lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kirjeitä saarelta

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
(Letters from Skye, 2013)
Bazar 2015, 327s.
Suom. Marja Helanen

Olen aina pitänyt kirje- ja päiväkirjamuotoon kirjoitetuista kirjoista. Pidän myös hyvistä rakkaustarinoista, joten Kirjeitä saarelta joutui kohtaamaan melko suuret odotukset.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Nuori runoilija, Elspeth, saa ihailijakirjeen amerikkalaiselta Daveylta keväällä 1912 ja heidän välilleen syntyy vuosien mittainen kirjeenvaihto. Kesällä 1940 Elspethin tytär Margaret kirjoittaa lentäjäksi pestautuneelle lapsuudenystävälleen, kun lähelle tiputettu pommi pakottaa keskeyttämään kirjoittamisen. Pommi paljastaa seinään kätketyt kirjeet, joiden ilmestyminen saa Elspethin suunniltaan. Margaret yrittää viimein selvittää äitinsä taustoja ajalta ennen omaa syntymäänsä.

Brockmole ja kääntäjä Helanen ovat saaneet tekstin todella elämään. Kirjeet tuntuvat hyvin tosilta: paikoin ne ovat juuri niin kömpelöitä ja väärinymmärryksiin johtavia kuin vain kirjeet voivat olla. Silti niistä välittyy tunteiden syttyminen ja kasvaminen, epävarmuus tulevaisuudesta ja kärsimätön odotus.

Kirjeitä saarelta on vaivatonta luettavaa, sillä luontevan kielensä lisäksi lyhyet kirjeet houkuttelevat lukaisemaan vielä yhden pätkän. Henkilöistä oli helppo pitää ja heidän tunteisiinsa samastua, mutta ikävä kyllä kirjan loppupuoli kompuroi ikävästi ja sortuu liian helppoon loppuratkaisuun. Tähän väliin juonipaljastusvaaaravaroitus! Kyllähän tarinaan kuin tarinaan mahtuu helposti yksi jääräpäinen ihminen, joskus jopa kaksi, mutta kolme tai enemmän on kyllä aivan liikaa. Lisäksi, jääräpää ei säilyttäisi vanhaa, lukematonta kirjettä vuosikymmeniä, vaan olisi todennäköisesti jääräpäisyyksissään viskannut sen menemään tuoreeltaan.

Minua tämän kirjan loppuratkaisu ärsytti todella, todella paljon, mutta tasapuolisuuden nimissä on todettava, että viimeistä viidesosaa lukuunottamatta Kirjeitä saarelta oli oikein hyvää, laadukasta viihdettä.

4 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä kirjasta ja myöskin lopusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minäkin tykkäsin suurimmasta osasta tarinaa - ja loppuratkaisullekin alan jo leppyä ;)

      Poista
  2. Voi ei, Maija! Miusta taas kirjan loppu oli ihan parasta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, Mää en tykkää näistä "olisinpa tiennyt!"-lopuista! :D Vaikka en kaikilta kirjoilta odotakkaan realistisuutta, niin nämä tällaiset ratkaisut tuntuu musta aivan liian helpoilta.

      Poista