Minne katosit, Monday?

Tiffany D. Jackson: Minne katosit, Monday?
Karisto 2023, 368s.
Suom. Susanna Sjöman

Minne katosit, Monday? jätti jälkeensä paljon kysymyksiä. Odotin tältä paljon, mutta kirja meinasi jäädä kesken. Syihin palaan myöhemmin.

Claudia ja Monday ovat olleet parhaat ystävät aina. He ovat olleet tiiviisti yhdessä paitsi koulussa, myös vapaa-ajalla. Monday on ollut Claudian perheelle kuin toinen tytär. Syyslukukauden alkaessa Monday ei tule kouluun. Claudia on ihmeissään, sillä hän ei ole kuullut Mondaysta kesälläkään. Claudia ei saa Mondayhin yhteyttä, vaikka kuinka yrittää. Outoa on myös se, ettei kukaan muu tunnu kummastelevan Mondayn poissaoloa. Claudia on huolissaan, kummissaan ja hädissään ystävänsä vuoksi ja mitä pitempään epätietoisuutta kestää, sitä vaikeampi Claudian on keskittyä mihinkään. 

Aloitin kirjan lukemisen innolla. Into kuitenkin lopahti noin 50 sivun jälkeen, kun en kerta kaikkiaan hahmottanut mitä tapahtuu ja milloin. Kirjassa on lyhyehköjä lukuja, jotka on nimetty siten, että niiden pitäisi olla sijoitettavissa aikajanalle. On Aiemmin, Jälkeen, Yksi vuosi ennen aiempaa ja eri kuukausia. Vielä kirjan loputtuakin aikajana oli kuitenkin minulle enimmäkseen mysteeri. En myöskään osannut hahmottaa Claudian ikää tai sitä, mille vuosikymmenelle tapahtumat sijoittuvat. Claudia huomaa Monday kadonneen 9-luokan syksyllä. Sen ikäiseksi Claudia vaikuttaa kuitenkin hyvin lapsekkaalta. Hänellä ei myöskään ole kännykkää (mille kyllä lopussa annetaan selitys) ja hän ja Monday ovat kirjoitelleet toisilleen kirjeitä. Claudia ei myöskään etsi tietoa netistä.

No, kirja oli pitkään kesken, kunnes päätin kuunnella sen loppuun. Hyvä niin, koska tämä on haasteista huolimatta hyvä kirja. Tai no hyvä ja hyvä. Tämä on aiheiltaan ahdistava, surullinen, raaka, julma ja kauhea. Itse asiassa ihmettelenkin, miksi tämä on kirjastoissa luokiteltu pääsääntöisesti nuorten/nuorten aikuisten kirjaksi. Toki sopii sinnekin, mutta aivan yhtä hyvin tämä sopisi aikuistenosastollekin. Tekstin rakenne on tosiaan työläs, joten suosittelisin tätä ensisijaisesti paljon lukeville, jotka eivät säikähdä kerronnan monikerroksisuutta.

Blackout

Dhonielle Clayton (toim.): Blackout
Otava 2022, 242s.
Suom. Outi Järvinen

 

Dhonielle Claytonin luotsaamana viisi muuta tämän hetken suosittua nuortenkirjailijaa on kirjoittanut nokkelasti toisiinsa lomittuvien novellien kokoelman. Idea tähän kirjaan on lähtenyt Claytonin veljentyttären kysymyksestä, miksei rakkaustarinoita kerrota mustista tytöistä. Nyt kerrotaan ja hyvin kerrotaankin.

Koska novellit limittyvät toisiinsa, kirja ei tunnu novellikokoelmalta. Kaikkia tarinoita yhdistää  tapahtuma-aika ja paikka, New York helteisenä kesäpäivänä laajan sähkökatkon aikaan. Valtaosa näiden tarinoiden henkilöistä yrittää päästä jonnekin muualle, mutta siirtyminen paikasta toiseen on vaikeaa kun metrot eivät kulje ja muu liikenne seisoo liikennevalojen pimennyttyä. 

Sitä rakkauttakin novelleista löytyy, tietenkin. Ilahduttavaa on rakkauden moninaisuus ja realistinen monimutkaisuus tai toisten tapauksessa mutkattomuus. 

Nautin kirjan lukemisesta, vaikka en todellakaan hahmota New Yorkin kokoa, enkä siten aivan päässyt kärryille siitä, millaisista etäisyyksistä milloinkin on kyse. Kun itse asuu kaupungissa, jonka keskustan toiselta reunalta laidalta toiselle kävelee reilussa vartissa ja taajamakyltiltä toiselle ehkä tunnissa, ei näiden nuorten kävelymatkojen tuskittelu ihan avautunut.