torstai 24. toukokuuta 2012

Käsi kädessä

Orvo-Kit kirjoittajaryhmä: Käsi kädessä
toim. Hanna Matilainen
Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry 2012, 131s.
Kannen kuva: Esko Matilainen

Olin varautunut siihen, että sotaorvoista koostuvan kirjoittajaryhmän tekstit saisivat minut itkemään. Mutta että vollotin jo saatesanoille, se tuli yllätyksenä. Luonnollisesti sotaorpous näkyy ja kuuluu kokoelman novelleissa ja runoissa, joissakin teksteissä suoremmin kuin toisissa.

Vaikka osa novelleista ja runoista onkin fiktiota, on karua tajuta, että kaikkea tätä on varmasti tapahtunut. Ihan varmasti lapsia lähetettiin mummon hoiviin siinä vaiheessa kun uuden puolison kanssa saatiin ensimmäinen yhteinen lapsi. Vielä lukuisampia lienevät ne tapaukset, joissa nuoret vaimot tuhosivat edesmenneen puolisonsa valokuvat ja kirjeet, ettei uusi aviomies niistä pahastuisi. Hyvin paljon erilaisia ihmisiä ja kohtaloita mahtuu yksien kansien väliin, tunteita vähintään saman verran.

Omiksi suosikeiksi nousivat Anja Huotari-Siimeksen novelli Sinkkiämpäri sekä Anneli Matilaisen novelli Terve faija!. Voi miten kurkkua kuristi ja silmissä sumeni näitä lukiessa. Mutta kyllä Käsi kädessä sisältää myös iloisia juttuja, hyviä muistoja ja ystäviä.

Kirjan taustoista ja syntyprosessista voit lukea Hanna Matilaisen blogista.

3 kommenttia:

  1. En taida uskaltaa lukea tätä, olen niin itkuherkkä että tulvisi kohta koko Pohjanmaa... mutta kiitos hienosta bloggauksesta, tämä on ilmiselvästi tärkeä kirja.

    VastaaPoista
  2. Elma Ilona, kyllä sinä uskallat lukea tämän - varsinkin nyt kun tulvahuiput on jo ohitettu ;)

    Morre, kiitos sinulle (teille) kirjasta. Vien tämän seuraavaksi isälle luettavaksi.

    VastaaPoista