sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Ester & Isak

Jessica Schiefauer: Ester & Isak
(När hundarna kommer, 2015)
Karisto 2016, 279s.
Suom. Säde Loponen

Yritän parhaillaan lääkitä lukujumia. Perjantai-iltana linnoittauduin sänkyyn ison kirjapinon kanssa heti lasten mentyä nukkumaan ja aloin lukea Jessica Schiefauerin nuortenkirjaa Ester & Isak.

Ester ja Isak hullaantuvat toisiinsa hetkessä. He viettävät lähes kaiken vapaa-aikansa yhdessä, mieluiten kahdestaan. Jotakin kuitenkin tapahtuu ja yhtäkkiä Isak ei enää haluakaan olla kaiken aikaa Esterin kanssa. Tulee riitaa, sanomista, jonkinlainen ero. Isakin pikkuveli Anton ajautuu kummalliseen seuraan ja kun kalastamassa ollut teinipoika hakataan kuoliaaksi, Anton on paikalla. Kaikki muuttuu ihan sekopäiseksi.

Ester ja Isak oli siinä mielessä hyvää lääkettä lukujumille, että se tuli ainakin luettua - vieläpä nopeasti, alle päivässä. Kirjassa on paljon hyvää, vaikka ei sitä mitenkään kivaksi kirjaksi voi sanoa. Antonin muuttuminen jää uskottavasti huomaamatta jopa läheisimmiltä ihmisiltä ja lukijanakin olin loppuun asti valmis uskomaan, että pohjimmiltaan hän ei ehkä ollutkaan paha. Esterin ja Isakin rakastuminen on käsittämättömän nopeaa ja kaikennielevää. Rainbow Rowellin Eleanor ja Park oli mielestäni liian teinikiimainen, mutta tämä on sitä moninkertaisesti. Esterin ja Isakin suhde tuntuu perustuvan pelkästään jatkuvalle naiskentelulle ja orgasmintavoittelulle. Noin muutenkaan heidän suhteensa ei ole erityisen vakaalla tai terveellä pohjalla, mikä korostuu etenkin sen ääneensanomattoman (ja toiselle epäselväksi jäävän) eron jälkeen.

Jo lukiessa pistin merkille kirjassa jotenkin merkittävässä roolissa olleet koirat ja nyt alkuperäisen nimen tarkistaessani oletan, että koirat varmaankin symboloivat jotakin suurempaa. En vain yhtään tiedä mitä.

Ester ja Isak oli koukuttavaa luettavaa, mutta loppujen lopuksi se taisi herättää enemmän kysymyksiä kuin olisin kaivannut.

Postsecret

Postsecret, Extraordinary Confessions from ordinary lives
Compiled by Frank Warren
Orion Books 2006, 356s.

Minun sunnuntairutiineihini kuuluu uusimpien Postsecret-salaisuuksien lukeminen. En enää muista, miten sivuston löysin, mutta tämä edelleen jatkuva projekti on minusta todella upea. Jutun perusajatuksena on se, että kuka tahansa voi anonyymisti paljastaa asioita, joita ei ole syystä tai toisesta koskaan kertonut kenellekään. Salaisuuksien jakaminen voi olla vapauttavaa niin paljastuksen tekijälle kuin sen lukijallekin: joku muukin on ehkä kipuillut saman asian kanssa.




Suurin osa paljastuksista on melko harmittomia (tyyliin "syön räkää"), mutta joukkoon mahtuu myös todella rankkoja ja karuja juttuja. Postsecret on hurjan suosittu, samoin kuin näistä korteista koottu näyttely ja Frank Warrenin luennot.

Salaisuuksista on koottu useampikin kirja. Tämän nimenomaisen kappaleen tilasin pikkuveljelle joululahjaksi, kun unohdin jo ostaneeni hänelle jotain muuta ja niinpä pidin kirjan itsellä. Ehkä hyvä niin, sillä luulen tällaisten juttujen olevan enemmän minun kuin veljen makuun.


torstai 12. tammikuuta 2017

Y: The Last Man


Brian K. Vaughan: Y The Last Man, Books one - five
Vertigo 2008-2006
Pencillers: Pia Guerra, Goran Parlov & Paul Chadwick

Joulupukki lelli minua monilla sarjakuvalahjoilla. Yhdestä paketista sain Brian K. Vaughanin käsikirjoittaman Y: The Last Man -sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa. Kuten Saga, tämäkin on alunperin ilmestynyt lyhkäisinä sarjakuvalehtinä ja näistä löytyy monenlaisia kokoelmia. No, joka tapauksessa joulupukki toi kaksi ensimmäistä nidettä ja kun niihin niin suuresti ihastuin, pukin apulainen ilmoitti että saan jälkitoimituksena loputkin osat.

Y: The Last Man on tarina maapallon viimeisestä miehestä. Tuntemattomasta syystä kaikki maapallon Y-kromosomilliset nisäkkäät kuolevat samalla hetkellä. Kaikki paitsi Yorick Brown ja hänen miespuolinen apinansa Ampersand. Runsaasti naisiakin kuolee miesten mukana muun muassa lentokoneonnettomuuksissa, eikä yhteiskunta - tai oikein mikään muukaan - pysy ruodussa. Kaikkialla vallitsee kaaos ja paniikki. Yorick lähtee New Yorkin asunnostaan kohti Washingtonia, kongressiedustaja-äitinsä luokse. Matka on pitkä, mutta vielä pidemmäksi sen tekee se, että matka on tehtävä pääasiassa jalan. Yorickin on tietenkin kaiken aikaa salattava sukupuolensa, sillä eivät kaikki naiset kaipaa miehiä maailmaansa. Monen mutkan kautta Yorick ja häntä suojelemaan määrätty Agentti 355 tutustuvat tohtori Manniin ja yhdessä tämä kolmikko yrittää selvittää, miksi Yorick on yhä elossa ja mikä muut miehet tappoi. Yorick itse tosin on kiinnostuneempi pääsemään Australiaan, missä hänen tyttöystävänsä oli katastrofin tapahtumahetkellä.

Tarinasta ei puutu käänteitä, vastoinkäymisiä, vauhtia tai edes sotilaita, astronautteja, vakoilijoita ja ninjoja. Ah, ja Amazoneja, jotka ovat silponeet toisen rintansa irti osoitukseksi... no jostakin ylevästä ja miehiä väheksyvästä syystä. Vaikka juonikuvioita tuntuu olevan hurjat määrät ja niiden yhteen punoutumista piti odotella jonkin aikaa, kokonaisuus on kuitenkin lähes täydellinen. Sanon lähes, koska aivan tarinan loppupäässä osa loppuratkaisuista tuntui vääriltä. Piirrosjälki on tasokasta ja siellä täällä ehokeinona käytetyt erilaiset piirrostyylit toimivat loistavasti. Ajallisesti tarina kestää vuosia, mutta näin melko pötköön luettuna minä en ainakaan olisi sitä tajunnut, elleivät hahmot olisi ajan kulumisesta useaan otteeseen puhuneet.

Vähän jupisutti, mutta enemmän hämmästytti, tämä yhteen kirjaan liimattu varashälytin! Onneksi se oli läntätty tuolla lailla ison kuvan päälle, eikä peittämään puhekuplaa.


Sarjakuvia siis luen edelleen. Jostakin syystä en ole päässyt alkua pidemmälle kuin yhden romaanin tapauksessa ja luulen, että sekin jää lopulta kesken. Eli paha lukujumi vaivaa, ja turhauttaa, mutta kyllä se taas jossain vaiheessa ohi menee.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kaksi Hildaa

Luke Pearson: Hilda and the Midnight Giant
Flying Eye Books 2011, 48s.
Reilu vuosi sitten sain siskolta synttärilahjaksi Hilda ja kivipeikko -sarjakuva-albumin. Olen siitä asti odottanut seuraavia suomennoksia, mutta kun niitä ei ole alkanut kuulua, päätin hemmotella itseäni ja hankkia nämä kaksi omakseni.

Hilda and the Midnight Giant alkaa vähän kurjissa tunnelmissa. Hilda ja hänen äitinsä ovat joutuneet näkymättömien miniolioiden vihan kohteeksi. He ovat saaneet jo monta häätövaroitusta ja kun äiti ja tytär yhä vain elelevät mökissään, alkavat nuo näkymättömät riehua ja mellastaa silmittömästi. Hilda tekee parhaansa saadakseen asiat mallilleen yrittäen samalla selvittää, kuka on tuo öisin läheisen vuoren luona kuikuileva valtavan suuri jättiläinen.





Luke Pearson: Hilda and the Bird Parade
Flying Eye Books 2012, 48s.
Hilda and the Bird Parade ei sekään ala kovin hilpeästi. Hilda ja äiti ovat muuttaneet kaupunkiin, eikä luonnon keskellä varttuneen Hildan ole helppoa sopeutua ihmisvilinään ja talojen runsauteen. Naapuruston lapset esittelevät Hildalle uusia kotikulmia ja kaikkia mahtavia juttuja, mitä siellä voi tehdä. Hilda ei kuitenkaan halua osallistua muiden lasten touhuihin, joissa luontoa ei kunnioiteta. Yksin Hilda ei silti jää, vaan hän saa ystäväkseen lentokykynsä unohtaneen linnun. Ehkäpä lintuparaati voisi auttaa linturaukkaa.

Pidin molemmista tarinoista. Midnight Giantissa oli enemmän samaa tunnelmaa kuin ensimmäisessä osassa, mikä on tietysti aivan luonnollista, kun molemmat sijoittuvat samaan ympäristöön. Bird Paradessa ahdisti Hildan konkreettinen ja sisäinen eksyneisyys, mutta lopputulos oli jälleen hieno.



Pearsonin kynänjälki on varmaa ja kivan näköistä, värimaailma on sekin silmää hivelevällä tavalla hillittyä. Nämä olisivat lapsille loistavaa luettavaa, mutta vielä ei englannin kielen taito riitä esikoisellakaan. Pidän siis edelleen sormia ristissä ja peukkuja pystyssä, että koko sarja suomennettaisiin - mieluiten mahdollisimman pian.


perjantai 6. tammikuuta 2017

Nimona

Noelle Stevenson: Nimona
HarperTeen 2015, 266s.

Vuosi on alkanut kohdallani aivan toisissa tunnelmissa, kuin vielä viikko sitten kuvittelin. Työttömyys vaihtui työhön (vieläpä unelmatyöhön kirjastossa!), joten arki etsii jälleen uutta rytmiä. Blogini ei suinkaan jää tauolle, mutta ainakin näin alkuun tahti todennäköisesti hieman hidastuu.

Nyt on kuitenkin sopiva hetki esitellä Nimona, jännitystä ja taisteluja rakastava muodonmuuttaja.

Nimona on alunperin ollut nettisarjakuva, mutta tarinan valmistumisen ja kirjan ilmestymisen jälkeen ilmaiseksi luettavissa on enää kolme ensimmäistä lukua. Sekin riittää kyllä oikein hyvin esittelemään Nimonan, Lordi Ballister Blackheartin ja tämän arkkivihollisen Sir Ambrosius Goldenloinin. Tarinan maailma on ihastuttava yhdistelmä keskiaikaa ja kehittynyttä teknologiaa, sekä pizzaa. Ritarijärjestön johdolla on käytössään hulppea valvontakeskus ja tutkimuslaitos, joka ei ehkä olekaan niin hyväntahtoinen ja viaton systeemi, kuin kansan annetaan ymmärtää. Blackheart kantaa kaunaa paitsi ritarijärjestölle, erityisesti muinaiselle sydänystävälleen Sir Goldenloinille, jonka tekojen vuoksi Blackheart joutui hyvästelemään haaveensa ritarin urasta. Nimona ilmestyy Blackheartin luo kuin tyhjästä. Tämä nuori tyttö on innokas taistelemaan ja rakastaa erilaisten iskujen suunnittelua. Mutta mikä onkaan Nimonan oma tarina?

Hankin - tai siis joulupukki hankki - Nimonan ensisijaisesti Stevensonin piirustustyylin takia. Hahmoissa on mukavasti kulmikkuutta ja pyöreyttä, eleissä hurmaavaa liioittelua ja koomisuutta. Toki tarinan alkukin vaikutti oikein lupaavalta, mutta silti kokonaisuus pääsi yllättämään positiivisesti. Hahmot ovat sopivan moniulotteisia ja maailma tosiaan kerta kaikkiaan mitä mainioin. Tykkäsin todella paljon, joten suosittelen tätä leveän hymyn kera.

NEMESES!
DRAGONS!
SCIENCE!
SYMBOLISM!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Suomen ja kirjojen juhlavuosi!



Ylen upea Kirjojen Suomi -hanke käynnistyi tänään. Mukana menossa on myös joukko kirjablogeja, tämä omani muiden mukana. Itsenäinen Suomi ansaitsee juhlavuotensa ja niin myös suomalainen kirjallisuus.

Seppo Putkonen ja Nadja Nowak ovat valinneet yhden kirjan jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Valintaprosessi on ollut haastava, mutta listalle onkin päätynyt virkistävän monipuolinen kirjavalikoima.

Yhden listan kirjoista olen aivan tätä hanketta silmällä pitäen kuunnellut äänikirjana ja paperiversionkin aion lukea ennen bloggaamista. Arpa määräsi minulle Heikki Turusen Simpauttajan, joka onkin ollut lukulistalla jo hyvin hyvin kauan. Vielä en paljasta tarkemmin mitä mieltä kirjasta olin, mutta paljon kertonee jo se, ettei toinen lukukerta tunnu lainkaan epämiellyttävältä ajatukselta.

Upeaa kirjavuotta!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi
WSOY 2012, kesto 13h 15min.
Suom. Raija Rintamäki
Lukija: Kari Ketonen


Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi valikoitui kuunneltavakseni seuraavin odotuksin:

- paljon huumoria
- vauhdikasta menoa
- uskoakseni kyseessä olisi sympaattinen veijariromaani

Aluksi kirja tuntuikin vastaavan odotuksiani oikein hyvin. Satavuotias Allan Karlsson ei halua osallistua vanhainkodin järjestämiin satavuotisjuhliinsa, vaan kiipeää ulos huoneensa ikkunasta ja ilman sen tarkempia matkasuunnitelmia suuntaa kulkunsa linja-autoasemalle. Vähän kuin vahingossa Allan ottaa asemalta mukaansa suuren matkalaukun ja siitä se seikkailu sitten alkaa.

Allan tutustuu pikkurikolliseen Juliukseen, joutuu tekemisiin rahaa pursuavan laukun oikean omistajan kanssa ja kohta kuljetaankin jo resiinalla kohti seuraavaa paikkakuntaa. Sieltä joukkoon liittyy grilliä pitävä mies ja niin Allan ei enää olekaan karkureissullaan yksin.

Tämä Allanin ja hänen uusien ystäviensä spontaani retkeily olisi riittänyt vallan mainiosti yhden kirjan aineksiksi. Sen lisäksi kerrataan kuitenkin Allanin koko elämä, joka on hieman forresgumpmaiseen tapaan täynnä merkittäviä ihmisiä ja suuria tapahtumia. Tätä nimien viskomista ja Allanin merkittävää roolia vain lievästi kärjistäen sanottuna ihan kaikissa poliittisissa tapahtumissa en vain olisi millään jaksanut.

Hetkittäin viihdyin tämän kirjan parissa ihan hyvin, mutta enemmän oli niitä hetkiä kun lähinnä puudutti. Allan ei edes ole mitenkään sympaattinen!

Äänikirjan toteutus on ihan kohtuullinen, mutta mieluiten en kuulisi lukijan nieleskelyä. Kaipaan myös niitä pieniä, noin puolen tahdin taukoja pilkkujen ja varsinkin pisteiden kohdalle.