keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Huono karma

David Safier: Huono karma
(Mieses Karma)
Bazar 2011, 279s.
Suom. Tiina Hakala

Jos olisin fiksu, olisin lykännyt tämän kirjan lukemista pikkuisen. Sen verran, että Kirjeitä kiven alle olisi ehtinyt hiukan irrottaa otettaan minusta. Nyt Huono karma sai auttamatta turhan jähmeän vastaanoton.

David Safierin esikoisteosta kehutaan hillittömän hauskaksi kirjaksi, joka "on saanut Euroopan tikahtumaan nauruun". Kieltämättä idea on uusi ja lähtökohta hauska, ainakaan en muista aiemmin törmänneeni sielunvaellusaiheiseen komediaan/farssiin.

Kim Lange on kolmekymppinen, hyvin tv-urallaan menestyvä nainen, joka valmistautuu vastaanottamaan Saksan tv-alan merkittävän palkinnon. Päivä voisi olla täydellinen, ellei se sattuisi olemaan myös Kimin tyttären syntymäpäivä tai mikäli lähettipalvelu ei olisi sekoittanut paketteja ja Kim olisi saanut gaalaan oikean juhlapuvun auttamatta liian pienen sijaan. Eikä se taivaalta päähän tipahtava avaruusaseman lavuaarikaan päivää pelasta. Seuraavan kerran kun Kim avaa silmänsä, hän kohtaa Buddhan. Hyvän karman ansaitseminen voi alkaa.

No, aivan kirjan alussa minua ärsytti. Mikään ei naurattanut ja sivujen alalaidassa silloin tällöin esiintyvät alaviitteet Casanovan muistelmiin tuntuivat täysin irrallisilta. Omituinen ja teennäinen kirja, ajattelin. Mutta sitten tuli se lavuaari ja Buddha ja minäkin viimein hoksasin kirjan hauskuuden. Safierin kerronta on vauhdikasta ja letkeää, suomennos on oikein onnistunut. Kim osoittautui yllättävän viihdyttäväksi hahmoksi ja dialogit olivat virkistävän vauhdikkaita.

Alun asenneongelmien jälkeen Huono karma oli vallan mainio lukukokemus. Sellainen virkistävä ja hihityttävä. Ei tämä minua tikahduttamaan päässyt missään vaiheessa, mutta suosittelen lukemaan, mikäli vakavien kirjojen vastapainoksi kaipaa jotakin kepeää, ei-chick-litiä.

Susa on lukenut Huonon karman myös, arvioon pääsee täältä.

5 kommenttia:

  1. Hih, aika hauska sattuma, julkaistiin tästä arvostelut melkein samaan aikaan :)

    Minulla oli hyvä pohjavire tälle valmiiksi, sillä edellinenkin kirja oli chick lit:ä, niin jotenkin oli tosi helppo solahtaa tämän maailmaan heti. Linkitänpä heti sun arvostelun omaani!

    VastaaPoista
  2. Susa, olipa ajoitus! :)

    Minä mielsin tämän epä-chick litiksi, koska tuntui että tämä kirja saattaisi upota miehiinkin. Eikä tässä ollut sitä shoppailua ja biletystäkään, mikä yleensä on aika suuressa roolissa perinteisessä chick litissä :)

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  3. Mun oli pakko vähän viilata/selventää omassa arvostelussa tuota chick lit- viittausta ;) Sillä eihän tässä sitä tosiaan sellaisessa perinteisessä muodossa ole, mutta jotenkin varsinkin Kimin hahmo, hänen tapansa toimia ja ajatella, oli minusta vähän sen suuntaista kuin chick litissä, mutta ei tämä tosiaan ole "chick lit"-kirja kuitenkaan, vaikka viihteellinen onkin.

    Tuohon jälleensyntymiseen/karmaan liittyen minäkin voisin kuvitella, että esim fantasiaa lukevat miehet saattaisivat tarttua tähän!

    VastaaPoista
  4. :) Arvontavoittosi lähti tänään postiin, eli odottele saapuvaksi viimeistään ensi viikon alkupuolella!

    VastaaPoista
  5. Susa, Olisipa kiva, jos kuulisi jonkun miehen mielipiteitä tästä, koetaanko tämä naisille suunnatuksi vai ei :)

    Ahmu, Ihanaa! Mukavaa tietää, että postilaatikosta voi löytyä muutakin kuin laskuja :D

    VastaaPoista