tiistai 26. maaliskuuta 2019

Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta

Elise Gravel: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta
(Olga and the Smelly Thing from Nowhere, 2017)
WSOY 2019, 167s.
Suom. Aila Herronen


Olga rakastaa kaikenlaisia eläimiä ja tykkää tarkkailla niitä. Eräänä päivänä hän kuulee ulkoroskiksesta kolinaa ja löytää oudon, sateenkaarenvärisen kakkakasan! Ulkovarastosta kuuluva, kovaääninen dau-dau-dau'uttelu säikäyttää Olgan perinpohjin ja hän juoksee karkuun minkä kintuistaan pääse. Kun hän sitten päätyy umpikujaan ja kääntyy kohtaamaan kammottavan takaa-ajajansa, kadulla kököttääkin pieni, pinkki, karvaisen perunan näköinen otus, joka päästelee njää-ääniä ja haisee pahalle.

Juuri mitään sen kummempaa juonta tarinassa ei olekaan: Olga löytää omituisen otuksen ja yrittää saada selville, mikä se oikein on.

Kirja on runsaasti kuvitettu ja tehostevärinä toimivat punaisen sävyt sekä harmaa. Piirrostyyli ei ole aivan minun makuuni, mutta mitäpä tuosta, kiva oli lukea kuitenkin. Tekstiä on tosiaan aika vähän, mutta se taas toimii epävarmalle lukijalle selkeänä houkuttimena.

Meidän koululaisetkin lukivat tämän ja molemmat ihastuivat Njäähän. Sarjassa on ilmestynyt myös toinen, avaruuteen suuntautuva kirja, ja toivon että sekin suomennetaan.

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Lintunaapurini

Karoliina Pertamo: Lintunaapurini
S&S 2019, 32s.


Karoliina Pertamon Lintunaapurini on viehättävä lintukirja pienille lapsille. Tai no, oikeasti se sopii kyllä ihan kaiken ikäisille.

Tekstiä on niukasti, kauniita piirroksia paljon. Jokainen aukeama esittelee jonkin otsikon alle sopivia lintuja: muuttolintuja, pöllöjä, kolopesijöitä, lintulaudan vakiovieraita sekä erilaisten asuinympäristöjen mukaan valittuja lintuja.

Haluaisin sanoa tuntevani yleisimpiä lintuja aika hyvin, mutta totuus taitaa olla toinen. Sekoitan silloin tällöin talitintin ja sinitiaisen, enkä todellakaan erota sepelkyyhkyä kesykyyhkystä. Samaten kaikki lokit ovat minulle kalalokkeja tai ei-kalalokkeja, vaikka todennäköisesti ne kalalokitkaan eivät ole kalalokkeja vaan joitain ihan muita.

Siispä kun lapset tiedustelevat jonkin näkyvissä olevan linnun lajia, voin jatkossa tehdä tämän kirjan avulla pikaisen lajitunnistuksen. Ja jos ei kyseistä lintua kirjasta löytyisikään, niin osaisinpa kuitenkin todennäköisesti sanoa, mikä lintu se ei ainakana ole.

Lintunaapurini on kaunis ja informatiivinen kirja, ihan kaikille.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Sudenhampaat

Mervi Heikkilä: Sudenhampaat
Aijalin saaren tarut 3
Karisto 2019, 231s.

Mervi Heikkilän Aijalin saaren tarut päättävä Sudenhampaat oli todellinen iltasatuhitti. Keskimmäinen lapsi, 10-vuotias aamuvirkku, on krooninen kesken-sadun-nukahtaja, mutta tätä luettaessa todella usein luvun loputtua kuului vaativa "lisää!" myös hänen sängystään.

Tuulenkalan kaupungissa Pöllön arki on löytänyt uudet uomansa. Pöllö käy koulussa, Hiisku Pertin mukana töissä käskynhaltijan luona. Matruksella on erilaisia oppitunteja ja muita velvollisuuksia, joista varsinkin yksi aiheuttaa kitkeryyttä kaverusten väleihin. Pinnan alla kuitenkin kuohuu ja lopulta matkaajien ja pohjoisen noitien välille puhkeaa sota. Pöllöä tarvitaan ja hänen on lähdettävä Sudenhampaiden vuoristoon tekemään ensimmäinen matkansa matkaajana. Haasteita riittää suurista villipedoista metsärosvoihin, mutta sinnikkyydestä ja rohkeudesta on paljon apua.

Sudenhampaat oli meidän kaikkien mielestä mahtava seikkailu. Luvut ovat sen verran lyhyitä, että lukijan oli helppo myöntyä lasten "lisää!"-pyyntöihin. Tarina alkaa melko rauhallisesti, mutta vauhti kiihtyy kuitenkin tasaisesti niin paljon, että loppua kohti alkoi jo hirvittää sivujen loppuvan kesken. Itse asiassa lopuksi oli aivan pakko tarkistaa, että emmekö tosiaan pääse lukemaan Pöllön seikkailuista enempää. Tuntui mahtavalta, että lapset olivat eläytyneet kirjaan niin paljon, etteivät olisi millään halunneet uskoa sarjan tosiaan päättyvän tähän.

Pöllöä tulee ikävä, mutta olipa ihanaa tutustua häneen.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille)

Emmi Jäkkö & Aleksis Salusjärvi (toim.):
Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille)
Into 2019, 192s.

Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) esittelee 45 suomalaista sankarimiestä Mikael Agricolasta Michael Monroeen ja Nils Nordenskiöldistä Tuure Boeliukseen. Joukkorahoituksella kustannetun kirjan tarinoilla on 30 kirjoittajaa, kuvittajia projektissa on ollut mukana 28.

Ensinnäkin täytyy kehaista kirjan sankarivalikoimaa. Mukana on toki ilmiselviä valintoja kuten muusikkoja, näyttelijöitä ja urheilijoita, mutta mukaan mahtuu myös muun muassa tanssijoita, paraurheilija, malli, kansanedustaja ja tutkimusmatkailija. Tässä teoksessa on todellakin otettu huomioon sankaruuden moninaisuus!

Kukin sankari saa tilaa kahden aukeaman verran. Ensimmäisellä sivulla on muotokuva, seuraavilla kahdella sivulla on kyseisen sankarin tarina ja viimeisellä sivulla sitaatti sekä lyhyt yhteenveto. Hyvin toimiva ratkaisu!

Kirjan kuvat ovat sankareiden tavoin tyyleiltään hyvin monipuolisia. Osa on liki perinteisiä muotokuvia, muutama (kiltin) pilakuvan tyylisiä, pari kollaasia ja niin edelleen. Todennäköisesti joukosta löytyy jokaista lukijaa miellyttävä piirrostyyli.

Luin nämä sankaritarinat yhdessä illassa ja seuraavaksi lykkään sen lasten luettavaksi. Vahva suositus!

Kirjan julkkareita muuten vietetään 30.3. Aleksanterinkadun Suomalaisen Kirjakaupan lippulaivamyymälässä kello 13:sta eteen päin. Lisätietoja löytyy julkkareiden Facebook-tapahtumasta.  Menkää ihmeessä paikalle, mikäli pääsette!

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Gregin legenda

Chris Rylander: Gregin legenda
Eeppisten epäonnistumisten sarja
(The Legend of Greg: Book One of an Epic Series of Failures)
Jalava 2018, 359s.
Suom. Kaisa Ranta

Greg Belmont on tottunut siihen, että joka torstai tapahtuu jotakin epätodennäköistä ja epäonnista. Yksi torstai on kuitenkin jopa Gregin mittapuulla sietämättömän haastava: ensin hänen kimppuunsa yrittää käydä jääkarhu, myöhemmin joukko lintuja. Sitten sattuu kaikkea muutakin lattiasta kasvavasta yrtistä kiveksi muuttumiseen ja isän sieppaamiseen. Lisäksi Greg saa tyrmistyksekseen kuulla totuuden itsestään: hän ei olekaan tavallinen (joskin erikoisen epäonninen teinipoika) vaan kääpiö! Ei mikään umppalumppa vaan sellainen vahva ja taistelukykyinen kääpiö!

Alunperin luimme Gregin legendaa iltasatuna. Arvelin kyllä alusta asti, ettei tämä ehkä ole eskarilaiselle sopivin mahdollinen tarina, etenkään juuri ennen nukkumaanmenoa kuultavaksi. Noin sivulla 122 kuopus vähän harmistuneena sitten totesikin, että tarina alkaa olla hänelle vähän turhan jännittävä, vaikka tosi hyvä onkin. Niinpä jatkoin lukemista itsekseni.

Olen viime aikoina lukenut todella vähän fantasiaa ja Gregin legendan jälkeen mietin entistä enemmän, että miksi ihmeessä. Tässä Rylanderin keksimässä maailmassa kääpiöt ja haltiat ovat toistensa vihollisia, vaikka aktiivisia sotia ei olekaan käyty pitkiin, pitkiin aikoihin. Osa kääpiöistä asuu edelleen luolastoissa, toiset ovat halunneet nousta maan pinnalle ja sulautua ihmisten joukkoon. Gregin isä on tutkimusmatkoillaan löytänyt jotakin taianomaista, joka mullistaa aivan kaiken sekä maan alla että sen pinnalla.

Koska Gregin legenda aloittaa trilogian, seikkailu pääsee tässä osassa vasta alkuun. Mutta alku on kyllä erittäin lupaava!

torstai 21. maaliskuuta 2019

Katsokaa miten onnellinen olen

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
(How Do You Like Me Now?, 2018)
Gummerus 2019, 393s.
Suom. Kristiina Vaara

Luin alkuvuodesta Holly Bournen Normaali-trilogian sekä sarjan pienen jatko-osan, joita rakastin suuresti. Heti kun kuulin tästä Bournen ensimmäisestä aikuisille suunnatusta kirjasta, tiesin haluavani lukea senkin.

Katsokaa miten onnellinen olen kertoo Tori Baileysta, jonka omaelämäkerrallista self help -opasta on myyty ympäri maailman erittäin hyvin. Kirjassaan Tori kertoo siitä, kuinka hän parikymppisenä ottaa irtioton elämästään ja löytää viimein itsensä. Torin sometilit ovat täynnä kannustavia ja rehellisyyttä teeskenteleviä kuvia ja viestejä, joita Torin fanit rakastavat. Vuosien varrella Tori on kuitenkin kadottanut kyvyn elää juuri niin kuin haluaa ja hän käyttää järkyttävän paljon aikaa siihen, että sometilit näyttävät mahdollisimman hyvältä. Kolmekymppisten elämä tuntuu kulkevan samaa rataa: pariutuminen, kihlat, häät ja lapsia. Torilla on kyllä avomies, mutta parisuhde ei voi hyvin, eikä tulevaisuudesta puhuta. Parhaan ystävän yllätysraskaus onkin Torille kuin isku vasten kasvoja, mutta hän peittää todelliset ajatuksensa ja tunteensa osin myös itseltään.

Olin varautunut siihen, ettei aikuisille suunnattu romaani olisi yhtä vetävä kuin nuorille kirjoitetut. Silti vähän yllätyin kerronnan tahmeudesta. Ehkä nihkeys selittyy osin sillä, että Tori on todella ärsyttävä hahmo (tosin hänen puolisonsa Tom on monin verroin ärsyttävämpi). Tunsin suurta vastenmielisyyttä siitä somesilottelusta ja jatkuvasta teeskentelystä, mitä Tori harrastaa peitelläkseen epävarmuutensa. Kun omassa elämässä on meneillään joku orastava neljänkympin kriisi, ei kymmenen vuotta nuoremman hahmon ryppykriisit hirveästi herättäneet sympatioita. (Johtuikohan kateudesta?)

Suomennos on sulava, mutta täytyy sanoa, että Torin tapa puhutella fanejaan vittulaisiksi hätkähdytti joka kerta.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Kolme kivaa kuvakirjaa

John Kelly: Hys! Minä luen nyt
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Elina Ellis
Suom. Terhi Leskinen

Minä rakastan (tai vähintään pidän kovasti) kirjoista, jotka kertovat kirjoista ja/tai lukemisesta. Hys! Minä luen nyt on siis selvästi kuvakirja minun makuuni.

On sunnuntai ja Emma lukee ihan parasta kirjaa. Hän lukee, vaikka merirosvot haluaisivat seikkailla Emman kanssa. Hän ei pistä kirjaa sivuun, vaikka pingviinit houkuttelevat Emmaa mukaan esitykseensä. Edes avaruusolioiden hyökkäys ei saa Emmaa luopumaan kirjastaan, jossa on juuri meneillään kirjan paras kohta.

Elina Ellisin värikäs ja vauhdikas kuvitus on oikein kiva ja tarina tosiaan mieleiseni. Olen kovasti yrittänyt näyttää pojilleni lukevan aikusien mallia, mutta joskus asiat on kuultava joltain muulta kuin äidiltä. Ehkä kuvakirja voi olla se joku muu tässä asiassa. Kirjat ovat niin mahtavia, että toisinaan seikkailut voi laittaa hetkeksi sivuun.


-------------------------------------------------


Jeanne Willis: Kroko mekossa
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Stephanie Laberis
Suomeksi riimitellyt: Raija Rintamäki

Eräänä aamuna Aki-krokotiili löytää lammen rannalta perin kummallisia vaatteita: juhlamekon, räiskyvän punaiset korkokengät, röyhelöpikkarit ja upeat helmet. Aki pukee löytämänsä vaatteet päälleen ja tuntee olonsa upeaksi! Mutta sitten paikalle osuu kaksi kiusankappaletta, jotka uhkaavat kertoa Akin mekkokekkuloinnista tämän karskille isälle ja upea olo karisee siinä paikassa. Onneksi Akilla on joukko ihania kavereita ja lopulta kaikki kääntyy hyväksi.

Kroko mekossa on kerta kaikkiaan herttainen kirja! Ensinnäkin Raija Rintamäki on tehnyt loistavaa työtä kirjan suomenkielisen version kanssa. Tarina ei kompuroi kömpelöissä riimeissä, vaan teksti soljuu kuin tanssi.

On mahtavaa, että kuvakirjoissa käsitellään myös aiheita, jotka ovat joillekin aikuisillekin todella vaikeita. Tai no, lapsille nämä asiat harvoin ovat järin vaikeita, he kun suhtautuvat erilaisuuten usein aikuisia luontevammin. Ehkä tämä kirja rohkaisee lapsia (ja vanhempia) unohtamaan esimerkiksi niin sanotut tyttöjen ja poikien värit ja pukeutumaan vaikka siihen mekkoon, jos kerran haluaa.


-------------------------------------------------


Tracey Corderoy: Täyden palvelun tarinapuoti
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Tony Neal
Suom. Raija Rintamäki

Tiedättekö sen tarinan, jossa ritari taistelee lohikäärmettä vastaan? Tämä ei ole sellainen tarina, sillä lohikäärme on lähtenyt lomalle! Ritarin onneksi paikalle osuu oksia keräillyt eukko, joka saattaa tämän Täyden palvelun tarinapuotiin. Kyseinen puoti on pullollaan tarinoita tai vaikka taisteluvastustajia, jos sellaista on vailla! Ritari haluaisi tietysti lohikäärmeen, mutta ne ovat loppuneet. Ei kuitenkaan hätää, sillä fretti löytyy! Silloin kyllä tarvitaan myös toisenlainen tarina, mutta vaihtoehtoja riittää loputtomiin.

Täyden palvelun tarinapuoti on vekkuli höpsöttelytarina, jonka käänteitä ei takuulla arvaa etukäteen. Tony Nealin kuvitus on ilmeikästä ja hauskaa, värit iloisia.

Tätä lukiessa sekä minulla että 4-luokkalaisella oli naamalla koko ajan leveä virne, niin paljon meitä huvitti ritarin odottamattomat seikkailut.