häätää vihollisjoukkoja Kanadan maaperältä. Ei vihollinen tosin ole niinkään maa-alueitten perään, vaan juomakelpoisten vesien. Sotaa käydään tietenkin erittäin kehittyneen teknologian avulla, ei perinteisesti rintamataisteluissa. Asumattomia metsiä partioivat pääasiassa erilaiset miehittämättömät sotarobotit, mutta varomattomat kulkijat voivat törmätä myös oikeisiin ihmisiin. Sodankäynti on (tietenkin) julmaa ja etenkin kidutusmenetelmät järkyttäviä.

We Stand on Guard on kuusiosainen, eli varsin lyhyt tarina. Tämä on sekä etu että heikkous. Hyvä puoli on luonnollisesti se, että tämä lukemani painos sisältää koko tarinan, eikä tarvitse jäädä odottelemaan jatkoa. Huono puoli taas on se, että kunnianhimoinen tarina, olkoon visuaalisesti kuinka näyttävä hyvänsä, ei ehkä pääse kunnolla oikeuksiinsa näin pienellä sivumäärällä. Erityisesti loppuratkaisu on minun makuuni liian hätäinen. Tekisi mieleni väittää sitä jopa liian helpoksi, mutta ihan niin pitkälle en mene.

Ehkä olen Sagan kohdalla tottunut niin hyvälle, ettei tällainen tiivistetty tarinointi enää oikein riitä. Tiedä häntä. Ei We Stand on Guard tosiaan mikään huono sarjakuva ole. Se on näyttävästi kuvitettu ja väritetty, henkilögalleria pysyy inhimillisen kokoisena ja tässäkin tarinassa Vaughan on onnistunut luomaan ehjän maailman. (Joka tosin on sodan jäljiltä kaikkea muuta kuin ehjä, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.)

Olisi erittäin mielenkiintoista päästä kurkistamaan Vaughanin mielikuvitukseen, sillä nämä häneltä lukemani sarjat ovat keskenään hyvin erilaisia, monimutkaisia ja silti kukin tahollaan laadukkaita. Enkä ole edes lukenut kaikkea hänen kirjoitamaansa.

Tammikuun pika-arvioita

Kun bloggausaikaa on aikaisempaa rajallisemmin, päätin kokeilla tällaista kuukausikohtaista pika-arvio -postaussarjaa. Olen alusta asti blogannut kaikista lukemistani kirjoista, enkä kovin helpolla haluaisi tavasta luopua. Minusta on mukavaa, kun voin blogista kerrata, että mitähän mieltä tarkkaan ottaen olin tuoreeltaan tuosta ja tuosta kirjasta.

Tässäpä siis ne tammikuussa luetut kirjat, joista en erillistä postausta ehtinyt kirjoittaa:

Ahndongshik: Lindbergh 1
Sangatsu Manga 2016, 208s.
Suom. Juha Mylläri

Syrjäisen kaupunkivaltion hallitsija on kieltänyt lentämisen, mutta edesmenneen isänsä tavoin Knit-poikakin haaveilee lentämisestä. Eräänä päivänä jokin valtavan suuri olio lentää kaupungin yli - ja putoaa sen laitamille - selässään ihminen!

Lindbergh 1 on varsin oivallinen sarjan avausosa. Siinä on sopivasti hahmoja, joiden menneisyyttä avataan pääasiassa ihan tarpeeksi. Selvästi tästä alkaa huikea seikkailu, mutta millainen, sitä on yhden kirjan perusteella vaikea arvioida.

Piirrosjälki on sellaista kolmen tähden arvoista ihankivaa, juonesta on tosiaan tässä vaiheessa hankala sanoa oikein mitään. En ehtinyt erityisesti kiintyä yhteenkään henkilöhahmoon, mutta kyllä minua kiinnostaa lukea, mikä se lentävällä oliolla Knitin kotikaupunkiin rysähtänyt mies on oikein miehiään.

Petri Tamminen: Suomen historia
Otava 2017, 152s.

Petri Tammiselta olen lukenut aikaisemmin (uskoakseni) vain Enon opetukset. Itse tarinasta ei jäänyt käteen tai muistin kätköihin oikein mitään positiivista, vaikka kirjailijan taidot tunnistinkin. Jotenkin Tammisen tuotantoon tutustuminen on jäänyt muiden kirjojen jalkoihin, mutta nyt nappasin heti tuoreeltaan luettavakseni tämän uusimman, Suomen historian.

Pikkuruisen kirjan lyhyisiin katkelmiin on koottu tarinoita Suomen itsenäisyyden ajalta. Näistä tiiviistä muistelmista muotoutuu tehokas läpileikkaus maasta, jonka asukkaat ovat sadassa vuodessa ehtineet nähdä ja kokea vaikka mitä. Muistojen napakkuus, arkisuus, paikoin lakonisuus ja ennen kaikkea sellainen jähmeä suomalaisuus ihastuttivat suuresti.

Jo lukiessa mietin, että valtaosa näistä jutuista kuulostaa aivan uskottavilta ja tosilta. Kirjan lopussa onkin pitkä lista henkilöistä, joilta Tamminen on muistoja ja ajatuksia kerännyt. Epäselväksi jää, miten vapaalla kädellä Tamminen on muistoja teokseensa kirjannut, mutta ainakin kirjastoluokitus (84.2, suomenkielinen kertomakirjallisuus) sanoo, että ei tässä aivan tosiasioissa pysytä.

Hieno, hymyilyttävä ja piskuisuudessaan sympaattinen teos.

Marko Hautala: Varpaat
Kuvitus: Broci
Haamu 2016, 108s.

Brocin lahjakkaasti sarjakuvaksi toteuttama Varpaat perustuu Marko Hautalan novelliin. Tässä reppureissaajapariskunta lähtee ranskalaisessa pikkukylässä vähän epämääräisen oppaan johdolla tutustumaan salaperäiseen luolaan. Reissu on oleva kohtalokas kahdelle kolmesta osallistujasta.

Brocin kuvitus on selkeää ja mukavan ilmeikästä. Itse tarina on ihan mielenkiintoinen, mutta tunnelma tässä ei ehdi kehittyä oikein minkäänlaiseksi. Ehkä tarinaan olisi kannattanut käyttää vähän enemmän sivuja.

Skottie Young: I Hate Fairyland vol. 2
Fluff My Life
Image Comics 2016, 131s.

Niin kovasti tykkäsin I Hate Fairyland vol. ykkösestä että kyllä oli pettymys melkein kohtuuton tätä toista osaa lukiessa.

Kynänjälki on kyllä edelleen todella taidokasta ja värimaailma tyyliin sopivan rehevä, mutta se juoni... Ääääääh. Edellisessä osassa tarina eteni selkeästi ja loogisesti, tässä pongahdeltiin välillä niin vauhdilla eteenpäin, että yritin epätoivoisesti halkoa sivuja, kun luulin kääntäneeni kaksi kerralla.

Varmasti odotukset olivat liian korkealla, mutta silti tämä oli tarinallisesti katsoen luokattoman huono.

I Hate Fairyland vol. 1: Madly Ever After

Skottie Young: I Hate Fairyland Volume One: Madly Ever After
Image Comics 2016, 128s.

Ihastuin taannoin Skottie Youngin kuvitustyyliin Oz-sarjakuvien myötä. Olen kaivannut jotakin viihdyttävää ja huikean hienosti kuvitettua sarjakuvaa luettavakseni ja pitkällisten pähkäilyjen, Goodreads-arvioiden selailun ja Amazonin lukunäytteiden jälkeen päätin hankkia omakseni Youngin käsikirjoittaman ja piirtämän I Hate Fairyland -sarjakuvan yhteisniteiden ensimmäisen osan. (Tämän voisi varmasti ilmaista selkeämminkin, mutta juuri nyt en osaa.)

6-vuotias Gertrude on iloinen ja onnellinen tyttö, josta olisi aivan ihanaa päästä ihka oikeaan satumaahan. Mikä voisi olla sen ihanampaa, kuin maailma täynnä ihmeitä, taikuutta ja mielikuvituksellisia söpöyksiä. Gertruden toive toteutuu ja hän putoaa huoneensa lattian läpi haaveilemaansa satumaahan. Siellä matkalla kolhuja kokenut Gertrude otetaan lämpimästi vastaan.

Mikäli tyttö  haluaa palata omaan kotiinsa, se käy aivan helposti: hänen täytyy vain löytää eräs tietty avain. 27 vuotta myöhemmin etsintä jatkuu. Gertrude on ulkoisesti edelleen sama suloinen tyttö, mutta sisäisesti hän on erittäin kiukkuinen, pahasuinen ja väkivaltainen 33-vuotias, joka viihtyy mainiosti myös baaritiskillä.

 

Näissä huonolaatuisissa kuvissa Gertrude tekee selvää zombie-fauneista 

- ja nauttii joka hetkestä.

Gertruden seikkailut ovat kaikkea muuta kuin herttaisia. Tämän albumin sivuilla virtaa veri ja aivomassat roiskuvat. Skottie Young yhdistää lähes häiritsevän taidokkaasti suloisen piirrostyylin splatteriin.

Luin I Hate Fairylandin hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä kuvitus on järjettömän hienoa, mutta tällainen veren kyllästämä seikkailu ei lähtökohtaisesti ole sitä ominta genreä. Suolenpätkistä huolimatta en voinut olla nauramatta (joskin ehkä hivenen tyrmistyneesti, vähän kuin Hugleikur Dagssonin jutuille)  ja nauttimatta. Tässä tarinassa on omintakeinen idea, eikä toteutuskaan mitään tusinatasoa ole. Haluan kyllä tietää, miten Gertrudelle lopulta käy, joten jossakin vaiheessa on hankittava myös kokoelmien toinen osa.

Saga, Volume 6

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga Volume 6
Image Comics 2016, 152s.

Jos et ole vielä tutustunut Brian K. Vaughanin luomaan ja Fiona Staplesin kuvittamaan Saga-sarjaan, olen kyllä kateellinen. Olen kehunut sarjaa aikaisemminkin ylisanoilla, eikä tämä postaus tule olemaan poikkeus.

Saga sarjan kuudes kokoelma sisältää osat 31-36. Kertojana jatkaa edelleen Hazel, Alanan ja Markon tytär, joka on isoäitinsä kanssa sijoitettu Landfalliin eräänlaiseen sopeuttamiskeskukseen. Hazelin alkuperä on edelleen vaiettu salaisuus, mutta tyttö itse haluaa paljastaa totuuden itsestään opettajalleen. Alana ja Marko yrittävät jäljittää tytärtään, mutta tarvitsevat etsintään apua vastahakoiselta - ja tittelistään luopuneelta - Prinssi Robotti IV:ltä. Toisaalla kaksi toimittajaa lähtee etsimään samaista robottiprinssiä saadakseen kaikkien aikojen parhaan paljastusuutisen. Kapuloita toimittajien rattaisiin viskoo entisestä rakastetustaan hallusinoiva Will.

Tässäkin albumissa riittää siis henkilöitä ja juonenkäänteitä, mutta edelleen kokonaisuus pysyy erittäin hyvin hallussa. Staplesin kuvitus on selkeää ja laadukasta ja tukee osaltaan tarinaa täydellisesti.

"...but anyone who thinks one book has all athe answers hasn't read enough books."
"Of the many things my first teacher taught me, that's the one that stuck."

Ainoa huono puoli on se, että jatkoa täytyy taas odottaa vähintään maaliskuun lopulle. Varasin juuri kirjastosta kaikki aiemmat osat, sillä aion tyrkyttää näitä puolisolle luettavaksi. Ehkä palaan itsekin Sagan alkujuurille.

Saga, Volume 5

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga Volume Five
Image Comics 2015, 152s.

Saga-sarjan viides osa on ilmestynyt, luettu ja loistavaksi todettu.

Alanan, Hazelin ja Markon äidin Klaran kaapanneen Dengon suunnitelma huomion herättämiseksi ei ole toiminut toivotulla tavalla. Hän päättää yhdistää voimansa Rebellion-järjestön kanssa, mikä ei todellakaan tee tilannetta helpommaksi. Marko ja Prinssi Robotti IV kohtaavat haasteita yrittäessään jäljittää Dengon ja muut, eikä Gwendolynin, Sophien ja The Brandin taival omalla tahollaan ole sen kuopattomampi.

Saga tarjoaa jälleen kerran mielikuvituksen ilotulitusta, yllättäviä käänteitä, toimintaa ja vielä lisää toimintaa. Tavallaan osa käänteistä (ihmissuhdepuolella) on ennalta-arvattavia, mutta aika lailla kaikki muu yllättää. On mahtavaa, ettei Sagan maailmaa missään vaiheessa pohjusteta yhtään enempää kuin on pakko.

On vaikea keksiä uusia tapoja kehua tätä sarjaa. Juoni toimii, henkilöt toimivat, kuvitus on loistavaa ja kieli luontevaa. Täydellistä.

Jos pidät scifistä, mutta et koe sarjakuvaa omaksi genreksesi, suosittelen kokeilemaan Sagaa. Sama toimii myös toisin päin: jos pidät sarjakuvasta, mutta et ole suuri scifin ystävä, Saga olisi loistava keino tehdä lähempää tuttavuutta genreen.

Noah

Darren Aronofsky & Ari Handel: Noah

Kuvitus: Niko Henrichon 

Image Comics 2014, 256s.

Jälleen vuorossa sarjakuvaa, summassa kirjaston hyllystä kotiin kannettua.

Raamatulliset aiheet eivät ole lähellä sydäntäni, sillä lähipiiristä löytyvien kiihkomielisten uskovaisten takia pienikin viittaus uskontoon saa niskakarvani nousemaan. Tästä syystä Noah melkein jäi lainaamatta. Sitten päätin kuitenkin vilkaista hiukan kirjan sisältöä ja totesin, että tämäpä taitaakin olla hyvin vapaasti mukailtu versio Nooan elämästä.

Aronofskyn ja Handelin versio Nooasta ei ole valkopartainen vanha mies, vaan korskea ja elinvoimainen pienten lasten isä. Noah perheineen asuu eristyksissä muista, väkivaltaisista ja julmista ihmisistä, mutta turvassa he eivät ole. Öisin Noah alkaa nähdä unia vedenpaisumuksesta ja - kuten arvata saattaa - edessä on arkin rakentaminen. Mutta sitäpä en osannut aavistaa, että Noah saisi rakennusapua kuusikätisiltä jättiläisiltä, maan pinnalle laskeutuneilta enkeleiltä. Vedenpaisumuksen peittäessä maan Noah ei suinkaan odottele tyynenä uutta alkua, vaan tuskailee ihmisten synnynnäistä pahuutta.

Kirjan kansikuvaa etsiessä huomasin, että Aronofsky on ohjannut saman nimisen elokuvan. Kuvien perusteella filmatisointi ja tämä sarjakuva ovat samansisältöisiä, mutta en tiedä kumpi tehtiin ensin. Oli miten oli, Noah on virkistävä yhdistelmä Raamatun kertomusta ja toimintafantasiaa.