Himmeli

Eija Koski: Himmeli

Maahenki 2012, 123s.

Ulkoasu: Riikka Löytökorpi

Vappuun sopisi ehkä paremmin jokin muu kuin himmelikirja, mutta mulla ei juuri nyt ole luettuna (tai edes luvussa) mitään serpentiiniä ja shampanjaa sisältävää. Himmeleistä minä kyllä tykkäänkin paljon enemmän. :)

Kun minä olin pieni ja asuttiin vielä äidin lapsuudenkodissa (sittemmin samalle tontille rakennettiin uusi, säänpitävä koti), meillä oli tapana tehdä jouluksi himmeli. Tai lähinnä äiti ja isä sen tekivät, mutta minä ja isosisko saatiin olla kovasti mukana. Muistan hyvin melko varmasti, miten tuvan pöydän ääressä vierähti koko päivä olkia pätkien ja hukkapaloista ikiomia pikkukoristeita värkkäillen. Ja vaikka himmeli sopii koristeeksi ihan ympäri vuoden, oli meillä kuulemma tapana joulunpyhien jälkeen leikkiä jonkinlaista nimettömäksi jäänyttä leikkiä, jossa palloiksi käärityillä sukilla on heitelty himmeli rikki. Tästä isän keksimästä leikistä minulla ei ole muistikuvia.

Juuri ennen viime joulua minuun iski hillitön hinku tehdä himmeli. Koska aattoon oli enää pari päivää, alistuin toki siihen, etten parissa päivässä saisi mitään koristeeksi kelpaavaa aikaiseksi, mutta seuraavaa joulua ajatellen olisi hyvä varautua ajoissa. Niinpä talsin kirjastoon ja lainasin tämän näyttävän ja innostavan Eija Kosken Himmeli-kirjan. Pari kuukautta minä sitä selailin ja lueskelin, huokaillen ja haaveillen. Kirjassa on 24 himmeliohjetta, osa helppoja ja osa vaativampia. Ohjeiden lisäksi Koski antaa vinkkejä eri materiaaleista, keskittyen toki olkeen ja sen käsittelyyn. Myös himmeleiden historia tulee tutuksi.

Koska aito olki on haurasta, eikä minulla juuri nyt ole mahdollista keskittyä pitkiksi ajoiksi yhtään mihinkään, päätin harjoitella himmelintekoa käyttämällä materiaalina mehupillejä. Voin kertoa, että ohuita, suoria mehupillejä on vaikea löytää! Tai helppo, jos aloittaa etsinnät oikeasta kaupasta... Kun olin hamstrannut 500 suoraa pilliä ja lajitellut ne väreittäin, nappasin kirjan jälleen kouriini ja etsin ensimmäisen himmelimallin kokeiltavaksi.

Tämmöinen siitä pallohimmelistä tuli.

Aloitin Pohjalaasesta himmelistä, jonka salmiakkikuviot tuntuivat sopivan yksinkertaisilta ja hauskannäköisiltä. Seuraavaksi toteutin Askeettisen himmelin ja Nennu-vauvan ensimmäisen himmelin, joskin paljon kirjan ohjetta pienemmässä koossa. Sitten rohkaistuinkin jo kokeilemaan Pyöreää himmeliä, vaikka ohjeessa mainitaankin, että sen tekeminen voi vaatia hiukan enemmän keskittymistä. Mutta hyvin sekin onnistui, vaikka sainkin tehtyä sitä vain vähän kerrallaan. Lopputulokseen olin niin tyytyväinen, että kiikutin sen lahjaksi isälle ja äidille. (Ja vähän siksikin, että miehen mielestä meillä oli jo ihan tarpeeksi himmeleitä.) Tätä pilliversiota ei varmaan saa niillä sukkapalloillakaan kovin helposti rikki, joten ehkä tämä säilyy ehjänä vähän pidempään kuin ne olkiset.

Ensi jouluksi vannon tekeväni himmelin, ehkä jopa ihan oikeista oljista. Ehkäpä himmeleistä voisi muodostua perinne omassakin perheessä.

Vaimo 22

Melanie Gideon: Vaimo 22

(Wife 22, 2012)

Gummerus 2013, 445s.

Suom. Paula Takio

Alice Bucklen elämä näyttää hyvältä: mukava ja hyvännäköinen aviomies, kaksi kunnollista lasta, osa-aikainen työ ala-asteen ilmaisutaidon opettajana ja ystävyyssuhteetkin kunnossa. Mutta Alicea vaivaa jokin. Mies tuntuu ajautuvan kauemmaksi, tyttärellä on selvästi jotain meneillään ja poikakin selvästi homo, vaikka ei itse sitä vielä välttämättä tiedäkään. Työnkin tekee vähän kurjaksi lasten vanhemmat, jotka vaativat kaikille yhtä tärkeitä rooleja. Alice täyttää pian 45 vuotta, silloin hän on vanhempi kuin hänen äitinsä oli kuollessaan. Se tuntuu ristiriitaiselta ja vaikealta.

Kuin tilauksesta sähköpostin roskapostikansiosta löytyy kutsu avioliittotutkimukseen. Alice täyttää kaikki tutkimukseen osallistuville asetetut ehdot ja kysymyksiin vastaaminen tuntuu helpolta ja hiukan terapeuttiseltakin. Mutta pian Alicen vastauksia analysoimaan määrätty Tutkija 101 alkaa kiehtoa Alicea hiukan liikaa ja sähköpostiviestit saavat flirttailevan sävyn.

Melanie Gideonin Vaimo 22 oli kiva kirja. Kliseisyydestään huolimatta siinä on omanlaisensa ote, jolloin moneen kertaan kalutut aiheet tuntuvat vähän tuoreemmilta. Alicen ristiriitaiset tunteet kuvataan hyvin, mutta teksti ei silti mene pelkäksi tunteiden vatvomiseksi. Itse asiassa koko tarina tuntuu varsin realistiselta. Kerronnassa vuorottelevat Google-haut, Facebook päivitykset ja chatit, sähköpostikirjeenvaihto ja Alicen vastaukset tutkimuskysymyksiin sekä perinteinen kaunokirjallinen teksti.

Ihan viimeisiltä sivuilta löytyvät myös ne tutkimuskysymykset, joiden miettiminen voisi tehdä hyvää ihan oikeillekin parisuhteille.

Kuvittelin Vaimo 22:ta paljon kevyemmäksi kirjaksi, sellaiseksi perus chick lit -romaaniksi, mutta tämä olikin paljon parempi tällaisena. Vähän aikuisempaa hömppää.

Haastevastauksia

Blogiani on viime kuukausina muistettu monilla haasteilla ja tunnustuksilla, joihin en kuitenkaan ole ehtinyt aiemmin vastaamaan. Mutta nytpäs vastailen, oikein urakalla. :)

Ihan aluksi esittelen, Norkun pyynnöstä, blogiaikani TOP 10 -kirjat. Lista on koottu sen mukaan, mitä tunteita ja ajatuksia kirjat tällä hetkellä minussa herättävät, eli ilman järkeilyä tai syvällistä kirjallisten ansioiden pohdintaa.

Hyvät lukijat, Blogiajan TOP 10, satunnaisessa järjestyksessä:

Jon Klassen: Haluan hattuni takaisin

Harvinaisen hauska ja anarkistinen kuvakirja, 

jonka vitsille jaksan nauraa uudestaan ja uudestaan. 

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Täydellisyyttä hipova esikoisteos.

 Haluaisin unohtaa tämän pian, että voisin kokea kaiken uudelleen.

Jenny Lawson: Let's Pretend This Never Happened 

Jos kun John Irvingin romaanien henkilöt ja absurdit tapahtumat ovat totta.

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

Avoin ja tunteikas kertomus eräästä adoptiosta.

Aki Ollikainen: Nälkävuosi 

Karu tarina, jota ei voi unohtaa.

 Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas

Perinteistä Kingiä: piinaavaa ja pelottavaa.

Osa näistä voisi tapahtua oikeasti.

 Laura Save: Paljain jaloin

Sellainen kirja, jota ei voi itkemättä lukea.
Herättää paljon kliseisiä ajatuksia, joita ei tavallisesti osaa arvostaa.

 Lionel Shriver: Poikani Kevin

Aluksi tylsistyin ja kuvittelin tietäväni, mitä lopussa tapahtuu.

Yllätyin silti.

Rosamund Lupton: Sister 

Tätä lukiessa tuli ihan hirveä ikävä kaikkia siskoja 

ja veljeä myös.

Emma Donoghue: Room

Onnistuin pitämään itseltäni pimennossa kaiken oleellisen tästä kirjasta.

Siksi lukeminen oli täynnä yllätyksiä ja vahvoja tunteita laidasta laitaan.

Suketus pyysi vastaamaan Jos olisin... -haasteeseen. Tekisin sen mielelläni kuvin, mutta omasta takaa löytyy vain erilaisia otoksia lapsista enkä juuri nyt jaksa kaivella internetin syövereitä. Joten saatte tyytyä sanalliseen versioon.

Jos olisin... 

...elementti, olisin maa. Paikallaan pysyvä, melko muuttumaton.

...ajatus, olisin jokin itsestäänselvyys tai sammakko.

...kasvi, olisin pihlaja. Tavallinen, huomaamaton.

...väri, olisin ruskea.

...musiikki, olisin kansanmusiikkia harrastelijakuoron esittämänä. (Ja spontaanisti tanssittuna)

...paikka, olisin piilo. 

...ruoka, olisin jotakin arkista. Perunoita ja jauhelihakastiketta.

...juoma, olisin kaakao. Kylmään maitoon tehty.

...vuorokaudenaika, olisin aamupäivä.

ja lopuksi vastauksia 11-haasteen kysymyksiin, joita sain Marilta, Pentukissalta ja Kristalta.

Marin kysymykset:

1. Mitä luet juuri nyt?

Tällä hetkellä minulla on kesken Näkijän tytär sekä You Must Be This Happy to Enter, jotka ovat ikävästi jääneet muiden kirjojen jalkoihin viime aikoina. Molemmista kuitenkin pidän ja aion ilman muuta lukea loppuun asti. Juuri ehdin aloittaa myös neljä muuta kirjaa. :)

2. Onko sinulla useampi kirja kerrallaan kesken, vai luetko yhden kerrallaan?

Monta kesken. En muista, milloin olisin viimeksi ollut vain yhden kirjan kimpussa. 

3. Millä kielillä luet kirjoja?

Enimmäkseen suomeksi, välillä englanniksi. Ruotsiksi olen yrittänyt lukea Topia ja Tessua, mutta kielitaitoni on surkea eikä riittänyt moiseen klassikkoon.

4. Millä perusteella valitset kirjat, jotka luet?

Fiilispohjalta. Tosin lukupinon päällimmäiseksi kiilaavat ne kirjat, jotka pitää pian palauttaa kirjastoon.

5. Lukevatko muut perheessäsi sinun lisäksesi?

Periaatteessa kaikki lukutaitoiset (3/5) lukevat. Mutta mies lukee harvakseltaan ja poika ei ole alkuinnostuksen jälkeen jaksanut keskittyä Aku Ankkoja vaativampiin teoksiin. Mutta vanhemmat Aku Ankat ovat sentään laadukasta luettavaa, en minä sillä.

6. Missä luet mieluiten?

Sängyssä tai omassa nojatuolissa. Periaatteessa myös ulkona, mutta siellä pitää olla todella lämmintä eikä yhtään ötököitä, joten vaihtoehto on lähinnä teoreettinen.

7. E-kirja vai perinteinen?

Perinteinen. Tunnistan kyllä E-kirjan hyvät puolet, mutta olen hidas muuttamaan tapojani.

8. Kirja, johon et koskaan kyllästy?

Roald Dahlin Matilda. 

9. Mikä lukemisessa on parasta?

Totaalinen uppoutuminen tarinan vietäväksi.

10. Mikä on paras kirjamuistosi lapsuudesta?

Tykkäsin hirveästi ja luin todella monesti Judy Blumen Tiikerisilmän ja pari muuta kirjaa. Ei siis ihan varhaisimpia lukumuistoja, mutta jäivät lähtemättömästi mieleen.

11. Miten muut ihmiset suhtautuvat lukuharrastukseesi?

Osaa lukemiseni kiinnostaa, suurin osa taas suhtautuu välinpitämättömästi. 

Pentukissan kysymykset:

1. Kuka on suosikkinäyttelijäsi?
Katson nykyään aika vähän elokuvia tai telkkariakaan, mutta lähtökohtaisesti pidän mm. Nicole Kidmanista.

2. Kahvi vai tee?
Jos on pakko valita, niin kahvi. Mutta mieluiten kaakao tai mehu.

3. Mikä on suosikkivaatemerkkisi/-kauppasi?
En ole vaatteiden suhteen merkkitietoinen enkä oikeastaan edes kiinnostunut. Jos joku vaate on pakko hankkia, yritän löytää sen mahdollisimman halvalla.

4. Mihin genreen lukeutuvia kirjoja luet eniten?
Luulen lukevani eniten perusromaaneja. Sellaisia, jotka eivät ole puhdasta hömppää, draamaa, dekkareita, kauhua tms. 

5. Keneltä julkkikselta olet kuullut näyttäväsi?
En muista yhtäkään mairittelevaa julkkisvertausta. Mutta erään FB-sovelluksen mukaan muistutan eniten Philip Seymore Hoffmania.

6. Pidätkö itseäsi keskivertoälykkäänä, keskivertoa älykkäämpänä vai keskivertoa vähemmän älykkäänä?
Toivon olevani keskiverto, mutta pelkään olevani tyhmempi.

7. Mitä mieltä olet e-kirjoista?
Kätevä ja tilaa säästävä vaihtoehto perinteisille kirjoille, mutta toivon etteivät paperiset kirjat koskaan katoa.

8. Käveletkö mielelläsi päämäärättömästi vain ollaksesi ulkona?
En. Kävelen mielelläni paikasta A paikkaan B tai pihatöitä tehdessä, mutta päämäärätön vaeltelu ei houkuttele.

9. Kuinka terveiksi arvioisit elämäntapasi asteikolla 1-10 (1 = surkean epäterveelliset, 10 = esimerkillisen terveelliset)?
6

10. Mitä mieltä olet tämäntyyppisistä haasteista?
Nämä ovat kivoja, vaikka harmittaakin kun en ehdi vastaamaan ajallaan enkä sitten useinkaan jaa haasteita eteenpäin.

11. Kerro jokin lapsuudessa vaikutuksen tehnyt kulttuurielämys (kirja, leffa, näytelmä tms.) joka on jäänyt mieleen.
Monikin kirja on jäänyt mieleen, mutta kerran teimme teatteriretken Raaheen (ainakin muistelisin että Raaheen) pyhäkoulun (?) kanssa. Näytelmä oli Pekka Töpöhäntä, enkä muista siitä yhtään mitään. Muistan täpötäyden salin ja odottavan tunnelman ja sen, miten jälkikäteen saatiin syödä irtokarkkia. Luulen tosin, että irtokarkit liittyivät johonkin ihan toiseen reissuun, mutta jostakin syystä muistan näin. :)


Kristan kysymykset:

1. Voice of Finland vai Idols?
Idols, mutta vain Amerikan versio.

2. Tuomas Kyrö vai Miika Nousiainen?
Mielensäpahoittaja on hahmona niin valloittava, että vastaan Kyrö.

3. Kirjeet vai sähköposti?
Jos tarkoituksena on vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa, niin ehdottomasti kirje.

4. Fantasia vai tositarina?
Fantasia, vaikka tositarinoita taidan lukea enemmän.

5. Rock vai pop?
Kumpaan kuuluvat Maija Vilkkumaa, Irina ja vastaavat?  Vastaan sen. :)

6. Näytelmä vai elokuva?
Elokuva.

7. Cheek vai Elastinen?
Musiikin puolesta Elastinen, action-ukkelina Cheek.

8. Tulevaisuus vai menneisyys?
Menneisyys, mutta hyvässä mielessä. Minusta on hauskaa muistella yläasteaikoja, kun kaikki oli kaikkien kavereita ja suurimmat huolet olivat kokeet ja ihastumiset. :)

9. Puhdistus vai Stalinin lehmät?
Olen lukenut vain Stalinin lehmät, joten en voi valita.

10. Hiljaisuus vai äänet?
Lapsista lähtee paljon ääntä, joten jos on mahdollista viettää hetki hiljaisuudessa, valitsen sen.

11. Komedia vai draama?
Komedia. Mutta en jaksa niitä "höhöö, tissit!" -leffoja, vaan mieluummin jotain vähän sisällöllisempää.

Metsäjätti (minikirja)

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Otava (MiKi) 2013, 482s.

Nousiaisen Metsäjätti oli näkyvästi esillä kirjablogeissa toissavuonna. Kirjoituksista jäi mieleen runsaat kehut ja siksipä kirja pääsi luettavien listalle. Aivan äskettäin Otava lanseerasi uuden kirjaformaatin, Mikin eli minikirjan, johon halusin myös tutustua. Löinkin siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla lukemalla hyvän kirjan uudessa muodossa.

Ensin muutama sananen tästä uudesta formaatista. Ennakkoasenteeni pohjautui pitkälti tähän Karoliinan minikirjaesittelyyn ja jännitin kovasti, kuinka läpikuultavia kirjan sivut mahtavat olla. Noin muuten olin lähinnä lapsekkaan innostunut. Ja vaikka se kirjan pieni koko oli tehty selväksi, niin yllätyinpä silti. Nämä ovat (silmämääräisesti arvioiden) vain hitusen suurempia kuin C-kasetit, eli todella pieniä. Sivujen läpikuultavuus ei ollut häiritsevää, kirja pysyi todella helposti auki ja sivujen kääntäminenkin oli yllättävän näppärää. (Tosin minulla on pitkä kokemus virsikirjojen käsittelystä, kuten blogini profiilikuvastakin näkee. Kädessäni on siinä tosiaan virsikirja, koska leikimme juuri siskon ja serkkujen kanssa pyhäkoulua. Synttäreilläni, jos oikein muistan.) Ihastuin tähän formaattiin niin paljon, että ehdin jo päässäni kuvitella, miten ihanan pieneen tilaan nykyinen kirjakaaokseni mahtuisi, jos kaikki kirjat saisi näin pieninä. Ainoat moitteet tulevat siitä, että tätäkään kirjaa ei kannata lukea hötkyvä lapsi sylissä, sillä silloin ei saa keskittyä, vaikka kirja näpeissä pysyisikin.

Ja sitten kirjan sisältöön. Pasi Kauppi on yksi monikansallisen Metsäjätti-yhtiön isoista herroista. Yksi yhtiön tehtaista sijaitsee Pasin lapsuudenmaisemissa, Törmälässä, ja työllistää siellä merkittävän osan asukkaista. Mutta koska nykymaailmaa pyörittää pääasiassa raha ja suurimmat mahdolliset voitot, Pasi lähetetään viran puolesta Törmälään maksimoimaan tehtaan tuotto. Eli käytännössä irtisanomaan väkeä. Paluu Törmälään ei ole Pasille henkisesti helppo, sillä se muistuttaa vähemmän onnellisista vuosista. Muutamia iloisia asioita elämään sentään mahtuu, kuten ensimmäisen lapsen odotus sekä uudelleen lämpenevät välit nuoruudenystävään, Janneen.

Periaatteessa Metsäjätti on ahdistava kirja. Ahdistava siksi, että YT-neuvottelut ja "ei-kannattavien" tehtaiden alasajo ovat liian totta. Pasin pomo on niin äärimmäisen vieraantunut rivikansalaisten arjesta, että pahaa tekee. Törmäläkään ei ole mikään onnela, vaan täynnä muistoja juopoista ja vielä juopommista isistä, ankeudesta ja elämän epäreiluudesta.

Mutta kuitenkin Nousiainen onnistuu muistelemaan 80-lukua niin elävästi ja nostalgisesti, että sydäntä lämmittää. Myös henkilöhahmoista löytyi monta helmeä, joista erityisesti Janne asenteineen rauhoitti.

Olen lukenut Nousiaiselta aiemmin Vadelmavenepakolaisen, josta en juurikaan tykännyt. Tai tykkäsin alkupuoliskosta, mutta sitten meno yltyi niin rankaksi, että en enää viihtynyt. Maaninkavaara on lukematta, mutta mikäli se on enemmän Metsäjätin kuin Vadelmavenepakolaisen kaltainen, niin aion senkin joskus lukea.

Onhan tässä palautusoikeus?

Anne Taintor: Onhan tässä palautusoikeus? Joka naisen opas äitiyden iloihin

(...but I wanted a pony, 2013)

Atena 2013, 112s.

Suom. Laura Niemi-Pynttäri

Minulla on keittiössä esillä Ed Polishin ja Darren Watzin kirja You say I'm a Bitch Like It's a BAD Thing, jossa vintage-kuvitus ja pirullisen hauskat tekstit kohtaavat onnistuneesti. Innostuin Anne Taintorin samantyylisestä Onhan tässä palautusoikeus? -kirjasta kovasti, koska ajattelin sen sisältävän yhtä napakkaa, tummaa huumoria ja räikeää ristiriitaa sanojen ja kuvien välillä.

Periaatteessa kirja tarjosikin juuri sitä mitä olin odottanut: herttaisia kuvia ja pöhköjä lausahduksia. Myös niitä äitiyden iloja kuvattiin ruoanlaitosta vaipanvaihtoon.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko sanoa, että tämä ei kuulkaas nyt oikein toiminut niin hyvin kuin olin toivonut. En tiedä onko vika kielessä: ehkä nämä jutut eivät vain toimi suomeksi? Ehkä näin hehkeiden ja amerikkalaisten näköisten naisten kuuluu puhua englantia ja vain englantia. Käännöstä en voi moittia, siinä vika ei ole.

Onhan tässä palautusoikeus? on ihan kiva kirja, jonka lukemiseen ei montaa hetkeä mene, vaikka huumori ei ihan täysillä kolahtaisikaan.

Merkintöjä Jerusalemista

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

(Chroniques de Jerusalem, 2011)

WSOY 2012, 334s.

Suom. Saara Pääkkönen

Guy Delislen viimeisin sarjakuvaromaani dokumentoi hänen vuottaan Jerusalemissa. Tämän lukeminen oli sekä mielenkiintoista että työlästä, sillä Israelin systeemit ovat vähintäänkin sekavia. Delisle kertoo kuitenkin aluejaoista ja eri ryhmien näkemyksistä kiihkoilematta ja puolueettomasti. Nyt ainakin teoriassa tiedän Israelin tilanteesta (ja sen historiasta) enemmän kuin aiemmin, vaikka sisäistääkseni edes puolet kirjan informaatiosta tämä pitäisi lukea vähintään toisen kerran. Mieluiten useamminkin. (Ja blogiteksti kannattaisi kirjoittaa ennen kuin palauttaa kirjan kirjastoon, ettei olisi vain oman muistinsa varassa...)

Vaikka Gazassa ja länsirannalla kahakoidaan, ei se näy Jerusalemissa tai vaikuta arkeen juuri lainkaan. Tätä on hirveän vaikeaa ymmärtää tai edes kuvitella.

Delisle esittelee kirjassaan lukuisia nähtävyyksiä itkumuurista lähtien. Onnekkaan sattuman kautta hän saa ateljeen Öljymäellä sijaitsevasta kirkosta. (Vai oliko se luostari? En enää muista enkä voi tarkistaakaan.) Vaikka piirtäminen ei tällä reissulla tunnukaan inspiroivan, on työympäristö kuitenkin harvinaisen upea. Upeaa sen sijaan ei ole ihmisten käytös. On ihan hullua, että kadun ylle on täytynyt kiinnittää verkko, jotteivät kivenmurikat ja muut heitettäväksi kelpaavat esineet ropisisi toisten niskaan. Menin ihan sekaisin siirtokuntien ja eri uskontokuntien kortteleiden kanssa, kuka valtasi mitä ja keneltä. Beduiineillekaan ei tunnu löytyvän tilaa.

Jos saisin omakseni yhden Delislen albumin, haluaisin nimenomaan tämän viimeisimmän. Vaikka tässä kirjassa huumoria ei kauheasti näkynytkään, en sitä ihmettele yhtään. Luulenpa, että noissa oloissa on joskus vaikeaa löytää asioista se huvittava puoli.

Shenzhen

Guy Delisle: Shenzhen

(Shenzhen, 2000)

WSOY 2010, 156s.

Suom. Saara Pääkkönen

Shenzhen on jälleen yksi Guy Delislen matkapäiväkirjan tyyppinen sarjakuvakirja. Tällä kertaa Delisle on matkustanut kolmeksi kuukaudeksi Kiinaan työstämään animaatiosarjaa. Asuminen persoonattomassa hotellihuoneessa, vähät ihmiskontaktit ja savuinen, likainen kaupunki vaikuttavat kovin masentavilta. Ruoka sentään on monipuolista ja enimmäkseen herkullista ja kuntosalilta saa jonkinlaista rytmiä elämään. Tutustuminen paikallisiin ihmisiin on hankalaa, sillä tulkkienkin kielitaidossa on rutkasti toivomisen varaa.

Delisle onnistuu kuvailemaan lukuisia Kiinalaisia erikoisuuksia. Läheisessä teemapuistossa pääsee tutustumaan maailman nähtävyyksiin Pisan kaltevasta tornista Eiffeltorniin - pienoiskoossa tosin. Hotellihuoneen ilmastoinnin säätölaitteisto osoittautuu pelkäksi silmänlumeeksi, ravintolassa tarjoilija täyttää teekupin uudelleen jokaisen siemauksen jälkeen ja lopulta Delisle tottuu maan tapoihin niin, että kummastuu kun kukaan ei ole avaamassa hänelle hotellin ovea.

Shenzhen olisi varmaankin pitänyt lukea Delislen kirjoista ensimmäisenä, sillä se on niistä vanhin. No, onneksi en tehnyt niin, sillä tämä oli vähän ankea verrattuna Pjongjangiin ja Merkintöihin Burmasta. Luulen, että en tämän jälkeen olisi tullut lukeneeksi edellämainittuja kirjoja.