Elina Karjalainen: Uppo-Nallen talviturkki
WSOY 1978, 160s.
Kuvitus: Hannu Taina
Uppo-Nallen talviturkki on minulle tärkein Uppo-Nalle -kirjoista, sillä se on ainoa, joka meillä oli omana. En muista, luettiinko sitä koskaan meille ääneen tai jaksoinko ihan pienenä lukea sitä kannesta kanteen itsekseni, mutta ainakin kirjan kuvat ovat jääneet hyvin mieleen.
Tässä kirjassa eletään aikaa heti ensimmäisen Uppis-kirjan jälkeen: Reeta aloittaa ala-asteen ensimmäisen luokan ja hiukan myöhemmin myös Uppo-Nalle saa kouluhallitukselta luvan osallistua opetukseen. Laulavasta Lintukoirasta tulee neljän pennun isä, isoäiti hyppää lehtikasaan, Uppo-Nalle julkaisee runokirjan ja löytää ullakolta runoratsu Alarikin. Paljon muutakin Uppo-Nalle ja Reeta ehtivät nähdä ja kokea kouluvuoden aikana.
Herttainen kirja, joka miellytti myös lapsia kovasti. Harmittaa, ettei meillä ole enempää Uppo-Nalleja, eikä nyt päästä kirjastoonkaan hakemaan seuraavaa osaa. No, onpahan tälle päivälle tekemistä, kun yritetään kolmestaan päättää, mikä otetaan seuraavaksi iltasatukirjaksi.
Sama juttu minulla... tämä oli minun ikioma kirja ja siten vielä rakkaampi kuin veljen omistama Uppo-Nalle! Vieläkin muistan monta riimiä ulkoa :)
VastaaPoistaVoi, minäkin näitä uppiksia lapsena luin, ne oli ensimmäisiä kirjoja joita ihan omalla kirjastokortilla lainasin.
VastaaPoistaElina Karjalainen on jäänyt mieleeni ihanana mummona! Muistankohan väärin, jos väitän että hän aikoinaan meillä koulussakin vieraili. Nyt hän on kuitenkin jo edesmennyt.
Terveisiä täältä Elina Karjalaisen ja Uppo-Nallen kaupungista :)
Elma Ilona, Joo, kuvien ohella runot olivat jääneet hyvin mieleen! (Tuossa istuu Jaska, housussa on.... Uskokaapa vaikka, housussa on paikka!) :)
VastaaPoistaUnni, voi, sovitaan niin, että Elina Karjalainen kävi teidän koulussa! :) Meidän ala-asteella ei käynyt ketään, mutta kerran mentiin linja-autolla toiseen kouluun kuuntelemaan Mikko Alataloa...