Graniittimies

Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Otava 2014, 332s.

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on ollut yksi hienoimmista lukukokemuksista viime vuosina. Olikin itsestään selvää, että luen myös Graniittimiehen, vaikka en ollut edes hoksannut että tämän kirjan henkilöt ovat niitä Kuopio-sarjan Tuomien "sinne" lähteneitä sukulaisia.

Ilja ja Klara Tuomi ovat lähteneet sisällissodan runtelemasta suomesta Petrogradiin, hiihtäneet koko pitkän matkan kohti vapautta. Kaupunki on valtavan suuri ja vallankumouksellisilla hirvittävän suuri työmaa edessä, ennen kuin unelmista voi tulla totta. On opeteltava uusi kieli, uusi kaupunki ja yritettävä löytää oma paikkansa.

Graniittimies on väkevä ja vahvatunnelmainen romaani, jonka lukeminen ei ole helppoa. Minä luin tätä hyvin hitaasti, sillä Pietarin painostus tuntui välillä aivan todelliselta. Iljan ja Klaran uusi elämä ei ehkä ollut sellaista kuin he etukäteen olivat haaveilleet, mutta etenkin Klaran asenne pysyi käsittämättömän luottavaisena. Lukijana sitä oli vaikea ymmärtää, mutta pakkohan sitä oli ihailla: että joku jättää taakseen kaiken tutun, perhettään myöten, seuratakseen utopistisia unelmiaan vieraaseen maahan.

Kirja koostuu kahdesta osiosta. Alkuosa on Klaran kertomaa ja hänen käyttämänsä sanastokin huokuu mennyttä aikaa. Jälkimmäinen osa sijoittuu vuoteen 1935 ja vallankumouksen sokaisemat silmät ovat avautuneet. Pietari ja koko valtio on muuttunut, mutta ei sellaiseksi kuin vallankumouslaiset olisivat toivoneet.

Takeltelen jälleen kerran sanoissani pahemman kerran. Näin käy usein etenkin erityisen puhuttelevien kirjojen jälkeen. Graniittimies osoittautui korkeita odotuksianikin paremmaksi, kaikin tavoin.