Aaveiden Pohjanmaa, Kummitustarinoita mailta ja meriltä

Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden Pohjanmaa, Kummitustarinoita mailta ja meriltä

Haamu 2013, 80s.

Kuvitus: Suvi Kari

Olen useammankin kerran kertonut olevani melkoinen vellihousu. Pelästyn helposti ja pelkään tyhmiäkin asioita ihan täysillä. Siitä huolimatta pidän tietynlaisista kauhukirjoista (King, enempää ei liene tarpeen sanoa) ja nuorempana katsoin innolla kauhuelokuvia. Nykyisin en tahdo kestää kauhuelokuvia tippaakaan (edellisestä kauhuleffasta toipuminen vei pari vuotta) ja kirjojenkin kanssa täytyy olla aika tarkka.

Tiina Hietikko-Hautalan Aaveiden Pohjanmaa vaikutti varsin harmittomalta kummitustarinakokoelmalta, jonka halusin lukea ensisijaisesti siksi, että yksi kirjan tarinoista sijoittuu tänne Kokkolaan. Aloitin lukemisen eräänä iltana, kun mies ei ollut kotona ja hyvin pian tajusin tehneeni suuren virheen: ei kauhujuttuja illalla, ei edes tällaisia kilttejä! Seuraavana päivänä luin kirjan loppuun, että ehtisin saada iltalukemiseksi jotakin harmitonta.

Aaveiden Pohjanmaa kertoo kymmenen aavetarinaa, jotka sijoittuvat Pohjanmaalle Kristiinankaupungista Kokkolaan. Kaikki nämä tarinat sijoittuvat johonkin tiettyyn paikkaan tai rakennukseen, jotka esitellään lukijalle pääpiirteittäin. Sitten päästäänkin niihin kummituksiin. Hietikko-Hautala ei lietso pelkoa, vaan kertoo kustakin tapauksesta avoimin mielin. Kenenkään ei tarvitse kummituksiin uskoa, mutta joskus voi päästää ajatuksiinsa sen "entä jos sittenkin" -mahdollisuuden.

Olen asunut Kokkolassa pitkästi toistakymmentä vuotta ja kuulin hyvin pian juttuja vanhasta majakasta, jonka liepeillä on nähty aave. Kerran olen tuolla  majakalla käynytkin, vaikka en silloin kylläkään tiennyt olevani juuri tuolla kammottavalla paikalla. Aaveen tarina vaihtelee paljon. Yhteistä tarinoille on lähinnä se, että aave on nainen. Yhden tarinan mukaan neito oli matkalla sulhasensa luo, kun laiva upposi ja nuori nainen hukkui. Toinen tarina kertoo seurueesta, joka lähti Ykspihlajasta käymään kaupungissa. Lähtiessä seurueeseen kuului yksi nainen, mutta takaisin tuli vain miehiä. Miesten mukaan nainen vain mystisesti katosi, mutta todennäköisesti nainen joutui henkirikoksen uhriksi. Erääseen suosittuun versioon liittyy majakanvartija, vaikka Harriniemessä ei ole koskaan sellaista ollutkaan. Jotkut väittävät nähneensä läheisellä tiellä lastenvaunuja työntävän naisen, joka itkee hukuttamansa lapsen perään ja jotkut ovat kuulleet kavioiden kopsetta, vaikka hevosia ei ole ollult lähimaillakaan. Monenlaisista tarinoista huolimatta useat ihmiset kertovat varmasti nähneensä Harriniemessä nuoren neidon aaveen.

Toisin kuin muissa kirjassa esitellyissä tapauksissa, Kokkolan kummitukseen liittyy myös rehellisiä huijausyrityksiä. Harriniemen alue on nimittäin kaunista huvila-aluetta ja kummitushavaintojen uskottiin pelottelevan matkailijoita pois huvila-asukkaita häiritsemästä. Monet kerrat joku älypää on lakanaan kietoutuneena hipsinyt pitkin rantaa muita säikytelläkseen.

Kirjassa esitellyt lukuisat selittämättömät tapaukset itsestään liikkuvasta keinutuolista, omituisesti särkyvistä laseista, kylmistä henkäyksistä ja sijatulle sängylle ilmestyvästä painaumasta ovat kiehtovia ja hyvin kerrottuja. Erityisen jännittävää oli lukea Mustasaaressa sijaitsevasta Grönvikin kartanosta, jossa on tapahtunut (ja ehkäpä tapahtuu edelleen) erityisen paljon selittämättömiä asioita.

Hirveän mielelläni kertoisin kirjan esittelemistä paikoista vaikka kuinka paljon, mutta minä en kuulkaa uskalla! Aaveiden Pohjanmaa on mielenkiintoinen kirja, joka todennäköisesti ei ole lainkaan niin pelottava kuin millaiseksi minä sen koin.