Leo Tolstoi: Anna Karenina
(Анна Каренина, 1875-1877)
Karisto 1999, 999s.
Karisto 1999, 999s.
Suom. Lea Pyykkö
Kuten moni muukin, aloitin tämän lukemisen syyskuussa Zephyrin emännöimän kimppaluvun innoittamana. Anna Kareninan olisi pitänyt olla luettuna viime vuoden loppuun mennessä, mutta minulla oli vaikeuksia aikataulun kanssa. Aikataulussa ei kyllä ollut mitään vikaa, se oli erittäin kohtuullinen, mutta tämä lukija vähän lipsui.
Ensi reaktio oli positiivinen yllätys: olin odottanut raskassoutuista ja vaikeaselkoista tarinaa, mutta Anna Karenina alkoikin varsin jouhevasti. Ylipäätään kirjan alku oli kepeähköä ihmissuhdesekamelskaa, jossa suurin haaste oli oppia ihmisten nimet ja lempinimet sen verran hyvin, ettei koko ajan olisi hukassa sen suhteen, kenestä milloinkin puhutaan. Ensimmäiset osat sain luettua nopsaan ja vähän jarruttelinkin lukemista etten olisi edennyt liian nopeasti, mikä tosiaan osoittautui aivan turhaksi varotoimeksi.
Jossakin vaiheessa, ehkä siinä neljännen tai viidennen osan tienoilla innostukseni kuitenkin hiipui. Ensinnäkin itse Anna Kareninan rooli koko kirjassa on yllättävän pieni. Jotenkin odottaisi, että kun näin jyhkeä teos on nimetty yhden henkilön mukaan, hän sitten olisi parrasvaloissa muita enemmän. Enemmän kuin Annan ja Vronskin "rakkaudesta" taisi Tolstoi sanailla Levinin ja Kittyn suhteesta, maatilan töistä sekä erinäisistä poliittisista ja filosofisista näkemyksistä. Ja tosiaan, se Annan ja Vronskin suhde jätti ainakin minut vähän kylmäksi. En ymmärrä vieläkään, mikä Vronskissa oli niin vastustamatona, ei vain Annan, vaan monien muidenkin naisten silmissä. Ei se Annakaan kyllä mitenkään hurmaavalta vaikuttanut, vaan herätti lähinnä ärtymystä. Etenkin rankan synnytyksen jälkeen Anna muuttui kovin arvaamattomaksi ja epävakaaksi. Nykypäivänä Anna olisi luultavasti saanut apua synnytyksen jälkeiseen vaikeaan masennukseen (vai voidaanko puhua jo psykoosista?), mutta Tolstoin kuvailemana tilanne ei paljon sympatioita herättänyt. Paitsi Kareninia kohtaan välillä.
Jos joku ei ole tietoinen kirjan loppuratkaisusta, niin varoitan, että aion nyt sanoa siitä muutaman sanasen. Minä kuulun niihin, jotka olivat etukäteen tietoisia Annan kohtalosta. Mutta hämmästykseni oli suuri, kun kirjan viimeiset sivut keskittyivätkin pääasiassa Levinin uskontopähkäilyihin ja Annan kuolema mainittiin vain ohimennen. Kaksi kuukautta (minkä verran siis oli kulunut aikaa Annan kuolemasta viimeisen osan alkaessa) on lyhyt aika, mutta kaikki - Vronskia lukuun ottamatta - tuntuivat jo päässeen yli Annan itsemurhasta.
Kokonaisuutena Anna Karenina ei tehnyt kovin suurta vaikutusta. Olen iloinen, että sain sen luettua, mutta en voi väittää tämän lukukokemuksen herättäneen venäläisten klassikkojen nälkää. Jos antaisin kirjoille arvosanoja, voisin klassikkoaseman vuoksi myöntää 3 tähteä. Noin muuten 2 ja puoli olisi aika lailla tarpeeksi.
Onnistuin löytämään Anna Kareninasta kaksi muuta arviota, joten tätä tietä, olkaa hyvät: Riina ja Satu.
Pitkästä aikaa pääsen jatkamaan maailmanvalloitustakin, kartalta värittyy nyt Venäjä.
Hirveän samanlaisia ajatuksia tämä on meissä herättänyt! Minulla kävi ihan samalla tavalla, eli alussa olin tosi innoissani kuplivan kepeästä seurapiirikuvauksesta. Muistan, että luin tämän aloittamisen rinnalla Kirjeitä kiven alle -romaania, ja kaipasin sen synkkyydestä aina takaisin Anna Kareninan viihdyttävyyteen.
VastaaPoistaMutta sitten kirja muuttui tai alkuviehätys haihtui, ja minuakin alkoi vähän puuduttaa. Luin kyllä tunnollisesti tätä koko ajan aikataulussa, mutta usein kirjaan tarttuminen oli vähän vastahakoista.
Kirjan nimeä ajatellen Annan ja Vronskin osuus on tosiaan pieni ja jättää lukijan aika kylmäksi. Minulle kirjaa avasi loppuvuodesta lukemani Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutus, jossa Anna Kareninaakin käsiteltiin. Ainakin siinä esitettiin, että Tolstoi halusikin esittää Annan ja Vronskin moraalittoman suhteen tuhoon tuomittuna ja heidän saavan ansionsa mukaan. Hyveelliset ja avioliiton satamassa säällisesti nauttivat Levin ja Kitty ovat koko ajan peilaamassa vastaparia - heillehän käy aina lopulta hyvin ja he ovat oikeasti onnellisia ja rakstuneita.
Jostakin blogikeskustelusta taisin lukea sellaistakin, että Levin ja Kitty olisivat aika suoraan Tolstoi itse ja hänen vaimonsa.
Minä arvostin tätä sinua enemmän loppujen lopuksi (antanen arvosanakin jotakin neljän kieppeitä), mutta kyllä tässä klassikossa on nykysilmin lukien todella paljon heikkouksia ja outouksia.
Karoliina, tuossa mun Anna Karenina -painoksessa on alkusanat, joissa mainitaan myös tuo Levin ja Kitty = Tolstoi ja hänen vaimonsa. Onneksi unohdin jotenkin koko asian, muuten tämä(kin) asia olisi saattanut häiritä.
VastaaPoistaEi tämä silti niin huono ollut, ettenkö koskaan, ikinä enää uskaltautuisi jonkun klassikon kimppuun :)
Samoilla linjoilla ollaan täälläkin kirjan tunnelmien suhteen. Alussa hämmästelin nopealukuisuutta, mutta lopun häämöttäessä vauhti alkoi hidastua huomattavasti (erinäiset joululukemiset saattoivat tosin vaikuttaa asiaan...). ;)
VastaaPoistaMinullekin Annan ja Vronskin suhde vaikutti aina jotenkin oudolta. Molemmat vakuuttelivat intohimoista rakkauttaan toisiinsa, mutta käytännössä he tuntuivat jotenkin etäisiltä - sekä toisistaan että lukijasta. Ehkä tähän tosiaan vaikutti se, mitä Karoliina kirjoitti, eli että Tolstoi saattoi yrittää esittää Annan ja Vronskin moraalittoman suhteen vääjäämättömän epäonnistuneena. Levinin ja Kittyn suhde sen sijaan noudatti aika tyypillistä vaikeuksien-kautta-voittoon-kuviota ja oli sen vuoksi hieman ennalta-arvattava.
Harmi ettei kirja lopulta tehnyt sen suurempaa vaikutusta. Mutta hienoa, että osallistuit ja suoritit haasteen loppuun! :)
Zephyr, kiitos itsellesi kimppaluvun järjestämisestä :) Jos en olisi julkisesti ilmoittanut lukevani tämän, olisin vähin äänin nostanut kirjan takaisin hyllyyn.
VastaaPoistaJa luulen, että kunhan tämä lukukokemuksen ankeus hieman häipyy muististani niin alan arvostaa kirjaa edes pikkuisen enemmän :)