Nora Webster

Colm Tóibín: Nora Webster
(Nora Webster, 2014)
Tammi 2016, 410s.
Suom. Kaijamari Sivill

Colm Tóibínin kolmas suomennettu romaani, Nora Webster, kuuluu niihin kirjoihin joiden lukemista sekä odotin että vähän pelkäsin. Brooklyn oli iso pettymys, mutta Äitejä ja poikia -novellikokoelma osoittautui loistavaksi kirjaksi. Nopeasti huomasin, että Nora Websterin tarina kuuluu ehdottomasti hyvien kirjojen sarjaan.

40-vuotias Nora Webster on jäänyt leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi. Tyttäret opiskelevat muualla, mutta kotona on vielä kaksi poikaa. 60-luvun Irlannissa kuohuu ja kaiken sen poliittisen myllerryksen keskellä Noran täytyy yrittää saada elämä uomiinsa, vähäiset rahat riittämään kaikkeen tarvittavaan. Apua sentään tarjotaan, mutta usein siten ettei Noralla ole avun laatuun mitään sanomista. Pahinta ei ole edes paluu nuoruuden työpaikkaan, vaan kaiken alleen peittävä suru ja ikävä.

Nora Webster on kuin vaivihkaa lukijan ympärille kietoutuva köynnös, joka välillä tiukentaa otettaan liikaa ja välillä tuntuu lähes lohduttavalta halaukselta. Jollakin eleettömällä tavalla Tóibín kirjoittaa tunnemylläkästä siten, että ne tunteet jäävät kuitenkin sivuosaan. Huomasin jo lukiessa, että tämä sama tunteiden olemattomuus, joka Nora Websterissä ihastutti, ärsytti minua valtavasti Brooklynissa. Mietinkin, että Brooklyn pitäisi lukea nyt muutamaa vuotta kasvaneena: ehkä lukukokemus olisi aivan toinen.

Pidin todella paljon siitä, kuinka arkista kaikki tuntui olevan. Tóibín ei pysähdy selittelemään asioita, vaan jättää paljon lukijan varaan. Silti teksti on ihastuttavan helposti soljuvaa ja luontevaa luettavaa. (Ärsyynnyin ainoastaan joitakin kertoja tekstissä toistuvaan "ja eikä" -ilmaisuun.) Elämä pikkukaupungissa on monella tapaa haastavaa, vaikka toki turvallistakin. Hyvää tarkoittavat kyläläiset voivat osaltaan hidastaa surusta toipumista.

Nora Webster on hieno kuvaus surusta ja siitä, kuinka itsensä voi löytää uudelleen.