lauantai 19. toukokuuta 2012

11-Haaste ja bloggaajan esittäytyminen

Sain Valkoiselta kirahvilta blogeja vauhdilla kiertävän 11-haasteen - kiitos kovasti! :)
Haasteen säännöt kehottavat kertomaan ensin 11 satunnaista faktaa itsestään, vastaamaan sitten haastajan esittämiin kysymyksiin (joita myös on 11) ja laittamaan haastetta eteenpäin omilla kysymyksillä.

Olen paljastellut itsestäni moneen kertaan satunnaisia asioita, joten tällä kertaa aion lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja blogisynttäreiden kunniaksi tehdä itsestäni 11-kohtaisen bloggaajaesittelyn.

1. Olen viisilapsisen perheen toinen lapsi, sieltä vanhemmasta päästä. Kasvoin pikkukaupungin sivukylällä, missä aika tuntui pysähtyneen kauan sitten ja elinkin -siskon sanoja lainatakseni - 50-lukulaisen lapsuuden 80-luvulla. Meillä oli lehmiä ja yleensä myös sika joulua varten kasvamassa. Kävin saman ala-asteen samalla koululla kuin äiti aikoinaan ja yläluokan opettajakin oli sama. Perunat nostettiin vuorotellen joka talosta ja niitä kuskattiin mm. hevoskyydillä. Heinäpellolla oli yleensä vähän tylsää, mutta myös paljon sisiliskoja. Ihmiset tunnettiin paremmin talon- kuin sukunimellä. Minäkin saatoin olla Mäenpään Maija (lausutaan "mäemppäämmaija").

2. Ennen lukemaanoppimista inhosin valtavasti sitä, ettei sisko aina halunnut leikkiä kanssani, vaan mieluummin luki. Typerää! Vannoin ja vakuutin, että minä en kyllä koskaan lue mitään.

3. Sitten opin lukemaan ja muutin mieleni.

4. Kirjastokortti on ollut ahkerasti käytössä ekaluokasta asti. Kirjastoauto pysähtyi meidän kodin kohdalle kerran viikossa ja koulullakin se kävi ainakin joka toinen viikko. Valitsin kirjani mieluiten hajun perusteella: ei liian tunkkaista vaan sopivan raikasta, kiitos. :)

5. Koulussa luettiin mielestäni vähän. Ala-asteella luettiin vuorolukuna Seitsemää veljestä ja Vänrikki Stoolin tarinoita vuodesta toiseen. Koljonvirran sissit luettiin myös, mutta lukeminen eteni niin hitaasti, että luin kirjan salaa loppuun kotona. Tai tuskin se kiellettyä oli, mutta kirjan vieminen kotiin tuntui luvattomalta ja siksi en uskaltanut opettajalle kertoa. Yläasteella äikäntunteja varten piti lukea korkeintaan kaksi kirjaa vuodessa, eikä se määrä lukiossa tainnut ainakaan nousta.

6. Minulla ei ole koskaan ollut selkeää haaveammattia, eikä lukio auttanut hoksaamaan yhtään mitään. Niinpä aloitin tradenomiopinnot ja vuoden päästä vaihdoin sosiaalialaan. Valmistuin sosionomiksi, mutta en ole tehnyt koskaan sosiaalialan töitä.

7. En kyllä ole muutenkaan ollut paljoa mukana työelämässä. Melkein kuusi vuotta olen ollut kotiäitinä. Tekemistä tässäkin riittää, mutta eläkettä ei häävisti kartu. Kirjastoala on kyllä alkanut kiinnostaa, mutta nyt ei ole oikea hetki aloittaa opiskelua.

8. Tämän blogin perustin vähän vahingossa. Tarkoitus oli luoda vain tunnukset tänne, että muiden blogien kommentointi olisi näppärämpää. Innostuksissani klikkailin kuitenkin vähän liikaa ja kun en halunnut jättää nettiin roikkumaan tyhjää blogipohjaa, aloin naputella sinne vähän luettavaakin. Sisältö on edelleen vähän mitä sattuu, mutta osaan jo ottaa vähän rennommin ja toivon sen näkyvän teksteissä edes vähän. Blogi on minulle vuorovaikutteinen lukupäiväkirja, jonne kirjaan ylös kaikki lukemani kirjat ja niiden herättämät fiilikset. Mitään syväanalyyseja en edes yritä kirjoittaa, niitä voi sitten etsiä muualta jos tahtoo.

9. En voi vieläkään ymmärtää, miten tänne kukaan löysi - ja että monet ovat tulleet toistekin! Huikeaa :)

10. Alkuun kuvittelin, että "esittelisin" täällä myös tekemiäni käsitöitä, mutta ei se sitten ole tuntunutkaan hyvältä ajatukselta. Mutta voin kertoa, että melkein koko ajan minulla on kesken joku käsityöprojekti. Eniten saan valmiiksi asti sukkia, vaikka niissäkin tahtoo into loppua toisen sukan kohdalla - on tylsää tehdä aina kaksi samanlaista...

11. Minä en juurikaan pääse juttelemaan kirjoista blogimaailman ulkopuolella (sisarukset lukee niin erilaisia kirjoja ja mies tosi vähän yhtään mitään), joten olen älyttömän iloinen, että tänne löysin. Suuret kiitokset teille kaikille!



Sitten niihin Valkoisen kirahvin antamien kysymysten pariin:

1. Mikä on sinun paikkasi?
Koti.

2. Jos et bloggaisi, mitä ja miten lukisit?
Ensin meinasin vastata, että samalla tavalla kuin nytkin. Mutta luulenpa, että lukisin huomattavasti vähemmän uutuuskirjoja, koska en olisi niin hyvin perillä siitä mitä kaikkea kiinnostavaa milloinkin ilmestyy. Varmaan lukutahtikin olisi vähän hitaampi.

3. Missä olet 10 vuoden kuluttua?
Toivottavasti minulla silloin on työpaikka ja lasten murrosikä koettelisi hermoja mahdollisimman vähän. Noin muuten en toivoisi asioiden muuttuvan hirveästi.

4. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?
Joku pieni ja paksu :)

5. Mikä maa tai paikka vetää sinua puoleensa yhä uudestaan?
Viihdyköhän kotona liian hyvin, kun en nyt saa päähäni mitään erikoisen vetovoimaista paikkaa? Haa, mutta kirjastoon on pakko päästä usein! Ja Ikeasta olen haaveillut myös jo pitkään.

6. Kesällä kerran:
Löysin kukkapenkistä maailman rumimman ja suurimman (perhosen)toukan, joka oli niin ällöttävä, että oli pakko päästä nopeasti pesulle.

7. Sinulle tärkein lastenkirja?
Miten mulla lyö näin tyhjää taas? Ainakin Roald Dahlin Matilda on huippu.

8. Jos nyt saisitkin aloittaa kaiken alusta...
Toivoisin päätyväni tähän missä nyt olen, mutta hieman suorempaa reittiä, kiitos.

9. Tilanne, joka sai sinut viimeksi nauramaan?
Lapsi kävi puskapissalla ja operaatio näytti niin huvittavalta :)

10. Kirja, joka sai sinut viimeksi ajattelemaan elämääsi?
Ainakin Sata naista -kirjan kohdalla mietin, että onneksi oma elo on äärimmäisen kaukana kyseisen kirjan meiningeistä.

11. Mitä et koskaan ole sanonut ja sanoisit tässä ja nyt?
Olen tainnut möläytellä vähän kaikenlaista, mutta tähän hätään en keksi mitään tuoretta sanottavaa.

Laitan haasteen menemään seuraaviin blogeihin:
Jos vaikka lukisi...
Jossun lukupäiväkirja
Kirjoihin kadonnut

Utelen teiltä seuraavia juttuja:
1. Mikä kirja sinulla on mielessäsi juuri nyt?
2. Miksi?
3. Mitä ajattelit lukea seuraavaksi?
4. Milloin jätät kirjan kesken?
5. Millainen kirja pitää sinut otteessaan parhaiten?
6. Omituisin lukemasi kirja?
7. Paras kirjailija on...
8. Oletko pettynyt johonkin kirjaan? Mihin?
9. Missä luet mieluiten?
10. Bloggaamisessa mieluisinta...
11. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että sinulla on ollut ihana lapsuus :). Muutenkin kiva esittely, ja moneen kohtaan voin samastua, kuten tuohon elämän kotikeskeisyyteen. Osittainhan se on elämänvaihe, mutta mieluiten tekisin töitä (en kuitenkaan kotitöitä!) kotona senkin jälkeen, kun lapset ovat isoja.

    VastaaPoista
  2. Ihanan diplomaattisesti ilmaistu tuo, että siskot lukee niin erilaisia kirjoja :) nimim. uinuva lukutoukka.

    Mutta kyllä tosiaan kuulostaa niin idylliseltä lapsuus, ja sitähän se olikin ainakin lapsen näkökulmasta! Se kesäaamukin, kun herättiin aitan vintillä naapurin karanneen mullin mölinään, oli kuin suoraan Lindgrenin tarinasta :)

    VastaaPoista
  3. Kiva esittely ja haastevastaukset :)

    Blogisi on erittäin onnistunut vahinko ;) Tänne tulee mielellään aina vain uudelleen!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset haasteesta. Menikin pitkä tovi pohtiessa vastauksia :)

    VastaaPoista
  5. Mukava esittely, tuli vähän oma lapsuus mieleen! Meillä päin ihmiset tunnettiin (ja tunnetaan edelleen) myös paremmin talonnimellä, sillä seudulla on niin paljon samannimisiä ihmisiä eli jo ihan käytännön syistä. :D

    Ja kiitos haasteesta! Paneudun omiin vastauksiini illalla, kun olen palannut kaupungin hulinaan.

    VastaaPoista
  6. Maria, Ehkä aika kultaa muistoja, mutta kyllä itsekin ajattelen saaneeni elää oikein idyllisen lapsuuden :) Ja voi että kun voisikin työskennellä kotoa käsin! Ehkä kirjasto ulkoistaa kirjojen päällystämisen jossain vaiheessa - minä olisin tosi hyvä sellaisessa hommassa :D

    Tiina, Eihän siellä edes lue, että _siskot_ lukee erilaisia kirjoja, vaan sisarukset. Ei meillä Antinkaan kanssa oikein kirjamaku mee yksiin :)
    Ja ajattele, miten paljon enemmän lindgrenmäisen kuvauksen meidän lapsuudesta saisi, jos muistaisi kertoa ulkovessoista (myös koulussa), omasta lehmästä (tosin vain sulla), kukkakaali- ja naurisvarkauksista, metsämansikoista ja saavissa uimisista :D

    Villasukka, kiitos! Ja tervetuloa uudelleen ja uudellen ja... ;)

    Anu, Kiva että ehdit vastata! :)

    Jossu, Joo, edelleen minäkin ajattelen niitä kotikylän ihmisiä talojen nimillä. Mutta sentään nykyään muistan (melkein) kaikkien sukunimetkin. Ja olen toisaalta iloinen, ettei kukaan puhuttele minua nykyisen kodin nimellä - minusta Markkulan Maija kuulostaa liian äkäiseltä jopa minulle :)

    VastaaPoista
  7. Ihana, että ennätit vastata! Perhosen toukka kutitteli mukavasti nauruhermojani ja toisaalta inhokkipisiteitä. Tätä oli mukavaa lukea!

    VastaaPoista
  8. Valkoinen kirahvi, Jos olisin ilennyt, olisin kaivanut jostakin tietokoneen kätköistä kuvan siitä toukasta. Mutta en halua palauttaa mieleeni enää yhtään tarkemmin sen kokoa ja läpikuultavaa ulkonäköä :D

    VastaaPoista