lauantai 22. syyskuuta 2018

Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti
WSOY 2018, 291s.

Tommi Kinnusen uusin teos, Pintti, on ollut näkyvästi esillä eri medioissa heti ilmestymisestään asti. Onnistuin aika hyvin välttelemään arvioita, mutta sen verran olin sisällöstä kuullut, että kyseessä on upea kolmenpäivänromaani jossa joidenkin mielestä kuvataan vähän liikaa lasitehtaan tuotannollisia yksityiskohtia. (Pintillä ei tosiaan tässä yhteydessä tarkoiteta reilun puolen litran tilavuusmittaa, vaan viallisista ja rikki menneistä lasiesineistä tehtyä mursketta)

Mutta Pintissä ei ole mitään liikaa.
Kolmen aikuisen sisaruksen elämää seurataan kolmena päivänä kesällä 1949, talvella 1950 ja syksyllä 1951, vuorotellen jokaisen silmin. Jussi, Raili ja Helmi asuvat lapsuudenkodissaan pienessä kylässä, joka elää lasitehtaan tahdissa. Jussi on ikänsä puolesta aikamies, mutta itsenäiseen elämään tai täysipainoiseen työntekoon hänestä ei ole. Raili ei vaivaudu peittelemään menneisyyttään, vaikka se saa kyläläiset suhtautumaan häneen epäluuloisesti. Helmi ahkeroi tehtaassa kaivaten elämää, jonka melkein ehti saada.

Pintti on upea kirja. Siinä kuvataan tarkkanäköisesti sekä ihmisiä että lasitehtaan arkea. Jussin, Railin ja Helmin elämäntarina on luonnollisesti osin sama, mutta jokaisella on omat henkilökohtaiset taakkansa, jotka on kannettava yksin.

Luin tämän tarkoituksella kolmessa osassa. Sillä tavalla pystyi helposti uppoutumaan kunkin sisaruksen tarinaan omana kertomuksenaan. Kokonaisuus on hallittu, haikea ja surumielinen.

torstai 20. syyskuuta 2018

Vanajaveden hirviö

Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Karisto 2018, 135s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

Apassit-sarjan toisessa osassa seikkaillaan Hämeenlinnassa. Apassit on kutsuttu avustamaan kadonneen Fabergé-munan etsimisessä ja samalla heillä on mahdollisuus yrittää ratkaista myös Vanajavedellä nähdyn hirviön arvoitus. Otto, Samuli, Heikki, Erik sekä Nelli ja Elli ovat mielissään heitä kohtaan osoitetusta luottamuksesta ja he tekevät kaikkensa ratkaistakseen mysteerin tai kaksi.

Vanajaveden hirviö on sarjan ensimmäisen osan tavoin aivan mainio kirja! Carlos da Cruzin kuvitus on todella runsasta ja näyttävää ja tekstit ja kuvat ovatkin upea yhtenäinen kokonaisuus.

Luin tämän pojille iltasatuna ja kirja oli menestys. Lukeminen venyi vähän pitkäksi esikoisen leirikoulun takia, mutta toisaalta oli kivaa, kun kirja kesti kauemmin. Ainoan miinuksen annan siitä, että Fabergén munan omistajan, Karlbergin kartanon isännän, nimi oli ihan kauhea ääneen luettavaksi: Standertskjöld. No, toki hän on ollut oikeasti olemassa ja olisi ollut hassua nimetä isäntä uudestaan, mutta silti. Standertskjöld. Kyllä meni kieli solmuun kerran jos toisenkin.

Apassien seikkailu oli tälläkin kertaa aika jännittävä, mutta jännitys pysyi kaiken aikaa sellaisena sopivan leppoisana. Ei siis painajaisia, vaan vain hyvin viihdyttäviä iltasatuhetkiä.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Belzebubs

JP Ahonen: Belzebubs
Kumiorava 2018, 128s.

Somea on helppo parjata monesta syystä, mutta kiitos Facebookin ja Instagramin minäkin olen saanut nauttia JP Ahosen Belzebubs-sarjakuvista jo hyvän aikaa. Nyt tämän ilmeikkään okkultistiperheen ja perheen isän bändin vaiheista kertovat sarjakuvastripit on julkaistu myös perinteisenä paperikirjana.

Ai kamala, miten hyvä tämäkin Ahosen tuotos on!
Piirrosjälki on niin käsittämättömän kepeää ja vaivattoman näköistä, että väkisinkin käy vähän kateeksi, vaikka en itse edes piirrä mitään.

Stripeissä seurataan Sløthin ja Lucyferin kaksilapsisen perheen elämää sekä Sløthin bändin vaatimatonta urakehitystä. Teini-ikäinen Lilith tuskailee ensirakkauden tunnemyrskyissä tunteiden tulimeressä, mutta onneksi hänellä on rinnallaan nuttarapäinen ystävänsä Blasphe My.

Belzebubs on loistava sarjakuva-albumi, joka kärsii vain yhdestä asiasta: alunperin englanninkielinen sarja tuntuu suomeksi luettuna dubatulta, vaikka käännös laadukas onkin.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Susi

Stefan Spjut: Susi
(Stalpi, 2013)
Like 2018, 436s.
Suom. Stella Vuoma ja Ida Takala

Lähes tarkalleen viisi vuotta sitten luin Stefan Spjutin Staalon, josta pidin ihan valtavan paljon. Koska Susi on jatkoa Staalolle, kuvittelin tämänkin olevan tunnelmaltaan samantyyppinen.
No ei ollut.

Peikkokultin johtaja on paennut vankilasta ja Susso Myrénin äiti on huolissaan tyttärensä turvallisuudesta. Edellisen kirjan tapahtumien jälkeen Susso on muuttanut syrjäiseen mökkiin yhdessä orava-peikkonsa kanssa, eikä hän pidä yhteyttä juuri keneenkään. Susson lapsuudenystävä Diana lähtee käymään Susson luona, mutta vierailu ei suju aivan suunnitelmien mukaan: sekä Diana että Susso kaapataan ja kuskataan omituisessa seurueessa vielä syrjäisemmälle paikalle.

Edellisen kirjan perusteella minulla oli Sussosta kuva sinnikkäänä ja toimeliaana naisena. Tässä kirjassa hän on kuin häivähdys entisestä itsestään. Tuntuu kuin kaikki sekä itselle että muille tapahtuva, olisi Sussolle aivan samantekevää. Peikkojen vaikutus ihmisiin on todella vahva, enkä tämän kirjan luettuani ole enää lainkaan varma siitä, ovatko oravat arvoituksellisia vai pelottavia.

Susi oli minulle pieni pettymys, sillä odotin verkkaista ja tunnelmallista peikkotarinaa, mutta sainkin sekavan ja eritteisen toimintarysäyksen, jossa realismia oli vain hippunen.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Quiet Girl in a Noisy World & The Trouble With Women

Debbie Tung: Quiet Girl in a Noisy World
An Introvert's Story
Andrews McMeel 2017, 177s.
Ihan vahingossa löysin Storytelin tarjonnasta sarjakuvaromaanin! Quiet Girl in a Noisy World kuvaa välähdyksiiä Debbie Tungin elämästä. Hän on introvertti ja kuvaa sarjakuvissaan muun muassa sitä, miten sosiaaliset tilanteet kuluttavat hirvittävästi energiaa ja kuinka ihanaa on edes joskus viettää päivä aivan yksin. Mitään kovin omaperäistä Tung ei onnistu kirjassaan kuvaamaan, vaan useimmat jutut tuntuivat jo liian moneen kertaan kuulluilta.

Piirrostyyli on vähän luonnosmainen ja värimaailma mustavalkoinen. Ihan herttainen kirja.






Jacky Fleming: The Trouble With Women
Vearsa - Andrews McMeel 2016, 128s.


The Trouble With Women on kuin veikeä yhdistelmä Kate Beatonia ja Liv Strömquistia. Jacky Fleming kertoo kirjassaan kuvin ja pienin faktoin, miksi naisia ei näy historiankirjoissa. Yksi syy on tietysti se, että naisten aivot ovat pienemmät kuin miesten. Pieniin aivoihin mahtuu rajallisesti asioita ja siksi oli parempi, että naiset elivät pienessä kotitalouskuplassaan. Naisten ei kannattanut haaveilla vaikkapa urheilijan urasta, mutta onneksi naisten kädet soveltuivat valtavan hyvin taputtamiseen!

Tälle kirjalle olisin toivonut rutkasti lisää pituutta, sillä typeriä "faktoja" naisista olisi takuulla löytynyt ainakin tuplasti lisää. Piirrostyyli on beatonmaisen pelkistettyä faktat taas tuovat mieleen Strömquistin. Kokonaisuus on silti omanlaisensa, joten painan Jacky Flemingin nimen muistiin vastaisen varalle!




Sarjakuvien löytyminen Storytelistä oli iloinen yllätys. Kovin montaa en onnistunut löytämään, mutta pari kiinnostavaa nyt kuitenkin. Kännykältä Tungin kirjan lukeminen ei onnistunut, sillä sivuja ei saanut suurennettua, joten en nähnyt lukea tekstejä. Onneksi tabletissa oli tarpeeksi kokoa.

torstai 13. syyskuuta 2018

Ainoa taivas

Essi Ihonen: Ainoa taivas
WSOY 2018, 5h 23min
Lukija: Anni Kajos

Aino on 17-vuotias lukiolainen, jolla on sama haave, kuin niin monella muullakin ikäisellään: yliopisto-opinnot. Vanhemmilleen Aino ei ole unelmastaan kertonut, sillä se olisi ihan turhaa. Edes ylioppilaskirjoituksilla ei oikeastaan ole niin väliä, sillä ihannetapauksessa Aino avioituisi jo lukulomalla ja raskaaksi olisi hyvä tulla mahdollisimman pian.

Perheessä kaikesta päättää isä, joka pitää huolen siitä että tyttäret tietävät paikkansa. Tyttöjen on peitettävä hiuksensa kaulan alle sidotulla huivilla ja pukeuduttava hameisiin, valmistautua kaikin tavoin suurperheen äidiksi. Sanoinko kaikin tavoin? Ei sentään, sillä mistään sukupuoliasioista ei tyttöjen tarvitse tietää etukäteen mitään. Riittää että aviomies tietää, mitä kuuluu tehdä.

Aino ei kuitenkaan tunnu kuuluvansa täysin siihen muottiin, johon häntä pakotetaan. Onneksi Ainolla on seurakunnan jättänyt isoveli ja tämän vaimo, joten hänellä on edes joku jolta kysyä mieltä vaivaavia asioita ja keskustella niistä.

Ainoa taivas on teos, jonka toivoisin löytävän tiensä yläkoulujen äidinkielen tunneille. Ainolla on hirvittävän kapea tila kasvuun, eikä hänen odoteta suunnittelevan tulevaisuuttaan koska tavoitteita pitäisi olla tasan sen suuren lapsikatraan verran. Jos se vaihe aikuisuuden kynnyksellä tuntuu mutkikkaalta, Ainolle ja hänen kaltaisilleen se voi olla ahdistavan selkeä.




keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Oksi

Mari Ahokoivu: Oksi
Asema 2018, 368s.

Oksi on komea kirja. Ahokoivun piirrostyyli on selkeää, kaunista ja ilmeikästä, maltillinen värienkäyttö taidokasta.

Takakannen mukaan Oksi on laulu äidistä ja tyttäristä. Karhuemo synnyttää kolme poikasta, vai ehkä sittenkin neljä? Kolme on selvästi pieniä karhuja, neljäs erikoinen pieni ukkeli, jonka hiukset ovat kuin tulta.

Ahokoivu on kieputellut tarinaansa kalevalaista karhun syntytarinaa, fantasiaelementtejä, yhden scifikohtauksen sekä kovasti Hayao Miyazakin Henkien kätkemässä esiintyvien mustakaapuisten, valkoisia naamareita käyttävien hahmojen kaltaisia olioita. Tarina itse on sen verran unenomainen, että en voi väittää ymmärtäneeni siitä paljoakaan. Karhuäiti haluaa piileskellä, tulitukkainen pentu ei sopeudu porukkaan ja metsässä hiimailee sarvipäinen Mana ja joukko hänen kätyreitään. On myös saari, jolle kuolleet päätyvät ja jolta ei ole paluuta.

Halusin ihastua Oksiin täysillä, mutta vaikka Ahokoivun piirrostyylistä pidänkin, itse tarinasta en saanut oikein mitään irti.