Pieni lastenkirjakooste

Kävi sillä lailla, että onnistuin haalimaan jostakin itselleni angiinan. Vaikka olenkin sairastanut ihmeen vähin oirein, höttöpääni jaksoi keskittyä vain lyhyisiin tarinoihin. Onneksi kirjastohyllyyn oli kasaantunut kivoja lastenkirjoja.

 

Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.):
Häntä jäässä ja muita juttuja
Opetushallitus 2021, 264s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Häntä jäässä ja muita juttuja on Opetushallituksen kustantama, alakoulun 3.-4. luokille suunnattu kertomuskokoelma. Tekstit ovat selkokielisiä ja aiheiltaan virkistävän vaihtelevia.

Kirjan alkupäässä on kansantarinoita. Muutama (kuten hölmöläiskertomukset) on vanhoja tuttuja, mutta sekaan mahtuu uudistettuja, vinkeitä versioita myös. Kirjan loppupuolella on kertomuksia monista eri kulttuureista.

Teksteissä käsitellään paljon kaverisuhteita ja koulumaailman juttuja, mutta mukana on myös sellaisia aiheita, joihin harvemmin törmää: yhdessä tarinassa varoitetaan (mutta ei pelotellen!) namusedistä ja -tädeistä, yhdessä kerrotaan spurguista.

Tekstit on koottu ja selkomukautettu monista lähteistä ja niiden takaa löytyy (jos oikein laskin) yhdeksän tunnettua suomalaista kirjailijaa Jukka Itkosesta Mari Möröön ja Tuula Kallioniemeen, Kreetta Onkelista Timo Parvelaan.

Kirjan on kuvittanut Tiina Konttila, ja vaikka edelleen olen näin siskona hyvin puolueellinen, niin kuvitus on tosi hyvä! Kuvista välittyy selkeästi tarinan tunnelma ja usein kuvista löytää hauskoja pieniä yksityiskohtia. Jos pitäisi valita suosikkikuva, niin se olisi sivun 188 diktaattori. :)

Tapani Bagge: Sielulinnun arvoitus
Karisto 2021, 127s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

Apassit-sarjan viidennessä osassa Samuli, Erik, Otto, heikki, Elli ja Nelli on kutsuttu Viipuriin ratkaisemaan sielulinnun arvoitusta. Monrepos'n kartanon puistossa on tehty havaintoja valtavan suuresta, mustasta linnusta, joka on jopa hyökännyt kirjastonhoitajan kimppuun. Lapset saavat osallistua henki-istuntoon eli seanssiin, jonka aikana vaaleisiin vaatteisiin pukeutunut haamu kehottaa lapsia palaamaan kotiin mahdollisimman pian.

Sielulinnun arvoitus on vauhdikas ja uskoisin, että pienille lukijoille myös kutkuttavan jännittävä kirja. Lapset ovat esimerkiksi yön yli vartiossa hautasaarella, jolla sielulintu on nähty. He saavat varoituksia ja kaksi heitä katoaakin kesken vartiovuoron.

Minä pidin tästä ehkä eniten siksi, että luin viime vuoden puolella Marjo Kaartisen kirjan Spiritistinen istunto, joten seanssit ja meediot (temppuineen) olivat hyvässä muistissa. Lapsi, jolle nämä aiheet olivat ihan uusia, koki kirjan jotenkin hankalaksi.

Carlos da Cruzin kuvitus ansaitsee jälleen isot kehut. Upea nelivärikuvitus on tasaveroinen tarinankertoja tekstin kanssa.

Aaron Blabey: Hurja jengi
Zombikissojen hyökkäys
Into 2021, 140s.
Suom. Annukka Kolehmainen

 

Aaron Blabeyn Hurja jengi taistelee neljännessä kirjassa zombikissoja vastaan. Hullu tiedemis, Tohtori Rubert Marmeladi, on tehnyt kaikista suloisista kissoista zombeja, jotka nyt aiheuttavat suuria ongelmia. Kissat eivät pidä vedestä, mutta lankakeriä ne rakastavat ja kaulassa olevan kellon ansiosta niiden lähestymisen voi kuulla.

Aivan keskenään Hurja jengi, tai Hyvien jätkien jengi, kuten susi niin sinnikkäästi haluaa muistuttaa, ei zombikissoja ja hullua tiedemiestä vastaan pärjää, mutta onneksi apua on tarjolla.

Hurja Jengi on käytännössä isoruutuinen sarjakuva, jossa ei miljöökuvauksiin tai muihin mietteisiin pysähdytä, vaan koko ajan porhalletaan täysillä eteenpäin. Höttöpäälle vauhtia olikin vähän liikaa, mutta lasten mielestä tämä oli jälleen kerran tosi hauska ja hyvä ja kiva ja taas hauska.

Lue lapselle!

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle!
Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen.
Atena 2015, 227s.

Päivi Heikkilä-Halttusen Lue lapselle! on erittäin lukijaystävällinen tietokirja lapselle lukemisen tärkeydestä. Minua harmittaa, että en ehtinyt blogata tästä ennen blogistanian äänestyksiä, mutta onneksi Lue lapselle! sijoittui hienosti toiseksi.

Heikkilä-Halttunen kirjoittaa mukaansatempaavasti ja innostavasti lukemisen monista hyvistä puolista. Linkitän tähän väliin Kian blogitekstin, jossa avataan yhteisen lukuharrastuksen ja lukutuokioiden positiivisia vaikutuksia. Kirjan rakenne on hyvin mietitty. Järkevästi jäsenneltyä tekstiä rytmittävät erilaiset kirjalistat, joista löytyy näppärästi lukuvinkkejä eri-ikäisille lapsille erilaisiin tarpeisiin.

Meillä luetaan lapsille joka päivä vähintään se iltasatu. Joskus luetaan vartti, joskus 45 minuuttia, riippuen sekä lukijan että lasten virkeysasteesta. Myös päivisin olisi kiva rauhoittua yhteiseen lukutuokioon, mutta viime aikoina sellaiseen on riittänyt kiinnostusta (minun lisäkseni) vain nuorimmalla lapsella. Hänen kanssaan saakin kyllä lukea sitten yllin kyllin.

Heikkilä-Halttunen huomauttaa, että vanhemmat voisivat pitää lapsensa puolesta lukupäiväkirjaa. Siitä lapsi voi myöhemmin itse etsiä vanhoja suosikkejaan. Harmittaa, etten ole hoksannut pitää lasten lukupäiväkirjaa! Sellaisenhan olisi helposti voinut toteuttaa vaikka valokuvaamalla lasta lukemassa tai edes kokoamalla tietokoneelle kansion kustantamoiden sivuilta löytyvistä kansikuvista. Tai ihan vain kynällä vihkoon. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli kirjaanpa lasten suosikkeja ylös tästä eteenpäin.

Aikuisen olisi hyvä muistaa antaa lapselle valinnanvapaus ja löytämisen ilo kirjavalinnoissa. Tunnistan itsessäni sen, että kuvakirjoja valitessa jätän helposti hyllyyn ne, joiden kuvitus ei omaa silmää miellytä. Kuitenkin lapsen pitäisi saada muodostaa mieltymyksensä itse ja mitenpä sen pääsee muodostamaan, jos nenän alle isketään aina yhtä ja samaa tyyliä.

Ihannetapauksessa maleksisin lasten kanssa kirjakaupoissa ja kirjastossa ilman aikatauluja ja lapset saisivat rauhassa löytää uusia itseään kiinnostavia kirjoja. Käytännössä tämä ei ainakaan koko lapsilauman kanssa onnistu. Etenkään nuorimmainen ei jaksa kirjoista kiinnostua pitkäksi aikaa, vaan saa aina jonkun (äitiä) ärsyttävän virtapiikin.

On hienoa, että lukemiseen kannustetaan nykyään kouluissa ja päiväkodeissakin. Omien lasten koulussa ei voi suorittaa lukudiplomia, mutta viime vuonna vanhimman lapsen luokalla koottiin lukutoukkaa. Kaikista vapaa-ajalla itse luetuista kirjoista täytettiin yksi toukan "vartalopallero" ja komean toukan luokka saikin aikaiseksi.

Kuopuksemme aloitti juuri päiväkodissa, jossa kielen kehitys huomioidaan mahdollisimman monipuolisesti. Viime perjantaina olisi saanut viedä oman kirjankin mukanaan, mutta uudenlaiseen arkeen totutteleva äiti unohti tyystin koko asian.

Heikkilä-Halttunen muistuttaa siitäkin, että myös lapset tarvitsevat toiminnasta vapaata aikaa. "Tylsistyminen" on välttämätöntä ja silloin mielikuvituskin pääsee parhaiten kehittymään. Kaiken arjen kiireen keskellä myös lapsille tulee taata rauhoittumisen hetkiä.

Lue lapselle! on ehdottomasti tärkeä teos. Lukutaito ei kehity itsekseen eikä sanavarasto kartu ilman uusia virikkeitä. Tietenkään ketään ei voi pakottaa lukemaan, mutta lukemaan kannustaminen kannattaa aina.