Katrina

Sally Salminen: Katrina
(Katrina, 1936)
Teos 2018, 448s.
Suom. Juha Hurme

En ole lukenut Myrskyluodon Maijaa, mutta Sally Salmisen Katrinan luettuani tuo klassikko alkoi houkutella uudella tavalla.

Katrina on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, suhteellisen varakkaasta maatalosta. Kun kylään ilmaantuu ahvenanmaalainen merimies, Johan, joka puhuu ummet ja lammet hienosta talostaan ja omenapuistaan, on Katrina kerta heitolla hurmattu. Pikaisen vihkimisen jälkeen nuoripari lähtee Johanin kotiin, jonne ei mitään kapioitakaan kaivata. Pettymys on karvas, kun Ahvenanmaalla käy ilmi, että Johanin kuvailema talo onkin pahainen torppa paljaalla kalliolla. Ylpeä ja sisukas Katrina tuntee tulleensa huijatuksi, mutta kotiinsa hän ei aio palata. Hän ottaa torpan haltuunsa ja ansaitsee paikkansa kylässä työllään ja periksiantamattomuudellaan.

Uudisraivaajahenkiset tarinat ovat aina viehättäneet minua. Ihailen sitä sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta, jota vaaditaan niiltä jotka pystyttävät kotinsa keskelle ei-mitään ja suurella työllä saavat kaiken toimimaan. Katrinan tarinassa on paljon tällaisia piirteitä. Ei Katrinasta mitään rouvashenkilöä tule, mutta halveksitun merimiehen morsiamesta tulee vuosien myötä arvostettu omana itsenään. Hänellä on ylpeyttä ja pokkaa pitää puolensa. Tietenkään sellainen ei ole kaikkien mieleen, mutta jotkut osaavat sitä arvostaakin.

Tarina kattaa Katrinan koko elämän. Elo on arkista raatamista, eikä vastoinkäymisiltä säästytä. Onnenhetkiäkin on, sellaisia arkisia. Juha Hurmeen tuore käännös on toimiva ja oletan, että tekstiin on tarkoituksella jätetty kaikuja ruotsin kielestä (esim. joku pelaa näytelmässä jne.).

Katrinan kanssa tuli koettua suruja ja pettymyksiä, jotka tulivat uniinkin. Hieno kirja, joka toivottavasti tämän uuden käännöksen myötä löytää uudelleen lukijoiden käsiin.

Morriganin koetukset

Jessica Townsend: Morriganin koetukset
Nevermoor 1
(The Trials of Morrigan Crow, 2017)
Otava 2018, 11h 53min
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Lukija: Maruska Verona

Kaikki kirotut lapset kuolevat yhdentenätoista syntymäpäivänään. Morrigan Korppi on yksi kirotuiksi rekisteröidyistä lapsista ja hän on joutunut tottumaan siihen, että hänen syykseen pistetään ihan mikä tahansa vastoinkäyminen. Yhdestoista syntymäpäivä lähestyy, yhtäkkiä nopeammin kuin edes pitäisi. Morrigan ei kuitenkaan kuole, vaan juuri tuhon kynnyksellä hänet noutaa mukaansa Jupiter Pohjoinen, omalaatuinen mies, joka vie Morriganin mukanaan Nevermooriin. Uusi kaupunki on Morriganille kaikin tavoin häkellyttävä kokemus. Yhtään hämmennystä ei laimenna se, että Jupiter ilmoittaa Morriganin nelivaiheiseen kokeeseen, jolla joukko nuoria pyrkii paikallisen taikajärjestön jäseniksi.

Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan avaus on vauhdikas ja mielikuvitusta hellivä teos. Se toimi loistavasti äänikirjana ja vei ihanasti ajantajun, kun seikkailin Morriganin mukana erikoisissa paikoissa ja erikoisessa seurassa. Alkuun hajanaiselta tuntuva juoni punoutuu loistavan jämäkäksi kokonaisuudeksi ja kirjan loppuratkaisu saa todella janoamaan lisää.


Tämä viihdyttää varmasti vaativampiakin fantasian ystäviä!

Aikalisä

Marian Keyes: Aikalisä
(The Break, 2017)
Tammi 2018, 21h 4min
Suomennos: Kristiina Vaara
Lukija: Kati Tamminen

Kesäloman alkua odotellessa halusin uppoutua johonkin kevyeen ja viihdyttävään kirjaan. Lainasin kirjastostsa Marian Keyesin Aikalisän, mutta siihen oli sen verran jonoa että napsautinkin Storytelistä äänikirjan kuunteluun.

Amy ja Hugh ovat olleet yhdessä jo 18 enimmäkseen onnellista vuotta. Hugh on kuitenkin ollut masentunut isänsä kuoleman jälkeen ja nyt hän haluaa aikalisän. Ei avioeroa, vaan puolen vuoden tauon. Hugh ei halua neuvotella asiasta vaimonsa kanssa, vaan Amyn on sopeuduttava siihen, että mies reppureissaa ympäri Aasiaa ja hänen täytyy yksin huolehtia kolmesta lapsesta (jotka toki ovat jo nuoria aikuisia kaikki).

Aikalisä on aika kaukana kevyestä ja viihdyttävästä, vaikka kyllä tässä huumoria on ja kuuntelin sitä oikein intensiivisesti. Mutta päällimäinen tunteeni oli suru ja epätoivo: Hugh asettaa Amyn sietämättömään tilanteeseen. Hugh kuvittelee, että puolen vuoden kuluttua hän voisi palata takaisin virkistyneenä ja onnellisena miehenä, mutta eihän elämä kotonakaan pysähdy vaan kulkee eteenpäin. Jos Hugh on "tauolla" ja saa heittäytyä uusiin suhteisiin, samat oikeudet on myös Amylla.

Olen lukenut Keyesiä joskus vuosituhannen vaihteessa, enkä enää muista noiden kirjojen sisällöstä juuri mitään. Mielikuvissani Keyes on kuitenkin "leimaantunut" viihdekirjailijaksi, mihin nähden Aikalisä on huomattavasti täyteläisempi kirja. Hahmoja piisaa ja heillä kaikilla on luonnetta, omat ongelmansa ja ilonsa. Kirjassa käsitellään myös Irlannin aborttilainsäädäntöä, joka onneksi äänestettiin nurin aivan äskettäin.

Mikään kepeä ja hauska kesäkirja tämä ei tosiaan ollut, mutta omassa (vaikeammin määriteltävässä) genressään oikein hyvä tarina. Käännös toimi ja lukijakin teki erittäin hyvää työtä.

Koti koivun alla

Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Karisto 2018, 244s.

Pian 17-vuotiaalla Seijalla on viisi sisarusta, lempeä äiti ja hyvin jäyhä isä, joka haluaisi koko perheen elävän tiukasti lestadiolaisten sääntöjen mukaan. Seija ja kaksi muutakin perheen vanhinta tytärtä ovat irtautuneet liikkeestä: he käyttävät meikkejä, värjäävät hiuksiaan ja jopa kuuntelevat iskelmiä kotonaan. Pienemmät sisarukset, kaksi poikaa ja seitsemän vanha pikkusisko ovat edelleen vanhempien tavoin "uskomassa". Yläasteen jälkeen Seija on käynyt vuoden mittaisen emäntäkoulun ja kulkenut viikonloppuisin ahkerasti tansseissa ja erään valkoista autoa ajavan Hannun kyyditettävänä. Vahinkokin on päässyt tapahtumaan ja Seija on tullut raskaaksi. Perheen isälle ei asiasta uskalleta kertoa, vaan Seija muuttaa kesäksi asuntovaunuun pihan reunalle. Samaan asuntovaunuun sijoitetaan myös enojen lahjoittama syntilaatikko, televisio.

"Seija muistaa ajan, jolloin hän kävi seuroissa ja kaikki oli suoraa ja selkeää taivasmatkaa ja hän tiesi, mikä oli syntiä ja mikä ei. Siitä on vain muutama vuosi, ja nyt hän on tässä, vatsassaan hännäkäs, jolla on pää, nenä ja leuka."

Koti koivun alla on yhtä aikaa kepeä ja surullinen. Minua suretti tapa, jolla isä sivuuttaa Seijan olemassaolon: ei puhu hänelle, tuskin katsookaan kohti. Kahta muuta maallistunutta (tai kovaa vauhtia maallistuvaa) tytärtään hän kohtelee paljon inhimillisemmin, mutta jostain syystä Seija on isän silmissä todella paha ihminen.

Leinosen kerronta on sulavaa ja joutuisaa luettavaa. Tapahtumat sijoittuvat noin 1980-luvun alkuun, jonnekin päin Kainuuta. Silloin ei aviottomiin lapsiin suhtauduttu hirveän ymmärtäväisesti muutenkaan, mutta tietysti lestadiolaisissa ympyröissä ymmärrystä löytyi vielä vähenmmän. Ajankuva on elävää ja tuttua, vaikka itse toki olin tuohon aikaan vielä pikkutyttö ja asuin Seijan mummun naapurikunnassa enkä Seijan kotimaisemissa.

Koko kirjan ajan jännitin muun muassa sitä, minne Seija päätyy vauvansa kanssa asumaan, leppyykö isä vauvan synnyttyä, ottaako lapsen isä mitään vastuuta ja miten Seijan arki sujuu pienen vauvan kanssa. Mutta kirjapa ei etenekään niin pitkälle, vaan loppuu aivan yllättäen ennen kuin oikein mikään asia ratkeaa. Toivonkin kirjan saavan jatkoa, sillä haluan kovasti nähdä Seijan ylittävän ongelmat (sillä uskon hänen niin tekevän).

Novellihaaste 2 -kooste

Vuosi on jälleen hujahtanut ja on aika vilkaista, minkä verran ja millaisia novelleja sain luettua toiseen novellihaasteeseen. Jälleen kävi samoin, kuin muidenkin haasteiden kohdalla: intoa piisasi, mutta keskittymiskykyä ei ehkä aivan tarpeeksi. Luin kyllä novelleja, mutta enemmänkin olisin voinut, jos vain olisin priorisoinut lukemiseni toisin. Toisaalta onnistuin sentään lukemaan pääsääntöisesti loistavia novelleja, joten siltä osin en voi valittaa lainkaan.

Haasteeseen luin seuraavat novellikokoelmat:

(toim.) Johanna Catani & Lari Mäkelä: Toinen tuntematon - 22
Irmeli Westermarck: Riskitön kokeilu  -  17
P.G. Wodehouse: Selvät sävelet, Jeeves - 8
Tom Hanks: Uncommon type -  17
Lucia Berlin: Siivojan käsikirja - 25
Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia - 16
Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito - 18
Roald Dahl: Himo - 10
Bandi: Syytös - 6 (yhden seitsemästä luin jo edelliseen haasteeseen)
Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja  - 11





 
Tuomas Kaila: Lähettiläät - 4 ensimmäistä novellia


Yhteensä luin siis kymmenen kokoelmaa ja yhdestä neljä ensimmäistä novellia, kaiken kaikkiaan 154 novellia. Ihan kelpo suoritus tällaiselle lukijalle, jolta yleensä jää haasteet lähinnä hyvien aikomusten asteelle. Tämä koostekin olisi unohtunut kokonaan, ellei yksi bloggaaja olisi toisaalla asiasta maininnut.

Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja oli kaikista lukemistani kokoelmista mieleenpainuvin, omaperäisin ja upein. Pirjo Puukon Mutkanlukutaito taas ihastutti virkistävällä vinkeydellään.

2 X Rob Lowe

Rob Lowe: Stories I Only Tell My Friends
Random House 2011, 9h 10min.
Lukija: Rob Lowe

Olen vähän laiska katsomaan telkkaria tai elokuvia, joten edes Rob Lowen ura ei ole minulle hirveän tuttu. Täysin varmasti olisin osannut sanoa hänen näytelleen Parks and Recreation -sarjassa, mutta muita rooleja en kyllä olisi osannut nimetä. En antanut tietämättömyyteni häiritä, vaan ajattelin että kyllä kai tässä kirjassa kerrataan kaikki oleellinen.

Stories I Only Tell My Friends on oman kokemukseni mukaan aika tyypillinen omaelämäkerta suhteellisen nuorelta julkkikselta: paljon on jo ehtinyt tapahtua, mutta todennäköisesti paljon on vielä edessäkin. Tässä kirjassa Lowe kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan, halustaan näytellä ja siitä kuinka monien mutkien ja onnekkaiden sattumienkin kautta hän päätyi näyttelijäksi.

Lowe tiesi jo alakoululaisena haluavansa näytellä, mutta Ohiossa näyttelijöiksi haikailevia lähinnä pilkattiin. Kun Lowen vanhemmat erosivat ja äiti muutti lasten kanssa Malibuun 1970-luvun puolivälissä, oli ympäristönmuutos Lowen unelmien kannalta mitä parhain.

Kirja vilisee kuuluisien näyttelijöiden nimiä siinä määrin, että kieltämättä se alkoi jo hieman puuduttaa. Toki ymmärrän, että jopa Yhdysvalloissa piirit voivat olla sen verran pienet, että koko ajan törmäillään mitä legendaarisimpiin henkilöihin. Silti nimiä olisi voinut vähän karsia ja puhua välillä vain "kuuluisasta näyttelijästä" tai käyttää jotain muuta vastaavaa kiertoilmaisua.

Kokonaisuus on - jatkuvasta nimien droppailusta huolimatta - kiinnostava ja eheä. Nyt jopa muistan sen verran, että Lowe on näytellyt myös West Wingissä ja Olimme kuin veljet -kirjan filmatisoinnissa.

Rob Lowe: Love Life
Simon & Schuster 2014, 7h 33min.
Lukija: Rob Lowe

Edellisen kirjan loputtua minulla oli palapeli sen verran kesken (äänikirjat ja palapelit sopivat yhteen täydellisesti!), että klikkasin saman tien kuunneltavakseni Rob Lowen toisen kirjan, Love Lifen.

Tämä onkin sitten vähän sekavampi kyhäelmä: anekdootteja sieltä täältä, omasta ja muiden elämästä. Jälleen luetellaan pitkät rivit julkkiksia Madonnasta Bill Clintoniin, näyttelijöistä ja ohjaajista puhumattakaan. En päässyt aivan selvyyteen siitä, viitataanko kirjan nimellä elämän rakastamisen vai rakkauselämään. Molemmista puhutaan, mutta kallistun sinne lemmenseikkailujen puolelle, sillä tarinoista suurin osa viittaa sille saralle. Myös vanhemmuutta sivutaan, samoin alkoholiongelmaa ja sitä nyrkkeilyottelua, jossa Mike Tyson puraisi palan Evander Holyfieldin korvasta. Että mitä sillimpi salaatti ja kauhoja kattilassa, tai jotain sellaista.

Onneksi tämä ei ollut kauhean pitkä kirja.

Revonpuro

Mervi Heikkilä: Revonpuro
Aijalin saaren tarut 1
Karisto 2018, 206s.

Aloimme lukea iltasatuna yhtä aivan toista kirjaa, mutta se ei vielä 80 sivun jälkeenkään ollut alkanut kiinnostaa sen paremmin lukijaa kuin ketään kuulijoistakaan. Päätimme yhteistuumin jättää sen kirjan kesken ja aloimme lukea Mervi Heikkilän Revonpuroa. Heti ensimmäisenä iltana lapset totesivat ääneen, että tämä on tosi hyvä, kun tässä alkaa heti tapahtua asioita.

Pienessä, syrjäisessä metsämökissä asuvat Pöllö (oikealta nimeltään Malla) ja hänen sokea äitinsä Siina. Pöllö nauttii metsässä kuljeskelemisesta ja on siellä kuin kotonaan. Pöllön isästä Siina-äiti ei ole koskaan halunnut kertoa mitään ja Pert-enokin katosi jäljettömiin heidän edellisen kotinsa, Loukon kylän koulun, tulipalossa. Siina on varma, että veli on edelleen elossa, mutta Pöllö ei moiseen mahdollisuuteen usko: kymmenessä vuodessa eno olisi varmasti ehtinyt löytää siskonsa ja tämän tyttären luo.

Kun läheiseen autiotupaan ilmaantuu kaksi hieman Pöllöä vanhempaa poikaa, Matrus ja Hiisku, alkaa tapahtua paljon ja nopeasti. Läheisten Kallovuorten luona on käynnissä iso työmaa, jossa kartanon isäntä Varjoton teettää itselleen jättimäistä rautaista myllyä jauhaakseen metsän puut kullaksi. Pöllö, Matrus ja Hiisku päättävät yrittää estää rautamyllyn valmistumisen, mutta tietenkään homma ei ole mitenkään helppo tai vaaraton.

Kuten sanottua, Revonpurossa vauhtia piisaa. Teksti oli rytmiltään oivallista ääneen luettavaa ja joka ikinen ilta lapset olisivat halunneet kuulla vielä yhden luvun. Harmillisesti lapset lähtivät viikon kesälomalle mummulaan siinä vaiheessa, kun kirjaa oli jäljellä kolmen luvun verran ja jouduimme kaikki jännittämään loppuratkaisua aika pitkään.

Revonpuro aloittaa Ajalin saaren tarut -sarjan, mutta toimii toki hyvin myös itsenäisenä teoksena. Rautamyllyn tapaus saadaan päätökseen, mutta monia uusia seikkoja käy ilmi ja olosuhteet muuttuvat monilta osin niin, että jännityksellä jäämme odottamaan, mihin suuntaan kenenkin elämä tästä jatkuu.

---

Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin