Ahdistunutta porukkaa

 

Fredrik Backman: Ahdistunutta porukkaa
Johnny Kniga 2020, 371s.
Suom. Katriina Huttunen

 

Fredrik Backmanin Ahdistunutta porukkaa on tuskastuttava kirja, jota ei voi jättää kesken. (Paitsi puoliso jätti, mutta ei puhuta siitä.)

Eräs henkilö on ajautunut niin ahdistavaan tilanteeseen, että hän järkeilee selviävänsä siitä ainoastaan ryöstämällä pankin. Epäonnekseen hän valitsee kohteekseen konttorin, jossa ei käsitellä käteistä rahaa. Paetessaan paikalta ryöstäjä päätyy asuntoesittelyyn - uuden vuoden aattona, mikä on hyvin erikoinen ajankohta asuntonäytölle - ja niin sitä ollaankin eräänlaisessa panttivankitilanteessa.

Kertomus etenee spiraalinomaisesti, sillä hyvin monesti palataan samaan kohtaan tapahtumia. Henkilöt ja näkökulmat vaihtuvat, mutta tapahtumat ovat ainakin teoriassa samat. Teksti on hyvällä tavalla jaarittelevaa, tarkkanäköistä ja osuvaa, koskettavaa ja hauskaa. Välillä äänessä on kaikkitietävä kertoja, välillä tapahtumia kuvataan kenen näkökulmasta milloinkin. Myös ajassa pompitaan edes takaisin ja osa tekstistä on vuoropuheluna eteneviä poliisikuulusteluja.

Ahdistunutta porukkaa teki saman kuin Mies joka rakasti järjestystä aikoinaan: rakastuin näihin ihmisiin ja heidän tarinoihinsa. Tykkäsin tästä todella paljon ja monin paikoin pystyin samaistumaan kirjan pohdintoihin. Törmäsin jopa sellaiseen pätkään, jonka välttämättä olisin halunnut liittää tähän bloggaukseen, mutta näköjään en sitten malttanutkaan laittaa sille sivulle mitään merkkiä, joten olkoon. Kannattaa lukea koko kirja!

Muutama äänikirja

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018, 6h 16min
Lukija: Pirjo Heikkilä

Sain Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -kirjan ennakkokappaleena, mutta kuuntelin sen kuitenkin äänikirjana kepeän kuunneltavan toivossa.

Kirjan minäkertoja on noin 30-vuotias nainen, joka on eronnut viimeisimmästä miesystävästään kahdeksan kuukautta aiemmin. Ero tekee edelleen kipeää, eivätkä talousvaikeudet helpota oloa ollenkaan. Arki on vähän päämäärätöntä, vaikka työllistyminen olisikin kiva juttu. Rahat ovat koko ajan loppu, mutta onneksi voi nostaa opintolainaa ja lähteä New Yorkiin.

Alkuun pidin kirjasta, mutta jo ennen puolta väliä väsähdin päähenkilöön ja hänen ongelmiinsakin. Olisi tehnyt mieli ravistella tätä naista, että ryhdistäydy nyt jo! Ärsytti se kannabiksen käytön viihdekäytön arkipäiväisyyskin ihan sikana.

Teksti on kyllä vetävää, mutta tarina ei sopinut minulle.

----------------------------------------------------------

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki
Otava 2018, 8h 27min.
Lukija: Jussi Puhakka

Ihmettä kaikki on autofiktiivinen kertomus perheestä, johon odotetaan kolmatta lasta. Raskaus ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan ja vanhempien on tehtävä hyvin vaikea päätös siitä, jatketaanko raskautta vai ei. Vain hieman myöhemmin perheeseen odotetaan kahta lasta ja kuten kaikki tietävät, kaksosraskaus on aina riskiraskaus.

Lainasin tämän Juha Itkosen uusimman kirjan alunperin kirjastosta perinteisenä paperikirjana. Luin ensimmäisen kappaleen, mutta totesin lukuhetken olevan ihan väärä. Sopivamman hetken koittaessa paperikirjaa ei ollut saatavilla, mutta onneksi Storytelistä löytyi äänikirja.

Kuuntelin kirjan tiiviiseen tahtiin ja kylläpä saivat kuunnellessa tunteet myllätä. Itketti sekä surusta että ilosta. Jos ei omat raskaudet olekaan kaikki sujuneet aivan toiveiden mukaan, niin helpolla olen kuitenkin päässyt.

----------------------------------------------------------

Katja Lahti: Lasitehdas
S&S 2018, 10h 16min
Lukija: Krista Putkonen-Örn

Lasitehtaasta kiinnostuin S&S-kustantamon järjestämässä bloggaritilaisuudessa, jossa yksi kirjailijavieraista oli Katja Lahti. Olen hirveän hyvä saamaan kirjoista vääriä käsityksiä ja sellaisen onnistuin muodostamaan tästäkin kirjasta.

Jostain syystä kuvittelin, että Lasitehdas on sellainen hupainen pikkutarina joulusta, jota kokoonnutaan viettämään uudella kokoonpanolla. Että osa on tottunut rentoon kalsarijouluun ja osa taas viihtyy ykköset päällä ja kaikkea muuta hauskaa vastakkainasettelua. Ajattelin, että tämäpäs kuulostaa osuvalta!

Kyllä Lasitehtaassa vietetään myös sellaisia yhteentörmäyksien jouluja, mutta tämä on kyllä paljon enemmän kuin viihdyttävä kertomus parista suvusta. Lahti taustoittaa hahmojaan upeasti ja lukijakin kasvaa osaksi tämän kirjan sekalaista perhekuntaa. Tykkäsin ihan tosi paljon!

----------------------------------------------------------

Fredrik Backman: The Deal of a Lifetime
Simon & Schuster Audio 2017, 48min
Lukija: Santino Fontana

Töihin kävellessä halusin kuunnella jotain kivan jouluista ja haksahdin - taas! - tekemään kirjan sisällöstä omia olettamuksia. Tämä Fredrik Backmanin The Deal of a Lifetimehan näyttää ihan selvästi sympaattiselta joulutarinalta. No ei ole!

Tarinan kertoja on syöpäsairas (ex-)julkkis, joka haluaa kertoa pojalleen tarinan rohkeasta pienestä tytöstä. Alkuun kertomus vaikuttaa varsin perinteiseltä, mutta pian mukaan putkahtaa harmaapaitainen nainen, joka on töissä kuoleman palkkalistoilla. Kertoja on nähnyt naisen ennenkin ja lopulta nämä kaksi alkavat hieroa erikoista sopimusta.

Sisältö oli ihan toisenlainen kuin odotin, mutta oikeastaan vain hyvällä tavalla. Tässä oli jotain stephenkingmäistä, etenkin juonen osalta, mutta myös kerronnassa. Hyvin käytetty työmatka!

Me vastaan te

Fredrik Backman: Me vastaan te
(Vi mot er, 2017)
Otava 2018, 509s.
Suom. Riie Heikkilä

Aika tarkalleen vuosi sitten kuuntelin äänikirjana Fredrik Backmanin kirjan Kiekkokaupunki. Se oli niin syvälle tunteisiin menevä kirja, että en kirjan loppupuolella voinut tehdä mitään muuta kuin kuunnella ja tuijottaa ulos ikkunasta.

Me vastaan te on jatkoa Kiekkokaupungille. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut jonkin aikaa, mutta tunnelma pikkukaupungissa ei ole juurikaan lientynyt. Edelleen kyräillään, syytellään, jupistaan ja vihjaillaan, mutta ihan pieni hippunen toipumistakin on sentään tapahtunut. Kun Björnstadin ja naapurikaupunki Hedin välinen jääkiekko-ottelu lähestyy, alkavat kaupunkilaisten välit kiristyä kuin viulunkieli. Yksi paikallispoliitikko tunkee lusikkansa jokaiseen mahdolliseen soppaan ja aika monen näistä keitoksista hän laittaa alulle aivan itse. Björnstadin joukkueella on uusi valmentaja, mikä aiheuttaa kohun. Vielä isomman kuohun saa aikaan Benjin salaisuuden paljastuminen.

Jostakin syystä kuvittelin Me vastaan te:n olevan Kiekkokaupunkia valoisampi kirja. No ei kuulkaa ollut! Ihan hirvittävän painostava ja ahdistava oli tämäkin, vaikka onneksi tässä ei aivan niin kamalia juttuja tapahtunut kuin edeltäjässään.

Backman on tarinankertojana huikean hyvä. Harvoin kirjat menevät näin vahvasti tunteisiin, etenkin jos aihe (tässä tapauksessa jääkiekko) on hyvin kaukana omista mielenkiinnonkohteista.

Kiekkokaupunki

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki
(Björnstad, 2016)
Otava 2017, 14h 56min.
Suom: Riie Heikkilä
Lukija: Aku Laitinen

Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki aloittaa Björnstadin pikkukaupunkiin sijoittuvan kirjasarjan. Kaupunki on jääkiekkokaupunki henkeen ja vereen. Juniorijoukkueelta odotetaan suuria, sillä mahdollinen mestaruus voisi tuoda kuihtuvalle paikkakunnalle urheilulukion ja ehkä lisää työpaikkoja. Miten käy, kun yksi nuorista jääkiekkoilijoista tekee rikoksen? Ummistetaanko siltä silmät paremman tulevaisuuden toivossa, vai voittaako oikeus?

Kiekkokaupunki tuntui alkavan jotenkin nihkeästi. En ole mikään jääkiekkoihminen, joten jatkuvat treenikuvaukset ja muu väistämättä aiheeseen liittyvä tuntui puuduttavalta. Kun rikos tapahtuu ja sitä aletaan selvittää, en voinut lopettaa kuuntelemista. Backman kuvaa tapahtumia tarkkasilmäisesti ja tunnelma muuttuu koko ajan painostavammaksi ja ahdistavammaksi. Mitä lähemmäksi loppua tarina eteni, sitä isommaksi muuttui pala kurkussa ja sitä tiheämmin piti niistää nenää ja kuivata silmiä.

Tämä kirja menee tunteisiin ja saa miettimään ihmisten raadollisuutta. Tarina on kamala ja uskottava, hyvin kerrottu, käännetty ja luettu.

Mies, joka rakasti järjestystä

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä

(En man som heter Ove, 2012)

Atena 2013, 382s.

Suom. Riie Heikkilä

Arvostelukappale

Arto Salmisen Ei-kuoren jälkeen kaipasin jotakin kepeää ja hassua luettavaa. Olin kuullut, että Fredrik Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä olisi hassu ja leppeä kirja, hiukan Mielensäpahoittajan henkeen.

Ove on elänyt koko elämänsä siten kuin kuuluu: käynyt koulua, hankkinut työpaikan, tehnyt aina työnsä hyvin. Mennyt naimisiin, pitänyt huolta kodista, autosta, arjesta - kaikesta. Mutta viime aikoina Oven elämä on alkanut suistua raiteiltaan. Vaimo on kuollut, työt loppuivat. Elämässä ei tunnu olevan enää mitään järkeä. Kaikesta huolimatta Ove yrittää jatkaa elämäänsä ja askareitaan liki rituaalinomaisella täsmällisyydellä. Tarkasti suunniteltua päivärytmiä alkavat kuitenkin häiritä naapurit, joista tahtoo olla Ovelle monenlaista harmia.

Ensinnäkin, meinasin jättää kirjan kesken. Ove on hyvin kaukana lempeästä Mielensäpahoittajasta ja alkuun inhosinkin häntä syvästi. Ove on ilkeä, töksähtelevä ja tyly. Äkäinen ja joustamaton. Naapurit vaikuttivat kivoilta ja Oven käytös tuntui entistä tympeämmältä. Oli ankeaa lukea huonosti käyttäytyvän, aikuisen miehen murinoita. Teki mieli mätkäistä Ovea kärpäsläpällä ja komentaa käyttäytymään kuin ihmiset!

Jokin sai kuitenkin jatkamaan lukemista ja pikkuhiljaa Ovesta alkoi löytyä uusia puolia. Ovesta muotoutui hyväsydäminen ja lempeä mies, jolle elämä on rakentanut vahvan suojakuoren. Vaikka kirjaa lukiessa sai (lopulta) naurahdellakin, kaiken kaikkiaan tarinan sävy on haikea ja surullinen. Hyvin surullinen. Tilannekomiikka on luontevaa ja toimivaa, mutta huumorikirjaksi Mies, joka rakasti järjestystä ei missään vaiheessa muutu.

Backman on kirjoittanut kirjan, joka herättää vahvoja tunteita ilosta suruun. Minulle tämä oli kirjallinen versio Up - Kohti korkeuksia -elokuvasta. Ovesta tuli minulle tärkeä mies, jonka tarinan haluan lukea vielä joskus uudestaan.